[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Perinnehistoriaa jääkärien rauhan vuosista

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Jussi Jalonen  fil. lis., Tampereen Yliopisto
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Kemppi, Jarkko: Isänmaan puolesta - jääkäriliikkeen ja jääkärien
historia . Minerva Kustannus Oy, 2011. 420 sivua.


Perinnehistoriaa jääkärien rauhan vuosista
---------------------------------------------------------

Sotahistorioitsija, dosentti Jarkko Kemppi on tuoreessa teoksessaan
käynyt käsiksi jääkäriliikkeen historiaan. Kempin teoksen painopiste
on tarkoituksellisesti jääkärien toiminnassa itsenäisen Suomen rauhan
vuosina. Tuloksena on perinnehistoriallisella otteella tehty sujuva
yleisteos, joka tiivistää aiemman jääkärikirjallisuuden tuotokset
pääpiirteissään uusiin kansiin.


Suomen itsenäistymisessä omaa tärkeää rooliaan näytellyt jääkäriliike
saavuttaa runsaan kolmen vuoden kuluttua satavuotispäivänsä.
Historiantutkimus ei kuitenkaan ole missään nimessä vielä sanonut
viimeistä sanaansa aikoinaan keisarillisen Saksan palvelukseen
pestautuneista suomalaisista itsenäisyysaktivisteista. Vuosituhannen
vaihteen jälkeen aihetta on käsitelty paitsi monissa yksittäisten
jääkärien henkilöhistorioissa ja sisällissotaa käsitelleissä
teoksissa, myös valtioneuvoston asettaman, vuosien 1914-1922
sotasurmia kartoittaneen projektin julkaisusarjassa. Myös niin
sanottu uusi sotahistoria on ottanut jääkäriliikkeen käsittelyynsä
hedelmällisin tuloksin, mistä esimerkkinä voi mainita 'Kirjoituksia
sankaruudesta' -teoksessa julkaistun Anders Ahlbäckin
miestutkimuksellista näkemystäkin sisältäneen artikkelin
'Sotasankaruus miehuuden esikuvana'. Eräänlaisena virstanpylväänä
voinee yhä mainita dosentti Matti Lackmanin kymmenen vuoden takaisen,
erinomaisen ja hieman polemiikkiakin aiheuttaneen 'Suomen vai Saksan
puolesta?' -teoksen. Sattumaa eli ei, aiheeseen nyt vuorostaan
tarttunut Maanpuolustuskorkeakoulun dosentti Jarkko Kemppi näyttäisi
otsikoineen tuoreen kirjansa 'Isänmaan puolesta - jääkäriliikkeen ja
jääkärien historia' ikään kuin vastauksena Lackmanin aiemman teoksen
esittämään kysymykseen.

Haasteelliseen ja moniulotteiseen teemaan tarttunut Kempin teos antaa
alaotsikossaan varsin lavean lupauksen, onhan kirja otsikoitu
suorastaan jääkäriliikkeen ja jääkärien historiaksi. Esipuheessaan
suo dosentti Kemppi erikseen tunnustusta Matti Lauerman klassiselle
'Kuninkaallinen Preussin Jääkäripataljoona 27; vaiheet ja vaikutus'
-kirjalle, ja painotuksensa puolesta Kemppi näyttäisi asettaneen
tavoitteekseen kirjoittaa eräänlainen lisänide Lauerman suurtyölle.
Siinä, missä Lauerman klassikon painotus oli ennen kaikkea jääkärien
palveluskaudessa Saksassa ja itärintamalla, keskittyy Kemppi paljon
enemmän jääkärien toimintaan itsenäisessä Suomessa, ensimmäisen
maailmansodan ja vallankumousvuosien jälkeisenä, aina omiin päiviimme
ulottuvana aikakautena. Tällä painotuksella näyttäytyy myös Kempin
otsikon valinta sinänsä selkeältä. Siinä, missä Lackmanin teos
tarkasteli jääkärien alkutaipaleen ongelmia keisarillisen Saksan ja
Suomen ristiriitaisten intressien puristuksissa, on Kemppi
keskittänyt huomionsa aikakauteen, jolloin enemmistö jääkäreistä
toimi yksiselitteisesti kotimaansa - sekä samalla myös toistensa -
puolesta. Näkemyksensä puolesta Kempin kirjoittama teos edustanee
lähinnä uuspatrioottiseksi luonnehdittua historiankirjoituksen
suuntausta. Teoksen painotuksen ohella tämä näkyy myös etenkin
ilmaisullisissa ratkaisuissa, kuten vuoden 1918 sodan kutsumisessa
vapaussodaksi.

 

Maanpuolustuskorkeakoulun dosenttina on Kemppi suonut erityistä
huomiota etenkin jääkärien toiminnalle sotienvälisen Suomen
puolustuslaitoksen parissa, sekä armeijassa että
suojeluskuntajärjestössä. Tämä onkin teoksessa kartoitettu
ammattimaisin ottein, ja Kemppi käy huolellisesti lävitse
jääkäriupseerien kouluttautumisen ulkomailla sekä näiden roolin
kotimaisen päällystökoulutuksen ja sotataidon muovaamisessa
1920-luvulla. Perspektiivin valinnan taustalla on selvästi Kempin
aiemmin laatima elämänkerta jääkärikenraali Armas-Eino Martolasta,
joka suoritti diplomin École Supérieure de Guerren kurssilla
Ranskassa ja näytteli keskeistä roolia kotimaamme Sotakorkeakoulun
perustamisessa. Nuoren tasavallan sotalaitoksen käsittelyssä Kemppi
osoittaa hyvää hallintohistoriallista otetta, pitäen valokeilan
nimenomaan tutkimuskohteekseen ottamissaan jääkäriupseereissa ja
näiden erityisluonteessa muuhun upseerikuntaan verrattuna.
Paikoitellen kuvaus on kenties liiankin yksityiskohtainen, ja
esimerkiksi lyhyt takautumanomainen alaluku keisarivallan aikaisesta
Haminan kadettikoulusta vaikuttaa kirjan aiheen huomioiden
tarpeettomalta sivujuonteelta, vaikka se toki on sidottu
kehyskertomukseen.

Sotienvälisen ajan kuvauksen ohella Kempin teoksen toinen peruspilari
on temaattisesti kirjan loppuun sijoitettu Jääkäriliiton toimintaa
käsittelevä osa, jonka hän ilmoittaa myös johdannossaan kirjansa
pääasialliseksi painopisteeksi. Siinä, missä kirja tyytyy muilta osin
paljolti referoimaan aiempaa tutkimusta, pohjaa Jääkäriliittoa
käsittelevä osuus vahvimmin alkuperäisiin arkistolähteisiin ja
onnistuu myös tuomaan selkeimmin esille uutta näkemystä. Osansa
saavat Jääkäriliiton julkaisu- ja perinnetoiminnan ohessa myös
jääkärien siviilielämä, heikko-osaisempien jääkärien sosiaaliset
ongelmat sekä Jääkäriliiton pyrkimykset näiden lievittämiseksi.
Kemppi käsittelee rauhanajan yhdistystoiminnassakin vallinnutta
jääkärien keskinäistä aseveljeyttä ja toveruutta sinänsä varmalla
otteella, unohtamatta myöskään jääkäriliikkeen
kulttuurihistoriallista ulottuvuutta. Aiheeseen olisi epäilemättä
voinut pureutua vielä tätäkin syvällisemmin, ja nimenomaan
jääkäri-identiteetin analysoinnista saisikin epäilemättä aikaiseksi
kiehtovan mentaliteettihistoriallisen tutkimuksen. Samoin esimerkiksi
jääkärien poliittisten mielipiteiden perinpohjaisempi arviointi 1960-
ja 1970-luvuilta olisi voinut avartaa teoksen tämän osuuden
perspektiiviä vielä entisestään. Mainittakoon, että esimerkiksi
Perustuslaillinen Kansanpuolue suuntasi 1970-luvulla kohdistettuja
vaalitiedotteita Upseerit evp ry:lle, jonka riveissä toimi myös
vanhoja jääkäriupseereita. Jääkäriliittoa käsittelevä erinomaisesti
taustoitettu ja hyvin kirjoitettu osuus kattaa noin kolmanneksen
kirjan sisällöstä, ja Kempin työssä olisikin epäilemättä ollut
aineksia kokonaan omaksi Jääkäriliiton historiakseen.

Valtavaan aiheeseen tarttunutta kirjaa voisi periaatteessa moittia
monien yksityiskohtien sivuuttamisesta. Selvää on, että Kemppi on
perustanut jääkärihistoriansa paljolti kahden edellä mainitun
keskeisemmän tarkastelukohteensa varaan, ja tyytynyt muilta osin
toteavampaan ja tiivistettyyn ilmaisuun, joka paljolti myötäilee
aiempaa jääkärikirjallisuutta. Etenkin jääkäripataljoonan
Saksan-vuosien ja itärintaman kauden käsittelyssään Kemppi on lähinnä
vain kerrannut aiemman kirjallisuuden ja tutkimuksen huomioita.
Varsinaista sodan kokemushistoriaa tai muunlaista uutta näkökulmaa
tai tulkintaa ei tähän käsittelyyn ole sisällytetty. Sen sijaan
jääkärien koulutuskautta ja sotataivalta kuvailtaessa on kohdakkoin
pitäydytty perinnekirjallisuudesta tuttuun, välillä
anekdootinomaistakin kerrontaa hyödyntävään hieman vanhahtavalta
kalskahtavaan ilmaisuun. Tämän luontevuudesta tyyliratkaisuna voi
olla montaa mieltä. Vastaavasti talvi- ja jatkosodan osalta teos on
hyvin lyhyt ja osin suorastaan toteavan matrikkelimainen. Tämä ei
sinänsä ole mikään puute teoksen harkitun painotuksen huomioiden.
Kuten Kemppi itsekin on jo kirjansa johdannossa todennut, jääkärien
toiminnasta maamme sodissa on kieltämättä jo kirjoitettu riittävästi
useammassa eri teoksessa.

Hedelmällisintä onkin lukea Kempin teos historiikinomaisena
johdantona jääkäriliikkeeseen. Aiheeseen vasta tutustuville
lukijoille tai jääkäriliikkeestä muuten kiinnostuneille kansalaisille
suunnattuna Kempin teos palvelee tarkoitustaan yleissivistävänä
tietokirjana. Vastaavasti perehtyneemmälle sotahistorian
harrastajalle tai tutkijalle se tarjoaa kiintoisia ja
yksityiskohtaisempia huomioita Jääkäriliiton toiminnasta. Tarkempia
tietoja etsivien, jääkäriliikkeeseen vasta tutustuvien lukijoiden
iloksi viittaukset aiempaan kirjallisuuteen on sisällytetty
useimmiten suoraan tekstiin. Kritiikkiä voisi antaa lähinnä vain
muutamien viime vuosien jääkärielämänkertojen, kuten vaikkapa Jussi
Niinistön kolmen vuoden takaisen Antti Isotalon elämänkerran tai
Kempin itsensä kirjoittaman jääkärikenraali Martolan elämänkerran
puuttumisesta lähdeluettelosta, etenkin kun eräiden näiden teosten
kuvailemia tapahtumia on myös käsitelty kirjassa. Myös muutamien
tuoreimpien artikkelien, kuten yllämainitun uutta sotahistoriallista
näkemystä edustavan ja sisältönsä puolesta Kempin teokseen
välittömimmin liittyvän Anders Ahlbäckin kirjoituksen sisällyttäminen
bibliografiaan olisi kenties ollut paikallaan. Kerronta itsessään on
kohtalaisen sujuvaa, ja toimitustyö on hieman kömmähtänyt vain
muutamassa paikassa.

Erikseen voi Kempin teokselle suoda kiitokset sen soveliaasta
ilmestymisajasta. Toivoa sopii, että hyvissä ajoin ennen
yllämainittua jääkäriliikkeen satavuotisjuhlaa ilmestynyt teos
onnistuu kiinnittämään myös muun tutkijakentän ja mielellään myös
valtiovallan huomion maamme historian erääseen keskeiseen episodiin.
Merkkivuoden jo sarastaessa olisikin kotimaamme historioitsijoilla
ainutlaatuinen mahdollisuus yhdistää voimansa jääkäriliikettä
käsittelevän laajan, historiallisen kokoomateoksen tuottamiseksi.



---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa ja kommentoitavissa Agricolan
arvostelujulkaisussa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/