[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Mutkaisia polkuja ekosysteemistä teknosysteemiin

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Ilona Hankonen  FM, jatko-opiskelija, Turun yliopisto
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Pulliainen, Kyösti; Seiskari, Pertti: Luonnon ja ihmisen polut.
Maahenki Oy, 2011. 227 sivua.


Mutkaisia polkuja ekosysteemistä teknosysteemiin
---------------------------------------------------------

Ympäristötutkimuksen seniorit kansantaloustieteen emeritusprofessori
Kyösti Pulliainen ja FT Pertti Seiskari tarttuvat kirjassaan Luonnon
ja ihmisen polut varsin suureen kakkupalaan. Aiheena on ihmisen ja
hänen teknosysteeminsä paikka ekosysteemissä ja ekosysteemin
teknosysteemille asettamat rajat. Vilkaisu sisällysluetteloon antaa
kuvan Kaikkeuden synty ja myöhemmät vaiheet -tyyppisestä esityksestä
ja lukija tarttuu kirjaan uteliaana näkemään, miten kirjoittajat
asettamastaan haasteesta selviävät. Kirjoittajien polut vievät
monenlaisiin maastoihin ja välillä jalka kompastuu risukossa, mutta
lukukokemus on ristiriitaisuudessaankin monenlaisia ajatuksia
herättävä.


Luonnon ja ihmisen polut ei heti selvästi sijoitu mihinkään
kirjallisuuden lajityyppiin. Esipuhe ja takakansiteksti lupailevat
käsiteanalyysiä, mutta itse teksti on enemmän populaarin tietokirjan
ja poliittisen pamfletin ristisiitos maustettuna mytologialla ja
vähemmän tieteellisillä ihmisen olemuksen pohdinnoilla. Kirja alkaa
elämän syntyprosessin kuvauksella. Teksti poukkoilee
alkuräjähdyksestä Kalevalaan, DNA:sta uskontojen kehittymiseen,
syanobakteereista kreationismiin. Teksti on sujuvaa ja kiinnostavaa,
mutta lukija huomaa pian kysyvänsä, miksi se on kirjoitettu.
Lukeminen on silti hauskaa. Nokkelan pamflettimainen tyyli,
pessimistiset heitot, suoraviivaiset yksinkertaistukset ja viehtymys
universaaleihin aiheisiin tuovat mieleen Pentti Linkolan
pamflettikirjallisuuden. Linkolan tekstit ovatkin selvästi
innoittaneet kalastajan ikätovereita.

Linkolan tuo mieleen myös rohkeus tarttua vaikeaan ja ikävään
ympäristöpolitiikan kestoaiheeseen: luonnonvarat ja ekosysteemin
kantokyky ei kerta kaikkiaan enää riitä maapallon kasvavalle
ihmisväestölle. Teknosysteemin paisuminen yli äyräidensä aiheuttaa
luonnonkatastrofeja, sukupuuttoaallon ja vaarantaa ihmiskunnan
mukavan ja rauhanomaisen tulevaisuuden. Kuten kirjoittajat toteavat,
tämän kokoisen nisäkäslajin populaation ei kuuluisi olla näin runsas.
Ongelman luonnetta kuvaa hyvin kirjoittajien esiintuoma demografinen
tosiasia: Maapallon väestömäärä kasvaa nykyään vuodessa yhtä paljon
kuin se kasvoi ajanlaskun alusta lukien tuhannessa vuodessa ja Kiina
on toistaiseksi ainoa maa, joka on vakavissaan edes yrittänyt
rajoittaa väestönkasvuaan. Nämä ovat ikäviä totuuksia, joiden
kirjoittaminen paperille on tällä hetkellä hyvin epämuodikasta. Siksi
on tärkeää, että vanhan polven ympäristöalan konkarit tarttuvat
aiheeseen.

Parhaimmillaan kirja on popularisoidessaan biologiaan liittyvää
tieteellistä tietoa ja tämän tiedon syntyhistoriaa. Kirjoittajat
kuvaavat elävästi von Linnén, Darwinin, Mendelin ja muiden
luonnontieteiden merkkihenkilöiden työtä, samoin luonnonhistorian
keskeisiä prosesseja kuvataan taitavasti. Osa teksteistä sopisi hyvin
esimerkiksi koulujen luonnontiedon opetuksen oheislukemistoksi, onhan
luonnontieteiden oppimateriaaleja vastikään arvosteltu luonnon
keskeisten prosessien sivuuttamisesta ja keskittymisestä
epäolennaisuuksiin (Annikka Mutanen: Koulun fysiikka jumiutui sadan
vuoden taakse, Tiede 8/2011).

Huoli on aiheellinen sivistyksellään ja koulujärjestelmällään
ylpeilevässä maassa, jossa osa väestöä ei ymmärrä evolutiikan
perusteita ja pitää kyselytutkimusten mukaan evoluutioteoriaa ja
kreationismia vertailukelpoisina teoreettisina malleina. Pulliainen
ja Seiskari osaavat esittää evoluutioon liittyvää tietoa
kansantajuisesti. Asian ymmärtämisen kannalta keskeiset asiat
kerrataan useaan otteeseen ja kirjoittajat käyttävät taitavia
rinnastuksia luomiskertomukseen ja muihin kansanomaisiin elämän
syntyprosessia kuvaaviin kertomuksiin. Kerronta on värikästä, sujuvaa
ja kiinnostavaa. Toisaalta kirjoittajat astuvat luomiskertomuksen ja
evolutiikan vertailussaan alueelle, joka ei ole heidän omaansa:
vallitsevan evankelis-luterilaisen tulkinnan pohjalta ajatellen on
melko rohkeaa väittää, ettei evoluutiolla voisi olla osaa eikä arpaa
ajattelussa, jossa uskotaan Jumalaan rukouksiin vastaavana ja
luomakunnastaan kiinnostuneena Luojana ja ihmiseen Jumalan kuvaksi
luotuna. Niin sanottu nuoren maapallon kreationismi on teologisesti
äärimmäisen marginaalinen tulkinta.

Aihetta voisi lähestyä pohtimalla luonnontieteen ja uskonnon (tai
moraalifilosofian) tehtäviä. Ensin mainittu kertoo meille tosiasioita
luonnosta ja tuottaa kertyvää tietoa, jälkimmäiset ratkaisevat
eettisiä kysymyksiä ja arvoja. Näitä alueita ristiinkytkemällä syntyy
pseudotiedettä: Raamatusta haetaan luonnontieteellistä tietoa tai
luonnontieteestä vastauksia eettisiin kysymyksiin. Ensin mainittu on
uskonnon, jälkeen mainittu tieteen väärinkäyttöä. Nuoren maapallon
kreationismi ja sosiaalidarwinismi ovat saman näennäistieteen kolikon
kaksi puolta. Kirjoittajien suoraviivaiset spekulaatiot sopulien ja
ihmisten samankaltaisuuksista edustavat jälkimmäisen tyyppistä
ajattelua.

Kirjan arvoa laskee se, että kirjoittajat eivät malta olla
viljelemättä sivulauseissa viittauksia milloin mihinkin
päivänpoliittiseen aiheeseen: luonnonvarojen riittävyydestä löytyy
aasinsilta parisuhdelakiin, genetiikasta sukupuolten tasa-arvoon ja
muurahaisista maahanmuuttopolitiikkaan. Kirjoittajien mielipiteiden
tyrkyttäminen tekstin lomassa jos minkälaisista aiheista häiritsee
lukukokemusta ja pilaa paikoin muuten hyvää tekstiä, eikä lukija voi
välttyä ajatukselta, että häntä aliarvioidaan. Heikoimmillaan kirja
on kuitenkin luonnonsuojelun kritiikissään. Tässä kirja karahtaa
kiville pahemman kerran kirjoittajien sortuessa paikoin alatyyliseen
nimittelyyn, olkiukkoargumentointiin ja yksitotiseen julistamiseen.
Näin tasokkailta kirjoittajilta odottaisi paremmin argumentoitua ja
perusteellisempaa tyyliä. Seiskari siteeraa kirjan alkupuolella omia
Maaseudun Tulevaisuuteen kirjoittamiaan tekstejä, joissa hän varsin
kevyin ja näennäisin perustein lyttää lajien uhanalaisuusarvioinnin
perusteet. Aiheeseen palataan kirjan loppupuolella laajemmin
metsiensuojelun ja talousmetsien hoidon yhteydessä.

Sinänsä kirjoittajien esittämä kuvaus boreaalisen metsän elinkaaresta
ja ekologiasta on erinomainen. Luonnontilaisena kehittyvän metsän
ekologisten lokeroiden vaihtelu eri sukkessiovaiheissa esitetään
kansantajuisesti ja selkeästi. Talousmetsien hoidon aiheuttamat
radikaalit muutokset metsän luontaisessa sukkessiossa ja ekologisissa
lokeroissa avautuvat lukijalle kiinnostavalla tavalla. Kirjoittajat
tuovat esille myös metsälakia uudistettaessa erittäin ajankohtaisia
ja huomionarvoisia ajatuksia metsätalouden kehittämisestä metsiemme
luontaiseen kiertoon paremmin sopivaksi. Uudistamisessa olisi
kirjoittajien mukaan siirryttävä luontaisiin menetelmiin ja paikalla
vuosituhansia testattuihin perintötekijöihin, metsien olisi annettava
uudistua lehtipuuvaltaisen pioneeripuuston kautta ja päätehakkuissa
maan ravinne- ja pH-tasoa olisi parannettava kulotuksella, joka
tuottaisi aukealle metsäpalon jälkeistä tilaa vastaavia olosuhteita
ja ekologisia lokeroita.

Tekstistä välittyvä vahva metsäekosysteemien asiantuntemus saakin
lukijan ihmettelemään, miksi yksi boreaalisen metsän ikävaiheista eli
kliimaksivaihe on kirjoittajien mielestä niin vastenmielinen, ettei
tämän vaiheen vähiä säilyneitä metsiä erikoistuneine lajeineen tulisi
lainkaan säästää, vaan mieluummin polttaa jo muutenkin hyvin runsaiden
nuorten metsien määrän lisäämiseksi entisestään. Väite, jonka mukaan
vanhojen metsien uhanalaisen spesialistilajiston suojelu olisi muulta
lajistolta pois, on käsittämätön jokaiselle, joka vähänkin tuntee
metsiemme käyttöä ja ikärakennetta. Vanhoista metsistä ei tunnu
kirjoittajien mielestä löytyvän mitään hyvää. Sukkessio, joka
alkuvaiheessaan kuvataan arvoksi sinänsä, onkin loppuvaiheessaan
pelkkä haitta, jota kuvataan tunnepitoisin ilmaisuin muun muassa
'kurjistumiseksi'. Luonnonsuojelijoiden pahuudesta tai ainakin
tyhmyydestä kelpaa todisteeksi jo sanan 'ikimetsä' käyttö. Eihän
maailmassa mitään ikuista ole, varsinkaan boreaalisessa metsässä,
joka uudistuu luonnonoloissa 300 - 500 vuoden välein. Tokihan tämän
myöntää paatuneinkin 'kettinkiterroristi', kuten kirjoittajat
luonnonsuojeluliikettä nimittelevät. 500 vuotta vain sattuu olemaan
melko pitkä aika ihmisyhteisön näkökulmasta.

Jokainen perinteisen suomalaisen luonnonsuojeluliikkeen piirissä
toimiva voi todistaa vääräksi kirjoittajien väitteen, jonka mukaan
vanhoja metsiä haluttaisiin suojella vain siksi, että ne ovat vanhoja
metsiä ja sellaisina ikoni. Mikäli kirjoittajien kuvaamat ihmisen
polut olisivatkin johtaneet suuntaan, jonka seurauksena valtaosa
suomalaisista metsistä olisi kliimaksivaiheen vanhaa kuusikkoa, ei
tällaisilla metsillä olisi erityistä suojeluarvoa.

Kirjoittajien siirtyessä ympäristöntutkimuksen tuloksista
poliittiseen ohjelmajulistukseen ei teksti välty sisäisiltä
ristiriidoilta. Toisaalla kuvataan varoittavana esimerkkinä
kosteikkojen kuivaamisen arvaamattomista seurauksista Louisianan
vuoden 2005 tuhotulvia. Toisaalla vaaditaan turvevarojen
maksimaalista käyttöä energiantuotantoon Suomessa. Turve on
kirjoittajien mielestä väliin fossiilinen energianlähde ja tärkeä
hiilivarasto, väliin uusiutuva energiavaranto, joka tulisi tyhjentää.
Supermarketit ovat torjuttavaa mammutismia ja teknosysteemin
paisumista ekosysteemin kustannuksella, Lapin suuret tekoaltaat
puolestaan järkevää energiantuotantoa, jota vastustetaan vain
tunnesyistä. Talouskasvu on paha asia, josta pitäisi pyrkiä eroon,
mutta samalla valitellaan päästökauppajärjestelmän aiheuttamaa
haittaa maailman rikkaimpien maiden kilpailukyvylle. Ketä vastaan on
kilpailtava ja missä asiassa, jos kasvua ei saa olla?

Erikoisimmat pyllähdykset sattuvat kuitenkin riistakantojen hoitoon
liittyvissä kannanotoissa: yli sadan tuhannen hirven kanta on
seurausta 'järkevästä kannanhoidosta', mutta noin 150 suden kanta
kertoo 'suurpetojen suosimisesta'. Taimenen katoaminen johtuu kirjan
mukaan saukoista ja luonnonsuojelijat kuulemma vastustavat minkkien
metsästystä. Myös muutamia muita lajeja ja aiheita koskevissa
heitoissa tosiasiat saavat väistyä poliittisen julistuksen ja viime
vuosisadan alkupuolella vallinneen asenneilmapiirin tieltä. Jos
kirjoittajat käyttäisivät kriittisen tarkastelun kestäviä lähteitä,
ei tällaisten väitteiden esittäminen tietenkään olisi yhtä helppoa.

Minut sai tarttumaan kirjaan takakansitekstin ja kirjoittajien
esipuheen lupaus ympäristöntutkimuksen käsiteanalyysistä. Tähän
lupaukseen kirja ei vastaa, eikä tuo uutta alan käsitteistöön ja sen
käyttöön. Uusin alan tutkimus ja esimerkiksi ekosysteemipalvelun
käsitteeseen kytkeytyvät moninaiset keskustelut ja
tutkimussovellukset jäävät kokonaan käsittelemättä. Kirjan pahin
puute on lähdeluettelon puuttuminen, eivätkä kirjoittajat viittaa
ajankohtaiseen ympäristötieteen keskusteluun edes tekstissä.

Kirjoittavat esittelevät kirjan esipuheessa systeemisen
lähestymistapansa aiheeseen. Maailma on jaettavissa kolmeen
systeemiin: geosysteemiin, ekosysteemiin ja ihmisen luomaan
teknosysteemiin. Nämä systeemit ovat vuorovaikutuksissa keskenään ja
ajankohtaisissa ympäristöongelmissa on kyse näiden systeemien
välisistä vuorovaikutussuhteista. Lähtöajatus on selkeä ja
analyyttinen, mutta koska kirja on enemmänkin pamfletti kuin
keskustelupuheenvuoro tieteen kentällä, ajatus kantaa kirjan läpi
vain osittain. Myös itse kirjan voisi jakaa kolmeen erilliseen osaa,
jotka kirjassa sekoittuvat toisiinsa tehden lukukokemuksesta hieman
sekavan. Erillisinä osat toimisivat hyvin. Ensimmäinen voisi olla
populaari esitys luonnonhistoriasta alkaen yleiseltä tasolta elämän
syntyä ja kehityshistoriaa koskevista luonnontieteen nykykäsityksistä
ja evoluution toimintameknaismeista, sisältäen hauskat ja kiinnostavat
kirjoitukset biologian merkkihenkilöiden elämäntyöstä ja päättyen
esitykseen boreaalisen metsäekosysteemin luontaisista sykleistä
esimerkkinä evoluution tuloksena syntyneestä luonnon järjestelmästä.
Tämä esitys siivottuna sinne tänne rönsyilevistä päivänpoliittisista
aiheista olisi huikean hyvä. Toinen osa voisi käsitellä globaaleja
ympäristöongelmia ja niiden globaaleja ratkaisuyrityksiä. Myös tämä
osa kansalliseen politiikkaan sotkeutumatta olisi kirjoittajien
omimman erityisalueen esittelynä tasokas. Kolmanteen osaan voisi
jättää kirjoittajien poliittisen agendan. Sitä varmasti lukisivat
mielenkiinnolla ne, jotka jakavat vanhemman polven keskustalaisen
poliittisen ideologian.



---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa ja kommentoitavissa Agricolan
arvostelujulkaisussa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/