[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Markkinat ja demokratia - älyllisiä oikoteitä ja suoranaisia loogisia erehdyksiä

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Jan Kunnas  post doc -tutkija, Stirling Management School, Economics
Division. University of Stirling, Scotland, UK
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Wahlroos, Björn: Markkinat ja demokratia - Loppu enemmistön
tyrannialle. Otava, 2012. 399 sivua.


Markkinat ja demokratia - älyllisiä oikoteitä ja suoranaisia
loogisia erehdyksiä 
---------------------------------------------------------

Björn Wahlroos on kirjoittanut markkinoiden ja valtiovallan
välisestä roolinjaosta kokoelman kärjekkäitä väitteitä
huterine perusteluineen.


Olin jonkun aikaa sitten muuttanut Skotlantiin, kun sain Björn
Wahlrosin teoksen Markkinat ja demokratia - Loppu enemmistön
tyrannialle arvosteltavakseni. Korostettakoon tässä vaiheessa,
että muutin Skotlantiin mielenkiintoisen työn perään, enkä
suinkaan veroja pakoon. Palkkakuitin perusteella veroissa ei olekaan
suurta eroa Suomeen verrattuna. Olennaisempaa on se, että
pohjoismaista hyvinvointiyhteiskuntaa muistuttavan
yhteiskuntajärjestelmän vuoksi perhe voi huoletta tulla perääni
syksyllä kun koulut alkavat. Perheellisenä minulla on huomattavan
paljon korkeampi kynnys lähteä esimerkiksi Yhdysvaltoihin. Sinne
lähteminen vaatisi huomattavan paljon korkeampaa palkkaa, ja
työnantajalta sitoumus maksaa koko perheen sairausvakuutusmaksut.

Sain kirjan käteeni sopivasti työväen juhlaan, vappuun mennessä.
Oletettavasti kirja oli synnyttänyt voimakkaita otsikoita siihen
mennessä. Päätin kuitenkin saman tien arvioida kirjan ihan
itsenään yrittäen laittaa syrjään mahdolliset ennakko-oletukset
mitä minulla on Wahlroosin mielipiteistä, ja jätin
tarkoituksellisesti lukematta mahdolliset kirjasta tehdyt arviot.
Valitettavasti kirjan kustannustoimittajalla ei selvästikään ole
ollut samanlaista pyrkimystä, sillä kirjan toimitustyö on
selvästikin jäänyt kesken. Ilmeisesti on ajateltu, että tunnettu
nimi kannessa riittää kirjan myyntiä ajatellen. Se on selvästi
pitänytkin paikkansa, sillä kädessäni oleva kirja on jo kolmatta
painosta.

Lyhyen johdannon jälkeen Wahlroos käyttää yli seitsemänkymmentä
sivua luvulle, joka otsikon perusteella kertoo omistusoikeuden
synnystä. Aihe on mielenkiintoinen, mutta sitä käsitellään
tendenssimäisellä historian luvulla. Luvulla ei ole myöskään
mitään relevanssia kirjan jatkoa ajatellen. Luvun otsikon
perusteella olisi voinut kuvitella, että siinä käsiteltäisiin,
miten maata omistavat luokat saivat maat haltuunsa alun perin. Sen
sijaan se alkaa kuvauksella siitä, miten kuninkaan ja aristokratian
välisestä vallanjaosta sovittiin 1200-luvun Englannissa. Koko luvun
tarkoitus jäi minulle epäselväksi - ehkä sillä haluttiin korostaa
miten taloudellinen tehokkuus ja omistusoikeuden tarkka määrittely
kulkevat käsi kädessä, omistuksen oikeutuksella ei tässä
käsittelyssä sen sijaan ole sijaa. Jos tämä oli tarkoituksena, se
saattaa selittää miksi saarivaltiosta siirrytään Saksan kautta
Ruotsiin hyvissä ajoin ennen kuin Skotlannin ylämailta ajetaan
asukkaat pois ja maanpakoon lampaiden tieltä. Se toki oli maata
anastaneen aristokratian etujen mukaista, muttei järin tehokasta
maankäyttöä.

Jos kirjan kustannustoimittaja olisi tehnyt työnsä kunnolla, kirja
alkaisi vasta sivulta 110, kun Björn Wahlroos siirtyy vähitellen
käsittelemään rahamarkkinoiden toimintaa. Tässä hän on
selvästikin enemmän oman erityisosaamisensa parissa, ja siihen
keskittymisen myötä kirjasta olisi voinut kehittyä valaiseva
kurkistus rahamarkkinoiden toimintaan keskeisen toimijan
opastuksella. Silloin jollekin lukijalle olisi voinut valjeta, miksi
Wahlroosin mielestä monopolit eivät aiheuta mitään ongelmia, tai
miten viime aikojen tapahtumien valossa rahoitusmarkkinoita voidaan
edelleen pitää tehokkaina. Edelleen minulle jäi epäselväksi,
pitäisikö rahamarkkinoihin puuttumista vähentää, vai tarvitaanko
entistä aktiivisempaa puuttumista niiden toimintaan, kun Wahlroos
syyttää Brysseliä ja Frankfurtia toimettomuudesta. Ristiriitaista
on myös Euroopan keskuspankin huutaminen apuun samalla kun vaaditaan
julkisen sektorin koon pienentämistä, onhan EKP:kin osaa julkista
sektoria. Veronmaksajat rahoittavat senkin toimintaa. Minua olisi
myös kiinnostanut tietää miksi markkinat antoivat Kreikalle
lisää luottoja, vaikka 'Markkinat olivat aina tienneet Kreikan
raha-asioiden olleen retuperällä ja sen kansantulotilastojen
epäluotettavia niin poliitikkojen kuin innokkaiden virkamiesten
tahallisen manipuloinnin vuoksi.' s. 362

Epäselväksi jää, onko kirja tarkoitettu kansantaloustieteen
oppikirjaksi vai yleistajuiseksi tietokirjaksi. Ensimmäiseen viittaa
se, että keskeisiä käsitteitä ei avata lukijalle, jälkimmäiseen
taas se, ettei mihinkään aiheeseen malteta syventyä. Pahimmillaan
vaikuttaa siltä, että käsitteet jätetään tarkoituksella
epäselviksi. Olisi esimerkiksi ollut paikallaan avata mikä ero on
kokonaisveroasteella ja marginaaliverolla. Jälkimmäinen tarkoittaa
sitä, paljonko henkilön maksamat verot lisääntyvät
lisäansioiden myötä. Näin lukija, joka ei vaivaudu kurkistamaan
loppuviitteisiin, voi saada sellaisen kuvan, että Ruotsissa veroaste
kipusi pahimmillaan yli sadan prosentin, vaikka oli kysymys
marginaaliverosta. Toki lisätulojen hankkiminen pitäisi aina olla
kannattavaa. Mainitsematta tosin jää, että Suomessa suurin ongelma
tässä suhteessa on työttömillä ja muilla vähätuloisilla, joiden
ei aina kannata taloudellisessa mielessä ottaa työtä vastaan.
Kustantajalle vielä vihjeeksi: Loppuviitteiden katsominen olisi
paljon helpompaa jos niiden yhteydessä mainittaisiin mihin
päätekstin sivuihin kunkin loppuviitesivun viitteet liittyvät.

Hetkellisesti sivulla 164 näyttäisi siltä, että Björn Wahlroos
uskaltaisi laittaa itsensä likoon, kun hän kertoo miten hän
nelisenkymmentä vuotta sitten luki Leninin Valtio ja vallankumous
-teosta vilpittömin mielin. Lukija olisi kaivannut edes lyhyttä
selostusta siitä miten hän havahtui siihen, että: 'Kirja on
täynnä älyllisiä oikoteitä ja suoranaisia loogisia
erehdyksiä...' Vastaavanlainen looginen erehdys on tosin ajatus
siitä, että marxilais-leniniläisyyden epäonnistuminen osoittaisi
Ayn Randin olevan oikeassa. Juuri Neuvostoliiton esimerkki osoittaa
molempien ääripäiden olevan yhtä väärässä. Kommunismin
sortumisen jälkeisen yksityistämisohjelman oletuksena oli, että ei
ole väliä kenelle maan luonnonvarat aluksi päätyvät -
markkinamekanismin avulla niiden pitäisi lopulta päätyä
tehokkaimpaan mahdolliseen käyttöön ja samalla koko yhteiskunnan
kannalta parhaimpaan mahdolliseen käyttöön. Baltian maissa
valittiin toinen tie ja tulokset osoittavat mikä oli oikea ratkaisu.
Ymmärrän Wahlroosin halun kuvainnollisesti kipata reilu sorakuorma
Marxin haudan päälle; vastavuoroisesti kippaisin yhtä suuren
kuorman Ayn Randin haudan päälle.

Kirjan perusteella länsimaisen demokratian suurin ongelma on
mediaaniäänestäjän (tulojen suuruusjärjestykseen asetuista
keskimmäinen) ylivalta, jonka vuoksi tulonjako heitä rikkaimmilta
lisääntyy kunnes lehmä on lypsetty kuiviin. Tämä on se kirjan
alaotsikossa mainittu enemmistön tyrannia. Väitteen todistelu jää
taas yksittäisten anekdoottien varaan. Mediaaniäänestäjän
vaa'ankieliasema edellyttää mm sen, että kaikki tuloryhmät
äänestäisivät yhtä ahkerasti. Käytännössä kaikkein
köyhimmät äänestävät laiskimmin, vaikka he teoriassa voisivat
hyötyä eniten suuremmasta tulonjaosta, mikä siirtää
vaa'ankieliasema kohti rikkaimpia tuloryhmiä Eikä sekään ole
itsestään selvää, että kaikki mediaaniäänestäjää rikkaammat
vastustaisivat verotuksen progression lisäämistä, esimerkiksi
Yhdysvalloissa nimekkäät rikkaat kuten kirjailija Stephen King on
vaatinut valtiota verottamaan heitä ankarammin, jotta valtio voisi
huolehtia mm. köyhistä ja sairaista sekä nuorison
kouluttamisesta.  Epäselväksi jää myös mitä Wahlroos haluaa
tilalle - vähemmistön diktatuurin? Pitäisikö palata
järjestelmään, jossa vain varakkailla on äänioikeus?

Esimerkkinä enemmistön diktatuurista Wahlroos tarjoaa ilmaisen
koulutuksen ja terveydenhuollon aiheuttaman liikakysynnän, mikä
näkyy mm. siinä että terveydenhoitopalveluita joudutaan
jonottamaan. Hetkinen - jonot perusteluina liikatarjonnalle - tässä
vaiheessa minä tipahdin kokonaan kärryiltä. Jonoista päätellen
entisessä Neuvostoliitossa on siis täytynyt olla ylitarjonta lähes
kaikesta.

Veropakolaisten rinnastaminen uskonnollista vainoa Mayflowerilla
Pohjois-Amerikkaan jopa henkensä edestä paenneisiin menee jo
jälkimmäisen joukon herjaamisen puolelle. Yhtä kohtuutonta on EU:n
ja Kiinan rinnastaminen toisiinsa demokratian suhteen. Toki EU:ssa
löytyy vähemmän demokraattisia piirteitä, kuten Wahlroosin esille
nostama tosiasia, ettei EU:n hallituksen johtajia valita vaaleilla.
Toistaiseksi Euroopan Unionin kansalaiset eivät kuitenkaan koe
vaikutusmahdollisuuksiaan niin olemattomaksi, että tekisivät
protestiksi sen vallankäytölle polttoitsemurhia kuten Tiibetissä.

Yhdestä asiasta olen sentään Wahlroosin kanssa samaa mieltä:
rahoitusjärjestelmän todellisena ongelmana on luottamus. Se ei ole
kuitenkaan vain järjestelmän sisäinen ongelma, vaan myös
tavallisten kansalaisten luottamus siihen puuttuu. He kokevat
syystäkin joutuvansa kantamaan vastuun pankkiirien ja politiikkojen
virheistä.

Kunnollisesti toimitettuna kirjasta olisi voinut tulla
mielenkiintoinen keskustelunavaus markkinoiden ja valtiovallan
välisestä roolinjaosta. Nyt se jää kokoelmaksi kärjekkäitä
väitteitä huterine perusteluineen.

 

Kirjoittaja on opiskellut kansantaloustiedettä Helsingin
yliopistossa, ja väitellyt sen jälkeen tohtoriksi ympäristö- ja
taloushistoriasta Yliopistollisessa Eurooppa Instituutissa
Firenzessä. Hän uskoo markkinatalouteen, muttei sen
kaikkivoipaisuuteen.



---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa ja kommentoitavissa Agricolan
arvostelujulkaisussa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/