[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Vihan vainojen kaunokirjallinen analyysi

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Minna Hoffren <minnah at luukku.com> fil. yo., Itä-Suomen yliopisto
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Keilson, Hans: Vastustajan kuolema (Der Tod des Widersachers). Kääntänyt
Nykyri, Ilona. Like Kustannus Oy, 2012. 318 sivua.


Vihan vainojen kaunokirjallinen analyysi
---------------------------------------------------------

Hans Keilsonin Vastustajan kuolema on kertomus juutalaisvainoista ja
holokaustista. Mikään tyypillinen aiheesta kertova romaani se ei kuitenkaan
ole. Teoksesta puuttuvat kokonaan käsitteet Hitler, natsit, ghetto ja
Auschwitz. Siinä ei myöskään mainita, mikä on se ihmisryhmä, jota tuo
B:ksi nimetty henkilö pitää vihollisenaan. Silti lukija voi helposti nähdä
tapahtumien sijoittuvan 1930-luvun Saksaan, Hitlerin valtaannousun aikoihin.



Uutta historiallista tietoa toisen maailmansodan aikaisista tapahtumista teos ei
tarjoa vaan sen merkitys on siinä, miten tarkasti se kuvaa aikaa ja
ilmapiiriä, joka edelsi juutalaisiin kohdistuneita julmuuksia. Pienillä
asioilla luotiin erontekoa heidän ja muiden välille ja synnytettiin vihaa
tätä erilaisuutta kohtaan. Teoksessa B pyrkii ensiksi salaa ja sitten yhä
avoimemmin kiihottamaan ihmisiä osoittamalla heille vastustajan ˗ oman
vastustajansa ˗ ja julistamalla tämän sitten myös heidän vastakohdakseen.

Erontekojen synnyttämisen mekanismit ovat yhä valitettavan samoja. Sen takia
teos kannattikin suomentaa keväällä 2012, yli puoli vuosisataa
ilmestymisensä jälkeen. Ehkä jos oppisimme näkemään vihan palon syttymisen
merkit hyvissä ajoin, olisi viha mahdollista sammuttaa ennen kuin se loimuaa
aivan valtoimenaan.

 

 

Aineksia romaaniin omasta elämästä

 

Vastustajan kuolema on osin omaelämäkerrallinen romaani. Hans Keilson
(1909˗2011), juutalainen lääkäri ja kirjailija, eli lapsuutensa ja
nuoruutensa Saksassa, josta pakeni natseja Alankomaihin vuonna 1936. Pian natsit
valloittivat Alankomaat ja Keilson joutui piiloutumaan. Keilson ei kuitenkaan
ehtinyt olemaan piilossa kauaa vaan liittyi pian isäntiensä pyynnöstä
vastarintaliikkeeseen ja matkusti loppusodan ajan väärennetyllä
henkilötodistuksella varustettuna junalla ympäri Hollantia auttaen
vanhemmistaan erotettuja juutalaislapsia järjestämällä heille asuntoja sekä
antamalla heidän kokemaansa shokkiin lääketieteellistä apua.

Keilson selvisi toisesta maailmansodasta jäämättä natsien vangiksi, mutta
hänen vanhemmilleen ei käynyt yhtä onnekkaasti. Keilson oli suostutellut
vanhempansa seuraamaan häntä Alankomaihin vuonna 1939. Keilsonin isä
kuitenkin oli virheellisesti kuvitellut, että hänen saamansa rautaristi
suojaisi heitä ja he eivät olleet menneet piiloon. Vasta sodan päätyttyä
Keilson sai kuulla molempien vanhempiensa kuolleen Auschwitzissa.

 

 

Taiteellista kerrontaa synkästä aiheesta

 

Keilson siis todella tunsi aiheen, josta kirjoitti.  Mikään omaelämäkerta
tai juutalaisvainoista kirjoitettu raportti Vastustajan kuolema ei missään
tapauksessa kuitenkaan ole vaan omaa elämää heijasteleva kaunokirjallinen
teos eli autofiktio, tyyliltään taidokkaasti ja taiteellisesti kirjoitettu
teos. 

Tunnelman ja tapahtumien absurdius tuo ajoittain mieleen Franz Kafkan
Muodonmuutoksen, jossa teoksen päähenkilö Gregor Samsa herää eräänä
aamuna ”suunnattomaksi syöpäläiseksi” muuttuneena. Yhtä absurdien ja
toivottomien tunteiden kanssa saa painiskella Vastustajan kuoleman nuori
minäkertoja jouduttuaan toteamaan tulleensa täysin ilman omaa vaikutustaan
julistetuksi taitavan puhujan ”herra B:n” vastustajaksi. Päähenkilön
pohdintoja sävyttävät mielipuolinen ja absurdi yritys löytää järkeä
järjettömään, selitys sille, miksi hänet valittiin viholliseksi.
Epätodellisuuden tunne on läsnä koko teoksen ajan.

Olemassaolon tarkoituksen problematiikka sekä päähenkilön irrallisuus ja
sivullisuus muista ihmisistä taas tuo mieleen toisen suuren eksistentialistisen
tyylin edustajan, Albert Camus’n Sivullisen. Poika huomaa tulleensa erotetuksi
lapsijoukosta, jonka jäsen oli vielä hetki sitten ollut. Hän ei ole enää
yksi heistä, mutta ei koe suurta yhteenkuuluvuutta kohtalotovereidensakaan
kanssa. ”Olemmeko me yhtä, koska meidät on ajettu yhteen kuin karjalauma vai
koska olimme sitä jo aiemmin oma-aloitteisesti ˗ jälkimmäinen olisi
parempi”, hän pohtii.

 

 

Psykologinen näkökulma lävistää uhrit ja sortajat

 

Keilsonin lastenpsykiatrin koulutus tulee hyvin esille siinä, miten
uskottavasti hän onnistuu kuvaamaan sen lapsen tyhjyyden ja hylätyksi
tulemisen tunteen, pelon, epätoivon ja ahdistuksen, jonka hirvittävät
tapahtumat hänessä aiheuttavat. Päähenkilön suhde näkymättömään
viholliseen, joka hänen huomaamattaan ”lähettää lähettejään ja
lähettiläitään kaikkialle maahan” on mielipuolinen sekoitus pelkoa,
ihailua, vihaa ja rakkautta. Hän etsii loputtomasti loogista selitystä sille,
miksi häntä kohdellaan niin julmasti ja toivoo viimeiseen asti Vastustajan
olevan pohjimmiltaan hyvä ja peruuttavan aikeensa. Vasta aivan lopussa
päähenkilö oppii vihaamaan ja toivomaan vihollisen kuolemaa.

Psykologinen näkökulma lävistää myös Hitlerin ja hänen kannattajansa.
Syitä etsitään teoksessa paitsi Hitlerin toiminnalle myös sille, mikä
Hitlerissä vetosi kansaan ja miksi ihmiset toimivat Hitlerin tahdon mukaisesti,
toteuttivat hänen käskyjään ja ”alkoivat kutsua itseään hänen
ystävikseen”. Paljon kysymyksiä jää vastaamatta, mutta vastauksina
esitetään esimerkiksi ryhmään kuulumisen paine, miellyttämisen tarve ja jo
varhain aloitettu aivopesu vihollisen tuhoamisen välttämättömyydestä. Ne
saavat ihmiset tekemään jopa sellaisia tekoja, joita pitävät ehdottomasti
moraalinsa vastaisina, esimerkiksi tuhoamaan hautausmaita ja häpäisemään
vainajia. Kaiken tämän takaa Keilson löytää huonoissa kantimissa olevan
rakkauden.

 

”Tässä maailmassa voi tehdä paljon sellaista, mikä ei ole oikein,
ajattelin, voi tappaa, ryöstää, pettää ja katkeroittaa joka tavalla
kanssaihmistensä elämän, ja vielä enemmän voi tehdä, jos toimii jonkun
toisen mieliksi ja haluaa teoillaan todistaa rakastavansa häntä. Mutta
rakkauden täytyy olla jo hyvin huonoissa kantimissa, jos se vaatii ja sallii,
että sen vuoksi käydään öisin hävittämässä hautausmaita ja
häpäistään vainajia.” (Vastustajan kuolema, s. 251).



---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa ja kommentoitavissa Agricolan
arvostelujulkaisussa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/