[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Vuosi Treblinkassa

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Tommi Kotonen  YTM, Jyväskylän yliopisto
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Rajchman, Chil: Treblinkan viimeinen juutalainen - muistiinpanoja
jälkimaailmalle (Ich bin der letzte Jude in Treblinka 1942/1943).
Kääntänyt Marita Virhervuori. Minerva Kustannus Oy, 2011. 143 sivua.


Vuosi Treblinkassa
---------------------------------------------------------

Chil Rajchmanin kertomus Treblinkan tuhoamisleiristä loihtii esille
painajaismaisen kuvan tavalla joka ei kaihda järkyttävimpiäkään
yksityiskohtia. Brutaaliudessaan poikkeuksellinen teos jopa
holokaustista kertovan kirjallisuuden joukossa. Rajchmanin kertomus
on sekä yksi ensimmäisistä, että viimeisistä  todistajanlausunnoista
Treblinkan tuhoamisleirin toiminnasta.  Ensimmäisiin se kuuluu
sikäli, että Rajchman kirjasi muistikuvansa  leiristä jo sodan
aikana, viimeisimpiin se kuuluu sen vuoksi että hän  salli sen
julkaisun vasta kuolemansa jälkeen. Rajchman kuoli vuonna 2004 
Uruguayssa ja kirjana se julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 2009.


Treblinkan tuhoamisleiri aloitti toimintansa kesällä 1942 ja jatkoi
kansanmurhan palveluksessa vuoden 1943 syksyyn asti. Leirin ainoa
tarkoitus oli surmata, ja tehdä se mahdollisimman nopeasti ja
tehokkaasti. Tuhannet ja taas tuhannet vangit, joiden joukossa naisia
ja lapsia ja vanhuksia, toimitettiin suoraan rampilta surmattavaksi,
päivästä ja kuukaudesta toiseen, jatkuvalla syötöllä.

Pääasiassa Treblinkan leirillä surmattiin Puolan juutalaisia.
Loppusaldo uhreista on vähintään yli 700 000, mahdollisesti lähes
miljoona. Uhrit surmattiin nykytutkimuksen mukaan bensiinimoottorin
pakokaasuilla rakennuksissa, joissa aluksi oli kolme erillistä
kaasukammiota, myöhemmin määrää lisättiin kymmeneen. Leiriä johti
pieni saksalainen komennuskunta ja vartijoina toimivat pääasiassa
Trawnikin leirillä koulutetut ukrainalaiset sotavangit.

Leirin ensimmäinen komendantti oli saksalainen lääkäri Imfried Eberl,
myöhemmin leiriä johti itävaltalaissyntyinen poliisi Franz Stangl.
Eberl erotettiin leirin johdosta hänen saatuaan leirin kaaoksen
valtaan. Koko Aktion Reinhardt- nimellä tunnetun
tuhoamisorganisaation toimintaa johtaneen Christian Wirthin
adjutantin Josef Oberhauserin todistajanlausunto kuvaa vallinnutta
kaaosta:

 'Treblinkassa kaikki oli romahdustilassa. Leiri oli ylikuormitettu.
Leirin ulkopuolella kuljetusjunia ei voitu purkaa koska sille ei
yksikertaisesti ollut tilaa. Lukuisia juutalaisten ruumiita lojui
ympäri leiriä. Nämä ruumiit olivat jo turvonneet. Erityisesti muistan
nähneeni runsaasti ruumiita aidan vierustoilla. Nämä ihmiset oli
ammuttu vartiotorneista.'    

Kirjan kirjoittaja joutui siskonsa kanssa Treblinkan tuhoamisleirille
lokakuussa 1942. Hänen siskonsa joutui kaasukammioon suoraan leirin
asemalaiturilta, Chil Rajchman valittiin työhön leirille avustamaan
joukkomurhan toimeenpanossa. Ensimmäisenä työtehtävänä hänelle
määrätään kaasukammioon ohjattavien vankien parturointi. Työ tapahtuu
kaasukammion eteisessä. Uhreille parturointi oli viimeinen brutaali
häpäiseminen, saksalaisille taloudellinen toimi. Hiuksia tarvittiin
sotateollisuuden tarpeisiin. Rajchmanin myöhempiin työtehtäviin
kuului ruumiiden kiskominen kaasukammioista, näiden kultahampaiden
irrottaminen, ja ruumiiden polttaminen.

Metafora teollisesta surmaamisesta ei tee leirille oikeutta. Kyse ei 
ollut mistään siististi toimivasta liukuhihnasta vaan äärimmäisestä, 
inhimillisen käsityskyvyn ylittävästä helvetillisestä teurastamosta.

Kirjaa ei voi suositella herkimmille lukijoille. Kuvaus on jopa
holokaustista kertovan kirjallisuuden joukossa poikkeuksellisen
brutaali, raaka, ja yksityiskohtainen. Rajchman tekee havaintoja niin
kaasukammioista noudettavista ruumiista, kuolleiden hampaitten
irrottamisesta kuin jo mädänneitten ruumiiden polttamisestakin.
Helvetti on irrallaan 24 tuntia vuorokaudessa. Jopa kuvaukset
Auschwitzin Sonderkommandon toiminnasta kalpenevat Treblinkan
kauhujen rinnalla.

Vangit olivat jatkuvassa uupumistilassa ja vartijoiden lyötävänä.
Pienetkin mahdollisuudet lepoon ja janon sammuttamiseen käytettiin
hyväksi oman hengen uhalla:

'Kun kaverini seisoo hetkisen erään hammaslääkärin vieressä, hän
huomaa pienen vesitilkan astiassa, johon kerätään yhä vielä verisiä
hampaita. Hän heittäytyy lattialla ja nuolee vereen sekoittuneen
veden. Hän saa ruoskaniskuja, mutta hän juo.'  

Lukuisat vangit eivät kestäneet leirin oloja, vaan tekivät
itsemurhan. Tuntuu lähinnä uskomattomalta, että jotkut silti
kykenivät selviytymään, ja jopa nousemaan kapinaan. Kapinan ansiosta
leiriltä selviytyi kourallinen hirmutekojen todistajia.

Yksi kantava teema on kauhun ohella syyllisyys ja kuolemanpelko.
Kammottavaan työhön pakotetut vangit kokivat syyllisyyttä siitä, että
he oman henkensä säilyttämiseksi alistuivat osaksi tuhoamismekanismia
ja auttoivat siten saksalaisia pääsemään päämääräänsä. Syyllisyys
lienee ollut keskeinen syy siihen, miksi Rajchman ei halunnut teosta
julkaistavan elinaikanaan. Kirjansa lopuksi hän kysyy selviytymisen
tarkoitusta, ja siihen on yksi keskeinen syy: 'Niin, minä selvisin
hengissä, voidakseni esittää todistuksen Treblinkan
jättiläisteurastamosta!'.

Rajchmanin kuvaus on tärkeä sikälikin, että se on yksi harvoista
tuhoamisleirin ytimestä, kaasukammiot ja joukkohaudat sisältäneen
leiriosan kuvauksista vangin näkökulmasta. Enin osa siitä, mitä tuon
leiriosan toiminnasta tiedetään, tulee leirillä toimineilta
saksalaistodistajilta. Leirin maantieteen ja toiminnan kuvauksen
osalta teos ei liiemmin tuo uutta, mutta maanpäällisen helvetin
läpikäyneen kokemuksen kuvauksena se hakee vertaistaan.   



---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa ja kommentoitavissa Agricolan
arvostelujulkaisussa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/