[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Islamin molemmista kasvoista - kerrankin

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Hanska, Jussi  Tutkijalehtori, Suomen Rooman Instituutti, Villa Lante
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Salminen, Johannes: Islams två ansikten. Söderströms/Atlantis, 2010.
127 sivua.


Islamin molemmista kasvoista - kerrankin
---------------------------------------------------------

Johannes Salmisen uusi essee-kokoelma on tärkeä teos sekä
ajankohtaisuutensa että käsiteltävän aiheen tärkeyden vuoksi. Islam
ja sen historia ovat Suomessa, etenkin suuren yleisön keskuudessa
luvattoman heikosti tunnettuja. Sen vuoksi taitavan kirjoittajan
laatimalla monipuolisella historian popularisoinnilla on olemassa
tilausta. Salminen ei tälläkään petä.


Islam on ollut tavalla tai toisella läsnä eurooppalaisessa
yhteiskunnassa 600-luvulta lähtien. Liioittelematta voi kuitenkin
todeta, ettei se ole ollut yhtä ajankohtainen kuin nyt sen jälkeen
kun Jan Sobieski puolalaisineen ajoi pakosalle Wieniä piirittäneen
ottomaanien armeijan vuonna 1683. Tämän taistelun myötä uhka
turkkilaisvalloituksesta poistui Euroopan yltä ja islam vajosi
kolmannen tärkeysluokan ilmiöksi. Takaisin se tuli vasta
islaminuskoisten maahanmuuttajien ja ennen muuta New Yorkin
terrori-iskujen jälkeen.

Al Quaidan ja poliittisen islamin vallattua pysyvän paikan
televisiouutisissa on myös islamin uskosta ja muslimien historiasta
tullut suurta yleisöä, ainakin sen sivistynyttä osiota kiinnostava
asia. Kenties vastareaktiona Yhdysvaltain terrorismin vastaisen
sotaan liittyneisiin ylilyönteihin ja pelon lietsomiseen
vastapainoksiksi on eurooppalaisessa mediajulkisuudessa pyritty
luomaan ääripositiivista kuvaa islamista ja sitä tunnustavista.
Päivystävät dosentit ovat myös Suomen television
ajankohtaisohjelmissa ja uutistapahtumia kommentoidessaan toistaneet
mantraa siitä, ettei terrorismi kuulu islamiin, vaan se on
rauhanomainen uskonto, jota kannatuspohjaltaan vähäiset ääriryhmät
hyödyntävät omien poliittisten etujensa ajamiseen.

Tämä julkisuus on haudannut alleen sen tosiasian, että islamin, kuten
muidenkin suurten maailmanuskontojen, historia ja nykyisyys ovat
täynnä ilmiöitä, joita voidaan meidän moraalikäsityksemme valossa
pitää hyvinä ja pahoina. Suvaitsevaisuuden ja merkittävien
taiteellisten sekä tieteellisten saavutusten rinnalla islamin
historia on myös valloitusten, joukkomurhien ja kidutusten historiaa.
Siihen kuuluvat yhtälailla Aristoteleen filosofiaa Länsi-Eurooppaan
välittänyt Ibn Sina (Avicenna) kuin verenhimoinen Timur Lenk.  

Johannes Salmisen uudesta essee-kokoelmasta tekee erityisen
viehättävän se, ettei hän, vaikka tunteekin selkeästi sympatiaa
kohdettaan kohtaan, kuitenkaan pyri lakaisemaan maton alle islamin
historian synkempiä lukuja. Salminen kuvaa islamin roolia
maailmanhistoriassa niin hyvässä kuin pahassakin. Ääneen pääsevät
islamin ja arabikulttuurin ihailijoiden lisäksi myös vastustajat.
Salminen muun muassa siteeraa, joskin varovaisesti paheksuen Georg
August Wallinin (k. 1852) näkemystä Mekan, Medinan ja Jerusalemin
muslimiasukkaista: 'Ingenstädes, ingenstädes i världen har jag sett
så gement, nedrigt, fördärvat folk som just bland dem.'

Toki kolonialismin ja Euroopan historian 'pimeiden vuosisatojen'
aikaansaama synnintunto näkyy myös Salmisen teoksessa. Esimerkiksi
kertoessaan kuinka Venetsia luovutti filosofi Giordano Brunon Rooman
inkvisitiolle sillä seurauksella, että Bruno poltettiin vuonna 1600
elävältä roviolla, Salminen toteaa filosofin kohtelun olevan ikuinen
häpeätahra molemmille kaupungeille ('evig vanära över både Rom och
Venedig').

Sen sijaan ilman mitään moraalisia kannanottoja, pelkät faktat
toistaen, Salminen mainitsee ohimennen kuinka Famagustan
(Kyproksella) venetsialaisilta vallattuaan turkkilaiset leikkasivat
varuskunnan komentajan Marcantonio Bragadinin nenän ja korvat irti.
Lopulta he nylkivät onnettoman kenraalin elävältä, täyttivät nahan
heinillä, nostivat sen hevosen selkään sekä kävelyttivät ympäri
kaupunkia. Mainitsematta jää, että Bragadinia pidettiin nenän ja
korvien amputoinnin jälkeen kaksitoista päivää pienessä häkissä
auringon paahteessa. Sitten hänelle tarjottiin mahdollisuus säästää
henkensä kääntymällä muslimiksi, mihin venetsialainen ei kuitenkaan
suostunut. Nämä raakuudet eivät tietenkään säily ikuisena
häpeätahrana Turkin historiassa.

Salmisen kirja on, kuinkas muuten, kirjoitettu sujuvasti ja hyvällä
tyylillä. Se ei ehkä nouse suomalaisen historiallisen
essee-kirjallisuuden klassikkona pidettävän Aleksandrian muiston
tasolle, mutta on ehdottomasti lukemisen arvoinen. Historiallinen
essee on tyylilajina äärimmäisen hankala. Kirjailijan on kyettävä
käsittelemään kiinnostavasti laajoja historiallisia ilmiöitä, jotka
kiinnostavat suurta lukijakuntaa. Hänen täytyy samaan aikaan välttää
sekä turhan nippelitiedon Skylla että banaalien itsestäänselvyyksien
Kharybdis. Tässä Johannes Salminen on aina ollut mestari. Hänen
esseensä kertovat ajankohtaisista asioista ja ilmiöistä historian
peilikuvaa vastaan. Niissä punainen lanka ja suuri kertomus eivät
koskaan huku yksityiskohtien mereen. Toisaalta valistuneen lukijan
iloksi kertomusta maustetaan juuri sopivalla määrällä harvinaisempaa
asiatietoa ja anekdootteja. Eräs tämän kokoelman mehevimmistä
anekdooteista on kertomus ahvenanmaalaisesta orientalistista Georg
August Wallinista, joka kierteli vuosina 1845-1849 arabiksi
naamioituneena Arabian niemimaalla ja Persiassa ja vieraili jopa
muuten vääräuskoisilta suljetussa Mekassa!

Historiallisen esseen tyylikeinoihin kuuluvat myös rohkeat
rinnastukset ja päätelmät, joita ammattihistorioitsija joutuu
tieteellisissä julkaisuissa välttämään. Myöskään tässä suhteessa
Salminen ei petä. Jotta en pilaisi lukijalta kaikkea löytämisen iloa,
tyydyn mainitsemaan esimerkkinä kuinka Salminen sivuilla 57-58 vertaa
Kemal Ataturkia Kustaa Vaasaan. Samassa yhteydessä Salminen
huomauttaa, ikään kuin ohimennen, että oli oikeastaan hyvä, että
suomalaiset taipuivat Kustaa Vaasan reformaation, sillä muuten meillä
saattaisi olla samanlainen tilanne kuin Pohjois-Irlannissa. En usko,
että edes moni reformaatiokauden historian tutkija on tullut
jossitelleeksi tuolla ajatuksella!

Salmisen kirja liikkuu laajalti islamilaisessa maailmassa.
Pakollisten Bagdadin, Kairon, Istanbulin ja islamilaisen Espanjan
lisäksi oman lukunsa saavat muun muassa Tunisian ja Tripolin
barbareskimerirosvot, islamilaisten orjakauppa Afrikassa ja jopa
niinkin eksoottinen ja Suomessa heikosti tunnettu asia kuin Intian
suurmogulihallitsija Akbar (k. 1605). Ajallisesti kokoelman
painopiste on vanhemmassa historiassa, sillä lähihistoriaa sivutaan
ainoastaan Egyptia, Kemal Ataturkia ja Jerusalemin vaiheita
käsittelevissä esseissä.  Johannes Salminen ei juuri väännä asioita
rautalangasta lukijoilleen, vaan historian opetukset ja paralleelit
nykymaailman kanssa jätetään viisaasti lukijan itsensä löydettäväksi.

Salminen ehtii käsittelemään uskomattoman määrän asioita vähäisen
sivumäärän puitteissa. Kuitenkin monia kiinnostavia asioita jää
vaille huomiota ja osa käsiteltävistä asioista laukataan ohitse liian
kevyesti. Tätä taustaa vasten suurimmaksi moitteen aiheeksi nousee
nimenomaan teoksen pituus. Kirjoittajan lukeneisuus huomioon ottaen
asiaa olisi varmasti riittänyt hieman laajempaankin sivumäärään.

Joitakin pieniä herpaantumisen hetkiä toki sattuu Salmisellekin.
Loppuun kuluneen Espanjan sijasta esimerkkinä muslimien, juutalaisten
ja kristittyjen suhteellisen mutkattomasta yhteiselosta olisi voinut
käyttää vaikkapa normannien aikaista Sisiliaa. Nykyisellään kirjan
ensimmäinen essee, joka käsittelee Espanjan historiaa, on sen heikoin
lenkki - asiat ovat valistuneelle lukijalle liiankin tuttuja. 

Juutalaisten jumalan nimenä esiintyy milloin Jahve, milloin Jehova.
Napoleonia Salminen siteeraa sivulla 77 italiaksi. Oletettavasti
Napoleon kuitenkin puhui tässäkin yhteydessä ranskaa, jolloin
sitaatin olisi huoletta voinut esittää pelkästään ruotsiksi.

Jos Salmisen omaa osuutta voi hyvinkin pitää kiitettävänä, ei teoksen
kustannustoimittaja selviä täysin ilman moitteita (jos nykytendenssin
tuntien kukaan on edes teosta toimittanut). Teokseen on jäänyt jonkun
verran lyöntivirheitä. Tavanomaisten konsonantit väärässä
järjestyksessä - tyyppisten virheiden (joista olisi vapauduttu
oikolukuohjelmalla) on joukkoon lipsahtanut muutama kiusallisempi
virhe. Esimerkiksi luonnonfilosofi Giordano Bruno on tekstissä
muuttunut muotoon Guirdano Bruno. Englanninkielisessä sitaatissa
kamelia luonnehditaan epiteetillä undomestilated animal. Oletan
kuitenkin, että Encyklopedia Britannican sivuilta teksti löytyy
kuitenkin muodossa undomesticated.

Näistä pienistä, ellei jopa pikkumaisista, narinoista huolimatta on
Islams två ansikten vuoden 2010 parhaita saavutuksia, mitä tulee
historian popularisoimiseen. Sen vuoksi sen soisi kuluvan
sivistyneiden lukijoiden käsissä. Salmisen sanataide pääsee parhaiten
oikeuksiin alkukielisenä versiona, mutta ruotsia taitamattomat ja
innokkaimmat post-fennomaanit jaksanevat odottaa suomenkielisen
käännöksen valmistumista. Toivottavasti sellainenkin on tulossa.



---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa ja kommentoitavissa Agricolan
arvostelujulkaisussa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/