[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Sotamies Nenonen ei pelastunut

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Kari Hintsala  tutkija, Turun museokeskus
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Porvali, Mikko: Kaatunut Normandiassa - suomalaisen sotilaan tarina.
Atena Kustannus Oy, 2011. 135 sivua.


Sotamies Nenonen ei pelastunut
---------------------------------------------------------

Normandian maihinnoususta ja taisteluista on kirjoitettu lukemattomia
kirjoja ja sen tapahtumat ovat länsimaisen sotahistorian tutkituimpia
ja tunnetuimpia. Liittoutuneiden riveissä taisteli - ja kaatui - myös
useita suomalaisia. Yksi heistä oli luovutetun Karjalan Kurkijoella
syntynyt Olavi Nenonen.

 


Mikko Porvali on tarttunut kaukaisen sukulaismiehensä, isoäitinsä
pikkuserkun, tarinaan. Porvali tiesi jo lapsena Nenosen kaatuneen
Normandian taisteluissa, mutta eipä juuri muuta hänestä. Syy selvisi
vasta myöhemmin: Olavin isä oli tuomittu Olavin syntymän aikoihin
tehdystä ryöstömurhasta elinkautiseen, ja menneisyyttä paetakseen
pojan äiti muutti Kanadaan, johon myös Olavi 15-vuotiaana vuonna
1938 päätyi.

Lyhyen kirjan alusta melkoisen osan lohkaisee Kurkijoella v. 1923
tapahtuneen henkirikoksen selvittely. Porvali perustelee tätä sillä,
että juuri isän teon vuoksi poika päätyi Kanadan armeijaan. Itse
luulen, että rikospoliisina työskentelevä kirjoittaja ei ammattinsa
vuoksi ole kerta kaikkiaan malttanut jättää murhamysteerin
pienimpiäkään yksityiskohtia käsittelemättä.

Maahanmuuttaja Olavi Nenonen kuului Kanadassa etniseen ryhmään, jonka
kotoutuminen oli tuolloin jättänyt paljon toivomisen varaa.
Pohjois-Amerikan vankiloissa oli suomalaisia suhteessa jopa kaksi
kertaa enemmän kuin väkivaltaisina pidettyjä irlantilaisia. Olavinkin
tiedetään pyörineen nuorisojengeissä, mutta onnistuneen 'välttämään
pahimmat ikävyydet'. Ilmeisesti näin oli, koska yhdessä kirjan
kuvista Olavi poseeraa tyttöystävän ja uuden autonsa kanssa. Kuvista
voisi päätellä myös äidin menestyneen hyvin uuden miehensä kanssa.

Olavi Nenonen värväytyi Kanadan armeijaan vuoden 1941 lopussa, mutta
oliko syynä halu seikkailla vai todistaa sitoutumista uuteen
kotimaahan? Emme tiedä, ja tässä tullaan kirjan suurimpaan ongelmaan.
Sodassa kaatuneet eivät kertoneet tai kirjoittaneet muistelmiaan,
mutta Olavi ei näytä myöskään pitäneen päiväkirjaa, eikä ainuttakaan
hänen kirjoittamaansa kirjettä ole ilmeisesti säilynyt. Porvali ei
myöskään kerro, olisiko saman joukko-osaston veteraaneja vielä ollut
tavoitettavissa haastatteluja varten. Olavin armeijauran vaiheet,
ylentämiset ja alentamiset sekä koko joukko kurinpitorangaistuksia,
ovat luettavissa arkistoista, ja yksikön käymät taistelut
sotahistorian kirjoista, mutta siitä, mitä Olavi itse tunsi tai
ajatteli, emme tiedä kerta kaikkiaan mitään.

Nenonen kuljetettiin 1942 Englantiin, jossa hänestä tuli
täydennysmies Dieppessä pahoja tappioita kärsineeseen The Roayl
Regiment of Canadaan. Porvali on perehtynyt hyvin anglosaksiseen
sotilasperinteeseen, joten ainakin se ympäristö, jossa nuori
kurkijokelainen elämänsä kaksi viimeistä vuotta vietti, tulee hyvin
esitellyksi. Päähenkilö vaikuttaa olleen lupaava sotilas, mutta altis
hankaluuksiin joutumiselle. Jo kerran lance corporaliksi ylennyt mies
kaatui sotamiehenä. Motiivina punttauksille Englannissa vaikuttaa
olleen tyttö, jonka kanssa Olavi ehti kihloihin. Traagista kyllä,
Britannian kuninkaallisten ilmavoimien naisvapaaehtoisjärjestössä
(WAAF) palvellut Florence Spreadbury sairastui tehtävässään
tuberkuloosiin ja menehtyi heti sodan jälkeen. Sulhasensa tavoin
hänkin lepää sankarihaudassa, vain toisella puolen Englannin
kanaalia.

Olavi Nenonen ei osallistunut D-päivän maihinnousuun, vaan tuli
Ranskaan lähes kuukautta myöhemmin. Hänen yksikkönsä oli 2.
kanadalaisen divisioonan 4. prikaati, johon 'Royalsit' kuuluivat
yhtenä pataljoonana. Caenin kaupungin ympärillä käytiin lukuisia
verisiä taisteluja, mm. operaatio Goodwood, johon myös 2.
kanadalaisdivisioona osallistui. Yrittäessään vallata Louvignyn kylää
heinäkuun 18. päivän iltana Royalsien D-komppania, Olavin osasto,
joutui omenapuutarhassa saksalaisten kranaatin- ja raketinheittimien
sulkutuleen ja menetti kymmeniä miehiä kaatuneina. Mitä
todennäköisimmin Olavi Nenonen sai surmansa juuri tuolloin tai heti
sen jälkeen.

Sotamies Nenonen haudattiin muiden kaatuneiden tavoin puutarhaan ja
siirrettiin sieltä sodan jälkeen Kansainyhteisön sankarihautausmaalle
Beny-sur-Meriin.  Kiveen hakattiin äidin toivomuksesta suomenkielinen
muistoruno. 1900-luvun sotilaana Nenosesta jäi koko joukko jälkiä
arkistoihin, mutta henkilökohtaisten muistojen puuttuessa hän jää
eräänlaiseksi tuntemattomaksi sotilaaksi. Sitä suuremmalla syyllä jää
kaipaamaan tietoja kertomuksen muista henkilöistä. Isä vapautui 1938,
mitä hänelle sen jälkeen tapahtui? Entä äiti? Tiedämme vain, että hän
teki kerran matkan poikansa haudalle ja kertoi ettei enää kestäisi
toista käyntiä.

Porvalin sinänsä sujuvasti kirjoitettu teksti jättää lankoja auki.
Virheitä en sotahistoriallisesta osasta löytänyt, sen sijaan
kuvateksteissä on pari erhettä. Junon kaistalla maihin nousi 3., ei
9. kanadalainen divisioona ja Beny-sur-Merin sotilashautausmaata
esittäväksi väitetty kuva esittää itse asiassa amerikkalaisten
hautausmaata Colleville-sur-Merissä.

Kaiken kaikkiaan kirja on lukemistani Normandian taisteluista
kertovista kirjoista erikoisin. Sotahistorian harrastajalle sillä ei
ole kovin paljon annettavaa, mutta teoksen antia tuleekin tarkastella
toisesta kulmasta.  Kirjan suurimman ongelman voi nimittäin kääntää
myös toisinpäin: sukututkijalle ja paikallishistorian harrastajalle
teos on hieno esimerkki arkistojen ja kirjallisuuden käytöstä
'tavallisen tallaajan' kohtaloiden kartoittamisessa ja
elävöittämisessä.



---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa ja kommentoitavissa Agricolan
arvostelujulkaisussa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/