[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Taide suuri rakkaus, luonto intohimon kohde

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Leena Rossi  FL, Kulttuurihistoria, Turun yliopisto
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Konttinen, Riitta: Fanny Churberg. Otava, 2012. 199 sivua.


Taide suuri rakkaus, luonto intohimon kohde
---------------------------------------------------------

Taidehistorian professori emerita Riitta Konttinen on uudistanut
alkujaan vuonna 1994 julkaistun kirjansa Fanny Churberg. Se on
ilmestynyt taiteilijan tuotannosta kiinnostuneiden iloksi sopivasti
Amos Andersonin ja Turun taidemuseoiden kokoaman näyttelyn
yhteydessä. Ulkoasultaan rauhallisen tyylikäs kirja selvittää
varsin perusteellisesti Fanny Maria Churbergin (1845-1892)
elämänvaiheita sekä taidetta ja sen arvostuksen vaihteluja. Se
osoittaa myös eräiden aikalaisten ymmärtämättömyyden ja
1800-luvun jälkipuoliskon naistaiteilijan osan vaikeuden erilaisten
roolipaineiden keskellä. Kirjassa on runsaasti värikuvia Churbergin
maalauksista.



Vuosikymmenessä 300 maalausta

Meidän aikamme arvostaa Fanny Churbergia (1845-1892) yhtenä Suomen
taiteen merkittävimmistä maisemamaalareista. Vaikka hänen
tuotantonsa keskittyy yhdelle vuosikymmenelle, 1870-luvulle, siihen
mahtuu yli 300 maalausta. Näissä on korkealta nähtyjä laajoja
metsä- ja järvinäkymiä, viljelymaisemia, teitä, jokia ja
metsänsisustoja. On koskia ja kuutamoita. On suurisuuntaisia teoksia
ja intiimejä, abstraktiota hipovia maisemanäkyjä. On rajua
intensiivisyyttä ja dramaattisia talvimaisemia.

Mutta miksi taiteilija lopetti maalaamisen kesken kaiken? Tämä
lienee polttavin kysymys, johon lukija haluaisi vastauksen, ja
sitäkin taidehistorian professori emerita Riitta Konttinen
selvittää Fanny Churberg -kirjassaan. Churbergin elinaikana hänen
maalauksensa otettiin vastaan vaihtelevasti: monet arvostelijat
näkivät niissä vain puutteita, muutamat sentään tunnustivat
niiden omaperäisyyden ja rohkeuden. Vasta kolmisenkymmentä vuotta
taiteilijan kuoleman jälkeen teoksia alettiin katsella arvostaen.
1920- ja 1930-luvulla useat kirjoittajat kiittivät juuri niitä
Churbergin töiden piirteitä, joita aikalaiset olivat vierastaneet.
1870-luvulla oli näet vaadittu huolellista viimeistelyä, mutta
modernismi käsitti vapaan sivellintekniikan ilmaisevan taiteilijan
alkuperäisyyttä ja persoonallisuutta.

Maisemamaalauksen ihanteet olivat itsenäisyyden ajan alussa jo
toiset kuin 1800-luvulla; maisemien ei enää tarvinnut olla
lyyrisiä ja idyllisiä. Erityisesti Signe Tandefelt, Ester
Ståhlberg, Helena Westermarck ja Aune Lindström nostivat Churbergin
tuotantoa sen ansaitsemaan arvoon, ja nyt taidehistorian professori
emerita Riitta Konttinen jatkaa tehtävää. Jo useissa aikaisemmissa
teoksissa hän on paneutunut nimenomaan 1800-luvun jälkipuoliskon ja
1900-luvun alun naistaiteilijoiden maailmaan.

Fanny Churberg -teoksessa Konttinen sukeltaa taiteilijan tuotantoon
sen vastaanoton kautta ja siirtyy sitten tarkastelemaan hänen
elämänvaiheitaan ja toimintaansa. Erilaiset elämän käänteet
eivät sinänsä selittäne taiteilijan ratkaisuja, mutta ne auttavat
ymmärtämään näitä. Kirjoittaja etenee kronologisesti taiteilijan
lapsuudesta ja päätyy kuvaamaan hänen viimeisiä, tuskallisia
vuosiaan sekä tulkitsemaan hänen 'hulluuttaan', poikkeavuuttaan ja
erilaisuuttaan psykoanalyytikko Phyllis Chesterin sekä
feministiklassikoiden, Luce Irigarayn ja Julia Kristevan pohdintojen
valossa. 


Vaasa, Porvoo, Viipuri ja Helsinki

Fanny Maria Churberg syntyi 12.12.1845 Vaasassa. Moneen aikalaiseen
verrattuna häntä voisi pitää hyväosaisena, sillä hänen
vanhempansa olivat lähtöisin pappisperheestä, isä toimi
lasarettilääkärinä ja palvelusväkeäkin oli taloudessa
riittämiin. Fannyn elämä ei silti liene ollut helppoa. Isä oli
äkkipikainen, ankara ja vaativa. Seuramiehenä hän oli rattoisa,
mutta hänen alkoholiongelmansa varjosti koko perheen elämää.
Äiti puolestaan oli sairaalloinen ja kuoli keuhkotautiin Fannyn
ollessa vasta 12-vuotias. Perheen kaikkiaan seitsemästä lapsesta
jäi henkiin kolme: Fanny, Waldemar (s. 1848) ja Torsten (s. 1852).
Lukija voi kuvitella, millaista oli menettää sisaruksia ja äiti
sekä joutua tämän jälkeen lähtemään kolmeksi vuodeksi
Porvooseen tyttöpensionaattiin ja vielä vuodeksi Viipuriin
tyttökouluun.

Jo kouluaikanaan Fanny koki isänmaallisen heräämisen. Tähän
vaikutti osaltaan runoilija J. L. Runeberg, jonka hän tapasi
henkilökohtaisesti ja jonka runous avasi hänen silmänsä
näkemään Suomen luonnon kauneutta. Tulevaisuuden kannalta oli
merkitystä myös sillä, että Viipurissa tyttökoulun
piirustuksenopettajana oli Augusta Soldan, joka oli opiskellut
maisemamaalausta Düsseldorfissa, ja että Fanny otti yksityistunteja
Selena Schaefferiltä. Myös Fannyn muotokuvan maalannut Alexandra
Frosterus lienee innoittanut tytön taideharrastusta.

Palattuaan vuonna 1861 Vaasaan Fanny joutui paneutumaan veljien ja
kodin hoitamiseen, kuten tuona aikana niin moni muukin tyttölapsi.
Entistä enemmän vastuuta itsestään ja veljistään hän joutui
ottamaan jo alle 20-vuotiaana, kun isä kuoli lavantautiin
keväällä 1865. Syksyllä sisarukset muuttivat Helsinkiin tätinsä
luo. Perimänsä varallisuuden ansiosta Fanny ei tarvinnut ammattia
elättääkseen itsensä, mutta hän ryhtyi tarmokkaasti opiskelemaan
kuvataidetta, kun hän totesi, ettei ole musiikissa riittävän hyvä.
Hän ei mennyt Taideyhdistyksen piirustuskouluun, vaan opiskeli
Alexandra Frosteruksen ja Emma Gyldénin ohjauksessa. Kesällä 1866
hän pääsi lopulta maalaamaan ja löysi samalla oman
ilmaisukeinonsa. Syksyllä hän sai opettajakseen Saksassa
opiskelleen Berndt Lindholmin.


Düsseldorf ja Pariisi

Lindholm vaikutti varmasti siihen, että syksyllä 1867 Fanny
matkusti Düsseldorfiin, minne oli jo vuosia kokoontunut suuri
määrä taiteilijoita Belgiasta, Hollannista, Pohjoismaista,
Venäjältä, jopa Yhdysvalloista. Suomalaisista Werner Holmberg oli
hakeutunut sinne ensimmäisenä vuonna 1853. Toisin kuin monilla
muilla taiteilijoilla Churbergilla oli sekä rahaa että rohkeutta
lähteä ulkomaille, mitä eräät kadehtivatkin. Talvikauden 1867-68
hän opiskeli Düsseldorfissa ja palasi sinne vielä vuosina 1871-74.
Kesät hän kuitenkin maalasi Suomessa.

Koska naiset eivät Düsseldorfissa päässeet virallisiin
taidekouluihin, Churberg opiskeli sielläkin yksityisesti.
Naiskollegojen kanssa hän teki maalausretkiä ja piirsi elävää
mallia. Hän tutustui ahkerasti näyttelyihin ja museokokoelmiin
muissakin Saksan kaupungeissa sekä vieraili oopperassa ja
konserteissa. Juuri Düsseldorfissa, missä taiteilijat keskittyivät
laatukuvien ja maisemien maalaamiseen, Churbergin maisemakäsitys
alkoi hahmottua.

Euroopan taide-elämän painopisteen siirtyessä Pariisiin
hakeutuivat suomalaisetkin sinne. Myös Churberg matkusti taiteen
metropoliin syksyllä 1875. Sielläkin hän opiskeli yksityisesti
sekä vietti paljon aikaa museoissa ja näyttelyissä. Konttisen
mukaan ranskalaisen taiteen vaikutuspiiriin tulo avasi taiteilijalle
uusia näköaloja ja pakotti hänet tarkistamaan entisiä
periaatteitaan. Se aiheutti kriisin, joka johti uuteen romantiikan ja
realismin synteesiin. Sen purkamisessa auttoi asetelmien maalaaminen.
Suomessa asetelmat otettiin hyvin vastaan, ja kriitikoiden mielestä
ne olivat varmoja, väritykseltään meheviä, sommittelultaan
komeita, jopa mestarillisia. Mutta matkan jälkeen syntyneet kuutamo-
ja talvimaisemat olivat muka jäykkiä ja karkeita. Taitelijan koko
tuotantoa pidettiin epätasaisena. Syyksi voidaan toki tulkita
puutteellinen taito mutta myös levoton temperamentti tai kokeilun
tarve.

Konttinen muistuttaakin, että Churberg omaksui ja lainasi aineksia
eri tahoilta, mutta sulatti ne omalle taiteelliselle kielelleen.
Monesta muustakin suomalaistaiteilijasta voisi sanoa samaa.
Kiintoisaa on, ettei Churberg omaksunut impressionismia, vaikka se
oli nousussa juuri hänen Pariisin talvensa aikoihin.


Suomalaisuuden puolesta taidekäsityön parissa

Pariisin talven jälkeen Churberg asettui pysyvästi Suomeen ja
maalasi innokkaasti vuosikymmenen loppuun asti, mutta maalaamisen
rinnalle tuli myös taidekäsityö. Hän oli perillä
brittiläisestä Arts and Crafts-liikkeestä, mutta arkkitehti ja
akvarellisti Jac. Ahrenbergin kautta tullut tieto Ruotsissa vuonna
1874 perustetusta taidekäsityöyhdistyksestä sytytti hänet.
Pariisin maailmannäyttelyssä 1878 vieraillessaan hän innostui
asiasta yhä enemmän, ja 1879 perustettiin Suomen Käsityön
Ystävät -yhdistys ruotsalaisen mallin mukaan.

Suunnitelman toteutuminen oli nimenomaan Churbergin ansiota, mutta
hanketta suunnittelivat myös Ahrenberg ja Viipurilaisen osakunnan
kansatieteellisten kokoelmien intendentti Theodor Schwindt. Lisäksi
mukana olivat taidemaalarit Fredrik Ahlstedt ja Severin Falkman sekä
kirjapainon johtaja Ferdinand Tilgman. - Miehiä kaikki! - Yhdistyksen
tehtävänä oli suomalaisen käsityön edistäminen ja jalostaminen
isänmaalliseen ja taiteelliseen suuntaan sekä mallikokoelman
luominen ja käsitöiden kaupan edistäminen. Churberg koki tämän
osaksi suomalaisuuden puolesta käytävää kamppailua. Hän puhui
'kauniimman arkitavaran' puolesta ja halusi kehittää kansallisesti
yhtenäisen suuntauksen, 'suomalaisen tyylin'. Käsityön lisäksi
Churbergin fennomania ulottui suomalaisten lehtien, koulujen,
teatterin ja oopperan tukemiseen.

Käsityön Ystävien toiminnan johtaminen vei lopulta Churbergin
kokonaan ja hän lopetti maalaamisen vuonna 1880. Erityisen
innokkaasti naispuolista kollegaansa kannustivat alan vaihtamiseen
Ahrenberg ja Ahlstedt. Ilkeästi voisi ajatella, että miehet
halusivat saada hänet pois maalaustaiteen ja miesten alueelta. Uusi
toiminta-ala ei kuitenkaan selitä sitä, miksi Churberg lakkasi
maalaamasta. Selitykseksi ei myöskään riitä ymmärtämätön ja
vihamielinen arvostelu Taideyhdistyksen syysnäyttelyssä 1880 -
olivathan kriitikot moukaroineet häntä aikaisemminkin.

Lopettamispäätöksensä syitä taiteilija itse ei ole eritellyt,
mutta Konttinen mainitsee Churbergin merkillisen sairauden, joka iski
1880 ilmeten voimakkaana väsymyksenä, huonovointisuutena ja
päänsärkynä; epäiltiin jopa arsenikkimyrkytystä. Osaltaan
lienevät vaikuttaneet myös taiteilijan ehdoton ja tulinen
luonteenlaatu, tuberkuloottisen Torsten-veljen hoitaminen ja kuolema
(1882). Eri tekijöiden yhteisvaikutus ja täydellinen uupumus
kuulostavat uskottavalta selitykseltä. Myöhemmin, vuonna 1889,
Waldemar-veli aiheutti vuorostaan sisarelleen murheita, kun hän
yritti ampua entisen ystävänsä, suomalaisuusmies Jaakko Forsmanin.
Kyseessä oli pitkään harkittu murhayritys, mutta Konttinen
kirjoittaa tappoyrityksestä eikä sano Waldemaria 'Suomen
ensimmäiseksi terroristiksi', vaikka nimitystä on hänestä
käytetty.

Jälkeenpäin taiteilijakollegat rakensivat kuvaa naisesta, joka
menetti terveytensä maalaamisen takia. Ahrenberg kirjoitti, että
Churbergilla oli synnynnäinen heikko hermosto, joka
täyttymättömän ja naisille sopimattoman taiteellisen kunnianhimon
ja pakkomielteeksi muuttuneen suomalaisuusinnon rasittamana johti
hysteriaan ja sairauteen. Hänen mukaansa jo pelkkä fennomania oli
osoitus sairaasta mielestä. - En haluaisi uskoa heikkohermoisuuden
aiheuttaneen maalaamisen lopettamista, sillä sama vaiva olisi
varmasti estänyt myös Käsityön Ystävien toiminnan pontevan
johtamisen ja ahkeran taidearvostelujen kirjoittamisen.

Tehtyään täysin sydämin töitä taidekäsityön hyväksi
vuosikymmenen ajan Churberg joutui luopumaan tästäkin alasta
lokakuussa 1890 aivohalvauksen takia. Huhtikuussa 1891 hän sai
vielä toisen sairauskohtauksen ja menehtyi lopulta keuhkokuumeeseen
10.5.1892.


Maisemat arvostelijoiden hampaissa

Toiminnastaan Suomen Käsityön Ystävien hyväksi Churberg sai
runsaasti kiitoksia, mutta hänen maalaustensa arvoa
aikalaiskriitikot kyseenalaistivat jatkuvasti. Kun hän vuonna 1869
usean vuoden taideopintojen jälkeen osallistui Taideyhdistyksen
kevätnäyttelyyn kolmella työllään, kriitikot olivat ajan tavan
mukaan tylyjä nuorta taiteilijaa kohtaa. Eräskin totesi Churbergin
Saaristolaismaisemasta, että se 'todistaa erinomaisella tavalla
puuttuvista opinnoista ja lahjoista'. Ihme, ettei tuolloin vain
23-vuotias Fanny lannistunut.

Sekä Churberg että hänen taiteensa näyttää ärsyttäneen
varsinkin hänen ystävinään esiintyneitä Ahlstedtia ja
Ahrenbergia. Churbergin kuoleman jälkeen Ahlstedt totesi
taiteilijattarella olleen ideoita ja silmää sille, mikä oli
karakteristista luonnossa, mutta ei katsonut kollegan kyenneen
saattamaan ideoitaan lopulliseen muotoonsa. Luonnon
epätavallisuuksia kirkuvin värein maalatessaan Churberg sai muka
aikaan vain kömpelöitä, raakoja alkuluonnoksia, ei todella
valmiita kypsiä taideteoksia, jotka olisivat täysin ilmaisseet sen,
mitä hän halusi sanoa. Konttinen epäilee, ettei kriitikko itse
saavuttanut omia taiteellisia tavoitteitaan ja siksi arvosteli
ankarasti kollegansa tuotoksia. -Voisi myös kysyä, tajusiko
Ahlstedt, mitä Churberg halusi sanoa.

Jotakin myönteistä Ahlstedt sentään Churbergista löysi: hän
piti tätä 'hyvänä patrioottina, todelle ja kauniille
omistautuneena ihmisenä, uskollisena ja uhrautuvana ystävänä',
mutta mainitsi myös, ettei naisen vaisto, joka tuhansin tavoin
kykenee sulostuttamaan kodin rakkaille, ollut häntä varten. Sen
hän kuitenkin myönsi, että Churbergin töissä oli voimaa ja tehoa
ja että taiteilijatar oli Suomen taiteen sarastusajan
naistaiteilijoista lahjakkain ja lupaavin.

Vuonna 1907 julkaisemassaan Churbergin pienoiselämäkerrassa
Ahrenberg totesi taitelijan tuotannon ampuneen yli maalin niin, ettei
se kehittynyt siksi, mitä hänestä suuremmalla järkevyydellä ja
perusteellisuudella olisi voinut taiteellemme tulla. Ahrenbergin
mielestään kollega ei edes olisi voinut kehittyä taiteilijana
sisimmässään piilevän oppositiohaluisen taistelijan vuoksi, vaan
hänen oli pakko siirtyä poliittisiin kysymyksiin, joiden parissa
hän oli oikeassa elementissään. Taiteilijan fennomaniasta
ärtyneenä ruotsinmielinen Ahrenberg totesi, etteivät suomalaiset
ja ruotsalaiset veripisarat Churbergin suonissa tahtoneet sulaa
yhteen. Se mikä kollegassa oli lämmintä ja naisellista, taidetta
ja runoutta rakastavaa, oli alkuperältään ruotsalaista -
vastustushalu, itsepäisyys ja emansipatorisuus taas suomalaista.

Churbergin lisäksi Suomessa oli 1870-luvulla lukuisia nais- ja
miesmaalareita, joista useimmat sitoutuivat pidättyväiseen ja
hillittyyn maisemakäsitykseen. Tämän mukaan idyllit, hyötymaat,
ruukit, kartanot ja viljelysmaat olivat soveliaita kuvauskohteita.
Taideyleisön silmissä ainakin Hjalmar Munsterhjelmin ja Berndt
Lindholmin taide vastasi 'asianmukaisen luonnonmukaisuuden
vaatimuksia' toisin kuin Churbergin maisemat. Nämä olivat
Ahrenbergin mielestä suorastaan 'kauneuden lakia vastaan'.

Muutamat kriitikot uskalsivat sentään kiittää Churbergin
omaperäisyyttä, rohkeaa kolorismia ja rikasta fantasiaa. Yleensä
arvostelijat syyttivät taitelijaa 'paukkuefektien' tavoittelusta,
bisarriudesta, maneerisuudesta, kovasta ja raa'asta maalaustavasta,
oudosta sommittelusta, heikosta piirustuksesta sekä raskaasta ja
likaisesta värityksestä. Hänen teoksensa voimakkaat kontrastit,
viimeistelemättömyys ja luonnosmaisuus eivät synnyttäneet
harmonista vaikutelmaa. Summittainen ja luonnosmainen esitystapa
tulkittiin osaamattomuudeksi tai radikalismiksi. Näitä käsityksiä
ei nykykatsoja hevin ymmärrä; hän näkee juuri nuo aikalaisten
mielestä epäonnistuneet piirteet teosten vahvuuksina.


Itsekin taidekriitikko

1880-luvun jälkipuoliskolla Churberg arvosteli monia näyttelyjä.
Pohdiskelevissa kritiikeissään hän kuvaili harkiten ja
myötätuntoisesti teosten sisältöä, arvioi maalaustekniikkaa
sekä pohti taiteen tyylejä ja arvoja. Hän saattoi olla kiihkeä,
mutta perusteli yleensä mielipiteensä, jopa suositteli
yleisöllekin suurempaa suvaitsevuutta. Hän ei syyllistynyt
sellaisiin teilauksiin kuin miespuoliset kollegansa. Hän suhtautui
naistaiteilijoihin suopeasti, mutta tarkasteli heitä samoin
perustein kuin miehiäkin. Hän näki heidät yksilöinä, ei
hahmottomana joukkona.

On kiintoisaa tietää, että Churberg arvosti Elin Danielsonia ja
Eero Järnefeltiä, mutta piti Helene Schjefbeckiä liian
radikaalina. Venny Soldanin omapäisyys häntä ärsytti ja Albert
Edelfeltin teoksiin hän suhtautui kriittisesti, vaikka kiitti
näiden teknistä ja koloristista tasokkuutta; hän totesi kansan
jäävän taiteilijalle vieraaksi ja taiteilijan suhteen
kuvattaviinsa liian kylmäksi.

Uskoen sukupuolten välisen tasa-arvon joskus toteutuvan Churberg
kirjoitti: 'Samat oikeudet oppiin, kilpailuun; samat normit
kritiikille ja sama vastuunalaisuus ja niin miesten kuin naistenkin
tulokset tulevat olemaan yhtä painavia laadultaan -
tulevaisuudessa.'


Hieno lisä taiteen ystävän kirjastoon

Vaikka Riitta Konttinen ei ratkaisekaan teoksessaan aukottomasti,
miksi Churberg lopetti maalaamisen 1880 huipulla ollessaan, hän
panee lukijan miettimään asiaa ja muutenkin pohtimaan taiteen
tekemisen vaikeutta. Kirja tarjoaa niin Churbergin näyttelyn
katsojille kuin muillekin suomalaisen maisemamaalauksen ystäville
kiintoisia taustatietoja taitelijan teoksista. Julkaisun muutamat
puutteet eivät useimpia lukijoita häirinne, mutta historioitsijana
jäin kaipaamaan asia- ja henkilöhakemistoa sekä luetteloa
taiteilijan elämän käännekohdista, näyttelyistä ja matkoista;
tällainen luettelohan yleensä löytyy elämäkerroista. Kaipasin
myös enemmän vuosilukuja ja tarkkoja ajanmääreitä eri
teksteistä poimittujen lainausten yhteyteen sekä mainintoja
tekstien alkukielestä; viitteistä nuo seikat sentään
selviävät. 

Fanny Churberg oli aikanaan varmasti poikkeuksellinen nainen ja
taiteilija, mitä Konttinen vakuuttelee moneen kertaan. Lukija
uskoisi jo vähemmästäkin, että taiteilija rikkoi aikansa
naisellisuuden kaavan sekä yksityiselämässään että taiteessaan:
hän ei perustanut perhettä ja hänen maalauksensa olivat
voimakkaita, rajuja, miehisiä, jopa demonisia. Empaattisena
tutkijana Konttinen näkee Churbergin kiihkeässä kokeilussa ja
etsinnässä, erehtymisessä, väsymisessä kesken ja luopumisessa
jotakin syvästi inhimillistä ja jopa tuskallista.

 



---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa ja kommentoitavissa Agricolan
arvostelujulkaisussa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/