[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Kulttuurisia kohtaamisia työssä ja opiskelussa

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Marjut Anttonen <marjut.anttonen at utu.fi> dosentti, FT, KM, Turku
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Pitkänen, Pirkko (toim.): Kulttuurien kohtaamisia arjessa. Vastapaino, 2011.
240 sivua.


Kulttuurisia kohtaamisia työssä ja opiskelussa
---------------------------------------------------------

Millaista on suomalaisten ja ulkomaalaistaustaisten henkilöiden kanssakäyminen
erilaisissa työ- ja opiskeluympäristöissä? Mitä merkitsee se, että
kulttuuriset taustat voivat olla hyvinkin erilaiset, yhteistä kieltä ei
välttämättä ole ainakaan alussa ja työtehtävien suorittamiseen voi
liittyä erilaisia odotuksia ja käsityksiä? Milloin syntyy kitkaa ja
hankausta, milloin vuorovaikutus sujuu? Miten mahdollisia ongelmatilanteita
voidaan purkaa, ja minkälaisilla toimilla yhteistyö saadaan sujumaan? Näihin
kysymyksiin etsitään vastauksia Pirkko Pitkäsen toimittamassa kirjassa
Kulttuurien kohtaamisia arjessa. Aineisto on koottu haastattelemalla eri
työpaikkojen suomalaista ja ulkomaalaistaustaista henkilöstöä.



Haastattelututkimusta erilaisissa työ- ja opiskeluympäristöissä 

Käsillä oleva kirja on professori Pirkko Pitkäsen johtaman kolmivuotisen
(2008–2010) tutkimushankkeen lopputulos. Mukana Suomen Akatemian,
Opetusministeriön ja Kuntaliiton rahoittamassa hankkeessa olivat FT Sari
Hammar-Suutari, KM Elisa Keski-Hirvelä, FM Niina Kovalainen, HL Mika Raunio ja
PhD Minna Säävälä. Kirjoittajat edustavat Tampereen ja Itä-Suomen
yliopistoja sekä Väestöliiton väestöntutkimuslaitosta.

Tutkimusaineisto kerättiin vuosina 2008–2009 Tampereen ja Joensuun seuduilta
sekä Helsingistä. Kohteena oli neljä erilaista työympäristöä –
terveydenhuolto, korkea teknologia, metalliala ja kulttuurintuotanto – sekä
opiskeluympäristöistä korkeakouluopetus ja työvoimakoulutus. Kullakin alalla
tehtiin noin 30 haastattelua paitsi metallialalla, jossa määräksi jäi 19.
Tuolloisen taantuman aiheuttamien yt-neuvottelujen ja irtisanomisten vuoksi
sieltä oli vaikeampi löytää tutkimukseen suostuvia.

Haastateltaviksi valittiin eri työpaikoista sekä suomalais- että
ulkomaalaistaustaisia henkilöitä, jotka olivat tekemisissä toistensa kanssa.
Molempien osapuolien näkemyksien kuuleminen työpaikkojen
vuorovaikutustilanteista on yksi tutkimushankkeen ansioista.  Kaikkiaan
haastateltavia oli 175, joista noin puolet oli suomalaisia ja puolet
ulkomaalaistaustaisia. Ulkomailta Suomeen tulleita oli yhteensä 38 eri maasta,
eniten entisen Neuvostoliiton alueelta Venäjältä ja Virosta sekä Euroopan ja
Aasiasta maista. Haastattelut tehtiin suomeksi, englanniksi ja venäjäksi.  

Globaalit ja lokaalit työmarkkinat

Globaalien työmarkkinoiden aloja tässä tutkimuksessa edustavat korkea
teknologia (Mika Raunion ja Minna Säävälän artikkeli) ja ainakin osittain
myös kulttuuri- ja taideala (Sari Hammar-Suutarin artikkeli).  Niitä
yhdistäviä piirteitä ovat kansainvälisyys ja ylirajaiset kontaktit sekä
työyhteisöjen muodostuminen paljolti verkostojen kautta.  Korkean teknologian
alalla osa työntekijöistä kuulunee lähinnä globaalitalouden vaeltajiin,
jotka joutuvat muuttamaan tai haluavat muuttaa työpaikkojensa ja
urakehityksensä vuoksi maasta toiseen hyvinkin tiuhaan. Kuvataiteilijoiden ja
muusikoiden ammateissa korostetaan taiteen ja kulttuurin universaalia luonnetta,
jolloin työtä voi tehdä lähes missä vain. Suomeen on tullut tällä
periaatteella muun muassa muusikkoja.

Taustaltaan alun perin kansallisia ja paikallisia aloja edustavat metallityö
(Mika Raunion ja Minna Säävälän artikkeli) ja terveydenhuolto (Pirkko
Pitkäsen artikkeli), joilla on aikaisemmin työskennellyt ensisijaisesti
suomalaista ammattiväkeä. Näilläkin aloilla tilanne on muuttunut, sillä
ulkomaalaisen työvoiman rekrytointi, vuokratyövoiman käyttö ja
pätkätöiden lisääntyminen ovat kasvaneet hyvin nopeasti 2000-luvulla.
Terveydenhoidon ulkomaalaistaustaisten työntekijöiden määrän lisäämistä
pidetään yhtenä ratkaisuna uhkaavaan lääkäri- ja hoitajapulaan, sillä
työvoiman tarve kasvaa koko ajan väestön ikääntyessä. Kaiken kaikkiaan
terveydenhoidon henkilöstön maailmanlaajuinen liikkuvuus on lisääntynyt
parin kolmen vuosikymmenen aikana, ja Suomeenkin tullaan sekä EU-maista että
niiden ulkopuolelta. Yhtenä esimerkkinä ovat filippiiniläiset
sairaanhoitajat. Tulijoiden pätevyyttä ja kielitaitoa testataan eri tavoin
heidän lähtötaustansa mukaan.

Työelämän myllerrys tulee esiin kirjan artikkeleissa. Rekrytoinnit,
pätkätyöt ja vuokratyövoiman käyttö edustavat näkyvintä osaa laajasta
meneillään olevasta muutoksesta, jossa ratkaisuja tehdään monenlaisten
globaalien ja lokaalien jännitteiden paineessa.  Se, miten
ulkomaalaistaustaiset henkilöt pääsevät kiinnittymään Suomen
työmarkkinoille, riippuu monista seikoista. Mika Raunio ja Minna Säävälä
muistuttavat aiheellisesti siitä, että ulkomaalaistaustaisten henkilöiden
integroitumismahdollisuuksia ja -kokemuksia tutkittaessa on otettava huomioon
kaikille yhteiset rakenteelliset tekijät eikä vain kulttuurisia tekijöitä,
sillä epävarmuutta ja irrallisuutta tuottavat yhteiskunnalliset muutokset
koskevat monilta osin myös suomalaisia.

Kohtaamisia työpaikoilla

Artikkeleissa on runsaasti esimerkkejä siitä, miten suomalaiset ja
ulkomaalaistaustaiset henkilöt kokevat työskentelyn yhteisissä
työpaikoissaan. Otan tässä esiin vain muutamia seikkoja. Aihepiiristä
kiinnostuneiden kannattaa lukea kirja.

Monen suomalaisen työpaikan ongelmana on tutkimuksen perusteella se, ettei
ulkomaalaista tulijaa perehdytetä kunnolla tehtäviinsä. Yllättävää
kylläkin, tämä näyttää liittyvän erityisesti korkean teknologian
asiantuntijayhteisöihin, joissa monet haastateltavista ovat kokeneet joutuvansa
itse ottamaan selvää työpaikan käytännöistä. Tämä on ollut vaikeaa, ja
he olisivat toivoneet enemmän ohjausta alkuvaiheessa. Metallialan työpaikoissa
tilanne on tutkimuksen mukaan paremmalla tolalla, sillä uudet tulokkaat
opastetaan lähes kädestä pitäen työhönsä. Työn tekeminen sujuu
kitkattomasti, mutta muu kanssakäyminen jää melko vähäiseksi.

Terveydenhoidon alalla huomio kiinnittyy muun muassa siihen, että
ulkomaalaistaustaisen ja suomalaisen henkilöstön hierarkia-, aika- ja
hygieniakäsitykset ovat jossakin tapauksissa erilaisia. Toisinaan suomalaiset
myös epäilevät kollegansa ammattitaitoa, toisinaan syntyy hankauksia
potilastyössä. Paitsi ennakkoluuloisia, jotkut potilaat voivat olla hyvinkin
torjuvia ja osoittaa suoranaista rasismia ulkomaalaistaustaista hoitajaa tai
lääkäriä kohtaan. On kuitenkin huomattava, että raportit kertovat myös
potilaiden tyytyväisyydestä.

Haastatteluissa nousee esiin myös kohteliaisuuskäytäntöjen eroja. Moni
ulkomailta Suomeen muuttanut kummastelee täällä havaitsemaansa tapaa
välttää tervehtimistä. ”Suomalaiset eivät voi sanoa edes hei”. Moni on
kertonut ajatelleensa aluksi, että tervehtimättömyys johtuu hänestä
itsestään, kunnes on jossain vaiheessa huomannut, ettei kyseessä ole
ainoastaan ulkomaalaisten vaan myös suomalaisten ongelma. Tervehtimisen ja
tervehtimättömyyden merkitykset ovat kiinnostava kysymys. 

Kohtaamisia opiskelun parissa

Tutkimuskohteina on myös kaksi erityyppistä opiskeluympäristöä:
korkeakouluyhteisöt ja työvoimakoulutus. Ulkomaalaisten
tutkinto-opiskelijoiden määrä kaksinkertaistui suomalaisissa yliopistoissa ja
ammattikorkeakouluissa vuosien 2000 ja 2010 välillä. Silti heidän osuutensa
kaikista opiskelijoista on kansainvälisesti verrattuna edelleen varsin
alhainen. Opetus- ja kulttuuriministeriön tavoitteena onkin nostaa ulkomailta
tulevien korkeakouluopiskelijoiden ja henkilöstön määrää.  

Tätä tutkimusta varten on haastateltu suomalaisia ja ulkomaalaistaustaisia
tutkinto-opiskelijoita yliopistoissa ja ammattikorkeakouluissa (Niina Kovalaisen
artikkeli). Keskeisenä on ollut kysymys kielen asemasta ja vieraan kielen
käyttämisestä opiskelijoiden arjessa sekä miten kansainvälisyys ja
ylirajaisuus näkyvät korkeakouluyhteisössä. Haastattelujen perusteella
ulkomaalaistaustaisten opiskelijoiden on ollut paljon helpompi sopeutua
yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen kansainväliseen opiskelijamaailmaan kuin
suomalaiseen yhteiskuntaan, joka on koettu hyvin erilaiseksi.

Kansainvälistyvän korkeakoulutuksen yhtenä tavoitteena on saada Suomessa
tutkinnon suorittaneista mahdollisimman monet jäämään tänne töihin. 
Kirjassa pohditaan ratkaisuja ulkomaalaistaustaisten opiskelijoiden
integroitumisen edesauttamiseksi. Kovalainen huomauttaa kuitenkin, etteivät
kaikki ulkomaalaisopiskelijat tavoittele työllistymistä Suomessa, eivätkä
kaikki täältä työpaikkaa etsivät välttämättä onnistu pyrkimyksissään.
Mikäli ulkomaalaistaustaisten opiskelijoiden halutaan jäävän Suomeen
opintojen ja ammattitaidon hankkimisen jälkeen, olisi suomen tai ruotsin kielen
opiskelu tehtävä pakolliseksi. Lisäksi olisi tärkeää tukea sosiaalisten
verkostojen luomista jo opiskeluaikana.

Toisena esimerkkinä opiskelumaailmasta on ammatillinen työvoimakoulutus (Minna
Säävälän ja Elisa Keski-Hirvelän artikkeli), jossa maahanmuuttajataustaiset
ja suomalaiset opiskelijat ovat samoilla kursseilla. Yhteiset kurssit on
tarkoitettu maahanmuuttajataustaisten opiskelijoiden integroitumisen
edistämiseksi. Maahanmuuttajia koskeva aikuiskoulutuspolitiikka on viime
vuosikymmeneltä lähtien ollut korostuneesti työperusteista; pyrkimyksenä on
tukea työllistymistä ja yhteiskunnallista integraatiota. Tutkimukseen on
haastateltu kuljetus-, ravintola-, IT- ja metallialan kurssilaisia Helsingin,
Tampereen ja Joensuun seuduilta. Haastatteluissa on kartoitettu maahanmuuttoon,
kulttuuriseen monimuotoisuuteen ja erilaisuuden kohtaamiseen liittyviä
näkemyksiä, asenteita ja tunteita.

Työvoimakoulutuksessa olevien ryhmien asenteet toisiaan kohtaan ovat
vastakkaiset. Monet suomalaisista suhtautuvat varautuneesti
ulkomaalaistaustaisiin kurssitovereihinsa ja esittävät sekä maahanmuutosta
että muuttajista stereotyyppisiä ja kärjistyneitä käsityksiä.
Maahanmuuttajien mielipiteissä puolestaan korostuvat kohteliaat ja myönteiset
käsitykset suomalaisista hyväntahtoisina, ystävällisinä ja auttavaisina
ihmisinä. Ainoastaan runsasta alkoholin käyttöä kritisoidaan. Kirjoittajien
mielestä haastateltavat antavat jopa kiiltokuvamaisen kuvan suomalaisista.
 Tässä näkyy ero korkean teknologian tai metallin aloilla työskenteleviin
ulkomaalaisiin, jotka esittävät rohkeammin myös kritiikkiä. Säävälä ja
Keski-Hirvelä arvelevat työvoimakurssilaisten varovaisuuden taustalla olevan
heidän erityisen haavoittuva asemansa, jossa minkäänlaisia kielteisiä
arvioita ei ehkä uskalleta tai haluta esittää. Monelle Suomi on rauhallisten
olojen ja järjestyksen yhteiskunta verrattuna oloihin, joista he ovat
lähteneet. Täällä he haluavat sopeutua ja saada töitä.  Heistä ei
välity kuva omiin ryhmiinsä vetäytyneistä maahanmuuttajista, mihin muutamat
suomalaisvastaajista ovat viitanneet. Sen sijaan he kaipaavat kontakteja ja
juttukavereita tutustuakseen suomalaiseen elämäntapaan ja oppiakseen lisää
kieltä.

Kulttuuritko kohtaavat?

Kirjan nimeksi on valittu Kulttuurien kohtaamisia arjessa, mitä hieman
ihmettelen. Onhan kulttuurin käsitteestä keskusteltu kriittisesti jo pitkälti
toistakymmentä vuotta. Samalla on pyristelty irti siitä, että eritaustaisten
ihmisten kontakti- ja vuorovaikutustilanteita nimitettäisiin kulttuurien
kohtaamiseksi. Vuosikymmeniä suosiossa ollut käsite ’kulttuurien
kohtaaminen’ (’culture contact’, ’kulturmöte’) sisältää
vanhentuneen käsityksen kulttuureista holistisina, toisistaan erillään
olevina ja selvärajaisina kokonaisuuksina. Tämä on kulttuurin
yksinkertaistamista ja esineellistämistä, siis essentialismia. Siihen liittyy
myös käsitys kulttuurista jonkinlaisena toimijana, joka voi esimerkiksi
kohdata toisen kulttuurin.

Kulttuurit eivät kuitenkaan kohtaa toisiaan tai törmää toisiinsa, vaan
kulttuurisesti erilaiset ihmiset kohtaavat ja toimivat sekä ovat
vuorovaikutuksessa keskenään. Siitähän tämä kirja kertoo laveasti ja
monesta näkökulmasta – vuorovaikutuksesta ja kohtaamisesta erilaisilla
työelämän areenoilla.  Itse asiassa kirjoittajat kommentoivatkin
kulttuuri-käsitteen käyttöön liittyvää ristiriitaa. Tutkimuskäsitteitä
ja teoreettista taustaa luotaavassa artikkelissa Mika Raunio, Minna Säävälä,
Sari Hammar-Suutari ja Pirkko Pitkänen toteavat: ”Vaikka puhumme tässä
julkaisussa kulttuurien välisestä vuorovaikutuksesta, on syytä muistaa, että
vuorovaikutus ei koskaan tapahdu abstraktien kulttuurien vaan ihmisten
välillä.”

Näinhän asia nimenomaan on. Miksi sitten käsitteitä käytetään tavalla,
jota ei oikeastaan edes tarkoiteta? Tämä ristiriita on ainoa asia, mitä
ihmettelin lukiessani tätä muuten kiinnostavaa kirjaa. Mielestäni esimerkiksi
”Kulttuurisia kohtaamisia arjessa” olisi ollut osuvampi nimi. Toisaalta,
valmiin kirjan lukija ei tiedä minkälaista käsitteisiin liittyvää
keskustelua ja vääntöä kirjoittajat ovat mahdollisesti käyneet
kirjoitusvaiheessa. Yhteisartikkeleita lukiessa nämä kysymykset nousevat
kuitenkin mieleen, sillä yhdessä kirjoittaminen ei välttämättä ole aina
helppoa.

Kulttuurien välinen vuorovaikutus -ilmaisu esiintyy varsinkin muutamissa
luvuissa tuhkatiheään. Toisin paikoin teksti on suorastaan tautologista ja sen
myötä raskaslukuista, sillä niin viljalti tätä kolmen sanan yhdistelmää
toistetaan.  

Suomen kielen tarve eri työympäristöissä

Yksi kirjan kiinnostavista kysymyksistä liittyy ulkomaalaistaustaisten
työntekijöiden suomen kielen taitoon. Minkälaisia vaatimuksia kielitaidolle
asetetaan erilaisissa työtehtävissä?  Julkisessa keskustelussa on välillä
aiheena maahanmuuttajataustaisten työntekijöiden riittämätön suomen kielen
taito ja toisaalta monien työ- ja opiskelupaikkojen erittäin kovat
kielitaitovaatimukset.

Kiinnostavaa sinänsä, tässä tutkimuksessa on mukana useampia aloja, joilla
on mahdollista työskennellä hyvin vähäisellä suomen taidolla tai lähes
kokonaan kieltä osaamatta.  IT-alan ja kulttuurialan ammattilaiset sekä
ulkomaalaistaustaiset korkeakouluopiskelijat kuuluvat ryhmään, jolta ei
välttämättä edellytetä paikallisen kielen osaamista.  Korkean teknologian
työpaikoissa työskennellään englanniksi, ja eri maista kotoisin olevat
ohjelmistosuunnittelijat kommunikoivat keskenään kansainvälisessä
verkostossa. Monelle Suomi on vain yksi pysähdysmaa kansainvälisellä uralla,
joten kielen opiskeluun ei ole sen vuoksi tarvetta.  Kulttuurialallakaan –
musiikin ja kuvataiteen parissa - ei välttämättä tarvita suomen kieltä.
Kuten Sari Hammar-Suutari toteaa, yhteistyötä helpottaa ennen kaikkea
yhteiseksi koettu taiteen kieli, joka voi toimia tilanteesta, yhteisöstä,
toimintaympäristöstä ja odotuksista riippuen joko perinteisten
toimintatapojen vahvistajana tai uusien innovaatioiden mahdollistajana.

Työn erikoisluonteesta johtuen monilla IT- ja kulttuurialan
ulkomaalaistaustaisilla työntekijöillä ei ole laajempaa kokemusta
suomalaisesta elämästä. Mikäli he kuitenkin jäävät useiksi vuosiksi
Suomeen ja mikäli heillä on lapsia, voi perheessä kehittyä tilanne, jossa
lasten ja vanhempien integroituminen on aivan eri tasoilla. Lapset oppivat
nopeasti suomen ja integroituvat suomalaiseen yhteiskuntaan koulun
kaveripiiriensä kautta, kun taas vanhemmat jäävät ulkopuolisiksi.

Terveydenhoitoala eroaa muista korkean koulutustason ja kansainvälisen
rekrytoinnin aloista siinä, että suomen tai ruotsin taito on edellytys, sillä
potilastyössä tarvitaan riittävän hyvää kielitaitoa. Tällä alalla
ulkomaalaistaustaisen ja suomalaisen hoitohenkilökunnan huomattavimmat
keskinäiset ongelmat näyttävät liittyvän kielivaikeuksiin, koska joidenkin
lääkäreiden ja hoitajien suomen taito on puutteellinen. Haastatteluissa tuli
esille tästä johtuva suomalaisen henkilöstön ajoittainen turhautuminen ja
työtaakan kasvaminen.

Ammatillisen työvoimakoulutuksen kursseilla ulkomaalaisopiskelijoiden heikko
suomen kielen taito on sekä kanssakäymisen että oppimisen esteenä.
Kirjoittajat esittävätkin, että työvoimahallinnon integroiduille kursseille
hyväksyttäisiin vain niitä maahanmuuttajia, joilla on riittävä kielitaito
opiskeluun.

Korkeakouluympäristöissä kieli ei ole ongelma, koska siellä toimitaan jo nyt
englanniksi.  Tutkimukseen osallistuneista suomalaisopiskelijoistakin muutamat
olivat sitä mieltä, että Suomi on käytännössä englanninkielinen maa.
Samoin arvelivat muutamat ulkomaalaistaustaiset opiskelijat. Sekä korkeakoulu-
että työvoimakoulutuksen parissa ulkomaalaistaustaiset opiskelijat kokivat
kilpailevansa suomalaisten kanssa työpaikoista. Suomalaisopiskelijat sen sijaan
eivät kokeen ulkomaalaisia uhkaksi eivätkä olleet asiasta huolissaan. He
uskoivat, että ratkaiseva tekijä työn saannin kannalta oli suomen kielen
osaaminen.

 

Ajan hermolla

Pirkko Pitkäsen toimittama Kulttuurien kohtaamisia arjessa tuo merkittävän
lisänsä vilkkaana lainehtivaan työelämäkeskusteluun. Tutkijat tarkastelevat
kulttuurisen moninaisuuden merkitystä eri ympäristöissä ja antavat myös
joitakin ohjeita ulkomaalaistaustaisen henkilöstön integraation
helpottamiseksi. Tutkimuskaupungeista Helsinki näyttäytyy edelläkävijänä
ja suunnannäyttäjänä, mikä näkyy myös pääkaupunkiseudun
kaupunkiohjelmassa.

Ulkomaalaistaustaisen henkilöstön asema erilaisissa työ- ja
opiskeluyhteisöissä on niin tärkeä kysymys, että kirjan nimessä olisi
voinut olla alaotsikkona jonkinlainen viittaus siihen. Se olisi osaltaan
varmistanut, että aihepiiristä kiinnostuneet asiantuntijat ja muut lukijat
löytävät ajankohtaisen kirjan.



---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa ja kommentoitavissa Agricolan
arvostelujulkaisussa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/