[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Suomen mäkihypyn (melkein koko) historia

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Lauri Keskinen  FT, Turun yliopisto
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Vahtola, Jouko: Suomen mäkihypyn historia. Suomalaisen
Kirjallisuuden Seura (SKS), 2012. 440 sivua.


Suomen mäkihypyn (melkein koko) historia
---------------------------------------------------------

Onko urheilulajin historia yhtä kuin sen kisatulosten historia?
Sitä mieltä vaikuttaa olevan Suomen mäkihypyn historian
kirjoittanut Suomen ja Skandinavian historian professori Jouko
Vahtola. Suuritöisessä, yksityiskohtaisessa ja kauniisti
kuvitetussa kirjassa Vahtola käy läpi mäenlaskun - sittemmin
mäkihypyn - kisoja ja kilpailijoita Tuure Niemisestä Matti
Nykäseen asti. 1990-luvusta ja 2000-luvusta kiinnostuneet jäävät
nuolemaan näppejään. 


Ylen toimittaja Juha Pikkarainen aloittaa Jouko Vahtolan Suomen
mäkihypyn historia -kirjan arvostelun toteamalla, että kyseessä
'on tavattoman perusteellinen teos, jossa käydään läpi hyvinkin
pienet mäkikisat eri puolilla maata ja maailmaa.' Pikkarainen on
oikeassa siinä, että Suomen ja Skandinavian historian professori
(Oulun yliopisto) Vahtola on ilmiselvästi tehnyt suuren työn
kuvaamalla pieteetillä kisoja ja kisasuorituksia vanhan
sanomalehtiaineiston pohjalta. Kisoista tulee mainittua
sääolosuhteet, ennakkosuosikit, hyppyjen pituudet, suoritusten
arvostelu ja pisteytys sekä tietysti lopputulokset. Aineisto on
kultaakin kalliimpaa niille, joita tilastot kiinnostavat.

Vahtola käyttää lähdeaineistonaan pääasiassa sanomalehtiä, ja
toisinaan kirjoitustyyli lähestyykin enemmän referaattia kuin
tutkijan omin sanoin esittämää kuvausta. Otteet
alkuperäislähteistä rytmittävät tekstiä tarjoten lukijalle
sekä hengähdystauon leipätekstistä että käsityksen menneiden
aikojen urheilujournalismista. Valitettavasti teoksessa ei ole
viiteapparaattia, vaikkakin useimpien lainausten alkuperä käy ilmi
mallikkaasti myös ilman varsinaisia viitteitä. Viiteapparaattia on
perinteisesti pidetty olennaisena osana luotettavaa ja
metodologisesti läpinäkyvää historiantutkimusta. Tässäkin
teoksessa sillä olisi ollut tehtävänsä: se olisi opastanut
lukijat alkuperäisten sanomalehtiartikkeleiden äärelle, jotka
mitä ilmeisimmin maalaavat kattavan kuvan yksittäisistä
mäkikisoista.

Edellä mainittu Ylen toimittaja Pikkarainen teki kirjoittamastaan
arvostelusta myös radiolähetyksen. Sen kirjoitetussa ingressissä
Pikkarainen toteaa näin: '[Jouko Vahtola] kokoaa perinteisellä
tyylillä hypätyn suomalaisen mäenlaskun tarinan sen synnystä
Matti Nykäsen aikaan asti.' Liekö tarkoituksellista vai vahingossa
sattunutta, mutta lauseen voi tulkita kahdella tavalla: Joko Vahtola
kirjoittaa perinteisen tyylin mäenlaskusta tai hän kirjoittaa
perinteisellä tyylillä. Perinteinen historian kirjoitustyyli tuo
mieleen kronikat ja haasteellisen lukukokemuksen. Vai mitä tulee
mieleen kahdesta esimerkistä, jotka valitsin sattumanvaraisesti
Vahtolan kirjasta. Avasin kirjan kahdesta kohdasta ja valitsin otteen
sivun samasta kohdasta. Ensimmäinen lainaus:

Toisesta, 63,5 metrin hypystä Laaksolle annettiin harvinaiset 19
pistettä: Helsingin Sanomien urheilutoimittaja paheksui sitä,
sillä Laakso hyppäsi niska 'kysyssä', mistä olisi pitänyt
rangaista. 'Lapra' Valonen veti 63 metriä ja otti toisen sijan,
mutta Puijon kauniin rauhallisesti hyppäävä Aatto Pietikäinen oli
kolmas. (s. 95)     

Toinen lainaus:

Uusi vuosi ja Garmisch-Partenkirchen muutti kaiken. Lahden 24-vuotias
Erkki Pukka hyppäsi 1. kierroksella pisimmän, tyylillisesti
oivallisen 83 metrin hypyn ja otti johtoaseman. Pukan hermot pitivät
myös toisessa hypyssä: 81 metriä huipputyylillä. Pukka voitti
nimenomaan tyylinsä ansiosta, sillä Länsi-Saksan toiseksi ja
kolmanneksi tulleet Heini Ihle ja Helmut Kurz hyppäsivät
metrikaupalla pidemmälle. (s. 237).

Näiden lainausten välillä on noin 140 sivua, mutta käytännössä
ne voisivat käsitellä samaa mäkihyppykisaa. Ajallisesti on
siirrytty 1940-luvulta 1960-luvulle. Juuri tiukkaakin tiukempi
kronologia on yksi Suomen mäkihypyn historian heikkouksista.
Kirjoittaja ei etsi eroja tai yhteneväisyyksiä eri aikojen
välillä eikä tarjoa kokoavia, jonkin ilmiön tunnuspiirteitä
selvittäviä esittelyjä. Sellaiselle olisi ollut tilaus vaikkapa
aivan kirjan alussa, jossa käsitellään mäkihypyn alkua Suomessa.
Toisinaan urheiluhistoriallisessa kirjallisuudessa taustojen
selvittelyssä haetaan vauhtia jopa antiikista asti, mutta tässä
teoksessa lyhyempikin katsaus lajin historiaan olisi ollut tarpeen.
Nyt lukijalle jää epäselväksi, minkälaiset olivat mäkihypyn
varhaiset - siis kilpaurheilua edeltävät - juuret Suomessa? Miten
harrastus otettiin yleisesti vastaan ja keitä olivat lajin
kotimaiset pioneerit? Mäkihyppy - tai mäenlasku, kuten silloin
sanottiin - poikkeaa niin ratkaisevasti murtomaahiihdon rauhallisesta
tahdista ja läheisistä yhteyksistä esimerkiksi arkiliikkumiseen,
työntekoon ja metsästykseen, että luulisi lajin sijoittuneen
alkuvaiheessaan pikemminkin temppuilun kuin vakavasti otettavan
urheilun piiriin. Siinä missä puukonjuottaminen, kissanhännän
veto ja vaikkapa pussijuoksu jäivät temppuilun ja kansanperinteen
piiriin, mäenlaskusta tuli kilpaurheilulaji hyväksyttyine
sääntöineen, standardisoituine varusteineen ja lajinomaisine
kisapaikkoineen.

Kirjan rakenteesta

Saatesanojen jälkeen kirja menee suoraan asiaan. Ensimmäisen luvun
ensimmäinen virke onkin: 'Nykymuotoisen mäkihypyn katsotaan
syntyneen noin 130 vuotta sitten Norjassa.' Sen kauemmas historiaan
ei mennä, vaikka lyhyellä googletuksella selviää, että
ensimmäiset maininnat norjalaisesta mäkihypystä löytyvät
vuodelta 1796 hollantilaisen Cornelius de Jongin tallentamina.
Kansainvälisen hiihtoliiton (FIS) mäkihyppyhistorian mukaan
ensimmäiset hyppääjät olivat sotilaita, jotka käyttivät
vauhdinotossa mm. lumipäällysteisiä talojen kattoja. En kuitenkaan
mene tästä tiedosta takuuseen. Tärkeintä oli osoittaa, ettei
mäenlasku muidenkaan pitkät perinteet omaavien urheilulajien tavoin
alkanut kertarysäyksellä, eikä sitä näin ollen keksitty tiettynä
vuotena. Kehityksen kulku kohti mäkihyppyä olisi kiinnostanut
ainakin minua. Jos tarkkoja ollaan, norjalaisen mäkihypyn historia
ei edes tähän teokseen kuulu, joten siinä mielessä Vahtolalla on
oikeus ohittaa se nopeasti. Suomalaiset juuret taas olisivat
ansainneet lisää huomiota.

Sisällysluettelon silmäily kertoo paljon Vahtolan
kirjoitustyylistä. Useimpien alalukujen otsikoissa on tarkka
vuosiluku (huomaa yksikkö!) kertomassa luvun sisällöstä.
Esimerkiksi ensimmäisen luvun toiseksi viimeinen ja viimeinen
alaluku ovat nimeltään 'Mäkihypyn keskus Lahteen 1923' ja
'Chamonix'n olympialaisissa 1924'. Vuosilukujen käyttö tietysti
helpottaa tietyn ajankohdan hakua. Vuosilukujen lisäksi otsikoissa
esiintyy joko hyppääjien nimiä, kuten Lauri Valonen, Tauno Luiro,
Tuure Nieminen jne., tai mäkihyppykisojen nimiä. Ratkaisu on
käytännöllinen ja tarkasta kronologiasta kertova.
Tyyliseikoistahan voidaan olla montaa mieltä, mutta minusta otsikot
muistuttavat työotsikoita.

Kirja etenee kisasta ja vuodesta toiseen eritellen tuloksia ja
hyppääjiä. Kahden sarakkeen taitto on tyylikäs, ja hyvälaatuisia
mustavalkoisia valokuvia on kehuttavan paljon. Kirjassa on 440 sivua -
vähempikin olisi ehkä riittänyt. Käsikirjoitusta olisi ollut
helppo lyhentää jättämällä pois eniten referaatteja
muistuttavat kisaselostukset. Yllättäen - vaikka seikka tuli esille
jo kirjan alaotsikosta 'Helsingin Urheista Matti Nykäseen' - kirja
päättyy Matti Nykäsen aktiiviuran lopulle vuoteen 1988.
Jonkinlaisena, mielestäni riittämättömänä syynä rajaukselle
käytetään V-tyylin läpimurtoa 1990-luvun alussa. Logiikkaa
rajauksen takana on vaikea ymmärtää. Nyt kirjan ulkopuolelle
jäävät sellaiset mäkihyppylegendat kuin Ari-Pekka Nikkola, Toni
Nieminen, Janne Ahonen ja Matti Hautamäki. Jos Vahtola olisi
sisällyttänyt myös viimeiset parikymmentä vuotta kirjaansa, olisi
hän saanut mukaan suomalaismenestyksen lisäksi myös kiinnostavia
henkilötarinoita esimerkiksi Matti Nykäsen ja Harri Ollin
edesottamuksista. Yhtä lailla ne kuuluvat mäkihypyn historiaan kuin
kisatuloksetkin. Rohkenen veikata, että 1990- ja 2000-luvuilla
syntyneet lapset ja nuoret esimerkiksi tuntevat Nykäsen aivan muista
ansioista kuin mäkihypystä.  

Vahtolan kirjoitustyyli on asiallinen ja selkeä, eikä kirjoitus-
tai kielioppivirheitä tullut vastaan kuin muutama. Kuvailemaan
innostuessaan ja muistitietoaineistoa hyödyntäessään Vahtola
tulee kirjoittaneeksi mukaansatempaavasti. Hyviä esimerkkejä
löytyy vaikkapa sivuilta 99 ja 107:

Matti Pietikäinen lähti Kuopion asemalta jouluaaton iltana 1948
Amerikan-matkalle. Asemalla oli häntä saattamassa runsas
savolaisjoukko virittäen ilmoille Savolaisten laulun ja
Maamme-laulun sävelet. Matilla vierähti kyyneleet silmäkulmiin
herkässä tunnelmassa, kun savolainen urheilija näin lähti
edustamaan maataan kaukaiseen länteen. (s. 107)   

Amerikan-matkasta ja miksei amerikansuomalaisten harrastamasta
mäkihypystäkin olisin mielelläni lukenut enemmän. Samaten
kiinnosti 'seikkailuksi mennyt Japanin kisamatka' (s. 182), mutta
sekin jätetään lukijan mielikuvituksen varaan. Toisinaan vaikuttaa
siltä, että Vahtola halusi niin tiiviisti pysyä asialinjalla ja
merkittävien kisojen kuvailussa ettei 'seikkailuille' ja maalailulle
löydy sijaa.  

Myös hyppyasennot ja niiden kansainväliset eroavaisuudet ovat
kiinnostavaa luettavaa, ja Vahtola selkeästi osaa asiansa.
Tämänkaltaiset yhteenveto-osiot ovat tyyliltään juuri sitä,
mitä arvosteluni alkupuolella ilmoitin jääneeni kaipaamaan. Ne
tarjoavat sekä tutkijan omaa tulkintaa että lukijalle tarvittavan
kokonaiskuvan.

Yhteenvetona todettakoon, että kirjan suurin heikkous -
referaatinomaiset kisaselostukset - voivat olla mäkihyppyä
tuntemattomalle lukijalle kauhistus mutta hyvät perustiedot
omaavalle aarreaitta. Teos puolustaa paikkaansa esimerkiksi
mäkihyppytulosten käsikirjana, mutta lajin yhteiskunnallisten ja
kulttuuristen yhteyksien kuvaamiseen se ei taivu.

 

 



---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa ja kommentoitavissa Agricolan
arvostelujulkaisussa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/