[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Turun nimistöhistoriaa

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Terhi Ainiala  Dosentti, Kotimaisten kielten tutkimuskeskus
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Kupila, Sanna; Söderstöm, Marita (toim.): Turun katuja ja toreja.
Nimistöhistoriaa keskiajalta nykypäivään.. Turun museokeskus, 2011.
439 sivua.


Turun nimistöhistoriaa
---------------------------------------------------------

Kadunnimet heijastavat aikakausien arvoja ja näkemyksiä. Turun
keskusta-alueen kadunnimistön vaiheet keskiajalta nykypäivään
kuvataan komeassa kirjassa Turun katuja ja toreja. 


Kadut ja muut paikat tarvitsevat nimensä, jotta niistä voidaan puhua.
Nykyiset kadut, torit, puistot, kaupunginosat ja muut saavat
viralliset nimensä suunnitellusti ja täsmällisesti. Suurissa
kaupungeissa virallisesta nimistönsuunnittelusta vastaa usein
toimikunta asiantuntijajäsenineen. Joissakin kaupungeissa, tällä
hetkellä Helsingissä ja Espoossa, on kaupungin palveluksessa
nimistönsuunnittelija, joka valmistelee nimistöesitykset. Siitä,
millaisten periaatteiden mukaan nimet tulisi valita, on ohjeita ja
suosituksia. Kadunnimet pyritään luomaan pysyviksi. Nimiä
muutetaan vain, jos tällainen on aivan välttämätöntä. Tärkeää on myös
se, ettei samassa kaupungissa ole useampia samannimisiä paikkoja.

Ennen nykyistä nimistönsuunnittelua kadut saivat nimensä
spontaanisti, kansan suussa. Kadut nimettiin usein jonkin paikkaa
kuvaavan ominaisuuden mukaan. Kirkkokadun varrella oli kirkko,
Jokikatu kulki joen viertä, Sepänkadulla asui seppä. Tällaiset nimet
saattoivat myös vaihtua, kun esimerkiksi asukas kadulla vaihtui. Osa
nykyisistä kadunnimistä on alun perin tällaisia 'itsestään
syntyneitä' nimiä. Ne on vain myöhemmin virallistettu.

Turun keskusta-alueen kadunnimet on nyt koottu yksien kansien sisään.
Turun katuja ja toreja ilmestyi tyylikkäästi Turun
kulttuuripääkaupunkivuonna 2011. Turun kaupungin nimistötoimikunta ja
Turun museokeskus ovat yhdessä osallistuneet kirjan laatimiseen.
Taustalla ovat vuosina 1996 ja 2001 ilmestyneet vihot, Turun nimistö
1 ja 2, joiden sisältö on päivitetty uutta kirjaa varten. Kirjaan on
laadittu myös kaksi uutta artikkelia. Ne ovat Veikko Laakson
artikkeli nimistötoimikunnan historiasta ja Sanna Kupilan ja Juhani
Kostetin laatima kadunnimiluettelo, joka käsittelee keskusta-alueen
nimistöä keskiajalta vuoteen 1830. Lisäksi kirjaa varten on koottu
museon valokuva-arkistosta laajalti ennen näkemättömiä valokuvia.

Tuloksena on komea ja näyttävä kirja. Monista Suomen kaupungeista on
julkaistu kadunnimikirjoja, mutta Turun tuore kirja peittoaa ne
kaikki ulkoasullaan ja koollaan. Kirjan korkeatasoisen ja avaran
taiton on tehnyt graafinen suunnittelija Ulla Kujansuu. Kirja
sisältää suuren määrän monipuolista valokuva- ja kartta-aineistoa.
Upea kuvitus houkuttelee varmasti sellaistakin Turusta innostunutta
lukijaa, jolle kadunnimet eivät ole suurimpia kiinnostuksen
kohteita. Vielä on syytä mainita, että hintaa näin komealla ja
paksulla kirjalla on yllättävän vähän, 38 euroa.  

Huomattavan osan kirjasta vievät kadunnimiluettelot. Nämä ovat
luontevasti kirjan loppuosassa. Katujen nimien lisäksi esitellään
kaupunginosien, muiden merkittävien alueiden, torien ja
puistojen nimet. Jo edellä mainittu Kostetin ja Kupilan luettelo
varhaisimmasta nimistöstä keskiajalta vuoteen 1830 aloittaa tämän
osuuden. Sitä seuraavat Hilkka Junnilan laatimat kuvaukset
kadunnimistä vuosilta 1830-1999.

Kirjan alkuosaan sisältyvät artikkelit Turun kaupunkialueen ja
nimistön suunnittelun historiasta. Tauno Perälä vastaa kolmesta
artikkelista: Turun kaupunkialueen muodostuminen, Miten Engelin
asemakaavan kadut saivat nimensä ja Miten Turku sai suomenkieliset
katukilvet. Juhani Kostet luo katsauksen Turun asemakaavalliseen
kehitykseen keskiajalta vuoden 1827 suurpaloon. Sen jälkeen Iina
Paasikivi kirjoittaa Turun asemakaavoista artikkeleissaan Engelin
asemakaava ja sen muuttuminen 1800-luvun aikana sekä Keskustan
asemakaavan kehitys vuodesta 1897 vuoteen 1999. Vielä on lyhyehkö
katsaus siihen, kuka ja ketkä kadunnimiä Turussa ovat suunnitelleet.
Tämän on laatinut jo edellä mainittu Veikko Laakso.

Kirjassa ei ole yhtenäistä nimihakemistoa, mitä pidän puutteena.
Nimet toki esitellään luetteloissa aakkosittain, mutta kun
luetteloita on useampia, vaatii tietyn nimitiedon haku lukijalta
aikaa ja vaivaa. Tai vastaavasti hyvää ennakkotietämystä, jotta osaa
sijoittaa nimen oikealle aikakaudelle. Lisäksi monia nimiä
käsitellään useissa kohdin pitkin kirjaa. Siksi lukija ei pääse
näihin tietoihin käsiksi kuin lukemalla koko kirjan.

Usean kirjoittajan katsaukset nimistön, kaupunkisuunnittelun ja
alueen historiaan ovat väistämättä osin päällekkäisiä. Toistoa ei
tällaisessa teoksessa voi välttää. Kenties vielä uutterampi
toimittaminen ja varhemmin kirjoitettujen artikkeleiden laajempi
muokkaaminen olisi vielä yhtenäistänyt teosta. Asioiden
esittämisjärjestys ei välttämättä ole kaikin osin paras mahdollinen.
Lukija on saanut edetä jo pitkälle ja vain mielessään ihmetellä
nimien kielisyyttä (suomen- vai ruotsinkielisiä), kunnes asiasta
annetaan hyvä kuvaus Perälän artikkelissa suomenkielisistä
nimikilvistä sivulta 162 alkaen. Kieliasetuksen tultua voimaan vuonna
1863, myös suomenkieliset nimet saivat sijansa katukylteissä. Niissä
oli tavallisesti kolme nimivarianttia itsenäistymiseen asti: suomen-,
ruotsin- ja venäjänkielinen. Vain nimien järjestys vaihteli.

Vanhimmat kadunnimet ovat Turussakin syntyneet spontaanisti,
asukkaiden tarpeesta kutsua keskeisiä paikkoja. Varhaisimpia
turkulaisia kadunnimiä, jo 1300 -1400 -luvuilla tunnettuja, olivat
esimerkiksi Hämeenkatu (johti Hämeeseen), Karjakatu (katua pitkin
kaupunkilaiset kuljettivat karjaansa kaupungin ulkopuolisille
laidunmaille), Kirkkokatu, Jokikatu, Luostarin Yläkatu, Luostarin
Jokikatu ja Luostarinkadun Poikkikatu. Jälkimmäisiä oli vielä useita.
Tällainen samannimisyys oli yksi syy siihen, miksi kadunnimistöä
haluttiin uudistaa ja täsmentää Turun palon 1827 jälkeen.

Turun palon jälkeisen asemakaavan loi Carl Ludvig Engel 1830.
Kadunnimistön avulla pyrittiin tuolloin luomaan tiettyjä
nimikokonaisuuksia. Esimerkiksi Tuomiokirkon takaiselle alueelle
ehdotettiin kirkollisia ja opilliseen sivistykseen liittyviä nimiä.
Näitä olivat mm. jo 1500-luvulta periytyvä Piispankatu, uudet
Koulukatu, Rehtorinkatu, Kellonsoittajankatu ja Kymnaasikatu. Osa
näistä nimistä on jo korvautunut uusilla nimillä.

Nykyisen kaavanimeämisen suosituin nimeämisen tapa on aihepiiri- eli
ryhmänimeäminen. Temaattisesti samaan aihepiiriin kuuluvat nimet
sijoitetaan samalle alueelle. Tavoitteena on, että aihepiiri myös
kytkeytyy alueelle, mutta aina näin ei ole. Esimerkiksi
Hannunniitussa nimistö on johdettu peltotyökaluista ja rikkaruohoista
ja Uittamolla ratsuväestä. Nykyisin käyttöön voivat jäädä myös
markkinoinnissa käytetyt 'myyntinimet', kuten Majakkaranta.
Nimistötoimikunta suositteli alueen nimeksi Veneveistämönrantaa. Mikä
tahansa nimi ei kelpaa, kun nimeltä halutaan houkuttelevuutta. Hyvä
esimerkki tästä on Länsirannan pariksi syntynyt Itäranta, joka ei
alueen rakentajalle kelvannut. Se ei pitänyt nimeä riittävän myyvänä
ja pyysi nimistötoimikunnalta suositusta. Laivurinranta oli
toimikunnan suositus.    

Kadunnimistö on aina kaupungin kuva. Se ilmentää ja luo kaupungin
identiteettiä. Siksikin tällaiset kirjat ovat tarpeen. Onneksi
turkulaisille ja onneksi meille kaikille kiinnostuneille, että Turun
kadunnimistö on nyt kuvattuna komeissa kansissa!  



---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa ja kommentoitavissa Agricolan
arvostelujulkaisussa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/