[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Pöydän ääressä

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Leena rossi  FL, Kulttuurihistoria, Turun yliopisto
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Thomasik, Timothy J. ja Vitullo, Juliann M. (toim.): At The Table:
Metaphorical and Material Cultures of Food in Medieval and Early
Modern Europe. Brepols, Turnhout, Belgium, 2007. 225 sivua.


Pöydän ääressä
---------------------------------------------------------

At the Table koostuu artikkeleista, jotka on kirjoitettu vuonna 2005
pidetyn keskiajan ja renessanssin ruokakulttuuria käsitelleen
konferenssin esitelmien pohjalta. Artikkelit koskevat ruoan
politiikkaa, naisia ja ruokaa, juhlia ja pitoja sekä ruoan
filosofiaa. Eri tieteenalojen piirissä ja hyvin erilaisista
näkökulmista kirjoitetut tekstit avaavat kiintoisasti ruoan ja
juhlimisen moniulotteisia merkityksiä.


Toimittajien - Timothy J. Tomasik ja Juliann M. Vitullo - mukaan At
the Table on koottu parhaista esitelmistä, jotka on pidetty vuonna
2005 järjestetyssä kaksipäiväisessä konferenssissa Feast, Famine, and
Fasting: Food and Material Consumption in Medieval and Renaissance
Culture. Tämän kuten useita muitakin konferensseja aiheellisen ja
henkisen kulttuurin alueelta on järjestänyt Arizona Center for
Medieval and Renaissance Studies. Timothy J. Tomasik on englannin ja
Juliann M. Vitullo italian kielen professori, ja oletan, että monet
teoksen muutkin kirjoittajat ovat kirjallisuuden ja kielen
tutkijoita, vaikkei heitä ole esitelty.

 

Kirjan kantta koristaa bruggelaisen mestarin Gerard Davidin (n.
1450-1523) maalaus Madonna ja lapsi vellikupin äärellä. Pyhä äiti
syöttää siinä Jeesus-lapselle vaatimatonta ateriaa, mutta taulu
sinänsä edustaa ylellisyyttä ja statusta, vaikka samankaltaisia kuvia
tehtiinkin taiteilijoiden työpajoissa massatuotantona. Kuva muistuttaa
osaltaan siitä, mistä kirjan sisältökin: ruokaa ja sen merkityksiä ei
voi erottaa toisistaan - ne ovat joka pöydässä ruokavieraina.

 

Kokoelman artikkelit paneutuvat keskiajan ja varhaismodernin Euroopan
ruokakulttuurin metaforisiin ja aineellisiin piirteisiin. Niitä
johdannossa taustoittaessaan Tomasik ja Vitullo lähtevät ajatuksesta,
että eurooppalainen identiteetti on sidoksissa ruokaan. He nojaavat
myös käsitykseen, että eurooppalainen ruokakulttuuri muotoutui
sydänkeskiajalla, kun pohjoinen, metsästykseen ja karjankasvatukseen
perustuva liha- ja maitokulttuuri yhdistyi eteläiseen,
maanviljelyskulttuuriin. Viinin ja sianlihan nauttiminen erottivat
eurooppalaiset muslimeista, jotka eivät moisia herkkuja huolineet.

 

Toimittajat muistuttavat, että ruoan valmistamisesta ja nauttimisesta
puhuttaessa on myös analysoitava ruoan vaikutusta sosiaaliseen,
kulttuuriseen ja hengelliseen todellisuuteen. Tämä on
kulttuurihistorian kannalta selviö. Toinen selviö on ruokakulttuurin
moniarvoisuus ja -kielisyys - onhan ruoka kaikkialla maailmassa
ihmisen elämisen perusta ja välttämättömyys. Se ei siis ole vain
aineellisten varojen kuluttamista, vaan myös kulttuurin
kuvitteellinen ja symbolinen representaatio, eikä näitä puolia ole
helppo erottaa toisistaan.

 

Kirjan johdannossa Tomasik ja Vitullo selostavat lyhyesti
artikkeleiden olennaista sisältöä sekä tulkitsevat kirjoitusten
merkitystä nimenomaan kielitieteilijän intressien kannalta. Luettuani
artikkelit totesin, että niissä minua kiinnostivat hieman eri asiat
kuin toimittajia ja saamani käsitykset poikkesivat toimittajien
käsityksistä. Kuitenkin esimodernin ruokakulttuurin analyysit
kirjallisuustieteen, historian, politiikan, arkeologian ja
kasvitieteen kannalta osoittautuivat varsin innostaviksi.

 

At the Table -teoksen sisältö on ryhmitelty temaattisesti neljään
päälukuun: The Politics of Food, Women and Food, Feasting and
Banqueting ja The Philosophy of Food. Kussakin luvussa kaksi, kolme
tai neljä artikkelia osoittaa havainnollisesti ruokakulttuurin
tutkimuksen monitieteisiä mahdollisuuksia.

 


Ruoan politiikasta

 

Fabio López-Lázaro ja Paul Hartle kirjoittavat ruoan käyttämisestä
politiikassa ja samalla kulttuuristen ja poliittisten identiteettien
rakentamisesta. López-Lázaro käsittelee otsikolla Sweet Food of
Knowledge Espanjan suhtautumista uuden maailman kasveihin ja
ruoka-aineisiin 1500- ja 1600-luvulla. Hän toteaa, että Espanja
hävisi mahdollisuuden 'taksonomiseen ja epistemologiseen
vallankumoukseen,' kun se ei systemaattisesti tutkinut, luokitellut
ja tuonut eurooppalaiseen kulttuuriin amerikkalaisia kasveja ja
ruoka-aineita. Vaikutteita kulki pikemminkin toiseen suuntaan.
López-Lázaro arvelee, että kulttuurisen eristäytymisen taustalla oli
pelko alkuasukkaiden kaltaiseksi muuttumisesta. Hän olettaa senkin
vaikuttaneen, että kruunu jätti tiedon ja tuotteiden vaihdon
yksityisille yrittäjille. Melkeinpä runollisesti hän väittää, että
Filip II eristäytyi nationalismiin ja kieltäytyi paljastamasta koko
käytettävissään olevaa 'ruokalistaa, jotteivät muut varastaisi hänen
reseptejään'.

 

Paul Hartle puolestaan kirjoittaa Englannin sisällissodan aikaisista
poliittisista identiteeteistä, jotka ilmenivät ruoassakin.
Kuningasmieliset kuvittelivat Englannin runsauden maana, jossa
ihmiset voivat nauttia maan hedelmiä tuntematta syyllisyyttä, mutta
'paavilliset' puritaanit tuhosivat kansan luonnonvaroja sotaa
käymällä. Puritaanit puolestaan paheksuivat rojalistien ylenpalttista
vieraanvaraisuutta. Eri osapuolet näkivät siis saman ilmiön aivan eri
tavoin. Vaikka liha ja olut (ale) olivat tässä kiistassa tärkeitä,
kiistakumppanit vetivät Hartlen mukaan keskinäistä rajaa pikemminkin
erilaisten kulutustottumusten kuin yksittäisten ruoka- ja
nautintoaineiden käytön ja käyttämättömyyden mukaan.

 


Naiset ja ruoka

 

Naisia ja ruokaa koskevan luvun neljä artikkelia nostavat syömisen
tärkeäksi symboliksi sukupuolta koskevissa keskusteluissa. Kristityt
kuvasivat avioliittoa usein 'yhdeksi lihaksi' tulemisella, ja
avioliittoa koskevissa teksteissä liittoa ja harmoniaa ilmaistiin
monin liittämisen ja sulauttamisen vertauksin, mutta nämä ilmaukset
herättävät nykytutkijan mielessä kysymyksiä myös rajoista,
pettämisestä ja väkivallasta. Marianne Kalinkea kiehtoo islantilainen
Clárin saaga 1300-luvulta. Hän käyttää sitä esimerkkinä oikeanlaisesta
avioliitosta, jossa puolisoiden täytyy kypsyä, jättää kotinsa ja
muodostaa uusi liitto. Side ei saa perustua pinnallisille
ominaisuuksille kuten käytössääntöjen noudattamiselle vaan
todelliselle hyveelle. Kalinken mukaan saaga viittaa myös
väkivaltaan, joka sisältyy yhdeksi lihaksi tulemiseen sekä
yksilöllisen identiteetin menetykseen.

 

Christine F. Cooper Rompato ja Melissa Walter käsittelevät eri
tekstien avulla tätä samaa aihetta. Cooper Rompano tarkastelee
'miesten ja naisten taistelua ruoan kentällä' kahden John Lydgaten
runon (1400-l.) pohjalta, joissa esiintyy jo Chaucerin Canterburyn
tarinoistakin tuttu pyhimysmäinen Griseldan hahmo. - Toivo Lyyn
suomennoksessa kertomusta on vain referoitu. - Walter puolestaan
analysoi kahta näytelmää Stuartien ajalta kiinnittäen huomiota
ruumiiden yhtymiseen liittyvän väkivaltaan mutta myös miesten ruumiin
haavoittuvuuteen. Cooper Rompaton ja Walterin analyysin mukaan heidän
käsittelemänsä kirjallisuus kuvaa naiset uhkana sosiaaliselle
järjestykselle, kun he vastustavat avioliittoa - mieheen
sulautumista. 

 

Myös William Bradford Smith tutkii tekstejä, joissa näkyy naisiin
kohdistunut pelko - naiset eivät ole uhkaavia siksi, että he
vastustavat kristillistä avioliiton vertauskuvaa yhdeksi ruumiiksi
tulemisesta, vaan siksi, että he kontrolloivat kotiruoan
valmistamista ja jakamista. Hän tutkii Anna Böhmerin tapausta
vuodelta 1601. Naista näet syytettiin noituudesta, koska hän oli
myynyt voita, jossa oli 'hiiren sontaa'. Smith huomaa liittää
sanonnan Lutherista käytettyyn vertaukseen, jonka mukaan Luther myy
'Mauskottia* Kalkutan pippurina'. Näin hän osoittaa naisten
arkielämän ja teologisten abstraktien tekstien välisen yhteyden.
Ruoka luo yhteenkuuluvuutta, järjestystä ja turvallisuutta, mutta
noituus sulkee ulkopuolelle, aiheuttaa epäjärjestystä ja
epävarmuutta.

(*hiirenuloste saksaksi)


Pidot ja juhla-ateriat

 

Ruoan aineellisuuden ja symbolisuuden väliset jännitteet ilmenevät
erityisesti juhlissa, ja niitä käsittelee kolme kirjoittajaa.
Christina Lee kirjoittaa 500- ja 600-luvun anglosaksien
hautajaisriiteistä arkeologisten löytöjen pohjalta. Hän pitää
hautajaisia eräänlaisina teksteinä, jotka ilmaisevat yhteisön
monimutkaisia suhteita. Leen mielestä haudoista löydetyt ruoantähteet
eivät ole vain kuolleille annettuja symboleja, vaan hautajaisateriat
ovat palvelleet elävien etua luomalla yhteyden elävien ja kuolleiden
välille. - Tätä artikkelia lukiessa tulevat hakematta mieleen
ortodoksien muistoateriat omaisten haudoilla.

 

L. B. Ross puolestaan analysoi Burgundin 1400-luvun herttuoiden Filip
Hyvän ja Kaarle Rohkean juhlapäivällisiä ja kohdistaa huomionsa
nimenomaan 'väliruokiin' (entremets), joilla hän tarkoittaa
monimutkaisia pöytäkoristeita ja ruokalajien välillä esitettyjä
näytelmäkappaleita. Rossin mukaan tällaiset pitojen lisukkeet
ilmensivät herttuoiden poliittisia suunnitelmia sekä heidän
persoonallisuuttaan ja viehtymyksiään. Itse asiassa banketit olivat
viihdyttämisen ja poliittisen vaikuttamisen nerokas sekoitus.

 

Bernd Renner paneutuu juhla-aterian topokseen Rabelaisin
Pantagruelissa ja Gargantuassa sekä Kolmannessa kirjassa ja
Neljännessä kirjassa (Tiers livre ja Quart livre). Hän analysoi
teosten satiiria, jonka 'ruokaisa' etymologia viittaa sekalaiseen
ruokalajiin (satura). Rabelaisin satiiri on alkuun kansanomaista,
mutta moninaistuu myöhemmissä teoksissa. Analysoidessaan ja
kritikoidessaan satiirin kirjallista käyttöä banketin topoksen avulla
Renner osoittaa tämän ulottuvan pitkälle kirjallisten kysymysten
ulkopuolelle.

 


Ruoan filosofia

 

At the Table -kokoelman viimeinen luku sisältää kaksi artikkelia,
toimittaja Timothy J. Tomasikin ja konferenssin pääesitelmöitsijän,
Michel Jeanneretin pohdintoja ruoan filosofiasta. Tomasik kirjoittaa
1400-luvun keittokirjasta De honesta voluptate et valetudine sekä sen
italian- ja ranskankielisistä käännöksistä liittäen toisiinsa kielen
ja ruoan, maun ja identiteetin. Eri käännökset soveltavat ruoat
paikallisiin oloihin ja makuihin. Alueellisten erikoisuuksien kautta
alkavat nousta esiin kansalliset maut. Englantilaiset pitävät
pippurista ja ranskalaiset inkivääristä; pohjoisessa pidetään voista,
leivästä ja oluesta, mutta etelässä oliiviöljystä, vihanneksista ja
viinistä. On myös kiintoisaa havaita, että tekstit esittelevät
ruokalajeja terveellisinä, mutta me tiedämme niiden olevan varsin
haitallisia. Ajan herkuttelua ja ahmimista tosin kompensoi lähes
jatkuva pakollinen tai valittu puute, niukkuus ja kohtuullisuus.

 

Jeanneret on Rabelais-tutkija, jonka tutkimuksiin, erityisesti
renessanssipitoja ja pöytäpuheita koskevaan teokseen Mets et mots
(1988) - käännettynä A Feats of Words (1991) - useat kirjoittajat
viittaavat. Renessanssin ruokakulttuurin tutkimus on paljolti
keskittynyt juhliin ja mässäilyyn, mutta omassa kirjoituksessaan hän
tarkastelee kasvissyöntiä, joka alkoi lisääntyä 1500-luvulta alkaen.
Itse asiassa se ei tarkoita täydellistä kieltäytymistä lihasta, vaan
kaikkien ruoka-aineiden kohtuullista nauttimista. Myös
vastauskonpuhdistus vahvisti paaston merkitystä ja suosi ruokavalion
muutosta puutarhatuotteiden suuntaan. Kasvissyönnin puolustus juontaa
juurensa antiikkiin, vaikka useimmat kreikkalaiset filosofit eivät
vaatineetkaan pelkkien kasvisten syöntiä, vaan kannattivat raittiutta
ja kohtuullista asketismia. Renessanssin humanistien valintojen
taustalla vaikuttivat myös ruoka-aineiden symboliset merkitykset sekä
ajatus ihmisruumiin nesteiden tasapainosta: ihmisruumiissa oli
säilytettävä harmonia. Jeanneretin mukaan raittiuden ja niukkuuden
salaatti oli renessanssiälykön poeettinen innoittaja.

 



---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa ja kommentoitavissa Agricolan
arvostelujulkaisussa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/