[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Pieni ottaa marjan maasta...

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Leena Rossi  FL, Kulttuurihistoria, Turun yliopisto
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Klemettilä, Hannele ; Jaakola, Laura: Mansimarjasta punapuolaan:
Marjakasvien kulttuurihistoriaa. Maahenki Oy, 2011. 272 sivua.


Pieni ottaa marjan maasta...
---------------------------------------------------------

Kulttuurihistorioitsija Hannele Klemettilän ja kasvibiologi Laura
Jaakolan yhteistyönä syntynyt tietokirja Mansimarjasta punapuolaan:
Marjakasvien kulttuurihistoriaa kertoo länsimaisista marjakasveista
esihistoriasta nykypäiviin asti. Kirjoittajat paneutuvat sekä villien
että viljeltyjen marjojen maantieteeseen ja typologiaan, marjoihin
ravintona ja rohtoina sekä myyttien ja metaforien aineksina.
Ulkoasultaan kauniin kirjan tekijät muistavat kirjoittaa myös
marjojen esteettisestä käytöstä.



Luonnontiedettä ja kulttuurihistoriaa

Kaksi tohtoria, kulttuurihistorioitsija Hannele Klemettilä ja
kasvibiologi Laura Jaakola ovat kirjoittaneet näyttävän tietokirjan
Mansimarjasta punapuolaan: Marjakasvien kulttuurihistoriaa.
Erityisesti keskiajan elämään ja kulttuuriin perehtynyt Klemettilä on
väitellyt Leidenin yliopistossa ja toimii tutkijana Lontoon yliopiston
Birkbeck Collegessa. Jaakola on marjojen terveysvaikutteisiin
yhdisteisiin erikoistunut kasvibiologi, joka tutkii ja opettaa Oulun
yliopistossa.

Marjojen kulttuurihistoria ilahduttaa sekä sisällöllään että
esteettisellä ulkoasullaan marjojen ystäviä, jotka löytävät siitä
paljon uutta ja kiinnostavaa luonnontieteellistä ja
kulttuurihistoriallista tietoa. Ruokareseptejäkin teoksesta löytyy
runsaasti. Niitä on hauska lukea, vaikkei ryhtyisi kokeilemaan.
Eräiden ohjeiden mukaisia herkkuja ei edes voi valmistaa; tekemättä
jää esimerkiksi pihlajanmarjapata, sillä siihen tarvittavia
vasikanaivoja ei ainakaan Suomessa ole saatavilla.

Kirjoittajat paneutuvat sekä villien että viljeltyjen marjojen
maantieteeseen ja typologiaan, marjoihin ravintona ja rohtoina sekä
myyttien ja metaforien aineksina. He tarkastelevat myös marjojen
esteettistä käyttöä. Värikkäät piirrokset täydentävät tyylikkäästi
tekstiä, mutta marjoja ennestään tuntematon henkilö tuskin pystyy
niiden perusteella yhtään marjaa identifioimaan. Mikään tunnistusopas
tämä teos ei olekaan, sillä esipuheessa kirjoittajat sanovat
päätarkoituksensa olevan tuoda ilmi, mitä marjat ovat eri aikoina
ihmisille merkinneet, sekä kuvata ihmisten monipuolista suhdetta
marjoihin niin käytännön kuin symbolisen ajattelunkin tasolla. Lajit
voi onneksi tarvitessaan varmistaa jonkin luonnontieteellisen teoksen
värivalokuvista.

'Pieni ottaa marjan maasta, mutta pitkä ei tähtiä taivaalta'
-otsikolla tekijät johdattavat lukijan teokseensa, jossa he
selvittävät marjakasvien historiaa ja käyttötapoja eri aikoina ja
paikoissa, mutta etupäässä Pohjolassa ja länsimaissa. He ovat
otsikoineet kaikki kirjan luvut sekä proosallisella otsikolla että
kansanperinteestä tai taiderunoudesta poimitulla lausahduksella.
Ensimmäisessä, 'Oma maa mansikka, muu maa mustikka' -luvussa tekijät
käsittelevät marjojen luokittelua ja määrittelyä, lisääntymistä,
marjojen tietä metsästä puutarhoihin sekä nykyisiä kasvuympäristöjä.
'Happamia, sanoi kettu pihlajanmarjoista' -luvussa he selvittävät
marjojen käyttöä ruoissa ja juomissa eri aikoina sekä säilömistä ja
kaupallistamista. He muistuttavat myös väheksytyistä ja unohdetuista
marjoista.

Marjarohtoja käsittelevässä luvussa - 'Tuleppa tuonenmarja, tuleppa
lemmonmarja' - kirjoittajat perehdyttävät lukijan marjojen käyttöön
lääkinnässä antiikista nykypäiviin asti sekä myrkyllisten marjojen
historiaan. Myös marjojen esteettinen käyttö saa oman lukunsa: 'Kävin
kukkana kujilla, vaapukkana vainioilla'. Kirjoittajat selvittävät
siinä, miten marjakasveja on hyödynnetty kosmetiikassa, värjäyksessä,
kankaiden ja esineiden kuoseissa ja koristelussa, kodeissa ja
puutarhoissa, kuvataiteessa ja kuvituksessa.

'Mesimarjani, pulmuni, pääskyni mun' -luvun kirjoittajat omistavat
sillekin, miten marjoja on käytetty symboleina ja metaforina
myyteissä, kirjallisuudessa ja populaarikulttuurissa. He päättävät
teoksensa 'Kasvoi maahan marjanvarret, kukat kultaiset keolle'
-luvulla luomalla katsauksen marjatutkimuksen nykytilaan
luonnontieteissä sekä humanistisella alalla. Kirjan lopussa on vielä
marjojen ABC eli luettelot syötävistä luonnonvaraisista ja
viljellyistä marjoista sekä vähän hyödynnetyistä ja myrkyllisistä
marjoista. Julkaisuluettelo ja marjahakemisto täydentävät
kokonaisuutta.


Miljoonia kiloja ahoilta, kankailta ja soilta

Marjoja löytyy erilaisilta paikoilta. Puolukka ja mustikka kasvavat
kangasmailla ja karuilla rämeillä mäntyjen ja kuusten
seuralaislajeina. Kirjoittajat toteavat, että vadelma ja ahomansikka
viihtyvät koivuvaltaisissa sekametsissä ja lehtimetsissä, mutta
ainakin lapsuudesta muistan, että mansikat kasvoivat aurinkoisilla ja
aukeilla paikoilla, useimmiten kiviraunioiden liepeillä, missä oli
myös kyykäärmeitä, ja vatut kasvoivat tienpientarilla ja entisillä
hakkuuaukioilla, missä marjastaja kompastui helposti kantoihin ja
juurakoihin. Kaikki tietänevät, että lakkoja ja isokarpaloita saa
etsiä soilta. Kun tekijät toteavat, että juolukoita ja riekonmarjoja
löytyy tuntureilta, voi moni lukija lisätä omasta kokemuksesta, että
juolukoita kasvaa rämeiden laitamilla Etelä-Suomessakin. Vaikka
villit tyrnit kasvavat edelleen meren rannoilla ja saarissa,
marjastaja selviää vähemmällä vaivalla, kun poimii jalostettuja
lajeja lähiviljelmältä tai torilta. - Kaiken kaikkiaan Klemettilä ja
Jaakola esittelevät kirjassaan noin 80 luonnonvaraista ja viljeltyä
marjakasvia, joista puolensataa on syötäviä.

Ihmisten lisäksi myös kanalinnut kiiruna, metso, pyy, riekko ja teeri
syövät marjoja. Nisäkkäistä niitä pistelevät poskeensa ainakin ahma,
karhu, kettu, metsäkauris, orava ja myyrät. Jokainen puutarhan
omistaja tietää, että myös rastaat, harakat ja sorsat verottavat
puutarhamarjojen satoa, vaikka kirjoittajat eivät noita 'varkaita'
mainitsekaan. Puutarhansa antimet ihmiset yleensä koettavat kerätä
talteen, mutta metsämarjoista jää suurin osa metsiin. Puolukkaa
suomalaiset poimivat ahkerimmin, noin 100 miljoonaa kiloa vuosittain
lähinnä omiin tarpeisiinsa. Kaupallisesti tuosta määrästä
hyödynnetään vain kymmenesosa. - Toivottavasi ilmastonmuutos ei
tulevaisuudessa kovin verota metsiemme ja soittemme marjasaaliita.

Klemettilä ja Jaakola tietävät, että pohjoisissa oloissa kasvaneet
marjat sisältävät runsaasti polyfenoleja, vitamiineja,
kivennäisaineita ja aromeja. He väittävät myös, että esimerkiksi
mustikan nykyinen suosio perustuu tietoon suotuisista
terveysvaikutuksista. No, luulenpa, että marjojen syöminen on
suomalaisille itsestään selvyys, luonnollinen ja jokapäiväinen asia.
Ne, jotka ovat ennenkin mustikoita syöneet, syövät niitä
tutkimustiedoista riippumatta. Mutta marjametsistä vieraantuneetkin
ovat nyt saaneet hyvän motiivin nautinnoilleen. Uskon, että useimmat
suomalaiset syövät marjoja, koska ovat 'aina' niitä syöneet, koska ne
ovat hyvänmakuisia ja koska marjametsässä on kiva käydä.

Me suomalaiset nautimme marjoja etupäässä tuoreina, pakastettuina,
hillottuina ja mehustettuina. Pakastaminen on nykyisin vaivattomin
säilömistapa, joka on yleistynyt 1960-luvun lopulta lähtien. Se
säilyttää vitamiinit, värin, aromin ja marjojen rakenteen parhaiten.
Suomalaiset suosivat myös höyrymehuja, joiden valmistaminen käy
kätevästi 'mehumaijoilla'. Harva tietää, että ensimmäiset mehustimet
tulivat Suomeen jo 1930-luvulla Saksasta. Marjoja voi säilöä myös
kuivaamalla, umpioimalla ja upottamalla raikkaaseen veteen, mutta
kovin moni ei taida enää näitä säilömistapoja harrastaa. Kuivattujen
marjojen suosio näyttää tosin viime aikoina kasvaneen, ja niitä saa
kaupoista. Savustaminen ja hapattaminen, joista kirjassa myös
mainitaan, lienevät useimmille aivan tuntemattomia säilöntätapoja,
mutta monet osaavat tehdä marjoista viiniä tai likööriäkin.

Aikojen kuluessa on eri marjojen suosio vaihdellut ainakin
Keski-Euroopassa. Klemettilä ja Jaakola kirjoittavat peräti
muodeista. Suomessa en muodeista puhuisi, sillä täällä on pikemminkin
poimittu ja käytetty sitä, mitä luonto on kulloinkin antanut, ja
säilötty niillä menetelmillä, joita kulloinkin ovat voineet käyttää:
1600-luvulta lähtien yleistyneen sokerin ansiosta on hilloaminen
onnistunut, umpiointikattilat ja kotitalousneuvonta ovat varsinkin
1950-luvulla innostaneet umpioimiseen ja 1960-1970-luvulta lähtien
pakastimet ovat tehneet syväjäähdytyksestä muodikasta - jos muodista
halutaan puhua.


Rohtoja, kauneutta, myyttejä ja metaforia

Ihmiset ovat käyttäneet marjakasveja varmaan jo 'aikojen alusta'
lähtien sekä yrttilääkintään että  kaunistamiseen. Kummastakin on
tietoja jo muinaisilta egyptiläisiltä, ja nykyisin marjojen erilaisia
käyttömahdollisuuksia ja terveysvaikutuksia tutkitaan ahkerasti.
Maallikkokin uskoo mielellään, että karpalo ja puolukkamehu
ehkäisevät virtsatietulehduksia, että mustikka ja mustaherukka
suojaavat silmiä ja parantavat heikentynyttä hämäränäköä  ja että
marjat nostavat hyvän HDL-kolesterolin määrää. Sekin tekisi mieli
uskoa, että mansikat ja mustikat ehkäisevät aivotoiminnan
rappeutumista myös ihmisellä - ei vain vanhenevilla rotilla - ja että
eri marjat ehkäisevät ruokatorven ja paksunsuolen syöpää muillakin
kuin koe-eläimillä. Houkutteleva on myös ajatus, että puolukka-,
lakka-, vadelma-, mansikka- ja mesimarjauutteet toimisivat
'rasvasieppareina', jotka estävät rasvamolekyylien imeytymistä
elimistöön vaikuttamalla haiman toimintaan. 

Kosmetiikkateollisuus hyödyntää marjakasveja luonnollisuuteen ja
luonnonmukaisuuteen vedoten. Se käyttää mm. niiden siemenöljyjä,
lehtiä, terälehtiä ja mehua. Myös kotikauneudenhoitoon käyvät
marjakasvien kukat, lehdet sekä survotut ja kokonaiset marjat.
Kirjaan painetun ohjeen mukainen hunajalla maustettu
vadelma-kermanaamio kuulostaa niin herkulliselta, että sen söisi
mieluummin kuin sivelisi kasvoilleen.

Marjat ovat saaneet sijansa vertauskuvallisessa ajattelussa sekä
antiikin jumaltarustossa ja klassisessa kirjallisuudessa että
Pohjolan uskomusperinteessä ja sanataiteessa. Ne ovat kuuluneet
kansaomaisiin satuihin, lauluihin, runoihin, loruihin, sanontoihin ja
vertauksiin. Marjat ovat löytäneet tiensä myös kuvataiteisiin ja jopa
kevyen musiikin sanoituksiin.

* * *

Mansimarjasta punapuolaan sisältää varsinaisen tekstin ohessa vielä
parikymmentä tietolaatikkoa eri marjalajeista ja niiden käytöstä sekä
monista marjoihin liittyvistä aiheista. Näitä tietoiskuja on mm. Elias
Lönnrotin Flora Fennica -teoksesta, keskiajan yrttikirjoista, miesten
ja naisten marjoista, marjakasvien kukkaiskielestä sekä
valtiollisista ja juhlallisista symbolimarjoista.

Kirjan historiallisista sekä kaunokirjallisista ja
kansanperinne-esimerkeistä tulee hakematta mieleen, että teksti on
laadittu myös Suomea laajempia markkinoita silmällä pitäen.
Englanniksi käännettynä teos tavoittaisikin moninkertaisen
lukijakunnan. Silti tekijät olisivat voineet tähän suomenkieliseen
teokseensa kääntää tai ottaa valmiina käännöksinä runot, lorut ja
sanonnat, jotka he ovat nyt jättäneet alkukielisiksi. - Kaikki
suomalaiset eivät sentään vielä osaa englantia.

Painovirheitä, joita monissa nykykirjoissa on viljalti, ei
Klemettilän ja Jaakolan kirjasta kovin monia löydy. Siksi jäinkin
ihmettelemään, onko Pehr Kalmin Turun Hirvensalossa sijaitsevan tilan
nimessä painovirhe, kun tekijät väittävät sen olevan 'Sipisalo'.
Turkulaiset toki tietävät sen olevan Sipsalo. Silmään pistää myös
marjojen ABC-luettelossa 'hjorton' (p.o. hjortron).

Mansimarjasta punapuolaan: Marjakasvien kulttuurihistoriaa on
ulkoasultaan kaunis ja houkuttaa lukijaa. Mutta oudon tahmeat kannet
pysäyttävät lukijan ja saavat ihmettelemää, halutaanko niillä ehkä
välittää jokin viesti. Maallikko ei myöskään ymmärrä, miksi kirjan
teksti on painettu suorastaan kartongille. Kustantaja olisi säästänyt
melkoisen summan painattamalla teoksen kevyemmälle paperille, ja
lopputulos olisi voinut olla lukijan kannalta miellyttävämpi -
ainakin ohuempi ja kevyempi.



---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa ja kommentoitavissa Agricolan
arvostelujulkaisussa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/