[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Mikä mies oli Otto Brusiin?

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Toivonen, Timo  professori (emer.), Turun yliopisto
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Rinne, Matti: Tohtori Brusiinin oikeusopillinen elämä. Teos, 2011.
266 sivua.


Mikä mies oli Otto Brusiin?
---------------------------------------------------------

Matti Rinteen kirjoittama teos 'Otto Brusiinin oikeusopillinen elämä'
maalaa ristiriitaisen kuvan huomattavasta intellektuellista ja
oikeusoppineesta professorista. Kirjassa käsitellään Brusiinin
akateemisen uran lisäksi hänen henkilökohtaista elämäänsä ja
suhtautumistaan politiikkaan.


Opiskelin Turun yliopistossa niihin aikoihin, kun Otto Brusiin oli
yleisen oikeusopin professorina (1961-1973). Itselläni
yhteiskuntatieteiden opiskelijana oli oikeastaan vain yksi suora
kosketus häneen, mutta sitäkin tärkeämpi. Pidin nimittäin ensimmäisen
proseminaariesitelmäni syksyllä 1965 aiheesta Lain sosiologia, jonka
seminaarin vetäjämme assistentti Erkki Asp oli puolestaan saanut Otto
Brusiinilta.

Sosiologian seminaarikirjastossa eikä yliopiston pääkirjastossa ollut
aiheeseen liittyvää kirjallisuutta, joten menin professori Brusiinin
vastaanotolle keskustelemaan aiheestani. Hän oli aivan tavattoman
innokas ja antoi minulle paljon tutustumisvihjeitä. Pystyin
seuraamaan hänen ohjeitaan vain osaksi, sillä kielitaitoni ei
riittänyt hänen suosittelemansa kirjallisuuden syvällisempään
perehtymiseen. Proseminaarin laajuus oli jotain aivan muuta kuin
mihin koulussa olin aiemmin tottunut ja murehdin saanko esitelmän
valmiiksi. Työ kuitenkin valmistui ja minun arvosanani oli
proseminaarin osallistujista aivan parhaita.

Otto Brusiin oli huomattava intellektuelli ja oikeustieteilijä. Monet
tosin tuntevat hänet ainoastaan niin kutsutun punaisen VALPO:n
entisenä päällikkönä. Rinteen kirjassa ei kuitenkaan kovin paljon
kuvailla Brusiinin aikaa VALPO:n päällikkönä siitä yksinkertaisesta
syystä, että hän ei ehtinyt olla toimessaan kuin muutaman kuukauden
vuosina 1945-1946. Brusiin rajoitti asekätkennästä epäiltyjen
oikeuksia tavoilla, joista myöhemmin hänet tuomittiin maksamaan
korvauksia. Kuitenkin nämä toimenpiteet olivat sangen tarpeellisia,
koska asekätkijät yksissä tuumin punoivat kaikenlaisia strategioita
peittääkseen jälkensä. Asekätkentä oli ja on vieläkin monien mielestä
isänmaallinen teko. Harvoin näkee lainattavan Paasikiven
aikalaismielipidettä (23.9.1946). Paasikivi kirjoitti päiväkirjaansa:
'Uskon kyllä, että upseerit ovat olleet hyvässä luulossa, mutta koko
tämä asia on ollut maalle vahingoksi ja osoittaa suurta
ammatillistakin ymmärtämättömyyttä, sillä upseerien olisi pitänyt
ymmärtää, että ei tällaisilla aseilla ja järjestelyillä voida
nykyaikana sodassa ja aseellisessa taistelussa mitään saavuttaa. Se
on ollut lapsellisuutta ja ajattelemattomuutta'.

Huolimatta kirjan nimestä, Tohtori Brusiinin oikeusopillinen elämä,
kyseessä ei ole mikään oppihistoriallisesti painottunut tutkimus,
vaan esitys, jossa henkilöhistorialla on vähintään sama merkitys kuin
oppihistorialla. Teoksessa ei esimerkiksi käydä läpi kovinkaan
tarkasti Brusiinin teosten saamia kansainvälisiä arvioita.
Oppihistoriallisen syventymisen puutetta todistaa myös se, että Rinne
katsoo Brusiinin viimeisinä vuosinaan hylänneen kokonaan
oikeusteoreettiset pohdiskelut ja kirjoittaneen vain
oikeushistoriasta. Kuitenkin yhteiskuntatieteissä teorian ja
historian harrastus käyvät käsi kädessä: on vaikea nimetä vahvaa
teoreetikkoa, joka ei olisi kiinnostunut ja tietoinen myös
tieteenalansa historiasta.

Teoksen kirjoittaja Matti Rinne ei ole juristi, mutta on perehtynyt
Otto Brusiinin elämään aiemminkin kirjoittaessaan vasemmistolaisen
kulttuurijörjestö Kiilan historiaa. Teoksessa on paljon asioita,
joita en ole aiemmin Brusiinista kuullut tai lukenut. Yksi näistä on
hänen tiivis äitisuhteensa, joka ilmeisesti oli kestävämpi kuin hänen
muut naissuhteensa. Tästä tietysti olisi kirjoittaja voinut ryhtyä
spekuloimaan freudilaisilla seksuaalivirityksillä, mutta jättää
onneksi sen tekemättä. Harvemmin ne johtavat mihinkään. Otto Brusiin
yritti toimia myös asianajajana, mutta siitä ei tullut mitään, koska
kun tuomari harkitsee, onko tapahtunut kotirauhan rikkominen, niin
Otto alkoi pohtia, miten kotirauha muodostuu, kuten Rinne nasevasti
toteaa.

Kirjasta käy ilmi, että Otto Brusiin oli kiinnostunut monista
asioista ja aatesuunnista. Yhtäältä Brusiin oli kiinnostunut
loogisesta empirismistä, loogisesta positivismista tai analyyttisesta
filosofiasta. Toisaalta häntä kiinnostivat myös marxismi ja Husserlin
fenomenologia. Varsinkin viimeksi mainittu oli Turun yliopiston
filosofian oppiaineessa 1960- ja 1970-luvuilla vallitseva suuntaus.
Se näki loogisen empirismin itselleen jopa jyrkän vastakohtaisena
suuntauksena. Itse en muista Brusiinin edustaneen oikein mitään
kantaa näihin suuntauksiin. Päinvastoin hän halusi antaa itsestään
loppuvuosinaan kuvan, minkä mukaan häntä eivät koulukuntariidat tai
politiikka kiinnostaneet.

Silti pinnan alla, hänellä oli edelleen poliittisia intohimoja. Rinne
nimittäin kertoo Brusiinin jopa repineen taistolaisten vaalimainoksia.
Tuollainen oli professorin taholta erittäin harvinaista toimintaa
tuohonkin aikaan. Kirjassa ei kerrota, että jo ennen varsinaista
taistolaisuutta Otto Brusiin otti näkyvästi välimatkaa opiskelijoiden
vasemmistolaisuuteen. Turun ylioppilaslehden viimeisessä numerossa
vuonna 1968 (32/1968) oli lyhyt Brusiinin ilmoitus: 'En tule
tilaamaan Turun ylioppilaslehteä vuodelle 1969 ja pyydän, ettei minua
vaivata sen lähettämisellä. Kunnioittaen Otto Brusiin'. Mitään syytä
ei siis ilmoiteta, mutta mitä ilmeisimmin kyseessä on Turun
ylioppilaslehden lievästi radikalisoitunut sisältö.

Kansainvälinen yhteistyö oli tärkeää Otto Brusiinille. 1950-luvulta
lähtien aina 1970-luvulle asti yksi pohjoismaisen yhteistyön
lippulaivoja oli erityisesti humanistissa tieteissä ja
yhteiskuntatieteissä Pohjoismainen kesäakatemia eli NSU (Nordisk
Sommaruniversitet). Tässä Pohjoismaiden Neuvoston rahoittamassa
instituutiossa oli ideana se, että eri Pohjoismaiden
yliopistokaupunkeihin organisoitiin opintopiirejä, joissa käsiteltiin
asioita, jotka eivät olleet vielä vakiinnuttaneet asemaansa
akateemisessa maailmassa mutta joiden tärkeyden nähtiin olevan
nousussa. Piirien toiminta huipentui kymmenpäiväiseen pohjoismaiseen
kesäkokoukseen, joka järjestettiin sitten elokuun alussa
pohjoismaisessa yliopistokaupungissa. Brusiin oli aikoinaan aktiivi
NSU:ssa ja tähän organisaatioon kuten myös Rinteen kirjassakin
kerrottuun irtiottoon radikalismista liittyy myös seuraava kasku,
jonka olen kertonut Timo Soikkasen kirjaan Akateemine huumori Auran
rannoil II (Aurora 2010): Kasku kuuluu näin:

Vuonna 1970 marxismi ja hegeliläisyys olivat filosofiassa nousussa,
ja niinpä Turussakin oli opintopiiri nimeltään 'Dialektiikka'.
Filosofian assistentti Matti Juntunen veti piiriä ja oli keksinyt,
että alustajaksi kutsuttaisiin Tuure Lehén, joka oli ollut monessa
mukana eli perustamassa Suomen Kommunistista Puoluetta, osallistunut
Espanjan sisällissotaan, opettanut Lenin-opistossa
vallankumoustaktiikkaa, ollut Terijoen hallituksen jäsen mutta myös
Petroskoin yliopiston rehtori. Sotien jälkeen Suomeen palattuaan
Lehén oli kirjoittanut mm. kirjan 'Työväenluokan maailmankatsomus'.
Hän oli myös kommunistien omistaman kustannusyhtiö Kansankulttuurin
toimitusjohtaja.

Hallintorakennuksen luentosali II oli äärimmäisen täynnä uteliasta
väkeä. Lehén oli tippa silmässä ja kertoi, kuinka hienoa oli taas
vuosikymmenten jälkeen saada puhua suomalaisessa yliopistossa.
Edelleen liikuttuneena Lehén kertoi jo matkan Helsingistä Turkuun
olleen elämys, koska matkalla hän tapasi 'vanhan ystävänsä' Otto
Brusiinin. Brusiin oli yleisen oikeusteorian professori, joka oli
toiminut ns. Punaisen Valpon päällikkönä 1940-luvulla. Brusiin ei
ollut koskaan ollut kommunisti mutta oli ns. demokraatti, jonka suhde
saksalaissuuntautuneeseen politiikkaan, oikeustieteeseen ja
hallintokäytäntöihin oli jo 1930-luvulla ollut kriittinen.

Brusiin ei kuitenkaan erityisemmin pitänyt siitä, että hänet Punaisen
Valpon päällikkönä muistettiin eikä myöskään siitä. että hänen
tyttärensä olivat vasemmistososialidemokraattinen kansanedustaja
Kaarina Suonio ja Miss Suomi Leena Brusiin. Brusiinkin oli saapunut
kuuntelemaan Lehéniä mutta takariviin ja mahdollisimman
huomaamattomasti. Lehén puheli ja mittaili silmillään yleisöä. Sitten
Lehén havaitsi Brusiinin ja lausui ilahtuen: 'Mutta siellähän taas tuo
Otto on. Tuo mies takarivissä, siis se, joka näköjään kätkeytyy Uuden
Suomen taakse, ja lehtikin näyttää olevan vielä väärinpäin'.

Rinteen kirjasta käy myös ilmi, miksi Lehén kutsui Brusiinia
ystäväkseen, eli mikä oli Lehénin ja Brusiinin yhteys. Se oli se,
että Brusiin käänsi Lehénin toimeksiannosta Kansankulttuurille Louis
Aragonin romaanin Les Beaux Quartiers.

Rinteen kirjassa on mielenkiintoisia mutta myös kyseenalaisia
tulkintoja. Hän esimerkiksi kertoo, että Otto Brusiinin vastaväittäjä
Elieser Kaila, valittiin vahingossa ministeriksi. Tarkoitus oli valita
toinen Kaila, mutta puhelu menikin Elieserille (39). Yksi kirjan
tärkeistä henkilöistä T. M. Kivimäki esitellään seuraavasti:
'Helsingin yliopiston siviilioikeuden professori, pääministeri
1930-luvulla, sodan aikana Berliinin lähettiläs, mistä hyvästä
tuomittiin sotarikollisena' (255). Tähän täytyy ensinnäkin todeta,
että Kivimäkeä ei tuomittu sotarikollisena vaan sotasyyllisenä.
Toisaalta ei hän mikään passiivinen ajopuu ollut Suomen ja Saksan
suhteiden tiivistyessä. Sinänsä sotasyyllisyysoikeudenkäynneistä voi
olla sitäkin mieltä, että niitä ei olisi pitänyt käydä, vaan jättää
teot historian tuomittaviksi kuten yleensä poliittiset valinnat.

Myös Olavi Paavolainen mainitaan teoksessa Oton ystävänä. Tätä ei
kuitenkaan perustella mitenkään, vaan ainoastaan mainitaan
Paavolaisen lähettäneen Brusiinille onnittelusähkeen tämän saatua
nimityksen VALPO:n päälliköksi. Paavolaisen ja Brusiinin
'ystävyyteen' en ole törmännyt muissa lähteissä, joten Rinne lienee
käyttänyt käsitettä 'ystävä' laajasti ymmärrettynä, vähän niin kuin
ollaan 'kavereina' Facebookissa.

Kirjasta tulee hyvin esiin Otto Brusiinin ristiriitainen henkilökuva.
Kaikkein suurinta inhoa Brusiinia kohtaan Rinne ei kuitenkaan tuo
esiin. Olen kuullut, miten jotkut Brusiinin tunteneet ihmiset ovat
kutsuneet häntä lieroksi tai nilviäiseksi - tosin eivät julkisesti.

Otto Brusiin oli epäilemättä Turun yliopiston tunnetuimpia
professoreja. Vaikka teos ansaitseekin pientä kritiikkiä, niin
kokonaisuutena ottaen Rinne on kaivanut esiin mielenkiintoisia
asioita. Ennen kaikkea hän kirjoittaa sujuvasti ja jännittävästi.

 



---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa ja kommentoitavissa Agricolan
arvostelujulkaisussa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/