[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Idioottimaisia päätöksiä, osoittelevia valintoja

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Reijo Valta 
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Weir, Stephen: Maailmanhistorian huonoimmat päätökset ja ihmiset
niiden takana (History's Worst Decisions and the People Who Made
Them). Kääntänyt Veijo Kiuru. Schildts, 2009. 256 sivua.


Idioottimaisia päätöksiä, osoittelevia valintoja
---------------------------------------------------------

Kun ihmiset tekevät ja toimittavat asioitaan ja tehtäviään sattuu ja
tapahtuu kaikenlaista. Välillä onnekkaita sattumia, välillä vähemmän
onnekkaita, jopa tuhoisia onnettomuuksia, sitä laajempia mitä
korkeammassa asemassa oleva ihminen on tekemässä. Ihminen on yksi
junttura, tästä osoittavat lukuisat nettiin syntyneet
ajattelemattomuuksia ja jääräpäisyyksiä kokoavat blogit ja sivustot.
Myös menneisyydessä ihminen oli samanlainen, ja Stephen Weir on
koonnut viisikymmentä onnettominta tekoa yksiin kansiin.


Stephen Weirin teoksen nimi kertoo sisällöstä kaiken oleellisen. Weir
on listannut huonoimmat päätökset aikajärjestykseen, kertoo
pääsyyllisen, aiheutetun vahingon ja motiivin teolle. Nämä ovat
kootusti kunkin tapauksen aluksi, lisäksi kirjataan mihin
kuolemansynteihin tapauksessa on syyllistytty. Seitsemän perinteisen
kuolemansynnin (ylpeys, kateus, viha, laiskuus, ahneus, ylensyönti
(mässäily) ja himo) lisäksi Weir on ottanut asteikkoonsa mukaan kolme
hyvää aietta (usko, toivo, laupeus), jotka niin monesti ovat
muuttuneet vastakkaisiksi avustettavien kannalta.

'Historia on täynnä virheitä', aloittaa Weir kirjansa. Luonnollisesti
ensimmäiset huonojen päätösten tekijät olivat Aatami ja Eeva,
alkuperäiset idiootit. Tästä syystä meillä on perisynti niskassamme
ja otsa hiessä pitää töitä tehdä.

Vanhaa aikaa Weir kurmottaa melko vähän. Melelaos olisi voinut antaa
vaimonsa Helenan vain mennä, Hannibal olisi voinut jättää norsunsa
Afrikkaan, Kleopatra Marcus Antoniuksen viettelemättä ja Nero Rooman
polttamatta. Keskiajalla törttöilivät lähinnä paavit, hyvässä uskossa
totta kai. 

Suurin osa huonoista päätöksistä ajoittuu uudelle ajalle, yli puolet
viimeiseen sataan vuoteen. Weir on tavoitellut maantieteellistä
kattavuutta, mutta länsimaiden ulkopuolella monet mokat ovat
brittiläisten siirtomaaherrojen tekemiä. Kuten ylpeän kenraalimajuri
George Ansonin päätös käsitellä kiväärit naudanrasvalla Intiassa.

Avaruusinsinöörit ja Winston Churchill saavat Weiriltä kunnian olla
kaksi kertaa listoilla. Nasa hassasi ohjelmointi- ja
laatumuutosvirheissä vain veromaksajien rahaa, Churchill, kuten monet
muutkin poliittiset johtajat, ylpeyksissään toimittivat koko joukon
veronmaksajia pois veronkantoluetteloista. Lukumäärissä Stalin ja Mao
Weirin mukaan ylsivät suurimpiin oman maan kansalaisten menettämiseen.

Huonoimmista päätöksistä lukiessa herää mielenkiinto, että kuka
valitsija oikeastaan onkaan. Nettisivujensa mukaan Stephen Weir on
kanadalainen, Torontossa asuva toimittaja ja tietokirjailija. Hän
harrastaa ammattimaisesti sukellusta, kirjoittaa alan lehteen.
Haamukirjoittajana hän on ollut parissa teoksessa, omalla nimellään
julkaissut ennen nyt käsiteltävää teosta kirjan The Sinking of the
Mayflower (1990). Pitkän linjan journalisti siis. Tämän
kirjoitettukin osoittaa.

Tämänkaltaisten kirjojen valinnat ovat aina alttiita arvostelulle -
tähän varsinkin yksittäisen tekijän on pakko alistua. Onpahan ainakin
jonkinlainen kokooma, jonka pohjalta lukija voi miettiä omia
valintojaan.

Huonoja päätöksiä on paljon, Weirin vaatimattomana toiveena on, ettei
niitä toistettaisi. Itse teos kyllä osaltaan todistaa, ettei aina
oppia ole historiasta otettu. Koko maailmaa ajatellen koskettavin
'huono päätös' on mielestäni tehty Naurulla 1900-luvulla. Pienen,
kahdenkymmenen neliökilometrin saaren ainoa luonnonvara oli guano,
linnunkakka. Sen louhiminen aloitettiin 1900, maan itsenäistyttyä
1968 kaivostoiminta kiihtyi, tulot asukasta kohden olivat vuonna 1970
maailman suurimmat. Kansainväliset sijoittajat hallitsivat maata, ja
asukkaat keskittyivät kuluttamaan. Tulevaisuudesta ei huolittu.

1990-luvulle tultaessa saaresta oli suurin osa louhittu ja toimitettu
lannoitteeksi toisten maiden pelloille. Tulot ovat romahtaneet,
Naurusta on jäljellä enää rannikkokaistale, koko sisämaa on hylättyä
avolouhosta. Paluuta perinteisiin elinkeinoihin ei ole ja uusia ei
ole tiedossa. Naurun tapauksessa on pähkäilemistä uusiutumattomien
luonnonvarojen varassa toimivalle maailmalle.

 

 



---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa ja kommentoitavissa Agricolan
arvostelujulkaisussa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/