[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Matkakirjeitä tulppaanien ajan kynnykseltä

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Meri Kytö  nuorempi tutkija, Itä-Suomen yliopisto
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Wortley Montagu, Lady Mary: Elämänmenoa Kultaisessa sarvessa (Life on
a Golden Horn). Kääntänyt Ville-Juhani Sutinen. Savukeidas Kustannus,
2010. 171 sivua.


Matkakirjeitä tulppaanien ajan kynnykseltä
---------------------------------------------------------

Lady Mary Wortley Montagu matkusti miehensä rinnalla
Konstantinopoliin 1710-luvulla. Istanbul vietti vuonna 2010
kulttuuripääkaupunkivuottaan ja kaupungin suosio suomalaistenkin
matkailijoiden kohteena on ollut nousussa jo muutamia vuosia. Tämä
kirjanen tarjoaa mukavaa matkalukemista ja historiallisia heijastumia
kanssamatkaajalta kaupungista kolmensadan vuoden takaa.


Savukeidas-kustantamo julkaisee napakkaa 'klassikkomatkat'
-taskukirjasarjaansa. Tässä historiallisten matkakuvausten sarjassa
on ilmestynyt muitakin 1700-luvun matkakertomuksia kuten Laurence
Sternen Sentimentaalinen matka ja tulossa on Mary Wollstonecraftin
Kirjeitä Ruotsista, Norjasta ja Tanskasta. Uusin on Lady Mary Wortley
Montagun kirjekokoelma Elämänmenoa Kultaisessa sarvessa.

Teos koostuu valikoiduista ja editoiduista kirjeistä, joita Montagu
lähetti ystävilleen ja sukulaisilleen vuosien 1716-1718 aikana,
jolloin hän matkusti ja asui Konstantinopolissa. Tämä editio sisältää
kaksikymmentäviisi kirjettä, joista kuusi on kirjoitettu Kultaisen
sarven (kaupungin Euroopan puolta halkovan lahden) rannoilla ja
Konstantinopolin elämää kuvaten. Loput kirjeistä on kirjoitettu
matkalla ottomaanien valtakuntaan ja sen rajat ylittäen sekä peräti
kahdeksan Adrianopolista (nykyinen Edirne) matkalla
Konstantinopoliin, jonne innokas lukija pääsee vasta sivulla 105.
Tässä editiossa julkaistut kirjeet antavat kuvan, että Montagu palasi
Konstantinopolista suoraan Englantiin, vaikka itse asiassa hän
kaarteli paluumatkallaan Pohjois-Afrikkaa, Italiaa sekä Ranskaa.

Kirjeissä, jotka kiersivät lukijalta toiselle Englannissa ajan tavan
mukaan, on jotain teeskentelemättömän raikasta. Montagu tuntuu
kirjoittavan kohtuullisen suoraan ja huumorilla ajatuksistaan,
jokaiselle vastaanottajalle omalla tyylillään. Aina raikkaalta
tuntuvat arkisen tason kuvaukset länsimaisen ladyn silmin ovat
mutkattomuudessaan kiinnostavia, joskin kuvauksista paistaa ajoittain
vaivaannuttava yläluokkaisen naisen arkielämänpiirin rajoittuneisuus.
Päivät vietetään kestittämällä vieraita ja käymällä saattajien kanssa
kylässä tai nähtävyyksillä. Montagun kirjeistä usein nostetaan esiin,
että hänen katsantokannastaan huivi on Konstantinopolissa asuvalle
naiselle helpotus ja vapaus, jonka turvin hän voi kulkea huomiotta ja
hyvin kohdeltuna. Sitä sietämällä hän itse on kyennyt tyydyttämään
uteliaisuuttaan ja matkaamaan kaupungissa ja Bosporin yli, asia joka
usealta muulta lähettilään vaimolta on jäänyt kokematta. Hän kokee
myös, että turkkilainen vaimo on vaimoista vapain, mutta perustelee
tämän vain maallisella hyvällä ja toimettomuudella.

Montagu ottaa kirjeissään asiakseen korjata ystäviensä
väärinkäsityksiä ottomaanielämästä ja -kulttuurista. Mekan balsamiksi
kutsuttu voide ei ole suositeltavaa kosmetiikkaa. Hippodromin
patsailla on kaikilla pää tallella. Ostettavat naisorjat eivät ole
kreikkalaisia vaan joko sotavankeja tai sitten venäläisten,
tserkessien tai georgialaisten tataarien kaappaamia, niin kurjia,
onnettomia ja surkeita ihmisraukkoja että heistä ei ole
kamarineidoiksi. Erityisen viehättävästi Montagu kuvaa ylhäisönaisten
vaatetusta, pukimien tapaan yksityiskohtaisesti ja runsaasti. Näistä
hän kirjoittaa lähinnä naispuolisille vastaanottajille.
Miespuolisille ystävilleen, joiden joukossa ovat mm. runoilija
Alexander Pope ja isä Conti, Montagu kuvailee yhteiskunnallisia
asioita, vallanpitäjiä ja paikallishistoriaa yhteenottoineen.

Yhtenä yksityiskohtana mainittakoon oikaisu turkkilaisesta musiikista
seuraavaan tapaan sivulla 94:

Olet otaksuakseni lukenut jostain, että turkkilaisilla ei ole muuta
kuin korvia riipivää musiikkia. Moista valetta kertovat kuitenkin
vain ne, jotka eivät ole milloinkaan kuulleet muuta kuin kaduilla
soitettavia lauluja, mikä taas on yhtä tolkullista kuin jos
ulkomaalainen määrittäisi käsityksensä englantilaisesta musiikista
säkkipillinsoiton tai luiden ja lihanleikkaajan veitsen kalinan
perusteella. Voin vakuuttaa sinulle, että paikallinen musiikki on
erinomaisen tunteikasta.

Euroopassa turkkilainen musiikki tunnettiin tuolloin lähinnä
janitsaarien perkussiivisen mehter-musiikina. Turkkilainen musiikki
lähinnä lyömäsoittimien muodossa tuli myöhemmin 1700-luvulla muotiin
Euroopassa kuuluen muun muassa Mozartin oopperoissa, Haydnin ja
Beethovenin sävellyksissä. Tähän innoitukseen on luultavasti
vaikuttanut myös tulppaanien ajalta alkaneet uudistukset,
vahvistettavat turkkilais-eurooppalaiset välit ja lähettiläskäytäntö;
Wienin turkkilaislähettiläillä on ollut mehter-muusikkoja mukanaan,
jotka esiintyivät kaupungissa julkisesti.

Lääketieteen historian kannalta kiinnostava kirje ovat kuvaus
variolaatiosta (variola=isorokko), isorokkoviruksen istuttamisesta
hieromalla rokonarpipulveria pistohaavaan. Montagu kuvailee
toimenpidettä tarkkaan kirjeessään Sarah Chiswellille. Montagun veli
menehtyi isorokkoon ja hän itse sairasti isorokon pysyvin jäljin
ennen lähtöään Konstantinopoliin. Palattuaan Englantiin hän toimi
aktiivisesti tavan istuttamisen puolesta tuoden Konstantinopolista
mukanaan kirjallisuutta rokonistutuksesta suorituttaen toimenpiteen
myös kahdelle lapselleen. Kohdattuaan aluksi odottamaansa vastarintaa
uskonnollisilta ja lääketieteellisiltä tahoilta tapa sai vähitellen
kannatusta ja toimi turvallisemman lehmärokkoviruksesta tehdyn
rokotteen (vaccinia=lehmärokko) keksimiseen asti1700-luvun lopulle,
pääasiallisena keinona isorokon vastustamiseen.

Montagun notkeaa kieltä on ilo lukea, kiitos myös kääntäjä
Ville-Juhani Sutisen. Esipuhe taustoittavine tietoineen ja Sutisen
loppuun kokoamat 'selitykset ja muut juolahdukset', kuten Sutinen
niitä kutsuu, ovat erittäin tarpeelliset kun tekstissä vilkkuu
historiallinen toimija ja käännöstermi jos toinenkin. Toisaalta
turkinkielisille käännöstermeille olisi suonut hieman
kirjoitusasullista tarkkuutta. Nyt Montagun ajoittain epäselvästi ja
englantilaisen ääntämysasun mukaan kirjoitetut turkinkielen sanat
muuntuvat Sutisella vielä mielikuvituksellisimmiksi, jolloin mieleen
juolahtaa olisiko turkinkielenosaajasta ollut apua oikoluvussa.
Tällöin olisi korjautunut mm. Montagun 'vizier's, the beglerbys'
muotoon 'visiireistä, beylerbey'istä' (korkeista virkamiehistä)
Sutisen 'Berglebeys'n visiireistä' sijasta ja Montagun Tophana
muotoon Tophane (kaupunginosa) Sutisen Tofanan sijasta.
Tarkoituksenmukaista olisi myös ollut käyttää selityksissä
henkilöistä suomenkieleen vakiintuneita kirjoitusasuja, kuten
sulttaanista Murat III joka esiintyy selityksissä vanhassa asussaan
Amurath III.  Näistä kauneusvirheistä huolimatta kirja toimii
mainiona matkalukemistona historiasta kiinnostuneelle
Istanbulin-kävijälle.

 



---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa ja kommentoitavissa Agricolan
arvostelujulkaisussa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/