[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Taas yksi muodin historia

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Leena Rossi  FL, Kulttuurihistoria, Turun yliopisto
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Stevenson, N. J.: Muodin vuosikymmenet 1800-luvulta nykypäivään
(The Chronology of Fashion). Kääntänyt Laura ja Olga Jänisniemi.
Tammi, 2012. 288 sivua.


Taas yksi muodin historia 
---------------------------------------------------------

Muodin vuosikymmenet 1800-luvulta nykypäivään on katsaus
pukumuodin vaiheisiin empiretyylistä ja romantiikasta aina
2000-luvun alun retroon ja revoluutioon. Muotisuunnittelija ja
muotialan opettaja N. J. Stevenson selvittää kirjassaan
vauhdikkain, korkeintaan aukeaman mittasin tekstein toisiaan
seuraavia muotivirtauksia sekä muodin moninaisia yksityiskohtia ja
suoranaisia oikkuja. Miesten muoti saa joka luvussa vähintään
yhden aukeaman ja kuvat vähintään yhtä paljon tilaa kuin teksti.
Kirja on tarkoitettu lähinnä muodista kiinnostuneille maallikoille.

 



Kiinassa painettu kuvakirja

Harvan kirjan lukeminen uhkaa loppua ennen kuin se on alkanutkaan.
Mutta näin oli käydä ryhtyessäni tutustumaan N. J. Stevensonin
teokseen Muodin vuosikymmenet 1800-luvulta nykypäivään. Kirja
näet haisi! Ja se haisee vielä parin päivän parveketuuletuksen
jälkeenkin. Hajuhaitasta ja vetistävistä silmistä huolimatta
kahlasin sinnikkäästi kirjan alusta loppuun. Ennakkoluuloisena
kuitenkin epäilen, että Kiinassa painetun kirjan sivuilta haihtuu
kiellettyjä ja myrkyllisiä väriaineita. Itse painojälki on
kuitenkin aivan kelvollista ja kuvia teoksessa on todella runsaasti.

Eri lähteissä N. J. Stevensonia tituleerataan nimikkeillä 'fashion
curator' , 'fashion writer', 'stylist' ja 'muotialan intendentti'.
Hän on opiskellut London College of Fashion -oppilaitoksessa ja
toiminut muotisuunnittelijana sekä järjestänyt museonäyttelyjä.
Nykyisin hänen työpaikkansa on University of Arts, jossa hän
opettaa stailausta - mitä se tarkoittaneekin - ja muotia elokuvassa.
Tämä vuonna on ilmestynyt hänen teoksensa Fashion: A Visual History
>From Regency & Romance to Retro & Revolution, joka nimestä
päätellen jatkaa Muodin vuosikymmennet -kirjan teemojen
käsittelyä. - Pikagoogletus ei ratkaise tekijän nimikirjainten
arvoitusta, mutta paljastaa, että kirjoittaja on nainen, vaikka
tällä seikalla ei pitäisi olla merkitystä muotialallakaan, onhan
muodin historioitsijoissa ja muissa tutkijoissa sekä miehiä että
naisia. Voi kuitenkin kysyä, tarvitseeko muodin historian laatijan
olla koulutukseltaan muotisuunnittelija. Haittaa siitä ei sentään
liene.


Empirestä retroon ja revoluutioon

Muodin vuosikymmenet alkaa 1800-luvun alun empiretyylistä, mutta
perustellusti Stevenson kaivelee tyylin juuria jo 1790-luvulta.
Empireä seuranneen romantiikan hän katsoo muuttuvan
varhaisviktoriaaniseksi vuonna 1837 kuningatar Viktorian noustessa
Britanniassa valtaistuimelle. Haute couture alkaa puolestaan siitä,
kun Charles Worth ja Otto Gustaf Bobergh avaavat muotitalon Pariisiin
1858. Turnyyrin keksiminen aloittaa belle époquen 1870 ja
ensimmäinen maailmansota ja art deco lopettavat sen 1914. 'Kuohuvaa
20-lukua' seuraa 'Elegantti 30-luku'. 'Sodan vaikutukset' ulottuvat
vuodesta 1939 aina Christian Diorin lanseeraamaan vuoden 1947 'New
lookiin' asti, jota seuraa 1960 'Svengaava 60-luku'. 'Glamrockista
uusromantiikkaan' tekijä katsoo siirrytyn vuoteen 1985 mennessä,
minkä jälkeen muoti on 'Retroa ja revoluutiota' vuoteen 2020 asti.
- Viime vuosikymmenien muoti-ilmiöt saavat kirjassa suhteellisesti
enemmän huomiota osakseen kuin aikaisemmat. - Sekä muotikausien
pituudet että vaihtumisen syyt vaihtelevat melkoisesti. Joku toinen
kirjoittaja jaksottaisi vastaavan ajan toisin ja eri perusteilla.
Itse kaipaisin yhtenäisten kriteerien soveltamista eri kausien
muotikausien jaksotteluun. Ne saattaisivat osoittaa muodin
'ailahteluissa' uudenlaista johdonmukaisuutta.

Naisten ja miesten pukumuodin ohella Stevenson esittelee kirjassaan
siellä täällä myös hattuja, kenkiä, käsilaukkuja ja koruja.
Erityisesti häntä näyttävät kiinnostavan silmiinpistävät ja
poikkeavat ilmiöt sekä muotisuunnittelijat ja -vaikuttajat. Hän
kirjoittaa kaikkiaan kahdestatoista miehestä ja viidestä naisesta
kustakin aukeaman verran. Useimmat muotihistorioitsijat nimeävät
Charles Worthin (1825-1895) ensimmäiseksi suureksi
muotisuunnittelijaksi, mutta brittinä Stevenson nostaa ensiksi esiin
dandy-tyypin kehitelleen Beau Brummellin (1778-1840) sekä Henry
Creedin (1824-1914), jonka kuningatar Victoria nimitti hovin
viralliseksi tweedasujen hankkijaksi. Myös kaikki muut esitellyt
suunnittelijat ovat brittejä tai ranskalaisia italialaista Elsa
Schiaparellia lukuun ottamatta. Muutenkin kirja keskittyy
brittiläiseen ja ranskalaiseen muotiin; paikoin tekijä sentään
muistaa mainita myös amerikkalaisia ja italialaisia
muoti-ilmiöitä.


Eliitin yksinoikeus vai jokaisen mahdollisuus

Stevenson väittää, että vaatetus oli 1800-luvun alussa
elitistinen tapa ilmaista asemaa. Koulussa historiaa vähänkin
lukenut toki tietää, että pukeutumisella on kautta aikojen
osoitettu sosiaalista statusta yhteisön normien puitteissa.
Pitkälle 1900-luvulle ihmisten on odotettu pysyvän omalle
ryhmälleen sopivaksi katsotussa tyylissä ja materiaaleissa.
Nykypukeutuminen tuntuu kuitenkin sallivan kaiken eikä kerro
niinkään henkilön sosiaaliluokasta kuin mieltymyksistä,
tiedoista, arvoista ja tavoitteista sekä lompakon paksuudesta.
Huippumuodin demokratisoitumisessa on jo puolen sadan vuoden ajan
ollut osansa myös vaatteiden massatuotannolla, sillä muotitalojen 
valmisvaatteet tulivat markkinoille 1900-luvun puolivälissä.

Televisio, elokuvat, internet ja mainokset välittävät tietoa
uusimmista muodin tuulista, mutta tärkeä osa on vielä
muotilehdilläkin, joiden sivuilla toimittajien, stylistien, mallien
ja valokuvaajien työ yhtyy 'ajan henkeen'. Tosin Stevenson
väittää painettujen lehtien olevan nykyisin eräänlaisia
luksusesineitä. Hän myös tähdentää valokuvaajien osuutta muodin
leviämisessä todetessaan, että muotikuvaaja voi yhdellä otoksella
tehdä vaatekappaleesta sykähdyttävän ja ajankohtaisen ja antaa
sille kulttistatuksen. Ilmeisesti niitä riittää, jotka omaksuvat
kritiikittä kaiken uuden ja erilaisen. Ja jollei heitä olisi, ei
muotiakaan tarvittaisi. Onhan muutos muodin olennainen piirre.
Stevensonin mielestä 'pysyvää on sen keskenkasvuinen
ailahtelevuus. Muoti elää uudesta, ja siksi yleisesti hyväksytty
täytyy hylätä.' Kuitenkin 1990-luvulta lähtien on kestävän
kehityksen huomioiminen muodissakin tullut ensin muodikkaaksi ja
vähitellen suoranaiseksi vaatimukseksi.


Kirjan ulkoasu ja liitteet

Muodin vuosikymmenet 1800-luvulta nykypäivään -kirjan kantta ei
voi tyylikkääksi sanoa, eikä suunnittelija James Watsonin
mielessä liene tyylikkyys ollutkaan vaan mahdollisen lukijan/ostajan
pysäyttäminen. Vaikka kirjan tekijöiden joukosta löytyy luovaa
johtajaa, taiteellista johtajaa, designeria, kuvatoimittajaa,
toimittajaa ja avustavaa toimittajaa, on teoksen taiton tulos levoton
tilkkutäkki. Suomennoksen taittaminen ei varmasti ole ollut Maria
Mitruselle ihan yksinkertainen juttu, ja kokeneet kääntäjät,
Laura ja Olga Jänisniemi, lienevät myös joutuneet temppuilemaan
saadakseen luistavan käännöksensä mahtumaan käytettävissä
olevaan tilaan. 

Kirjan liitteisiin sijoitettu kaksi aukeamaa kattava aikajana on
hieman sekava. Se alkaa vuodesta 1783, jolloin 'Marie Antoinette
aiheuttaa skandaalin Ranskan hovissa esiintymällä Elisabeth
Vigée-Lebrunin maalaamassa muotokuvassa yksinkertaisessa
musliinisessa gaule-puvussa'. Janan päättymisvuonna 2010
'Suunnittelija Sarah Ratty järjestää kampanjan, jonka tavoitteena
on tehdä muotiteollisuudesta vuoteen 2020 mennessä täysin
kestävää'. Näiden mainintojen välille mahtuu monenlaisia
pukumuotiin liittyviä tai sille taustaa antavia tapahtumia:
hallitsijoiden kruunauksia, muotisalonkien perustamisia,
muotiviikkoja, muotilehtiä ja patentteja (mm. Singerin ompelukone,
krinoliini, laskostusmenetelmä). Todetaanpa janalla myös Beatlesin
Amerikan-matka (1964) ja TV:n Sinkkuelämää -sarjan (1998)
alkaminenkin. Itse kaipasin janalle mm. maailmansotien alku- ja
loppuvuosia; Pariisin kukistuminen ja natsien suunnitelma siirtää
couture Berliiniin sillä sentään mainitaan. - On selvää, että
eri lukijat pitävät eri asioita tärkeinä.

Aikajana auttaa lukijaa sijoittamaan muoti-ilmiöitä historiallisiin
yhteyksiinsä, mutta myös sanastosta, jossa selitetään noin sata
termiä, on iloa menneistä muodeista kiinnostuneelle lukijalle,
vaikka monet termit jäävätkin siinä avaamatta. Esim.
apollonuttura, Balmoral-tyyli, corolle-linja, gaule-puku ja pelisse
jäävät maallikolle arvoituksiksi. Pukeutumisen tutkijaa taas
ilahduttavat lähdeluettelo ja hakemisto, ehkä myös kiitokset,
jotka paljastavat sen, mistä kirjan valtava kuvamäärä on
peräisin.

 



---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa ja kommentoitavissa Agricolan
arvostelujulkaisussa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/