[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Menneiden vuosikymmenien hääpukuloistoa

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Leena Rossi  FL, Kulttuurihistoria, Turun yliopisto
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Fogg, Marnie: Vintage-hääpuvut: Häämuodin vuosikymmenet (Vintage
weddings: One hundred years of bridal fashion and style).
Kääntänyt Tervonen, Eija. Otava, 2011. 223 sivua.


Menneiden vuosikymmenien hääpukuloistoa 
---------------------------------------------------------

Muotiasiantuntija ja muodin mediakonsultti Marnie Fogg on
kirjoittanut morsiamen unelmakirjan, Vintage hääpuvut, jossa hän
esittelee 1900-luvun morsiuspukuja vuosikymmenittäin. Upeasti
kuvitettu teos jatkaa Vintage-sarjaa, jonka aikaisemmissa osissa
tekijä käsittelee muotia, huonekaluja, kenkiä ja käsilaukkuja.
Joka kirjassa on nostalgiaa tarjolla ihan riittämiin.


Vintage hääpuvut: Häämuodin vuosikymmenet -teoksen kirjoittaja
Marnie Fogg on brittiläinen muotiasiantuntija ja muodin
mediakonsultti. 2000-luvulla hän on kirjoittanut kymmenkunta
muotikirjaa, joista Vintage-sarjassa ovat aikaisemmin ilmestyneet
Vintage käsilaukut (2010), Vintage kengät (2009), Vintage
huonekalut (2008) ja Vintage fashion: muodin vuosikymmenet (2007). 

Näyttävän teoksensa vakuuttavuuden varmistamiseksi Fogg on
houkutellut esipuheen kirjoittajaksi englantilaisen
muotisuunnittelijan, Bruce Oldfieldin. Nimi ei sano mitään muotiin
perehtymättömälle suomalaiselle. Mutta tieto siitä, että hän on
suunnitellut vaatteita prinsessa Dianalle, saattaa nostaa hänen
luomuksiensa ja asiantuntemuksensa arvoa maallikonkin silmissä.
Esipuheessaan Oldfield kertoo pelkästään omasta, vuonna 1975
alkaneesta suunnittelutyöstään sekä kaikinpuolisesta
erinomaisuudestaan. Mikäpä siinä. Vaatesuunnittelijalla on hyvä
olla vankka itsetunto. Vastineeksi mies on saanut kirjaan neljän
suunnittelemansa morsiuspuvun kuvan sekä itsensä esittelyn
muutamien muiden nykysuunnittelijoiden joukossa. 

Foggin morsiuspukukirja on rakenteeltaan anekdoottimainen; se koostuu
kymmenistä lyhyistä teemoittaisista pätkistä. Se etenee
vuosikymmenittäin, mutta 1900-luvun kaksi ensimmäistä kymmentä on
tiivistetty yhteen lukuun ja 2000-luvun alku on liitetty mukaan
1990-lukuun. Röyhelöistä, rimpsuista ja rypytyksistä lähtien
kirja etenee jazzin sykkeeseen, silkkiin ja satiiniin,
paljasjalkaisiin morsiamiin, taftiin ja tiaroihin sekä lopulta
nykypäivään ja tulevaisuuden keräilyaarteisiin.

Kirjan jokaisella aukeamalla on vähintään yksi suuri valokuva,
muutamilla jopa seitsemän pienempää kuvaa tai piirrosta.
Johdantoluvun aukeamalla kuvia on peräti yhdeksän. Kuvitus on
yleensä korkeatasoista, mutta useat yksityiskohtia esittävät kuvat
ovat epätarkkoja. Liekö se sitten Kiinassa tehdyn painotyön syytä
kuten himmeän harmaat kuvatekstitkin? 

Koska Fogg tarkastelee morsiuspukuja näiden oman ajan muodin
valossa, on kysymys huippumuodin ja hääpukujen suhteesta kiintoisa.
Tämä yhteys näyttää vaihdelleen eri aikoina. Joskus ajan yleiset
trendit ovat näkyneet selvästi morsiuspuvuissa, mutta toisinaan
hääasut ovat poikenneet rajusti vallitsevasta muodista.

Teoksessa kuvin ja sanoin esitellyt puvut ovat ensi sijassa
englanninkielisen maailman yläluokkaisten ja aristokraattisten
morsianten asuja, mutta joukosta löytyy myös ranskalaisten ja
italialaisten huippusuunnittelijoiden luomuksia. 'Tavallisten'
naisten elämän suurimman juhlan asuja on turha etsiä. On
jokseenkin selviö, että teoksessa kerrotaan lady Elizabeth
Bowes-Lyonin eli Britannian edesmenneen kuningataräidin, kruunusta
luopuneen Edward III:n puolison Wallis Simpsonin ja prinsessa,
myöhemmin kuningatar Elizabethin morsiuspuvuista, eikä tekijä ole
voinut jättää pois myöskään prinsessa Annen, Sarah Fergusonin
ja prinsessa Dianan asuja. Prinsessa Margaretin morsiuspuvun kuvaa
jäin kuitenkin vielä kaipaamaan, sillä Suomessakin pukua
jäljiteltiin paljon.

Atlantin toisella puolella suunnitelluista hääasuista ovat mukana
mm. Elizabeth Taylorin yksi, Grace Kellyn ainoa ja Jacqueline
Bouvierin ensimmäinen morsiuspuku. Mutta ketä kiinnostaa, että
Taylorin 4,5-metrinen laahus oli satiinisifonkia, että Kellyn pukuun
oli käytetty 275 metriä Valencienne-pitsiä ja että tulevan Mrs.
Kennedyn pukuun tarvittiin 45 metriä norsunluunvalkoista
silkkitaftia? - Minua olisivat kiinnostaneet myös sulhasten
vaatteet, mutta Foggin kirja koskee nimenomaan morsiuspukuja. Miesten
asuja kuvataan vain muutamassa lyhyessä laatikkotekstissä.
Kuninkaalliset sulhaset on sentään päästetty univormuissaan
samoihin kuviin morsiamensa kanssa, mutta lukijaa voi jäädä
vaivaamaan, mitä John F. Kennedyllä oli häissään yllään!

Tekijän tahtoo kirjallaan palvella erityisesti niitä, jotka eivät
tyydy kaupallisten hääpukujen kaavamaisiin röyhelöihin, vaan
haluavat ilmentää yksilöllisyyttään menneiden vuosikymmenten
tyylillä ja etsimällä alkuperäisiä vaatekappaleita. Siltä
varalta, että joku innostuisi suunnittelemaan omat häänsä
'vanhaan malliin' ja haluaisi hankkia aidon vintage-puvun omiin
häihinsä, Fogg on kirjoittanut teoksensa loppuun oma lukunsa
häiden suunnittelusta sekä laatinut pukujen ostajan oppaan
ostopaikkaluetteloineen. Listassa on putiikkeja Isosta-Britanniasta,
Pohjois-Amerikasta ja Australiasta. Luetteloon on lisätty myös
muutama suomalainen yritys, jotka myyvät menneiden vuosikymmenien
morsiuspukuja. Kirjan lopusta löytyy myös suunnittelijoiden
verkkosivustoja, kangas- ja pitsisanasto sekä lähdeluettelo ja
hakemisto. Häiden suunnittelussa kannattaa kuitenkin huomata, että
yläluokkaisen brittiläisen ja amerikkalaisen tapakulttuurin
yksityiskohdat eivät välttämättä päde täällä Suomessa.
Kukaan ei kuitenkaan kiellä omaksumasta ideoita muistakin
kulttuureista.

Marnie Foggin Vintage hääpuvut: Häämuodin vuosikymmenet on
nimenomaan selailukirja, jota katsellaan ja lueskellaan silloin
tällöin ja sieltä täältä. Siitä saa virikkeitä niin
häitään suunnitteleva tuleva morsian kuin pukukulttuurin tutkija.
Vaikka käännös on ylipäätään kohtuullisen sujuva, muutamat
pikkuseikat himmentävät selailunautintoa. Esimerkiksi
mongolialaisten perinteinen asumus on jurtta eikä 'yurt', niin kuin
tekstissä sanotaan, ja 'kangaspaali' on kangaspakka. 'Leningin
reunat' ja 'vartalon mukaisesti muovautuva vatsanseutu' jättävät
lukijan ymmälleen. Mutta mitä pienistä!

Kulttuurihistorioitsijana haluaisin Foggin teoksen jälkeen nähdä
vastaavan kirjan tavallisten naisten morsiusasuista eri
vuosikymmeniltä ja myös Suomesta.

 

 



---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa ja kommentoitavissa Agricolan
arvostelujulkaisussa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/