[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Tugan tel - Enemmän kuin ”äidinkieli”

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Leitzinger, Antero  VTT, Helsinki
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Bedretdin, Kadriye (toim.): Tugan tel - Kirjoituksia Suomen
tataareista. Suomen Itämainen Seura, 2011. 395 +  sivua.


Tugan tel - Enemmän kuin ?äidinkieli?
---------------------------------------------------------

Antologia Suomen vanhimmasta islaminuskoisesta yhteisöstä koostuu
sekä tataarien omista että ulkopuolisten tutkimuksista ja
lehtikirjoituksista kolmen eri vuosisadan ajalta. Se tarjoaa
perusteellisen ja monipuolisen kuvan yhteisön vaiheisiin. Kirja on
mukavan kokoinen, huolella laadittu ja paljon mielenkiintoista uutta
tarjoava tietopakkaus, josta on iloa ja hyötyä niin maallikoille
kuin perehtyneimmillekin lukijoille. Siihen liittyy myös näyttely
Kansalliskirjastossa.


Suomen tataareista on kirjoitettu paljon, mutta Kadriye Bedretdinin
toimittama kirja osoittaa, että aina on tilaa vielä yhdelle kun
aihe on mielenkiintoinen ja työ huolellista. Bedretdin on koonnut 35
kirjoituksesta antologian ja liittänyt siihen kaksi bibliografiaa:
kronologiset ja aakkoselliset luettelot yli 170 tataarien omasta
julkaisusta ja suunnilleen yhtä monesta artikkelista tai kirjasta,
joissa kerrotaan Suomen tataareista. Koko tietopaketti on lähes 400
sivustaan huolimatta miellyttävän kokoinen ja sitä elävöittää
monipuolinen kuvitus: mustavalkoisia valokuvia, piirroksia,
kaavioita, karttoja, nuotteja, vieraita kirjaimia... Kaikki
artikkelit ovat suomeksi ja ne kattavat laajan kaaren 1800-luvun
kuvauksista islamilaisesta jumalanpalveluksesta Kazanissa ja
Helsingissä aina 2000-luvun pohdiskeluihin - monikulttuurisuudesta,
Venäjän vähemmistöjen oloista, kotoutumisesta Suomeen,
kieliopista ja musiikista.

Valtaosa kirjoituksista on julkaistu aiemmin, mutta myyty loppuun,
kuten Hasan Hamidullan 'Yañaparin historian' suomennos, joka kertoo
useimpien suomentataarien kotikylästä Aktukista nykyisessä Nizhni
Novgorodin oblastissa. Monet kirjoitukset ovat peräisin
sanomalehdistä tai opinnäytteistä, joita löytyy vain muutamista
tieteellisistä kirjastoista. Silloinkin kun niistä on tyydytty
otteisiin, niiden saattaminen suuren yleisön ulottuville on
kunnianosoitus kirjoittajille ja palvelus asianharrastajille. Se
auttaa lukijaa arvioimaan, millaista syventävää tietoa voi
löytyä alkuperäisistä lähteistä. Osa Bedretdinin kokoamista
kirjoituksista on aivan uusia ja muualla julkaisemattomia, joten
jokainen löytää kirjasta varmasti uutta tietoa, vaikka olisi jo
kuinka perehtynyt aiheeseen.

Tällaisesta teoksesta on toki helppo löytää pieniä asia- tai
kirjoitusvirheitä, alkaen sivun vii sisällysluettelon sivunumerosta
'2227'. Näiltä ei voi välttyä, varsinkin kun aineisto on
laadultaan ja tyyliltään rönsyilevää. Yleisvaikutelma kirjasta
on kuitenkin huoliteltu ja antologian luonteeseen kuuluu, että moni
kirjoitus esittää vain kirjoittajansa tai aikakautensa tulkintoja
todellisuudesta. Bedretdin on onnistuneesti valikoinut otteet
parhaiten kritiikkiä kestävästä päästä ja kuitenkin sallinut
niiden oman äänen kuulua vääristymättömänä. Alaviitteet ja
kunkin kirjoituksen loppuun sijoitetut lähdeluettelot tekevät
kirjasta hyödyllisen vaativillekin tutkijoille.

Kirjan nimi, joka tarkoittaa 'äidinkieltä' (kirjaimellisesti
syntymäkieltä), on myös tataarien kansallislaulun nimi. Sen sanat
ovat Abdullah Tukayn runosta, joka henkii äidinkielen keskeisyyttä
ihmisen identiteetille. Tukayn kuolema huhtikuussa 1913 uutisoitiin
Suomenkin sanomalehdissä. Lisää varhaista suomalaista näkökulmaa
tataareihin on avautunut viime vuosina Kansalliskirjaston
'sanomalehtikirjastosta', jonka kautta kaikki yli 101 vuotta vanhat
suomalaiset sanomalehdet ja monet aikakausilehdet ovat internetissä
luettavissa. Suomalaisten on syytä havahtua siihen, että
muslimisiirtolaisuus ei tosiaan ole Suomessa moderni ilmiö, vaan
sillä on pitkät perinteensä, sillä tataarien kotiseudut Volgan
mutkalla eivät ole kovin kaukana. Neuvostoaika vaikeutti matkailua
ja kietoi Moskovan takaisen maailman henkiseen hämärään, joka
salli meidän muutaman sukupolven ajaksi unohtaa, kuinka lähellä
islamilainen maailma onkaan.

Tulevaisuudessa tulemme jälleen kohtaamaan niin maahanmuuttajissa
kuin kaupassa, politiikassa ja kulttuurissa tataareja, kaukasialaisia
ja keskiaasialaisia muslimeja. He ovat aivan yhtä eurooppalaisia kuin
Liettuassa ja Puolassa 500 vuotta eläneet tataarit tai Balkanin
maiden bosnialaiset ja albaanit. Kaikki muslimikansat, jotka ovat
tottuneet elämään vähemmistöinä muiden uskontokuntien parissa,
ovat jo sukupolvien ajan puolustaneet demokraattisia arvoja ja
vapautta, eivätkä lämpene islamistien totalitaristisille
pyrkimyksille valjastaa valtiovaltaa ja uskontoa toistensa
palvelukseen. Suomalaisten on hyvä muistaa, että mallikelpoisesti
sopeutuneet tataarit eivät ole poikkeus säännöstä, vaan
tyypillisiä maahanmuuttajia, jotka hekin kohtasivat aikoinaan osansa
ennakkoluuloista ja haasteista. Sen mikä onnistui heiltä itsenäisen
Suomen alkuaikoina, ei pitäisi olla ylivoimaista myöhemmillekään
muslimeille nykyisessä hyvinvointivaltiossamme.

Bedretdin itse on Suomessa syntynyt tataari - tai mishääri tai
volganturkkilainen, joita nimiä yhteisössä myös on käytetty - ja
valmistelee itselleen läheisestä aiheesta väitöskirjaa, johon
hänellä on ilmeisen runsaasti aineistoa ja asiantuntemusta. Hän on
myös järjestänyt suomentataarien kirjallisuudesta näyttelyn, joka
avattiin Kansalliskirjaston tiloissa kirjan julkistamispäivänä ja
jatkuu loppiaiseen asti.



---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa ja kommentoitavissa Agricolan
arvostelujulkaisussa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/