[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Elämä omiin käsiin

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Minna Santaoja <minna.santaoja at uta.fi> tohtoriopiskelija, Tampereen yliopisto,
Johtamiskorkeakoulu / ympäristöpolitiikka
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Crawford, Matthew B.: Elämän korjaajat (Shop Class as Soulcraft: An Inquiry
into the Value of Work). Kääntänyt Johan L. Pii & Tuukka Tomperi. niin &
näin, 2012. 235 sivua.
Davis, Kaarina: Irti oravanpyörästä.. 2011. 244 sivua.


Elämä omiin käsiin
---------------------------------------------------------

"Haluaisimme tuntea, että maailmamme on ymmärrettävä, jotta voisimme kantaa
siitä vastuuta. Tämä puolestaan edellyttää, että tarvikkeiden alkuperä
tuodaan lähemmäs kotia."Matthew Crawfordin kirja Elämän korjaajat ja Kaarina
Davisin Irti oravanpyörästä sijoittuvat alati kasvavaan elämäntapamuutosta
peräänkuuluttavan ja muutoksen tehneiden kokemuksista kertovan kirjallisuuden
joukkoon. Kirjoittajat ovat valinneet erilaisen tien, ja myös kirjoittavat
kokemuksistaan eri tavoin. 

Matthew Crawfordin kirjaa Elämän korjaajat on kutsuttu arvonpalautukseksi
käsityöammateille. En ollut seurannut kirjan ympärillä käytyä keskustelua
ennen sen lukemista ja niinpä minulle tuli yllätyksenä Crawfordin
määritelmä käsityöammateista. Siitä kertoo kirjan suomenkielisessä
nimessä sana korjaajat: Crawford työskentelee moottoripyörien korjaajana.
Kirja on hänen kasvu- ja muutostarinansa, ja sen suosio epäilemättä perustuu
pitkälti hänen ristiriitaiselta vaikuttavaan persoonaansa. Crawford on siitä
erikoinen moottoripyöräkorjaaja, että hän on koulutukseltaan filosofian
tohtori.
Tietotyön kupla
Crawfordin kirjan keskeinen viesti on, että nykyisenlainen globalisoitunut
talousjärjestelmä ja sen mukainen työn organisointi, ja toisaalta puhe
”luovasta taloudesta” ja ”tietoyhteiskunnasta” vieraannuttavat meidät
maailmasta. Nykyjärjestelmässä työ teetetään siellä missä se on
halvinta, ja linkki tekijän, tuotteen ja sen käyttäjän välillä on
katkennut. Tavaroille ei ole meille enää merkitystä, eikä anonyymi työ
tuota tyydytystä. Olemme vain vaihetyöntekijöitä tietoteollisuuden
liukuhihnalla, emmekä saa työstämme valmistamisen ja onnistumisen tuomaa
tyydytystä, koska työpanoksemme merkitys suhteessa kokonaisuuteen on
hämärtynyt. Tietoyhteiskunnan luovista ammateista on tullut merkillistä
virtuaalitodellisuutta, jolla ei ole perustaa materiaalisessa maailmassa.
Crawford oli aikansa mukana tässä oravanpyörässä, työskenteli
”ajatushautomon” leivissä kunnes alkoi kyseenalaistaa työnsä mieltä.
Hän ei kokenut ansainneensa palkkaansa tyhjänpäiväisten ideoiden
tuottamisesta vaan koki koko työn ja palkan suhteen vääristyneen: palkkaa ei
enää maksettu hyvin tehdystä työstä, vaan siitä, että hän antoi aikaansa
ja vaivautui työpaikalle kärsimään. Kun työn mielettömyys paljastui, oli
ratkaisujen paikka. Crawford palasi nuoruuden intohimonsa pariin ja perusti
moottoripyöräkorjaamon.
Kätten viisaus
Crawford kirjoittaa moottoripyörän korjaamisen tuomasta tyydytyksestä
tavalla, joka innostaa vaikkei moottoripyöristä olekaan kiinnostunut. Hän
painottaa, että korjaajan kaltaiset käsityöammatit eivät ole aivotonta
lihastyötä, teknistä toistoa ja suorittamista, vaan vaativat monipuolista
osaamista, tietotaitoa ja ongelmanratkaisua. Käsityöammateissa pää, kädet
ja sydän toimivat parhaimmillaan yhteistyössä. Viesti ei tule yllätyksenä
kenellekään, joka nauttii esimerkiksi kasvimaan hoidosta, neulomisesta,
leipomisesta tai lasten kanssa puuhailusta.
Crawfordin kirjaa lukiessa mietin usein isääni, kokemuksen kouluttamaa
ammattimiestä, joka on joskus leikillisesti tituleerannut itseään
”ovitieteen tohtoriksi”. Crawfordin kirja auttoi minua näkemään isän
työn, hänen osaamisensa ja kokemuksensa uudessa valossa. Tässä mielessä
kirja toimi kohdallani haalarihommien arvonpalautuksena. Crawford on sitä
mieltä, etteivät ainoastaan käsityöammatit ole mielekästä työtä, vaan
työtä voi tehdä mielekkäästi esimerkiksi akateemisessa maailmassa. Tätä
ajatusta hän ei kehittele kuitenkaan pidemmälle käytännön tasolla, koska
hänen oma kokemuksensa työskentelystä tiedemaailmassa ei ollut mielekäs.
Valko- ja sinikaulustyöläisten yhteisössä
Mietin kenelle Crawfordin kirja oikeastaan on tarkoitettu. Ammatillisen
itsetunnon kohottajana se voisi toimia käytännön ammateissa
työskenteleville, mutta kirja on paikoittain liian kirjaviisas jotta voisin
kuvitella esimerkiksi juuri isäni jaksavan sen lukea. Korjaajien
ammattikunnassakaan tuskin laajemmassa mitassa ollaan Crawfordin tavoin
kiinnostuneita esimerkiksi Aristoteleen ja Platonin ajatuksista. Tavoite
käytännöllisyydestä kirjan aikaansaaman vaikutuksen mielessä ei aivan
näytä toteutuvan. Kirjassa on myös koulutuspoliittinen viesti: suurinta osaa
ikäluokasta ei ole tarkoituksenmukaista kouluttaa korkeakouluissa
”tietotyöhön”.
Pidin Crawfordin kirjassa erityisesti siitä, että hän painottaa työtä osana
elämän kokonaisuutta ja työn tekemistä osana yhteisöä - ”miten voisin
olla hyödyksi?”. Korjaajan työn mielekkyys tulee hänelle juuri siitä,
että hän asiakkaan kertoman ja oman kokemuksensa perusteella lähtee
jäljittämään, mikä moottoripyörässä on vikana. Ongelmanratkaisussa
saatetaan tarvita muiden erikoistuneiden korjaajien apua. Tyydytys työstä
tulee, kun näkee asiakkaan taas pääsevän kaasuttamaan pyörällään.
Korjaamon ympärille rakentuu samoista asioista kiinnostuneiden yhteisö.
Mielekkään elämän etsinnän ei tarvitse olla ainoastaan minä-projekti,
eikä Crawford tarjoa patenttiratkaisua elämänmuutokseen.
Elämäntapavalintojen ekologinen kestävyys
Kirjassa minua jäi vaivaamaan, ettei Crawford ota kertaakaan kantaa
nykyisenlaisen talousjärjestelmän ekologiseen kestämättömyyteen. Tämän
vuoksi minua hieman häiritsi se, että kirjassa käytetty esimerkki käsillä
tekemisen mielekkyydestä oli juuri moottoripyörien korjaaminen. Ekologisesti
ajateltuna moottoripyörällä pörrääminen kun on turhaa fossiilisten
polttoaineiden kärytystä. Tämä menee kuitenkin kirjan viestistä sivuun.
Voidaan ajatella, että mikäli kaikki tekisimme mielekkääksi kokemaamme
työtä paikallisesti mielekkäässä mittakaavassa, osana yhteisöä, ja
antaisimme arvoa omistamillemme tavaroille ja pitäisimme niistä huolta,
taloutemme olisi myös ekologisesti kestävämmällä pohjalla. Kestävyyttä ei
voi ajatella nollasummapelinä, jossa ainoa mittari on esimerkiksi
hiilijalanjälki, vaan moottoripyörillä ja niiden korjaamisella on myös
kulttuuriset merkityksensä.
Oman elämän ja tekemisen mielekkyyden pohdintoihin liittyen luin samaan
syssyyn myös Kaarina Davisin kirjan Irti oravanpyörästä, ja Crawfordin
kirjan kanssa ne täydensivät mukavasti toisiaan. Crawford kirjoittaa hieman
ristiriitaisesti ettei ole kiinnostunut käsityksistä, joissa kaihotaan
yksinkertaisuutensa vuoksi alkuperäisempää elämää. Kaarina Davisin
elämänmuutoksen takana oli juuri halu yksinkertaistaa elämää ja halu elää
ekologisemmin, lähempänä luontoa, vähemmän kuluttaen. Davis pohti miten
voisi tehdä vähemmän työtä ja elää enemmän. Crawfordin viesti puolestaan
oli, ettei näitä voi eikä pidäkään erottaa toisistaan, vaan on tehtävä
työtä joka tuntuu niin mielekkäältä, ettei oikeastaan tunnu työltä. Ei
Daviskaan joutilaisuudesta haaveile, vaan kiireettömästä tekemisestä jossa
näkee kättensä jäljen.
Oravanpyörästä omavaraistalouteen
Kaarina Davis työskenteli sairaanhoitajana uupumukseen asti. Hän kirjoitti
kokemuksistaan esikoisteoksensa Rankka kutsumus – sairaanhoitajan
päiväkirja, joka muun muassa nimettiin Tieto-Finlandia -ehdokkaaksi. Irti
oravanpyörästä on tavallaan jatkoa esikoisteokselle ja kertoo prosessista,
joka uupumuksesta seurasi ja valinnoista, jotka johtivat Davisin elämän
uusille raiteille. Kaarina Davis irtisanoutui entisestä työstään, otti
avioeron ja myi omakotitalon ja auton, kouluttautui luontoyrittäjäksi,
kunnosti sukunsa vanhan mökin Hämeenkyrössä, opetteli viljelemään ja
kaatamaan polttopuut ja ryhtyi tarkkailemaan luontoa. Muutos ei tapahtunut
hetkessä.
Kaarina Davisin kirjan nimi Irti oravanpyörästä on kliseinen, mutta siitä on
kyse ja siitä meistä moni haaveilee. Davisin kirja on Crawfordin kirjaa
enemmän opaskirjamainen. Kirjoittaja ei tyrkytä omia valintojaan lukijalle,
vaan taustalla on ajatus että lukijoissa on samankaltaisessa tilanteessa
eläviä ja samoja asioita kaipaavia ihmisiä kuin kirjoittaja itse, ja siksi
kirjoittajan kokemuksista voi olla lukijalle hyötyä omissa ratkaisuissaan.
Kirjan alussa Davis kertoo yksityiskohtaisesti entisestä kulutuskeskeisestä
elämästään. Turhien tavaroiden ostaminen piristykseksi ja siitä koettu
moraalinen krapula lienee tuttua meistä monelle. Kiusaannuin ensin –
pitääkö sitä kevytmielistä shoppailua kuvata niin pitkään ja
perusteellisesti? Pidemmälle päästyäni totesin että kyllä piti. Ottaa
aikansa, ennen kuin viesti uppoaa ja lukija alkaa katsoa elämänmenoa
kirjoittajan silmin. Olen saanut tutustua Kaarinaan Pirkanmaan
luonnonsuojelupiirin toiminnassa ja minun on mahdotonta kuvitella hänet
huviajelemassa avo-Pontiacillaan. Muutos latte kädessä kulkevasta
cityshoppailijasta Hämeenkyrössä hirsimökissä lähes omavaraistaloudessa
asuvaan luonnon ystävään on melkoinen.
Käytännönläheisiä neuvoja huussista kyökkiin
Davisin kirjan rakenne on epätavallinen. Kirjan ensimmäisessä osassa
kirjoittaja kertoo tarinansa, pohtii ääneen monia vaikeita kysymyksiä. On
vaikea uskoa että lapsena Suomeen muuttanut Davis on joutunut opettelemaan
suomen kielen vaikeamman kautta; niin elävästi ja mukaansatempaavasti hän
kirjoittaa. Kirjan toisen osan alussa kirjoittaja tiivistää
elämänmuutoksensa tärkeät ratkaisut luetteloksi ja tässä kohdin
hätkähdin – hetkinen, mitäs tämä nyt on, minähän luin tämän jo,
mukavammin kirjoitettuna. Tiivistys loppuu kuitenkin lyhyeen ja alkaa kirjan
toinen käytännönläheisempi osa, joka tempaa yhtä lailla mukaansa. Davis
kertoo esimerkiksi miten järjesti mökkinsä jätehuollon ja minkälaisin
niksein perunan ja porkkanan viljely onnistuu. Niksejä voi soveltaa yhtä hyvin
kaupungissa ja omalla pienellä parvekeviljelmällä. Ainoa ratkaisu rauhoittaa
elämää mielekkäälle tekemiselle, ei ole muuttaa maalle.
Davis kirjoittaa kirjan useammassa luvussa myös rahasta ja rahankäytöstä –
miten saada pienetkin rahat riittämään tarpeelliseen. Myös tämä
käytännönläheinen viesti puhuttelee pikavippien ja velkaongelmien aikana.
Davis kertoo monien ihmetelleen miten hän tulee toimeen, sillä sairaanhoitajan
toimesta irtisanouduttuaan kirjoittaja ei ole harjoittanut uutta ammattiaan
luontoyrittäjänä mutta ei myöskään elä yhteiskunnan tukien varassa.
Palkkatyöstä hänelle ei jäänyt pajoa säästöön: se mikä tuli myös meni
erilaisten mielijohteiden seuraamiseen. Davis alkoi pitää tarkkaa kirjaa
rahoistaan ja totesi turhan karsittuaan pärjäävänsä vähällä. Omaisuuden
realisoinnista sai rahaa, ja onnekkaasti Davisin ostama metsäpalsta osoittautui
luonnoltaan arvokkaaksi, ja hän sai korvauksen sen suojelusta. Pientä tuloa
tulee myös kirjailijana kirjojen myynnistä.
Muutoksen pakosta muutoksen mahdollisuuteen
Kaarina Davisin kirja tulee juuri oikeaan aikaan ja vastaa tarpeeseen, jota emme
ole vielä täysin edes tiedostaneet. Crawfordin ja Davisin lailla
merkityksellisestä elämästä haaveilevia on paljon. Pelkäänpä että
ilmastonmuutoksen edetessä ja esimerkiksi öljyn loppuessa tulemme olemaan
monien vaikeiden ratkaisujen ja väistämättömien muutosten edessä. Davisin
kirja antaa rohkeutta ja toivoa. On mahdollista tulla toimeen vähällä, on
mahdollista elää lähes omavaraisesti. Kaikkea ei tarvitse osata vaan omaa
elämäänsä voi ryhtyä ottamaan haltuun pala palalta alkaen vaikkapa
pitämään kirjaa taloudestaan tai opettelemalla perunanviljelyä takapihalla.
Kaarina kaipasi yksinkertaisempaan elämään, Crawford taas halusi tehdä
elämällään jotain jossa koki olevansa hyödyksi ja jossa pääsi
käyttämään tietojaan ja taitojaan. Kirjat puhuvat nähdäkseni samasta
asiasta, sillä vaikka Kaarina Davis kaipasi maalle muuttaessaan
merkityksettömästä hälinästä eroon pääsemistä, on hänen uusi
elämäntapansa vaatinut aikamoista ajatustyötä. Hän on käynyt läpi
vaikuttavan oppimisprosessin ja opetellut niin kirjoista kuin yrityksen ja
erehdyksen kautta monia esimerkiksi maanviljelyssä tarvittavia taitoja. Kun
huomionsa voi keskittää mielekkääseen tekemiseen, vaimenee ylimääräinen
häly ja turha analysointi korvien välissä. Tilalle tulevat
merkityksellisemmät kysymykset, kuten milloin on aika istuttaa peruna.

---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa ja kommentoitavissa Agricolan
arvostelujulkaisussa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/