[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Globaalin julkisuuden ja demokratian rakentajat

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Markus Ojala  VTM, tohtorikoulutettava, Helsingin yliopisto
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Ylä-Anttila, Tuomas: Politiikan paluu. Globalisaatioliike ja
julkisuus. Vastapaino, 2010. 269 sivua.


Globaalin julkisuuden ja demokratian rakentajat
---------------------------------------------------------

Tuomas Ylä-Anttila kartoittaa helposti lähestyttävässä
väitöstutkimuksessaan suomalaisen globalisaatiokriittisen liikkeen
toimintaa 2000-luvun alkuvuosina. Ylä-Anttila analysoi liikettä osana
sekä kansallisia järjestötoiminnan perinteitä että ylikansallisia
kansalaisaktivismin verkostoja. Tutkimuksessa korostuu
yhteiskunnallisten liikkeiden rooli demokraattiseen päätöksentekoon
olennaisesti kuuluvan julkisen keskustelun rakentajina.


Työväenluokan hukattua roolinsa historiallisena subjektina 1900-luvun
jälkipuoliskolla yhteiskuntatutkimus on kiihkeästi etsinyt uutta
kollektiivista toimijaa, joka toteuttaisi vasemmiston utopiat.
Reaalisosialismin romahtamisen yhteyteen ajoittuneet julistukset
historian lopusta ja suurten kertomusten kuolemasta ehtivät jo saada
tehtävän vaikuttamaan toivottomalta, kunnes Etelä-Meksikon
zapatistien vuonna 1994 julistama glokaali kapina uusliberalistista
globalisaatioprojektia vastaan onnistui uudelleen sytyttämään
vasemmistolainen mielikuvituksen. Viidessä vuodessa kamppailu
toisenlaisen maailman puolesta oli levinnyt pohjoisen metropoleihin,
ja vuosituhannen vaihteessa muun muassa Seattlessa, Genovassa,
Prahassa ja Göteborgissa todistettiin massiivisia mielenosoituksia.
Pian myös kapitalismikriittiset teoreetikot Immanuel Wallersteinista
Stephen Gilliin ja David Harveysta Michael Hardtiin ja Antonio
Negriin näkivät globalisaatiokriittisessä kansalaisliikkeessä uuden
vallankumouksellisen subjektin.

Väitöskirjassaan Politiikan paluu. Globalisaatioliike ja julkisuus
sosiologi Tuomas Ylä-Anttila tarkastelee näitä samoja vuosituhannen
vaihteen tapahtumia mutta ottaa niihin edellisistä poikkeavan
näkuml;kulman. Tässä teoksessa globalisaatiokriittinen liike ei tee
vallankumousta eikä kuoppaa koko kapitalistista maailmanjärjestelmää
sellaisena kuin sen tunnemme. Liiketutkimuksen ja julkisuusteorian
lähtökohtiin nojaava Ylä-Anttila esittelee liikkeen sen sijaan
globaalin demokratian rakentajana ja politiikan palauttajana
politiikkaan. Eivät vähäpätöisiä tehtäviä nämäkään. Samalla sekä
globalisaatioliikkeen että tutkimuksen itsensä harteille lankeavat
varsin mittavat odotukset: mitä 2000-luvun alussa oikeastaan tapahtui
ja miten liikkeen historiallista merkitystä pitäisi arvioida?

Ylä-Anttilan katsannossa globalisaatioliikkeen positiivinen
yhteiskunnallinen panos demokratian ja julkisen keskustelun
rakentajana on seurausta poliittisten liikkeiden toiminnan
perinteisestä suuntautumisesta nimenomaan julkisuuteen. Liikkeet
tuovat uusia yhteiskunnallisia ongelmia ja poliittisia vaatimuksia
julkisen harkinnan piiriin, ja tällä on demokraattista keskustelua
edistävä vaikutus. Globalisaatioon kriittisesti suhtautunut
kansalaisliike onnistuikin Ylä-Anttilan mukaan paitsi tuomaan
aikakautta keskeisesti määrittäneen muutosprosessin osaksi julkista
keskustelua myös politisoimaan siihen liittyviä kansallisia ja
ylikansallisia päätöksiä. Lisäksi, koska sekä globalisaatioliikkeen
toiminnan muodot että sen käyttämät viestintävälineet ylittivät
kansallisvaltioiden rajoja, liike oli osaltaan mukana istuttamassa
globaalin julkisuuden ja demokratian versoja.

Tästä globalisaatioliikkeen toimintaa leimaavasta ylikansallisesta
verkostoitumisesta huolimatta Ylä-Anttila keskittyy tutkimuksessaan
pääosin liikkeen suomalaisiin toimijoihin ja toimintamuotoihin.
Tutkija perustelee valintaansa henkilökohtaisen havainnointinsa myötä
vahvistuneella käsityksellä siitä, 'että globaaleillakin foorumeilla
kehiteltyjä ajatuksia viedään usein eteenpäin kansallisten kanavien
kautta' (s. 14). Yhtenä tutkimuksen keskeisistä metodologisista
päätelmistä voidaankin pitää sitä, että kansallinen säilyy tärkeänä
viittauspisteenä myös ylikansallisten liikkeiden tutkimuksessa.
Samalla rajaus tutkimuskohteen jäsentämien toimijoiden kansallisuuden
perusteella tarjoaa mahdollisuuden analysoida toimintaa osana
suomalaisen kansalaistoiminnan historiallista jatkumoa.

Ylä-Anttila katsoo globalisaatioliikkeen olleen Suomessa pitkälti
globaalin pohjoisen ja etelän väliseen solidaarisuuteen
suuntautuneiden kehitysyhteistyö-, asiantuntija- ja
tutkijaorganisaatioiden muodostama kokonaisuus. Käytännön toimintaa
hän avaa muun muassa Network Institute for Global Democratization
-asiantuntijaverkoston, Suomen ammattiliittojen
solidaarisuuskeskuksen ja Attac-järjestön  tarjoamien esimerkkien
kautta. Lisäksi liikkeeseen kuului suoraan toimintaan keskittynyt
puoli eli niin sanotut valkohaalarit, jotka matkustivat
kansainvälisiin suurmielenosoituksiin ja organisoivat kotimaassa mm.
kuokkavierasjuhlia sekä Smash Asem -mielenosoituksen. Sen sijaan
ammattiyhdistysliike ja kirkolliset järjestöt jäivät lähes kokonaan
sivuun toiminnasta toisin kuin monessa muussa maassa. Tutkija arvelee
tämän johtuvan erityisesti täkäläisen ay-liikkeen vahvasta
institutionaalisesta asemasta: suorien poliittisten
vaikutuskanaviensa takia ay-liike ei kokenut tarpeelliseksi ajaa
agendaansa globalisaatioliikkeen kautta.

Ylä-Anttila tulkitsee globalisaatioliikkeen asettuneen osaksi
suomalaisen kansalaistoiminnan traditiota mutta pyrkineen toisaalta
tietoisesti tuomaan poliittiseen kulttuuriin muutosta ja uusia
sävyjä. Vaikka toimintaa siis leimasivat suomalaiseen poliittiseen
kulttuuriin kuuluva rauhanomaisuus ja dialogihakuisuus, mukaan
tuotiin myös uudenlaisia suoran toiminnan muotoja. Suora toiminta
herättikin varsin paljon julkista huomiota, mutta samalla se
vieraannutti ay-toimijoita ja poliittisia puolueita liikkeestä.
Toisaalta globalisaatioliikkeessä pyrittiin myös tietoisesti
välttämään sen puoluepolitisoitumista. Esimerkiksi Attac päätti
Ylä-Anttilan mukaan hyväksyä jäsenikseen ainoastaan
yksityishenkilöitä pyrkiessään välttämään joutumasta 1970-luvun
järjestötoiminnasta tutun puolueisiin sitoutuneiden toimijoiden
valtaustaktiikan kohteeksi.

Analysoidessaan globalisaatioliikkeen suomalaista järjestäytymistä
Ylä-Anttila pyrkii huomioimaan myös liikkeen ylikansallisia
ulottuvuuksia. Hän huomauttaa yhteiskunnallisten liikkeiden olevan
synnynnäisesti kansainvälisiä; myös suomalaiset liikkeet ja
yhdistykset 1800-luvulta lähtien ovat käytännössä kaikki olleet
tuontitavaraa. Globalisaatiokriittinen liike asettuu näin osaksi
poliittisen kansalaistoiminnan pitkää linjaa, jossa aatteet ja
toimintamuodot on lainattu ulkomailta. Yhtenä tutkimusta ohjaavana
julkilausuttuna ongelmana onkin, 'miten kansallisen ja globaalin
suhde jäsentyy uudelleen 2000-luvun globalisaatioliikkeessä'
verrattuna aiempiin liikkeisiin (s. 31). Analyysin perusteella uutta
ovat lähinnä tietyt toiminnan organisoitumisen ylikansalliset muodot
sekä poliittisten vaatimusten kohdistuminen kansallisten hallitusten
ohella ylikansallisiin instituutioihin, kuten Maailman
kauppajärjestöön ja Kansainväliseen valuuttarahastoon, sekä
monikansallisiin yrityksiin.

Kansalaistoiminnan yhtä aikaa kansallisen ja ylikansallisen luonteen
pohtimisen lisäksi Politiikan paluu pyrkii arvioimaan, mitä
globalisaatioliike sai aikaan ja miten sen tavoitteet välittyivät
julkisuuteen ja poliittiseen päätöksentekoon. Ylä-Anttila hakee tähän
vastausta kahdella tavalla. Hän tarkastelee Suomen hallituksen vuonna
2001 käynnistämää Helsinki-prosessia, joka kokosi yhteen poliittisia
päättäjiä, yritysmaailman edustajia ja kansalaisjärjestöjä laatimaan
yhteistä reilun globalisaation ohjelmaa. Lisäksi hän analysoi
globalisaatioliikkeen ja sen vaatimusten näkymistä Helsingin Sanomien
globalisaatiokirjoittelussa vuosina 1999-2005. Ylä-Anttila avaa
käyttämänsä tutkimusmenetelmät ihailtavan seikkaperäisesti ja
selkokielisesti, ja analyysin argumentointia on helppo seurata. Tämä
antaa lukijalle mahdollisuuden tehdä myös tutkijalle vastakkaisia
tulkintoja tuloksista.

Tutkimuksen johtopäätökset ovat voittopuolisesti optimistisia.
Helsinki-prosessi osoittautuu varsin onnistuneeksi dialogin muodoksi
kansalaisyhteiskunnan verkostojen ja politiikkaverkostojen välillä:
monet globalisaatiokriittisen liikkeen tärkeänä pitämät teemat
välittyivät prosessin ansiosta edustuksellisen politiikan piiriin.
Ylä-Anttila pitääkin Helsinki-prosessin kaltaisia julkisuuden muotoja
hyvänä tapana lisätä poliittisen päätöksenteon refleksiivisyyttä eli
tietoisuutta laajemmasta yhteiskunnallisesta keskustelusta.
Lehtiaineiston analyysi puolestaan antaa Ylä-Anttilalle aiheen
päätellä, että 'liike (...) onnistui politisoimaan uusliberalismin ja
globalisaation, kyseenalaistamaan vallitsevan politiikan suunnan ja
palauttamaan politiikan julkisen keskustelun tasolla' (s. 215).
Optimistisia arvioita selittänee osaltaan tutkimusta jäsentävä
lähtökohta, joka ohjaa tulkitsemaan globalisaatioliikettä nimenomaan
poliittisia vaihtoehtoja artikuloivana ja demokraattista julkisuutta
rakentavana toimijana.

Historiallisena analyysina Politiikan paluu herättää kuitenkin
kysymyksiä liikkeen merkityksestä. Ylä-Anttilan argumentin mukaan
globalisaatioliikkeen saavutuksia on tarkasteltava suhteessa
1990-lukua hallinneeseen uusliberalistiseen ideologiaan, joka pyrki
epäpolitisoimaan julkista keskustelua ja vahvisti ajatuksia
vallitsevan politiikan vaihtoehdottomuudesta. Uusliberalismia vastaan
hyökännyt globalisaatioliike onnistui murtamaan vaihtoehdottomuuden
harhan, ja osoituksena tästä Ylä-Anttila pitää Helsingin Sanomien
globalisaatiokirjoittelussa ilmeneviä erilaisia poliittisten
vaateiden 'moraalisen oikeuttamisen maailmoja'. Toisaalla hän itsekin
antaa ymmärtää, että erilaisia moraalisen oikeuttamisen tapoja voidaan
analysoida käytännössä mistä keskustelusta tahansa. Onkin luultavaa,
tarkasteltaessa samalla tavalla vaikkapa 1990-luvun sosiaaliturvan
leikkauksista tai EU-jäsenyydestä käytyjä julkisia debatteja
voitaisiin löytää aivan vastaavia merkkejä uusliberalismin
politisoitumisesta. Jää siis varsin kyseenalaiseksi, missä määrin
'politiikan paluu' oli juuri globalisaatioliikkeen ansiota ja oliko
politiikka tässä mielessä koskaan kadonnutkaan.

On myös kyseenalaista, miten paljon todellista vaikutusvaltaa
globalisaatioliikkeellä oli 2000-luvun alun poliittisessa
päätöksenteossa. Tässä suhteessa Helsinki-prosessin laajemman
merkityksen punnitsemista vaikeuttaa se, että Ylä-Anttila rajaa
analyysinsa globalisaatioliikkeen ja Helsinki-prosessin tuottamien
dokumenttien vertailemiseen mutta jättää tarkastelematta Suomen
hallituksen linjauksia. Näin jää epäselväksi, mitä konkreettisia
vaikutuksia Helsinki-prosessin puitteissa käydyllä dialogilla oli
Suomen kauppa- ja kehityspolitiikkaan. Avainministerien nihkeä
suhtautuminen esimerkiksi kansainväliseen valuutanvaihtoveroon läpi
2000-luvun viittaisi siihen, että presidentti Halosen ja
ulkoministeri Tuomiojan vetoavusta huolimatta globalisaatioliike sai
Suomessa heikommin vaatimuksiaan läpi poliittisella agendalla kuin
monessa muussa Euroopan maassa.

Kokonaisuutena Politiikan paluu on kiinnostava näkökulma
globalisaatioliikkeen toimintaan ja merkitykseen julkisuuden ja
demokratian rakentajana. Tutkimuksen johtopäätöksiä voi pitää
paikoitellen tarpeettoman optimistisina, mutta sen perusväittämään on
helppo yhtyä: yhteiskunnallisen liikkeen tehtävänä on nostaa
julkiselle agendalle keskustelunaiheita, ja tässä globalisaatioliike
onnistui. Ilman sitä globalisaatiokeskustelua tuskin olisi tässä
mittakaavassa käyty eikä globalisaatio olisi, tämänkään vertaa,
politisoitunut. Ylä-Anttilan tutkimustapaa voi luonnehtia kriittisen
sijaan kuvaavaksi ja analyyttiseksi. Hän pyrkii selittämään, miten
sosiaalisten toimijoiden rakenteellinen asema, historiallinen tausta
ja yhteiskunnallinen konteksti määrittävät niiden toimintaa ja
yhteiskunnallista 'funktiota'. Tässä mielessä tutkimus tuottaa
kritiikin sijaan rohkaisevia johtopäätöksiä sosiaalisten liikkeiden
mahdollisuuksista ja roolista demokraattisen julkisuuden rakentajina.

 



---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa ja kommentoitavissa Agricolan
arvostelujulkaisussa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/