[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Haastattelu on tehty - mitä sitten

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Leena Rossi  FL, Kulttuurihistoria, Turun yliopisto
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Ruusuvuori, Johanna; Nikander, Pirjo; Hyvärinen, Matti (toim.):
Haastattelun analyysi. Vastapaino, 2010. 469 sivua.


Haastattelu on tehty - mitä sitten
---------------------------------------------------------

Vastapainon julkaisema Haastattelun analyysi on tervetullutta jatkoa
ja täydennystä viisi vuotta sitten ilmestyneelle
Haastattelu-kirjalle. Parikymmentä yhteiskunta-, terveys-, kieli- ja
kirjallisuustieteilijää paneutuu teoksessa aineiston kokoamista
seuraaviin tutkimuksen vaiheisiin omien tutkimusaiheidensa ja
-aineistojensa avulla. He esittelevät sekä erilaisia
analyysitraditioita että käytännön analyysivälineitä ja käsittelevät
myös haastattelututkimuksen eettisiä kysymyksiä.

 



Analyysia 469 sivun verran

Nykyisin on tarjolla paljon ohjeita haastattelujen tekemiseen eli
muistinvaraisen ja kokemuksellisen tiedon tuottamiseen, mutta varsin
vähän julkaisuja, joissa selitettäisiin, miten sitten menetellään,
kun aineisto on käsissä. Siksi Johanna Ruusuvuoren, Pirjo Nikanderin
ja Matti Hyvärisen toimittama teos Haastattelun analyysi onkin
mieleistä lukemista eri alojen tutkijoille, jotka suunnittelevat tai
tekevät laadullisia haastatteluja. Kirjan voi ymmärtää jatkoksi ja
täydennykseksi Johanna Ruusuvuoren ja Liisa Tiittulan toimittamalle
teokselle Haastattelu: Tutkimus, tilanteet ja vuorovaikutus (2005),
jossa on osin samoja kirjoittajia.

Haastattelun analyysi on peräti 469-sivuinen teos, johon kaikkiaan 21
kirjoittajaa on antanut panoksensa 19 artikkelin muodossa.
Kirjoittajat ja toimittajat nimittävät osioita luvuiksi, jotka
kuitenkin toimivat itsenäisinä kokonaisuuksina lukuisista
keskinäisistä viittauksista huolimatta eikä jonkin luvun lukeminen
edellytä aikaisempien lukemista. Kirjoitukset ovat yhden tai kahden
tutkijan laatimia. Tekijöissä on yhteiskuntatieteilijöitä sekä
kieli-, kirjallisuus- ja terveystieteilijöitä. Moni kirjoittaja on
Tampereen yliopistosta, mutta muutamia on myös Jyväskylän ja
Helsingin yliopistoista sekä eräistä tutkimuslaitoksista.
Kirjoittajien esittelyistä ilmenee, että moni on aikaisemminkin
kirjoittanut metodologisista kysymyksistä. Lukijan kannalta tärkeitä
ovat lukujen loppuun sijoitetut kirjallisuusluettelot ja
suositeltavan lukemisen valikoimat, joiden avulla hän voi paneutua
aiheeseen perusteellisemmin.

Kirja jakautuu kahteen hyvin erisuuruiseen osaan. Ensimmäinen, noin
360 sivun laajuinen osa sisältää peräti 13 lukua, jotka käsittelevät
analyyttisia traditioita ja käytännön analyysivälineitä. Toisessa,
noin 75 sivun mittaisessa osassa on vain viisi lukua, joista neljä
koskee aineiston konkreettista käsittelyä ja litteroimista sekä yksi
luku tutkimuseettisiä kysymyksiä. Esitän huomioitani teoksesta
muistitietoa hyödyntävänä etnologina ja kulttuurihistorioitsijana.

 


Toimittajat hahmottelevat yleislinjat

Kirjan alussa 'Haastattelun analyysin vaiheet' -luvussa toimittajat
Johanna Ruusuvuori, Pirjo Nikander ja Matti Hyvärinen antavat eväitä
muihin artikkeleihin tutustumiseksi. He hahmottelevat
tutkimushaastattelujen analyysin yleislinjoja sekä näihin sisältyviä
perusvalintoja. Ensin aineistoon on tutustuttava ja se on
järjestettävä ja luokiteltava, jotta päästään analysointiprosessiin,
vertailemaan analysointiteemoja ja -ilmiöitä, tulkitsemaan aineistoa
ja keskustelemaan aineiston kanssa. Lopulta analyysin tulosten
pitäisi olla valmiita julkaistaviksi. Mutta kuten jokainen tutkija
tietää, tutkimus ei käytännössä etene tiukassa ennalta päätetyssä
järjestyksessä, vaan aineistoa on tulkittava jo sitä tuotettaessa ja
varsinaiseen analyysivaiheeseen päästyäkin on välillä palattava esim.
tutkimuskysymysten muotoiluun tai aineiston keruuseen.

Toimittajien lähtökohtana on, ettei yhtä tai yleispätevää tietä
aineiston luennasta analyysiin ja tulkintaan ole, sillä tutkijan
valitsema näkökulma sekä ongelmanasettelu ja tarkempien kysymysten
muotoileminen muovaavat aineiston lähestymistapaa. Tutkimusongelma
myös suuntaa analyysivälineen ja havaintoyksikön valintaa sekä ohjaa
aineistosta tehtäviä päätelmiä ja tulkintoja. Mitkään
tutkimusoperaatiot eivät ole neutraaleja toimia, vaan niiden
taustalla on tutkijan epistemologinen ja ontologinen esiymmärrys
siitä, mitä ilmiöitä pitäisi tutkia, millaisia teemoja aineisto
sisältää ja mitkä seikat ovat analyysin kannalta olennaisia.

Laadullisen tutkimuksen tavoitteena voi olla kattava yleiskatsaus tai
perusteellinen yksityiskohtiin paneutuminen tai näiden yhdistelmä,
joka antaa ilmiöstä karkeahkon yleiskuvan mutta valaisee myös
kiintoisia solmukohtia ja yksittäisiä poikkeustapauksia. Tavoitteesta
riippumatta analyysin validiteetti ja reliabiliteetti ovat tärkeitä
myös laadullisessa tutkimuksessa. Tutkijan ei tarvitse pyrkiä
määrällisen tutkimuksen kaltaiseen yleistettävyyteen, vaan hänelle
riittää mahdollisen logiikka. Kuitenkin hänen on näytettävä, että
hänen aineistonsa ja siitä tekemänsä tulkinnat ovat käypiä ja
pitäviä, että hän on tehnyt päätelmänsä perustellusti oikean
aineiston pohjalta ja avannut analyyttiset kriteerinsä ja
menettelynsä.

 


Etnografiaa ja narratiivia

Haastattelun analyysi -teoksen ensimmäisen, analyysimenetelmiä
koskevan osan luvut esittelevät erilaisissa haastattelututkimuksissa
käytettäviä menetelmiä. Alaansa hyvin perehtyneet kirjoittajat
havainnollistavat lähestymistapojaan esimerkein ja esittelevät
tutkimusprosessin eri vaiheita, metodisia valintojaan ja
operaatioitaan. Tekstit perustuvat tutkijoiden omiin kokemuksiin
analyysiprosessin keskeisistä solmukohdista erilaisissa
haastatteluissa. Ne avaavat uusia näkökulmia ja antavat ideoita.
Terävä lukija oivaltaa, että monia lähestymistapoja ja käsitteitä voi
soveltaa muihinkin aineistoihin, ja löytää omiin tarkoituksiinsa
sopivia analyysitapoja.

Laura Huttunen ja Anna Rastas käsittelevät etnografista tutkimusta.
Kun historioitsija lukee Huttusen pohdintaa haastattelujen ja muiden
aineistojen välisestä suhteesta, hänen mieleensä tulevat hakematta ne
monenkirjavat lähteet, joita hän itse hyödyntää. Aineistojen
ristiinluenta ja teoreettisten käsitteiden merkitys haastattelun
analyysin keskeisimpinä välineinä kuulostavat tutuilta kuten
etnografialle tyypillinen tiheä selittäminenkin, joka perustuu eri
ajankohtina koottujen ja erimuotoisten aineistojen yhdistämiseen.
Rastas puolestaan kuvaa haastatteluaineistojen tehtäviä, erilaisten
aineistojen käsittelyn ja analyysin etenemistä sekä empirian ja
teorian vuoropuhelua etnografisen tutkimusprosessin osana. Hän
painottaa etnografisen tutkimuksen poliittisia ja emansipoivia
ulottuvuuksia sekä toimintatutkimuksellisen otteen seurauksia
haastatteluaineistojen tuottamiselle ja analyysille.

Haastattelukertomuksen analyysi on Matti Hyvärisen, Tarja Aaltosen ja
Anna Leimumäen sekä Jyrki Pöysän pohdinnan kohteena. Hyvärinen
ehdottaa, että kertomusten teemojen ja sisältöjen analyysi tulee aina
suhteuttaa kertomuksen etenemiseen. Hän käsittelee analyysia
kertomuksen aikakehysten, prosessityyppien ja odotusanalyysin
näkökulmasta. Aaltonen ja Leimumäki puolestaan esittävät, kuinka
kirjallisuustieteellisiä käsitteitä voidaan käyttää
sosiaalitieteellisissä tutkimuksissa omaelämäkerrallisen
sairauskertomuksen ja afaatikon kokemuskertomuksen analysoinnissa.
Pöysä esittelee asemoinnin eli positioinnin teorian, joka tarjoutuu
muita kertomuksen ja haastattelun analyysin tekniikoita tukevaksi
tulkinnalliseksi kehykseksi. Hän korostaa haastattelun luonnetta
aktiivisena vuorovaikutuksena, jossa kertojat asemoivat itseään
toimijana tai kohteena, mutta myös esittävät näitä rooleja
määrätietoisuudellaan ja tunnereaktioillaan. Historioitsijakin
saattaisi eräissä tapauksissa hyötyä vaikkapa siitä, että huomioi jo
haastattelun kuluessa, ottaako kertoja jossakin vaiheessa
subjektiaseman vai tyytyykö hän jatkuvasti objektiasemaan.

 


Identiteettejä ja positioita

Jukka Törrönen, Ilkka Pietilä ja Pirjo Nikander pureutuvat luvuissaan
haastatteluissa ilmenevien ja kehkeytyvien identiteettien ja
subjektiasemien analyysiin. Törrönen esittelee yhteiskunnallisen,
kulttuurisen ja tilannekohtaisen analyysistrategian, joita voi
käyttää itsenäisesti tai yhdistää toisiinsa. Hän näyttää, miten
subjektiasemia voi analysoida toimijoiden ominaisuuksia määrittävinä
luokituksina, toimintaa jäsentävinä osallistujarooleina tai
vuorovaikutuksesta kehkeytyvinä kommunikaatioasemina. Ilkka Petilä
kiinnittää huomionsa ennen kaikkea haastattelutilanteeseen ja kahden
erilaisen haastattelutyypin vertailuun ja osoittaa identiteettityön
rakentuvan ryhmä- ja yksilöhaastatteluissa erilaisten odotusten
varaan. Pirjo Nikander näyttää omassa luvussaan, miten
jäsenkategoria-analyysi ja kulttuuriset jäsennykset voivat yhdistää
kulttuuriin kiinnittyvän ja tilanteisen tarkastelutason.

Ammattilaisen ja asiakkaan väliset sekä mediahaastattelut ovat
Johanna Ruusuvuoren, Pirkko Nuolijärven ja Liisa Tiittulan sekä Maria
Rakkolaisen ja Leena Ehrlingin lukujen aiheena. Ruusuvuori esittelee
keskusteluanalyysin käyttökelpoisuutta tutkittaessa valtaa
vuorovaikutuksessa. Nuolijärvi ja Tiittula avaavat mediahaastattelun
dynamiikkaa ja muistuttavat teemahaastattelujen tekijälle tutusta
asiasta: analyysissa on vastausten lisäksi huomioitava myös
kysymykset. Rakkolainen ja Ehrling puolestaan näyttävät, miten
erilaisesta teoriaperinteestä nousevat menetelmät, koodaus ja
keskustelunanalyysi, voivat täydentää toisiaan motivoivan
haastattelun analysoimisessa. Vaikka päihdehoidon keskustelujen
vaikuttavuus ei ehkä kiinnosta historioitsijaa tipan vertaa, tuntuvat
kirjoittajien käyttämät etic- ja emic -näkökulmat tutuilta sekä
kulttuurin että historian tutkijasta. Motivoivan haastattelun
periaatteita - avoimet kysymykset, heijastava kuuntelu, kertojan
näkökulman vahvistaminen ja tukeminen, puheenvuorojen yhteenvedot,
muutospuheen kannustaminen - soisin historioitsijoidenkin noudattavan
myös omissa haastatteluissaan, vaikkei kukaan näiden vaikuttavuutta
selvittänekään.

 


Grounded theorya ja faktoja

Kulttuurien ja historian tutkijalle antoisimmat luvut ovat Jari
Luomasen sekä Marja Alastalon ja Maria Åkemanin kirjoitukset.
Luomanen esittelee straussilaista grounded theorya, joka on saanut
huomiota osakseen myös humanistien keskuudessa. Hän selventää tämän
aineistoon ankkuroidun teorian perustaa ja luonnetta systemaattisena
aineiston analysoinnin tapana sekä kuvailee tarkasti analyysin
vaiheita, joissa induktio ja deduktio vuorottelevat. Hän myös vertaa
teorian erityispiirteitä diskursiivisiin analyysitapoihin.
Kiinnostunut löytää valaisevaa lisälukemista Luomasen
kirjallisuusluettelon perusteella.

Asiantuntijahaastattelusta kirjoittavat Alastalo ja Åkeman
käsittelevät historioitsijoille tuttua tapaa tehdä haastatteluja
faktoja löytääkseen. Vaikka asiantuntijahaastatteluilla useimmiten
tavoitellaan päteviä kuvauksia menneistä ilmiöistä ja tapahtumista,
ne voivat tuottaa informaatiota myös asiantuntijoiden kulttuurisista
jäsennyksistä. Näin ollen taitava tutkija pystyy tarvittaessa
yhdistämään faktanäkökulman kulttuurin tutkimuksen lukutapoihin.
Kirjoittajat myöntävät asiantuntijahaastattelujen
vuorovaikutteisuuden ja riippuvuuden syntytilanteestaan, mutta
muistuttavat myös, että kaikki asiakirjatkin on tuotettu tietyssä
tilanteessa, tietylle yleisölle ja tiettyä tarkoitusta varten.
Erilaisia aineistoja on siis syytä käyttää kriittisesti rinnakkain.

 


Aineiston käsittelyn kysymyksiä

Haastattelun analyysi -teoksen toisen osan viisi lukua keskittyy
aineiston käsittelyyn liittyviin seikkoihin kuten aineiston
järjestämiseen ja esittämistapaan sekä tutkimuseettisiin kysymyksiin.
Outi Jolanki ja Sanna Karhunen arvioivat viime vuosina yleistyneiden
tietokonevälitteisten laadullisten analyysiohjelmien hyötyjä ja
ongelmia sekä konkretisoivat aihetta omilla kokemuksillaan
Atlas.ti-ohjelman avulla. He muistuttavat, ettei ohjelma tee valmista
analyysia tutkijan puolesta, vaan on pikemminkin ajattelun ja
tulkinnan arvokas apuväline, joka voi tukea aineiston systemaattista
koodausta ja visualisointia sekä haastatteluaineiston hallintaa ja
koosteiden tekemistä.

Ilkka Pietilä kirjoittaa vieraskielisten haastattelujen analyysista
ja raportoinnista käsitellen ongelmia, jotka varmasti yleistyvät
kansainvälistyvässä tutkimusmaailmassa, kun yhä useampi tutkija tekee
haastatteluja muulla kuin omalla äidinkielellään tai hyödyntää muiden
tekemiä vieraskielisiä haastatteluja. Vaikka tutkittavien kulttuurin,
yhteiskunnan ja historian tuntemus on yleensäkin tärkeää, erityisen
tärkeää se on vieraskielisiä haastatteluja analysoitaessa.

Sekä Johanna Ruusuvuori että Pirjo Nikander kirjoittavat puhe- ja
kuva-aineiston purkamisesta tekstiksi eli litteroinnista. Ruusuvuori
käsittelee litteroinnin tarkkuutta ja tulkinnallisuutta sekä kuvien
ja tekstinkäyttöä litteroinnissa. Hän mainitsee myös useita ohjelmia,
joista voi olla apua litteroinnissa. Nikander puolestaan esittelee
laadullisten aineistokatkelmien litterointiin ja kääntämiseen
liittyviä ongelmia, jotka ovat lisääntyneet vierailla kielillä
julkaisemisen myötä. Hän painottaa, ettei aineiston purkaminen ja
kääntäminen ole pelkkää tekniikkaa tai käytännön valintoja, vaan
laadullisen analyysin olennainen osa. Täydellistä aineistokäännöstä
ei ole olemassa, mutta epätäydellisyyden hyväksyminen ja aineiston
esittämistä koskevien teoreettisten, eettisten ja käytännöllisten
valintojen pohtiminen ja avaaminen useimmiten riittävät osoittamaan
tutkimuksen olevan tasokasta.

Teoksen viimeisessä luvussa Arja Kuula ja Sanni Tiitinen kirjoittavat
aineistojen jatkokäytön varmistamisesta sekä avoimen jatkokäytön
hyödyistä. He tarkastelevat haastattelusuhteen luonnetta ja aineiston
luottamuksellisuutta sekä kuvaavat tutkimusetiikkaan kuuluvia hyviä
haastattelujen tiedonhallinnan käytäntöjä ja näiden toteuttamista,
kun merkitään haastattelujen perustietoja ja anonymisoidaan kertojia.
Kirjoittajat antavat myös esimerkkejä haastattelujen jatkokäytöstä ja
yhtä käyttökertaa pidemmästä elinkaaresta - olisihan suurta tuhlausta
käyttää vaivalla tuotettua aineistoa vain kerran. - Haastateltavien
yksityisyyden suojaaminen julkisuudessa on toki tärkeää, mutta
historioitsijat eivät haluaisi hävittää eivätkä edes karkeistaa
yksilöiden tunnistetietoja ennen arkistoimista. Tämä on asia, josta
olisi keskusteltava perusteellisesti, ennen kuin kaikki arkistoihin
tallennettavat aineistot anonymisoidaan, jottei tietojen
poistamisella tai muuntamisella tuhottaisi yksilöiden
ainutlaatuisuutta ja jo etukäteen rajattaisi tulevien tutkijoiden
mahdollisuuksia tulkita ja kontekstualisoida ilmiötä. Varsinkin
asiantuntijahaastattelussa puhujan tekeminen tunnistamattomaksi
saattaa johtaa absurdiuteen.

Haastattelun analyysi on erinomainen tietopaketti yhteiskuntatieteen
opiskelijalle ja tutkijalle ja siitä on iloa myös historioitsijalle,
joka voi sen avulla avartaa omia teoreettisia ja metodologisia
näkemyksiään. Kirjasta löytyy monia käyttökelpoisia käsitteitä ja
menetelmiä, joita voi soveltaa myös erilaisiin historiallisiin
aineistoihin. Tutustuminen erilaisiin haastattelun analyysitapoihin
voi myös auttaa tajuamaan, ettei kaikkiin aineistoihin tai edes
aineiston osiin voi soveltaa yhtä ja samaa menetelmää.



---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa ja kommentoitavissa Agricolan
arvostelujulkaisussa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/