[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Ystävyyden ymmärrystä yrittämässä

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Riitta Mäkinen  VTM, Lempäälä
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Kari Alenius; Olavi K.Fält; Markus Mertaniemi (toim.): Ystävyyden
monet kasvot. Pohjois-Suomen historiallinen yhdistys, 2009. 211
sivua.


Ystävyyden ymmärrystä yrittämässä
---------------------------------------------------------

Ystävyys on historiankirjoituksessa paljolti laiminlyöty tekijä ja
selittäjä. Oulun yliopiston symposiumin pohjalta laadittu
artikkelikokoelmassa ystävyyttä yritetään ottaa haltuun, mutta
yrityksessä onnistuu vain osa artikkeleista.

 


Oulun yliopiston historian oppiaineen väki ja Pohjois-Suomen
historiallinen yhdistys harjoittaa säännöllistä julkaisutoimintaa.
Kesällä 2009 ilmestyi artikkelikokoelma ystävyydestä historiallisena
tekijänä. Se perustuu talvella 2008 pidetyn symposiumin esitelmiin.
Ystävyys on yksi tärkeimmistä ihmisten välisistä suhteista ja sille
rakentuu oikeastaan kaikkinainen yhteiskunnallinen kehitys, pohtivat
toimittajat esipuheessa.

Ilmoittauduin kirjan arvostelijaksi, koska itselläni on yhtä
'epämääräinen' teema: yhteenkuuluvuus. 'Ystävyyden monet kasvot'
osoittautui kuitenkin hiukan pettymykseksi ja arvion kirjoittaminen
viivästyi. Viidestätoista artikkelista korkeintaan puolessa todella
pohditaan ystävyyttä historiallisten ilmiöiden tai tapahtumien osana
tai selittäjänä. Muihin artikkeleihin, toki jotain keskinäissuhdetta
koskeviin, ystävyys-problematiikka on kytketty melkein vain tai
korkeintaan mainintana. Varmaan teema, niin merkittävä kuin se onkin,
ei sittenkään ollut tarpeeksi monen harrastama.

Aamulehden aiempi Venäjän-kirjeenvaihtaja Matti Posio totesi jossain
Vladimir Putinin lähipiiriä käsittelevässä raportissaan, että
nuoruuden ystävyys on politiikan vahvimpia voimia. Jossain määrin
ystävyyttä on otettu haltuun historiantutkimuksessakin, mutta
verkostotutkimuksen keskiössä ovat kai enemmän olleet
sukulaissuhteet.  Nehän ovat helpommin todennettavissa ja
määriteltävissä.

 

Ystävyyttä hierarkkisesti ja hierarkiat ylittäen

Symposiumin toimeenpanijoiden yritys oli kuitenkin hyvä. Se tuotti
laajan kirjon aikoja ja paikkoja Antiikin Ateenasta Irakin sotaan.  

Muutama kirjoittaja on paneutunut ystävyyteen ilmiönä sekä oman
aiheensa tarkasteluun tätä yleistävää ystävyyspohdintaa vasten.
Heistä perusteellisimpia on Mari Isoaho.  Hän on rohkeasti tarttunut
teemaan, vaikka koko ystävä-sanaa ei ole ollut käytössä niissä
niukkatyylisissä ajankohdan kronikoissa, joihin hänen tietonsa
ruhtinas Jaroslav Vsevolodovitshinin  (1190-1246)
ihmissuhdeverkostosta pääasiassa pohjautuvat. Vasta 1400-luvulla
teksteihin alkoi tulla emootioita. 'Kenties ruhtinaan paras ystävä
oli tuuli hiuksissa', arvailee Isoaho parikymmensivuisen polveilevan
elämäntarinan loppupäätelmänä. Ihmisten kanssa Jaroslav solmi
liittoja, mutta ne palvelivat vain omia valtapyrkimyksiä.

Isoahon artikkelista selviää, että venäläisille sittemmin myös
politiikassa niin merkittävä ystävä-sana, 'drug' on etymologisesti
lähellä 'toista' ja 'muuta' merkitsevää sanaa ja eroaa siis
ajatuksellisesti latinalaisperäisestä 'amicitia', 'amicus' -
sanaperheestä.

Jarmo Pulkkinen on pohjustanut Fredrik Suuren ja Voltairen suhteen
tarkastelun Aristoteleella. Tämä määritteli ystävyyden
vastavuoroisena hyvän tahtomisena toiselle ja nimesi muutamia ehtoja,
kuten että ystävyydelle on ominaista tietty tasapainoisuus eli
samanvertaisuus ystävien välillä. Kuninkaan ja filosofi-kirjailijan
välillä ystävyyden tasapaino saavutettiin vasta viimeisessä vaiheessa
varsin myrskyistenkin vaiheiden jälkeen.

Toisaalta ystävyys saattoi ylittää hierarkia-rajat, toteaa Tero
Anttila, joka on tutkinut ruotsalaisten historiantutkijoiden
teorioiden kehittelyä 1600-luvulla. Anttila muistuttaa myös
käsiteparista patronus - klientti, eräänlainen ystävyyden muunnelma
sekin.

Myös Jussi Jalonen esittelee hierarkiajärjestyksen ylittävää
ystävyyttä artikkelissaan jääkärieversteistä Armas Kemppi ja Eino
Polón. He olivat lähteneet jääkäreiksi aivan erilaisista
kotitaustoista. Elämän varrella koettiin erottamisia ja ylennyksiä
vuorottain, mutta ystävää ja toveria tuettiin. Vielä Kempin
kuoltuakin Polón yritti saada hänen sotilaskunniaansa palautettua;
Kempin vastuuttaminen Viipurista luopumiseen 1944 on monen muunkin
mielestä ollut epäoikeudenmukaista. Jalosen artikkeli on kokoelman
ehjimpiä; sotalaitoksen kulttuuria ja Armaksen ja Einon ystävyyttä
tarkastellaan vuorovaikutteisesti, lisäksi inhimillisesti
kiinnostavasti.

 

Ystävyyttä ulkopolitiikassa

Suomalais-japanilaisia valtiollisia suhteita leimasi ystävyys siitä
pitäen, kun japanilainen tiedustelueversti vehkeili Konni
Zilliacuksen kanssa 1904, kummallakin tarkoituksena heikentää
Venäjää. Tästä kertoo Olavi K. Fält. 'Näyttäisi siltä, että ystävyys
perustui pelkästään ajallisesti ja paikallisesti rajattuihin etuihin.
Kuitenkin yhteistyösuhde näytti luoneen perustaa ajan ja paikan
ylittävälle mielikuvalle kahden kansan välisestä ystävyydestä, joka
voisi nousta esiin sopivan historiallisen tilanteen valitessa.' Tämä
tilanne aukesi, kun  G. J. Ramstedt vuonna 1920 tuli itsenäisen
Suomen ensimmäiseksi edustajaksi Japaniin. Useat korkea-arvoiset
japanilaiset muistivat lämmöllä Akashin ja Zilliacuksen välistä
yhteistyötä. Yhteinen naapuri oli ystävällisten suhteiden
perustekijä, mutta henkilökohtaiset suhteet yhtä lailla. Näihin
puolestaan varmaankin vaikutti se, että Zilliacus oli aiemmin
oleskellut pari vuotta Japanissa ja Ramstedt oli suoranainen Japanin
asiantuntija. Näihin taustoihin Fält ei tosin tässä ota kantaa.

Ilman taustatuntemustakin hyvien suhteiden luominen japanilaisiin on
ollut mahdollista, ilmenee Juha Saunavaaran artikkelista. Hänen
tutkimansa amerikkalaisdiplomaatti Joseph Grew ystävystyi
japanilaisen ylimystön kanssa ennen toista maailmansotaa ja
ponnisteli sodan estämiseksi. Militaristisempi kerrostuma kuitenkin
johti Japanin sotaan. Se, että amerikkalaiset seuranneena
miehitysaikanaan suhtautuivat kunnioittavasti maan kulttuuriperintöön
ja keisari-instituutioon, voidaan yhdeltä osalta laskea varhaisemman
positiivisen yhteistyön ansioksi.

Tuula Okkonen ja Jari Okkonen kertovat sodan jälkeisestä ajasta
tarkemmin ja joutuvat toteamaan, että vastaavanlaisessa tilanteessa
Irakissa 2003 amerikkalaiset olivat huomattavasti vähemmän
kunnioittavia aineellista kulttuuriperintöä kohtaan. Henri
Oinas-Kukkonen esittelee amerikkalaisten diplomaattien ystävystymistä
ja ystävyys-retoriikkaa Japanin kommunistien kanssa ja luottamuksen
murenemista pari vuotta myöhemmin, kun asetelma ja ihmisetkin olivat
vaihtuneet.

Kirjan viimeinen, Kari Aleniuksen artikkeli käsittelee ystävyyttä
sotapropagandan elementtinä ja vastaa selkeästi sitä, mitä
symposiumkutsulla todennäköisesti tavoiteltiin, kuitenkin enemmän
esimerkein kuin vielä kokoavasti.

Kaupanpäällisenä artikkeleissa on ystävyys-teemasta riippumatta
kiinnostavaa tietoa, triviaakin. Kaksi suomalaisupseeria antoi 1940
Mantshukuossa japanilaisille oppia talvisodankäynnissä ja jotkut
japanilaiset puolestaan suunnittelivat luovuttavansa läntistä
Siperiaa Suur-Suomelle, kunhan Neuvostoliitto olisi tuhottu. (Fält)
Monien modernien länsimaisten orientti-stereotypioiden juuret ovat
antiikin kirjallisessa traditiossa, mutta mielikuvaperinne ei ole
yksiselitteisesti kielteinen. (Mertaniemi). Suomalaiset olivat 1950-
ja 60 -luvuilla Amerikan etnisen hierarkian pohjalla. (Taramaa).
Venäjän-Turkin sodan suomalaiset sotilaat löysivät  eksotiikkaa
pikemminkin matkan varren kaupunkien uutuuksista kuin itse
turkkilaisista. (Outinen).

Ranskan Itä-Euroopan maiden kanssa solmimat liitot 1920-luvulla
olivat nimeltään liitto- ja ystävyyssopimuksia. (Hovi) Suomen ja
Neuvostoliiton ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksella on siis
vanhaa nimipohjaa. Tämä suomalaisia kiinnostava ystävyysmuoto
kuitenkin puuttuu  kirjasta. Kiinnostavaa olisi ollut sekin, mihin
kunkin kirjoittajan artikkeli pohjautuu. Toiset ilmaisevat sen
tekstissä tai alaviitteissä; toisten osalta jää täysin arvattavaksi,
onko samanaiheinen tutkimus kenties tekeillä, jo tehty tai miksi
tähän symposiumiin oli ilmoittauduttu. Kenestäkään ei ilmaista asemaa
eikä titteliä, vain yliopisto joka useimmilla on Oulun.
Toimituksellinen valinta tämäkin; nyt itse tekstit puhuvat
puolestaan.

Joka tapauksessa artikkelit muistuttavat, että ystävyys, ylipäänsä
henkilökohtaiset suhteet ovat historiassa vaikuttava tekijä.
Amerikkalaisdiplomaatista kirjoittaneen Juha Saunavaaran sanoin:

'Ystävyyden teoreettisen määrittelyn ja hallinnan vaikeus ei oikeuta
sen unohtamista tai poisjättämistä erilaisen toiminnan motiiveja
pohdittaessa. Ystävyyden tunnustaminen historiantutkimuksen kohteeksi
merkitsee nähdäkseni sen tosiseikan tunnustamista, ettei
historiallisen toimijan motiiveja ole syytä ylirationalisoida.'

 



---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa ja kommentoitavissa Agricolan
arvostelujulkaisussa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/