[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Suuren pikkumiehen arvoitusta selvittämässä

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Juha Järvelä <juha.o.jarvela at jyu.fi> Filosofian tohtori, Historian ja
etnologian laitos, Jyväskylän yliopisto
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Bagh, Peter von: Chaplin. Like Kustannus, 2013. 496 sivua.


Suuren pikkumiehen arvoitusta selvittämässä
---------------------------------------------------------

Peter von Baghin Chaplin-monografia käsittelee elokuvaklassikon tuotannon
perusteellisesti. Tyyliltään teos on tuttua von Baghia vahvoine tulkintoineen,
jotka ovat pääosassa. Niiden punaisena lankana on elokuvien katsominen
yhteiskunnallisina kannanottoina. Sen voi katsoa yksinkertaistavan niitä ja
johtavan ajoittain epätodennäköisiin tulkintoihin. Kokonaisuudessaan teos
tarjoaa paljon tietoa Chaplinista kirjoitettuna lavealla otteella, jossa
yksityiskohtien tarkkuus ei ole keskeistä. Kyseessä onkin ennen kaikkea von
Baghin tulkinta Chaplinista, ei yleinen tästä kertova tietokirja.

Pyrkimys selvittää edes itselle, mitä Charles Chaplinin elokuvat todella
merkitsevät, on elokuvakirjoittajan ensimmäinen ja pyhin velvollisuus,
julistaa Peter von Bagh. Tähän velvollisuuteen hän on tarttunut laajassa
Chaplinin elokuvia käsittelevässä monografiassaan. Teos käsittelee
nimenomaan elokuvia, Chaplinin elämä on pääosin vain taustalla ja von Bagh
tekee lopulta yllättävän vähän elämäkerrallisia tulkintoja.

Aineistona von Baghilla ovat ensisijaisesti Chaplinin elokuvat. Vaikka teoksen
takakansi hehkuttaa sen sisältävän aiemmin julkaisematonta materiaalia
Chaplinin arkistoista, sen merkitys jää vähäisiksi. Pääosassa ovat von
Baghin tulkinnat. Niitä tukemassa tai niiden rinnalla kirjoittaja esittelee
myös muiden tulkintoja. Minkäänlaista lähde- tai kirjallisuusluetteloa
teoksessa ei kuitenkaan ole, joten jää täysin epäselväksi, missä von
Baghin mainitsemat tekijät ovat näkemyksensä esittäneet. Asiaa ei helpota
se, ettei kaikista lainatuista kirjoittajista mainita kuin pelkkä sukunimi.

Tyyliltään teos on klassista von Baghia. Chaplinin kiistaton merkitys
elokuvassa tarjoaa hyvän kohteen kirjoittajan ylisanoille. Niiden lisäksi von
Baghin kielessä silmään pistää niin tarpeettomien vierasperäisten sanojen
viljely kuin ajoittainen alatyylin käyttö. Ehkä tavoitteena on ilmaista
jotain Chaplinin elokuvien huumorista, kun henkilöitä kutsutaan niin ämmiksi
kuin pölhöiksikin.



Von Baghille tyypillistä on myös nähdä käsittelemänsä aika kultakautena,
jolloin ”elokuva vielä kykeni tavoittamaan ihmisyyden perustekijöitä
kouriintuntuvalla tavalla”. Romantisointi ulottuu teoksessa myös filmiin
materiaalina, koska von Bagh ei katso digitaalisen kuvan voivan välittää
samoja merkityksiä, kuin aidon filmin. Sen jäämisen vähemmälle käytölle
von Bagh kytkee ”pinnalliseen elämäntapaamme”.

Rakenteeltaan teos etenee elokuva-analyysien mukaan. Kirjassa käsitellään
yksityiskohtaisesti suuri osa lyhyemmistä Chaplin elokuvista ja kaikki pitkät.
Mahdollisuus käsitellä Chaplinin teosten toistuvia teemoja tuntuukin välillä
katoavan loputtoman kuvailun ja tulkintojen vyörytyksen alle. Alkupuolella
teosta von Bagh tekee kokoavia analyyseja Chaplinin tuotannon muutoksista, jotka
kytkeytyivät eri tuotantoyhtiöihin, joille hän työskenteli. Teoksen
kokonaisuus muodostuu kuitenkin yksittäisten elokuvien analyyseista.

Täydennystä tuovat graafiselta ilmeeltään erottuvat pitkät tietolaatikot
tai yksittäisiä asioita käsittelevät luvut. Harvinaisen
epäkäytännöllisestä on, että niistä puuttuu sivunumerointi. Kirjan
liitteenä on Jouko Turkan ja von Baghin radiokeskustelu vuodelta 1989. Se
sisältää runsaasti voimakkaita mielipiteitä, mutta vähän oivalluksia.

Chaplinin vuosikymmenet

1889 syntynyt Chaplin aloitti elokuvauransa Keystone-yhtiössä 1914.
Ensimmäisissä elokuvissaan Chaplin joutui työskentelemään tuottaja Mack
Sennettin kaavan mukaisesti, vaikka vähitellen hänen oma persoonallinen
tyylinsä nousi esiin. Varhaisvaiheen elokuvissa kulkurihahmo oli kuitenkin
toisenlainen, kuin se usein muistetaan. Runollisuus ei ole vielä noussut esiin,
vaan hahmo on väkivaltainen, jopa sadistinen.

Tuotantoyhtiön vaihduttua Essenayksi ja Chaplinin saadessa yhä enemmän
kontrollia elokuvistaan, kulkurin käytös alkoi muuttua. Agressiivisen
seksuaalisen käyttäytymisen sijaan kulkuri alkoi suhtautua naisiin ujosti ja
hapuillen. Himoitseminen vaihtui palvontaan. Mutual ja First National
-yhtiöiden kanssa tekemissään sopimuksissa Chaplin oli jo tähti, joka pystyi
valitsemaan ja päättämään elokuvistaan.

Johdonmukaisesti Chaplin oli 1919 perustamassa United Artist -yhtiötä, joka
toi kontrollin elokuvista niiden tekijöille. Chaplin saattoi jatkaa elokuvien
tekemistä omalla tyylillään. Vielä Nainen Pariisissa (1923) elokuvan hän
kuvasi ilman käsikirjoitusta tapahtumajärjestyksessä.

Äänielokuvan tuleminen oli Chaplinille selkeä ongelma. Hän julkaisi
äänielokuvan aikakaudella kaksi loistavaa musiikkiääniraidalla varustettua
mykkäelokuvaa (Kaupungin valot, 1931 ja Nykyaika, 1936), mutta joutui lopulta
taipumaan äänielokuvan tekijäksi. Von Baghin tulkinnassa ongelmat on
häivytetty. Hän puhuu Kultakuumeen (1925) ääniraidalla varustetusta
versiosta, jonka Chaplin teki 1942, ”ohjaajan väärennöksenä”, jossa
kuvan hienovaraisuus on pilattu osoittelevalla kommentoinnilla. Väärennöksen
sijaan versiota voisi ajatella myös Chaplinin yrityksenä vastata
äänielokuvan haasteeseen. Versiossa näkyvät ongelmatkin ovat samoja, jotka
vaivasivat Chaplinin varsinaisia äänielokuvia. Dialogi ei ollut Chaplinin
vahvuuksia käsikirjoittajana.

Samalla tavoin von Baghin väite, että Chaplinin myöhemmissä elokuvissa
gägit ovat pikemminkin filosofiaa kuin hauskuuden tiivistymiä, tuntuu osaksi
yritykseltä selittää, miksi mestari ei päässyt myöhemmissä elokuvissaan
varhaisempien tasolle. Von Bagh ei varsinaisesti pysty osoittamaan, etteikö
nauru olisi ollut Chaplinin tavoitteena edelleen. Huumori tuntuu olevan ase,
jolla Chaplin esimerkiksi hyökkäsi antikommunistista mccarthylaisuutta vastaan
elokuvassaan Kuningas New Yorkissa (1957).  Ase vain oli jo tuolloin
tylsistynyt.

Chaplin kapitalismin kriitikkona?



Chaplinin elokuvat sijoittuvat useimmiten kaupunkien laidoille, yhteiskunnan
vähäosaisten pariin. Suurimmassa osassa päähenkilönä on ohjaajan itsensä
näyttelemä pikku kulkuri, vähäisistä vähäisin. Rikkaus ja köyhyys
määräävät niissä ihmisten elämää. Tämä antaa von Baghille pohjan
kirjoittaa Chaplinin elokuvista määrätietoisen yhteiskunnallisina. Tulkinta
läpäisee tuotannon koko kaaren. Toistuvasti hän katsoo elokuvien kuvaavan
kapitalismin toimintaa. Jopa Kaupungin valojen (1931) nyrkkeilykohtaus on von
Baghille kuvaus työelämän kaksinaismoralismista.

Von Bagh ei erottele Chaplinin elokuvista kirjoittaessaan sitä, mitkä olivat
ohjaajan intentiot, vaikka myöntää, että Chaplin oli ambivalentti
suhteessaan radikaaliin vasemmistoon. Välillä tulee tunne, että tulkinnat
liittävät Chaplinin elokuviin merkityksiä, joita niiden improvisointia
suosineella tekijällä tuskin oli mielessäkään.

Määrätietoinen elokuvien katsominen kapitalismin analyyseina tuntuu myös
johtavan aika epätodennäköisiin tulkintoihin. Von Baghin mukaan esimerkiksi
Kaupungin valojen miljonääri juo, koska hänen täytyy sammuttaa tieto siitä,
mihin hänen vaurautensa perustuu. Elokuvassa tähän ei kuitenkaan ole mitään
vihjettä, vaan näytetään kuinka tuskallista miehelle on hänen avioliittonsa
särkyminen.

Von Baghin yhteiskunnallisen tulkinnan voi kokea yksinkertaistavan Chaplinin
taiteellista monipuolisuutta. Kapitalismin teoretisoinnin sijasta elokuvista on
helpommin nähtävissä Chaplinin havainnointia inhimillisestä
käyttäytymisestä. Tämän voi nähdä tuottavan elokuviin sen hauskuuden,
joka tuo niille edelleen katsojia. Von Baghin teoksessa komiikan pohtiminen
jää kovin taka-alalle.

Tulkinnat ovat siis teoksessa keskeisiä. Von Bagh muistaa useaan otteeseen
mainita näkevänsä asian toisin kuin useimmat muut tutkijat. Paikoitellen
näin on. Harvempi ylistää von Baghin tapaan Chaplinin viimeiseksi jäänyttä
elokuvaa Hongkongin kreivitär (1967). Sen sijaan Kultakuumeen (1925)
alkuperäisversion arvostajana von Bagh ei ole niin harvinaislaatuinen, mitä
hän itse antaa ymmärtää.

Mielenkiintoista luettavaa von Bagh kuitenkin tarjoaa. Teosta vaivaa kuitenkin
fokusoimattomuus, tulkintoja on runsaasti, mutta niistä ei muodostu
kokonaisnäkemystä. Hetkittäin tuntuu, että von Bagh haluaa sanoa kaiken
mieleensä tulleen. Esimerkiksi kun henkilön nimi on Hannah, ei tunnu
tarpeelliselta, että kerrotaan sen olevan palindromi. Chaplinin elokuvat
paranivat usein pitkällisellä hiomisella, turhan jättämisellä pois. Se
auttaa kirjoittamisessakin usein.

Peter von Baghia voi kiittää tarttumisesta elokuvaklassikkoon ja kiinnostuksen
herättämisestä Chaplinin tuotantoon. Hän kertoo siitä paljon, mutta niin
vahvasti omasta näkökulmastaan, ettei kirjasta ole suomalaiseksi Chaplinia
koskevaksi perusteokseksi. Von Baghin tyylistä pitäville luvassa on toki
lukuelämys ja virikkeitä omille tulkinnoille.

---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa ja kommentoitavissa Agricolan
arvostelujulkaisussa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/