[H-verkko] =?UTF-8?Q?Jyv=E4skyl=E4=2C?= Vaitos: Ikkunoita ikonien ja kirkkoesineiden historiaan. Suomen autonomisen ortodoksisen kirkon esineellinen kulttuuriperinto =?UTF-8?Q?1920=961980-luvuilla?=

[agricola at utu.fi]

Agricolan tapahtumakalenteriin on lähetetty uusi ilmoitus:

------------------------------------------------------
Vaitos: Ikkunoita ikonien ja kirkkoesineiden historiaan. Suomen
autonomisen ortodoksisen kirkon esineellinen kulttuuriperinto
1920–1980-luvuilla
Jyväskylä 30.09.2011 

Alkamisaika: perjantai 30. syyskuuta 2011, 12.00

Päättymisaika: perjantai 30. syyskuuta 2011, 15.00

Paikka: Seminaarinmäki, Juomatehdas, JT 120 

FM Katariina Husson taidehistorian väitöskirjan 'Ikkunoita ikonien ja
kirkkoesineiden historiaan. Suomen autonomisen ortodoksisen kirkon
esineellinen kulttuuriperintö 1920–1980-luvuilla' tarkastustilaisuus.
Vastaväittäjänä toimii professori emerita Kaija Heikkinen (Itä-Suomen
yliopisto) ja kustoksena professori Annika Waenerberg.

Katariina Husso tarkastelee Suomen ortodoksisen kirkon esineellisen
kulttuuriperinnön historiaa etenkin 1950–1960-lukujen
jälleenrakennuskaudella. Sen aikana luovutetusta Karjalasta ja
Petsamosta evakuoituja ikoneja, kirkkoesineitä ja -tekstiileitä
palautettiin kirkolliseen käyttöön ja sijoitettiin museoon. Husso
kuvaa, kuinka esineistön siirrot kirkollisten esineiden varaston,
seurakuntapyhäkköjen, Ortodoksisen kirkkomuseon, Konevitsan luostarin
ja Valamon luostarin välillä jatkuivat aina 1970-luvulle saakka. 

Sodan seurauksena hajalleen joutuneen esinekokonaisuuden
uudelleensijoittelun motiivit ja toimet paljastavat kirkkokunnan
sisäisiä kulttuuripoliittisia linjauksia, jotka liittyivät sekä
kansallisiin että modernistisiin pyrkimyksiin. Suomalaisuuden
korostaminen ja tuolloin ongelmalliseksi koetun venäläisyyden
häivyttäminen alkoivat jo 1920-luvulla ja jatkuivat myös sotien
jälkeen. Jälleenrakennuskaudella kansallisuusdiskurssi punoutui
Suomeen rantautuneeseen keskusteluun uudesta ikonimaalauksesta. Sen
keskeisenä ajatuksena oli ”paluu perinteeseen”, mikä nosti
kirkkotaiteen esikuviksi muinaiseen Bysantin ja keskiajan Venäjän
taideperinnön.

Pian sodan jaloista pelastettuja kirkkoesineitä alettiin arvioida
uusien modernististen ihanteiden valossa: ikoneita ja muita
kirkkoesineitä ei nähty enää ainoastaan liturgisina esineinä, vaan
myös taide- ja museoesineinä.  Tämä merkitsi myös ikonien
sijoittumista modernistiseen taidekaanoniin. Kun ortodoksisen
kirkkotaiteen ihanteiksi oli nostettu vuosisatojen takaiset esikuvat,
sodan tuhoilta pelastettujen pyhäinkuvien taiteellista ja teologista
arvoa vähäteltiin, koska suurin osa niistä edusti myöhäisempää
1700–1900-luvun alun taidetuotantoa.

Muutokset liittyvät Suomen ortodoksien mukautumiseen maallistuneeseen
sodanjälkeiseen yhteiskuntaan, jossa he olivat pieni uskonnollinen
vähemmistö. Koska kirkko halusi korostaa suomalaista identiteettiään,
venäläinen kulttuuriperintö pyrittiin häivyttämään ja tilalle tuotiin
Bysantin perintöä korostava diskurssi. Ideologinen yritys ”palata
perinteeseen” sidottiin kansallisen jälleenrakennusajan kirkkotaiteen
projektiin. Lopputuloksesta syntyi kaksitahoista kulttuuripolitiikkaa:
Yhtäältä pelastetun kirkollisen esineistön antikvaarinen ja
kulttuurihistoriallinen arvo tunnustettiin, mutta toisaalta vanha
esineellinen kulttuuriperintö nähtiin ennen muuta historiallisena
taakkana.  

Jyväskylän yliopiston väitöstiedote (
https://www.jyu.fi/ajankohtaista/arkisto/2011/09/tiedote-2011-09-19-10-09-55-452651
)

Tiedustelut:
Katariina Husso <katariina.husso at gmail.com> puh. 040 187 2701 

Ilmoitus lähetetty: 20.9.2011 07:22

------------------------------------------------------
Tämä ilmoitus on luettavissa Agricola-verkossa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/nyt/tapahtuu/