[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Sosialidemokraattinen maailmankuva joka soppea myöten

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Antero Leitzinger <leitzinger at welho.com> VTT, Helsinki
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Kiljunen, Kimmo: Maailman maat - Liput ja historia. Into Kustannus Oy, 2013. 734
sivua.


Sosialidemokraattinen maailmankuva joka soppea myöten
---------------------------------------------------------

Pitkäaikaisen sosialidemokraattisen kansanedustajan, Helsingin yliopiston
kehitystutkimuksen dosentin ja Suomen ulkopolitiikkaan virkamiehenkin
näkökulmasta perehtynyt maailmankuva välittyy fyysisesti painavasta
tietojärkäleestä, joka esittelee kaikki maailman lähes 200 itsenäistä
valtiota ja muutaman muunkin - eikä ainoastaan luettelemalla faktoja, vaan
myös kuvailemalla kutakin kohdetta persoonallisella tavalla. Kirjoittaja
lähestyy maiden historiaa ja kulttuuria niiden lippujen ja muiden kansallisten
symbolien kautta. Valitettavasti tietojen tarkistus ei ole ollut yhtä
huolellista kuin ensimmäisessä painoksessa 18 vuotta sitten. Henkilökohtaisen
uran ja iän myötä seurannut maine, arvovalta ja itseluottamus ovat tehneet
kuvauksista aiempaa rohkeampia, jopa kaunokirjallisia, mutta samalla alttiimpia
arvostelulle.

Lapsuudessani 1970-luvun alussa keräsin Panda-purukumien kylkiäisinä
seuranneita kortteja, joissa oli kustakin maailman maasta perustiedot ja
kääntöpuolella lipun kuva. Niistä jäivät mieleen Ylä-Voltan pääkaupunki
(Ouagadougou), Etelä-Vietnamin keltainen lippu, autojen kaksikirjaimiset
kansallisuustunnukset ja monet muut yksityiskohdat, joille sittemmin on ollut
vaihtelevaa käyttöä. Ikätoverien maantiedon harrastusta vahvistivat myös
pankin jakamat hieman suurikokoisemmat kortit, joiden kuvapuolella oli kartat.
Tämä oli siis aikana ennen interrailia ja internetiä, jotka jatkoivat
maailmankuvan kutistumista. Uskoakseni aika moni keski-ikäinen maailman
asioista kiinnostunut tarttuu yhä mielellään hakuteoksiin, joista
värikkäät liput ja kartat painuvat tekstistä piittaamattomankin mieliin.

Kun aktiivipoliitikko kokoaa lippukuvaston, kriittinen lukija voi aavistaa,
että siinä on muutakin kuin vain kiistattomia faktoja kaikista maailman
itsenäisistä valtioista ja värikkäitä kuvia sekä kuvauksia niiden eri
aikoina käyttämistä lipuista. Kimmo Kiljusen ensimmäinen lippukuvasto
vuodelta 1995 oli vielä kätevää taskukokoa ja silti 618-sivuinen, mutta se
on nyt kasvanut kaksi kertaa suuremmaksi ja 734-sivuiseksi tietojärkäleeksi,
jossa jokaiselle maalle riittää useita sivuja. Niitä kaunistavat kuvat ja
pienet tietolaatikot, mutta valtaosa tekstistä on omistettu historialle.
Paikoitellen teksti pomppii, mikä johtuu siitä, ettei lisäyksiä ole aina
liitetty saumattomasti alkuperäiseen tekstiin.

Kiljusen sanoma on erehtymättömän sosialidemokraattinen ja tyyli joskus
ärsyttävän oppimestarimainen, erityisesti kunkin maan kuvauksen
loppuhuipennuksessa: ”Ovatko islantilaiset lipullaan näyttämässä tietä
esivanhemmilleen norjalaisille, joiden EU-jäsenyys antaa yhä odottaa?” (s.
22); ”Latvian lipun hyytyneen veren väri ei lupaa hyvää, ellei maa saa
ratkaistua vaikeaa kysymystä kansalaisuutta vailla olevasta venäläisestä
vähemmistöstä ja taltutettua kiihtyvää maastamuuttoa.” (s. 26); ”Ei
ihme, että ruotsalaiset voivat ylväinä ihailla kansakuntansa sinikeltaista
lippua. Se on osoittautunut suvaitsevaisuuden, solidaarisuuden, tasa-arvon ja
kansanvallan tunnukseksi.” (s. 36); ”Suomen skandinaavinen ristilippu kertoo
kiinteästä yhteydestä muihin pohjoismaihin. Näiden vaikutus ’Itämaan’
kansanvaltaiseen kehitykseen ja hyvinvointimalliin on ollut ratkaiseva.” (s.
41) jne.

Kirja alkaa pohjoismaista ja jatkuu maaryhmittäin tai maanosittain sekä niiden
sisällä hyvässä aakkosellisessa järjestyksessä. Ei ehkä sattumalta
viimeiseksi jää Yhdysvallat, jonka ”tähtilippu herättää tunteita. Sitä
vihataan ja rakastetaan. Se on moneen kertaan poltettu hillittömällä
raivolla, mutta yhtä haltioituneella intohimolla sitä palvotaan vapauden ja
edistyksen tunnuksena. … Nöyryys kaunistaisi. Historian edessä kaikki on
suhteellista. Kansakunnat ja valtiot muuttuvat – ihminen ja elämä
pysyvät.” (s. 723)

Kantaa ottavista loppuluonnehdinnoista kyseenalaisimpia ovat monet kohtuuttoman
tylyt arviot: ”Surkealta tuntuu, kun Tanska on tänään alkanut liputtaa
itseensä sulkeutuvan tyytyväisyyden puolesta.” (s. 47); ”Suomessa
korostetaan yhteisvastuullista hyvinvointia ja hyviä suhteita Venäjään. On
toivottava, ettei Viron lipun musta saa näistä periaatteista yliotetta.” (s.
95); ”Vallankumouslipun vapauden, veljeyden ja tasa-arvon ihanteet on
[Ranskassa] julkeasti häpäisty.” (s. 152); ”Poliittinen todellisuus
nyky-Unkarissa on kuitenkin hämmästyttävästi etääntymässä
suvaitsevaisuudestaan ja solidaarisuudesta.” (s. 185); ”Kuwait on olemassa
siksi, että alueen ulkopuoliset vallat ovat strategisista ja taloudellisista
syistä irrottaneet sen erilliseksi valtioksi.” (s. 441); ”Bahaman
kuulakkaan kaunis lippu…peittää yhteiskunnan varjoisamman puolen,
erimuotoisen kansainvälisen keinottelun varassa tapahtuneen rikastumisen.”
(s. 623)

Tyypillisesti Kiljusen paheksuntaa saavat osakseen maahanmuuttokriittiset
valtiot, joista hänellä on ilmeisesti usein pinnallista tai vanhentunutta
tietoa. Yleensä hän suhtautuu pessimistisesti kansalliskiihkoon, korruptioon
ja konflikteihin, mutta Kyproksen, Syyrian, Nepalin, Etelä-Afrikan ja
Venezuelan suhteen vaikuttaa yllättävän optimistiselta. Sosialidemokraattien
kehitysapupolitiikan perinteisesti hellimä Nicaragua selviää säyseillä
sanoilla: ”Maan kulmikas poliittinen historia on täynnä
epäoikeudenmukaisuutta ja epärehellisyyttä, mutta idealismikin on silloin
tällöin päässyt niskan päälle.” (s. 687)

Kiljusen kuvitelma siitä, että ”Irak alkoi rauhoittua vasta kun Yhdysvallat
2011 veti sotilaansa pois” (s. 420) kielii toiveajattelusta ja linjattomasta
suhtautumisesta kansainvälisiin interventioihin. Hänen mukaansa Afganistanissa
”Pohjoisenliitto aloitti Yhdysvaltojen tukemana sotatoimet Talibanin hallintoa
vastaan. Vastatoimina Massoud salamurhattiin 2001…” (s. 477) ikään kuin
maan laillista hallitusta edustanut ”Pohjoisenliitto” olisi istuskellut
aseettomana ja toimettomana Talibanin vallattua Kabulin 1996. Kannattaisi
muistaa, että kaikki sisällissodat eivät suinkaan ala ulkovaltojen
sekaantumisesta, eivätkä lopu kun TV-kamerat kääntyvät muille tantereille.

Jotakin on pudonnut pois Mongolian kuvauksesta: ”Vaikka kommunistikaudella
Tshingis-kaania pidettiin venäläisvaikutusta ja katkeruutta terroristina,
nykyään mongolivalloittajan maine kansakunnan suurimpana sankarina on
palautettu.” (s. 538) Yleisesti ottaen kieliasu ja oikeinkirjoitus ovat
kuitenkin kiitettävällä tasolla.

Olipa Kiljusen jakamista tuomioista ja ennustuksista mitä mieltä tahansa,
hänen omaperäisyytensä ansaitsee kunnioitusta. Ei ole helppoa säilyttää
kiinnostusta yli 200 valtioon (Suomen tunnustamien 195 itsenäisen valtion
rinnalla omat lukunsa ovat saaneet itsehallinnolliset Ahvenanmaa, Färsaaret ja
Grönlanti (emämaidensa jälkeen) sekä Länsi-Sahara, Palestiina, Taiwan ja
kaikkein heikoimmin perustein Puerto Rico), joista kaikissa kirjoittaja tuskin
on edes itse käynyt. Muutaman osalta ainoat huomiot ovatkin varsin
henkilökohtaisia: ”Grenadan…pääkaupunki on maailman kauneimpia.” (s.
655); ”Aidosti monikulttuurisessa Surinamissa ihmiset ovat ilmeisen joustavia
ja ystävällisiä sekä toisilleen että vieraille.” (s. 708). Ehkä olisi
voinut estottomamminkin liittää kirjaan omia matkakertomuksia, vaikka se
epäilemättä olisi paisuttanut sivumäärän tuhanteen.

Maiden valikoinnissa Kiljunen on osoittanut objektiivisuutta, eikä hän
myöskään jätä huomiotta sellaisia itsenäisyyttä havittelevia alueita kuin
Pohjois-Kypros (s. 119), Abhasia (s. 202, tosin kuvatekstissä ”Abhazia”),
Tshetshenia (s. 238, tosin omakielinen nimi Itshkeria väärin kirjoitettuna:
”Ishkeria”), Kurdistan (useampaankin kertaan: s. 408, 420, 424 ja 467) tai
Itä-Turkestan (s. 515). Aluejaottelussa voisi kuitenkin havaita omaperäisiä
ratkaisuja Turkin sijoittamisessa Euroopan sijasta Lähi-itään.

Yksityiskohdissa olisi paljonkin korjattavaa: Sveitsissä on enemmän kuin 20
kantonia (s. 123) – virhe, joka aiheutui kun hän unohti toisessa yhteydessä
(s. 175) mainitsemansa kuusi puolikantonia. Sveitsin kansallispäivä ei
myöskään ole 24.10. (s. 178, täysin merkityksetön päivä) vaan 1.8.
Azerbaidzhanin alueella 1918 liehunut Keski-Kaspian lippu oli sinipunasininen,
kuten Kiljusenkin kuvassa, eikä ”sinipunavalkoinen” kuten tekstissä (s.
197). Turkkilaiset eivät ole ”orguzien” heimoa (s. 464), vaan oghuzeja,
eikä Turkilla ollut vihreää lippua vuosina 1920–1936 (s. 466). Filippiinien
eteläisimmän saaren Mindanaon asukkaista suurin osa ei ole muslimeja (s. 487),
vaan heidän osuutensa on alle kolmannes.

Kiljunen sai kansainvälistäkin kuuluisuutta johtaessaan Kirgizistanin
väkivaltaisuuksien kansainvälistä tutkijaryhmää. Maan parlamentti suuttui
sen raportista niin, että julisti Kiljusen ei-toivotuksi henkilöksi. Kovin
hyvää kuvaa asiantuntemuksesta ei kuitenkaan anna se, että Kiljunen
nimittää maata sitkeästi Kirgisiaksi – eikä liene sattumaa, että
Ulkoasiainministeriökin pitkään horjuttuaan kallistui tähän virheelliseen
kirjoitusasuun Kiljusen vaimon toimiessa Keski-Aasian kiertävänä
suurlähettiläänä. Sen sijaan, että olisi pysähtynyt miettimään maan
nimeä hän väittää sanan ”kirgis” tarkoittavan punaista (s. 209), mikä
on täysin perätön (Kiljunen lienee kuullut sanan ”kirmizi”, joka
tarkoittaa karmiininpunaista).

Olisi mielenkiintoista analysoida tarkemmin, miltä osin Kiljusen maailmankuva
on muuttunut 18 vuodessa. Lippukuvaston ensimmäisessä painoksessa ei
kuitenkaan ollut yhtä rohkeita luonnehdintoja eikä ennustuksia, joten sikäli
vertailu ei olisi vielä yhtä antoisaa kuin 2030-luvulla tulee olemaan
tarkistaa, vieläkö Kiljunen seisoisi sanojensa takana.

Kirja ei ole kovin huolellinen hakuteokseksi. Löytämäni virheet ovat
nimenomaan uusimmasta painoksesta, vaikka selvästikin se suorastaan välttelee
täsmällisiä päivämääriä ja joidenkin maiden osalta on hieman vaikea
hahmottaa, milloin ja missä järjestyksessä lippuja vaihdettiin.
Tietolaatikoissa ei ole varsinaisia itsenäisyyspäiviä tai kansainvälisten
järjestöjen kuten YK:n jäsenyyksiä. Sen sijaan kirjassa on veksillologista
(lipputieteellistä) kunnianhimoa ja vaikka moni muusta kirjallisuudesta tai
internetistä lainattu tieto (lähdeviitteet puuttuvat tyystin) onkin jäänyt
tarkistamatta, sitä on hauska lukea ja se antaa harvinaisen hyvän
kokonaiskuvan maailmasta, joka on kirjava muutenkin kuin saloissa hulmuavien
kansallisten symboliensa kautta.

---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa ja kommentoitavissa Agricolan
arvostelujulkaisussa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/