[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Matti Vanhasen taistelu tuulimyllyjä vastaan

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Rami Nissilä  VTM, jatko-opiskelija, Turun yliopisto
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Talvitie, Eveliina: Matti Vanhanen. Mies joka halusi olla asia. WSOY,
2011. 240 sivua.


Matti Vanhasen taistelu tuulimyllyjä vastaan
---------------------------------------------------------

Tämä ei ole elämänkerta. Tämä ei ole Matti Vanhasen tilitys
pääministerivuosistaan. Mistä tässä kirjassa sitten oikein on
kysymys? Talvitien mukaan kyseessä on 'kirja mediasta ja
pääministeri Matti Vanhasesta'. Kirjassa valotetaan pitkäaikaisen
pääministeri Matti Vanhasen ongelmallista suhdetta mediaan.
Erityisen huomion kohteena on Vanhasen epätoivoinen taistelu
oikeudestaan saada esiintyä julkisuudessa omilla ehdoillaan, hänen
julkisen ja yksityisen roolin kamppailusta suomalaisen suuren
yleisön tiedonjanoa ja median tiedottamisvelvoitetta vastaan. Mutta
miksi tämä kirja on oikein tehty? Palataan tähän kysymykseen
vielä arvostelun lopuksi.

 


Mies joka halusi olla asia 

Kirjan fokuksessa on pääministeri Matti Vanhasen traumaattinen
suhde mediaan. Uskallan sanoa traumaattinen, koska kyseessä ei ole
pelkästään näkemysero joistain yksityiskohdista vaan Suomen
vahvimman vallankäyttäjän ja suomalaisen median periaatteellisesta
erimielisyydestä. Lisäksi Vanhanen tuntuu olevan näkemyksineen koko
lailla yksin valtavirtaa vastaan.

Vanhasen näkemyksen mukaan hänellä oli oikeus pitää
yksityisasiansa omana tietonaan. Kansanedustajalle tai
riviministerille tällainen ylellisyys vielä sallitaan, mutta
pääministeri - suurin ja näkyvin poliittisen vallan käyttäjä
nyky-Suomessa - tuntuu suuren yleisön mielestä olevan läpeensä
julkinen. Tämä näkemys heijastuu myös lukuisien asiantuntijoiden
haastatteluista Talvitien kirjan sivuilla. Voi kysyä onko
pääministerillä, maan johtavalla poliitikolla ja julkisen vallan
käyttäjällä mahdollisuus kieltäytyä valottamasta myös
yksityiselämäänsä? Hieman mutkat suoristaen voisi yleistää,
että poliitikot ovat vaalien kautta saaneet mandaattinsa kansalta,
ja kun kansa vaatii saada tietää maan vaikutusvaltaisimman
poliitikon yksityiselämästä, tämän julkisivun takana olevasta
persoonasta, on näkyvimmän vallankäyttäjän vastattava tähän
vaatimukseen.

Pääministeri Matti Vanhanen oli kuitenkin eri mieltä.
Periaatteellinen erimielisyys tuli ilmi varhain hänen
pääministerikaudellaan. Heti kesällä 2003 Vanhanen linjasi
milloin hän haluaa vastata mihinkin aiheeseen: 'Ensimmäisessä
Aamu-tv:n haastattelussa toimittaja yritti tivata, tavoittelisiko
Vanhanen puolueen puheenjohtajan paikkaa. Vastaukseksi Vanhanen
kivahti, että mitä tämä teille kuuluu.' (s. 16)

Vanhanen uskoi kuitenkin asioihin pohjautuvan asiapolitiikan
toimivan. Vanhasen omin sanoin: 'Politiikassa olen aina laskenut sen
varaan, että kun osaa asiat ja pystyy perustelemaan ja
argumentoimaan, tekee työnsä hyvin, se riittää.' (s. 46)

Mutta uskoiko hän todella asiapolitiikan toimivan myös
pääministerin mediastrategiana?

'Jälkeenpäin arvioituna Vanhasen mielestä hänen olisi pitänyt
ottaa vieläkin etäisempi ote omaan persoonaansa, pysytellä kuivana
ja harmaana poliitikkona. 'Sillä sellainenhan minä olen', Vanhanen
hymähtää. 'Kuiva ja harmaa. Mielikuvana se ei harmita minua
yhtään.'' (s. 24)

Media joka halusi uutisia

Talvitien haastattelema mediatutkimuksen professori Susanna Paasonen
totesi Vanhasen kuvitelleen, että hänellä myös pääministeri
olisi yksinoikeus omaan elämäänsä. Pääministeri on vallan
keskiössä ja hänen henkilökohtaisten ominaisuuksiensa voidaan
ajatella kertovan jotain siitä, miten hän julkista tehtäväänsä
pääministerinä kykenee hoitamaan.

Myös Suomen Kuvalehden päätoimittaja Tapani Ruokanen arvioi, että
perinteinen pelkkien työtehtävien suorittaminen ei enää riitä
huippupoliitikolle, vaan tämän pitää olla kokonaisvaltainen
ihminen.

'Ylen uutisissa talouden ja politiikan esimiehenä työskennellyt
Olli Ainola piti Vanhasen tyyliä osoituksena heikoista
mediataidoista', Talvitie kirjoittaa. Ainolan mielestä media eli
Vanhasen kaudella murroskautta ja sen pelisäännöt olivat
muuttumassa. Internetin tulo, tuottavuuden kasvupaine ja vallalla
ollut yleinen epävarmuus ajoi toimittajia ylilyönteihin kasvavan
myynnin toivossa.

Ottamatta kantaa oliko Vanhasen mediastrategia onnistunut, kovinkaan
realistisena sitä ei voi nykyoloissa pitää.

Mies joka ei koskaan suutu. Faktaa vai fiktiota?

Pienenä detaljina kirjan sivuilta mainittakoon, että omien
sanojensa mukaan Matti Vanhanen ei ole aikuisena koskaan suuttunut.
Vaikka hänellä on takanaan avioero, talonrakennusprojekti,
lastenkasvatusta, 30 vuotta politiikkaa... hän ei ole koskaan
suuttunut. Kuinka todenmukaisena tällaista itsetutkiskelua voi
pitää? Jos tarina on totta, Suomella oli vuosina 2003-2010
pääministerinä äärimmäisen pelottava mies.

Talvitie nostaa esiin myös Jarin Tervon kirjoittaman fiktiivisen
kirjan pääministeri Pekka Lahnasesta. Muutaman kerran tätä kirjaa
lukiessa tuleekin väistämättä mieleen Jari Tervon
mielikuvitusolento 'pääministeri Lahnanen'. Retorisena kysymyksenä
voi esittää kuinka lähelle Jari Tervo Koljatissaan oikein osui?
Annetaan Talvitien kertoa pari esimerkkiä:

'Pääministeri toi myös huippuhetkiin mukanaan ripauksen
arkisuutta. Kun hänen esikuntansa kilisteli yksityiskoneessa
samppanjalaseja hyvin sujuneiden neuvotteluiden kunniaksi,
pääministeri itse istui koneen etuosassa ja söi karkkeja. Häntä
huolestutti se, ehtiikö hän ajoissa Nurmijärvelle
siivoustalkoisiin.' (s. 47)

Entäpä tämä: Kun Vanhaselta pyydettiin syksyllä 2010
lehtihaastattelua sarjaan, jossa tunnetut henkilöt kertovat
ihailemistaan ihmisistä, hän ilmoitti ihailevansa Vaahteramäen
Eemeliä. Talvitie jatkaa: 'Miksi Vanhanen ihailee kaikista
mahdollisista maailman henkilöistä fiktiivistä viisivuotiasta
poikaa? 'Eemeli pohti ja kyseenalaisti koko ajan. Lisäksi minun on
nikkaroijana helppo samaistua verstaassa veistelevään hahmoon,
vaikka se hänen tapauksessaan olikin osa rangaistusta. Eemeli jaksoi
aina olla hyväntahtoinen', Vanhanen pohtii.' (s. 210)

Taidokasta työtä miehestä, jolla on monta hyvää periaatetta

Kirja on taitavasti kirjoitettu. Runsaat sitaatit Vanhaselta
itseltään ja muilta haastatetuilta katkovat sopivasti Talvitien
tekstiä ja saavat tekstin elämään. Kirjaa jaksaa lukea, vaikka
skandaalinkäryisiä paljastuksia tai kansainvälistä jännitystä
sen sivuilta ei löydä etsimälläkään. Lähihistoriallisena
muistilistana kirja toimii myös kerratessaan Vanhasen kohupitoisen
pääministerikauden merkittävimpiä tapahtumia. Liittyihän jo
Vanhasen nimittämiseen pääministeriksi roimasti dramatiikkaa
Anneli Jäätteenmäen jouduttua eroamaan juhannusviikolla 2003.

Ja oli Vanhasen politiikasta tai julkisuuskuvasta mitä mieltä
tahansa, kirjan sivuilta välittyy aika ajoin jopa sympaattinen kuva
elämää syvällisesti pohdiskelevasta Vanhasesta, monen hyvän
periaatteen miehestä. Valitettavasti tämän taistelu
pääministerinä ylivoimaista vihollista, koko nykysuomalaista
tiedonvälityskulttuuria, vastaan oli tuomittu epäonnistumaan.

Miksi tämä kirja kirjoitettiin?

Päällimmäisenä kysymyksenä kirjan luettuaan mielessä on kirjan
motiivi. Miksi tämä kirja on kirjoitettu? Talvitie kirjan alussa
kertoo, että yhtenä syynä on pääministeri-instituution avaaminen
suurelle yleisölle. Tässä tarkoituksessa kirja pyrkii
täyttämään tehtävänsä, se kertoo värikkäästi Suomen
pääministerin tehtävistä ja haasteista 2000-luvulla.

Aivan kirjan lopussa, sen viimeisillä riveillä Talvitie,
Perheyritysten liiton viestintäpäällikkö ja siten Matti Vanhasen
nykyinen alainen, paljastaa kirjoittamisen motiiveista ehkä enemmän
kuin on ollut tarkoitus: 'Ja vielä, jottei varsinainen asia
unohtuisi, summa summarum: kirjaa varten tehtyjen haastattelujen ja
muun aineiston perusteella voidaan sanoa, että kaiken kaikkiaan,
kaikesta huolimatta ja loppujen lopuksi Vanhasta pidettiin hyvänä
pääministerinä.' (s.  238)

Tästäkö kirjassa loppujen lopuksi olikin kysymys?

 



---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa ja kommentoitavissa Agricolan
arvostelujulkaisussa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/