[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Nöyryyden ja hiljaisuuden jäljillä

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Päivi Kosonen  Dosentti
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Benedictus Nursialainen: Pyhän Benedictuksen luostarisääntö (Regula
Sancti Benedicti). Kääntänyt Tuija Ainonen, Maiju Lehmijoki-Gardner
ja työryhmä. Basam Books, 2010. 184 sivua.


Nöyryyden ja hiljaisuuden jäljillä 
---------------------------------------------------------

Helsingin yliopiston tutkija- ja opiskelijaryhmän yhdessä suomentama 
Benedictus Nursialaisen 500-luvulla laatima luostarisääntö on 
kulttuuriteko. Pyhän Benedictuksen luostarisääntö on hieno 
suomennoseditio seikkaperäisine johdantoineen ja selityksineen.


Merkille pantavaa on, että tämä vanha kristillisen hengellisyyden
ohjekirja ei ole ilmestynyt Kirjapajalta, Kirjaneliön Hengen tie
-sarjan jatkajalta, vaan sen on julkaissut Basam Books, jonka
itäiseen hengellisyyteen keskittyvää ohjelmistoa se oivallisesti
täydentää. Vaikka meitä keskiaikaan hurahtaneita tai erilaisten
hengellisyyden muotojen etsijöitä ja tutkijoita alkaa ilmeisesti
Suomessakin olla kokonainen joukko, myöhäismoderni ihminen minussa ei
voi kuitenkaan olla ihmettelemättä varhaiskeskiaikaisen
luostarisäännön julkaisemista suomeksi 2010-luvulla. Luostarilaitos
on toki muovannut olennaisesti eurooppalaista kulttuuri- ja
sosiaalihistoriaa, ja erityisesti Benedictuksen sääntö on vaikuttanut
paljon läntisen luostarilaitoksen muotoutumiseen. Ja tietenkin on
aivan upeaa saada lukea omalla äidinkielellään tämä
varhaiskeskiaikaisella latinalla kirjoitettu sääntö kaikkine arkisine
yksityiskohtineen ja yrittää muodostaa mielessään kuvaa siitä,
millaista elämä on mahtanut olla 500-luvulla Monte Cassinossa ja
kaikissa niissä luostareissa, joissa Benedictuksen sääntöä myöhemmin
noudatettiin. Ei sitä helppoa ole kuvitella, yhdistää säännössä
lausuttuja ihanteita ja periaatteita niihin luostareihin ja
luostareiden raunioihin, joihin on itse tutustunut elämässä ja
kirjallisuudessa, historioitsijoiden esityksissä ja vaikkapa Ruusun
nimen kaltaisissa luostarielämän populaareissa visualisoinneissa.

Kaikesta huolimatta en voi olla miettimättä, mistä tämän tyyppisen
henkisen kirjallisuuden tulemisessa on oikein kyse. Tähyilemmekö
entistä epävarmemmassa Euroopassa itsellemme henkistä turvapaikkaa?
Olemmeko markkina- ja kilpailukulttuurissamme ajautuneet sellaiseen
arvojen rämeikköön, että vain keskiaikaisen luostarisäännön kaltaiset
tinkimättömät opaskirjat voivat meidät enää pelastaa? Vai olemmeko
tutkimassa omia juuriamme, etsimässä vanhoista teksteistä uudenlaisia
kristillisiä henkisyyden muotoja ja yhteisöllisyyden tapoja - jotakin
muuta om-muminoitten ja joogaharjoitusten lisäksi?

 


Ohjeita, sääntöjä ja kehotuksia

Oli miten oli Pyhän Benedictuksen luostarisääntö on 500-luvun
käyttökirjallisuutta, jossa apottia ja munkkiveljiä ohjeistetaan
luostarielämän järjestämisessä: keskinäisissä valtasuhteissa,
tehtävien ja päiväjärjestyksen suhteen. Tekstin arvopohja on selvä:
kuuliaisuus, nöyryys, hiljaisuus. Eikä valtasuhteissa ole
neuvottelemista. Ylinnä on Herra Kristus, jonka edustaja ja sijainen
luostarissa on apotti, ja viimeiseksi tulevat munkkiveljet,
luostariin astumisensa mukaisessa arvojärjestyksessä. Naisia ei
säännössä huomioida.

Mistään sielua virkistävästä kristillisen proosan merkkiteoksesta ei
siis ole kyse - huolimatta ripauksista raamatullista
kaunopuheisuutta, joka toki sallitaan helpottamaan kristillisen
kehotusdiskurssin nielemistä:

'Kuuntele, poikani, mestarin ohjeita ja kallista sydämesi korva
niiden puoleen. Ota halukkaasti vastaan rakastavan isän neuvot ja
noudata niitä tarkasti, jotta palaisit kuuliaisuudessa ponnistellen
Hänen luokseen, josta tottelemattomuuden velttouden vuoksi olet
etääntynyt. Kohdistan sanani sinulle, joka omat halusi hyläten tartut
kuuliaisuuden väkeviin ja kunniakkaisiin aseisiin taistellaksesi
todellisen kuninkaan, Herran Kristuksen, puolesta.' (Pyhän
Benedictuksen luostarisääntö, Esipuhe, s. 63.)

Keskeinen retorinen keino on kehotuspuhe, joka on usein lempeää ja
suostuttelevaa, kuten edellisessä lainauksessa, toisinaan taas
ankarampaa ja määräävämpää. Suomennoksessa tätä jatkuvaa kehotusta -
kiellä itsesi, kurita ruumistasi, helpota köyhien osaa, vaateta
alaston, käy katsomassa sairasta, hautaa kuollut, auta
koettelemuksissa, lohduta surevaa, jne. (4:10-19) - on kuitenkin
usein lievennetty varioimalla verbin tapamuotoa:

'Opetuksessaan apotin tulee aina noudattaa apostolista ohjetta, jossa
sanotaan 'Nuhtele, moiti ja kehota'. Osoittakoon hän koulumestarin
ankaruutta ja lempeän isän suopeutta tilanteen mukaan uhkaillen tai
suostutellen. Kurittomia ja rauhattomia hänen täytyy nuhdella
kovemmin; tottelevaisia, lempeitä ja kärsivällisiä kehottaa etenemään
yhä parempaan suuntaan; huolimattomia ja halveksuvia kehotamme häntä
sen sijaan moittimaan ja ojentamaan.' (2:23-26.)

 


Yksilöllisestä erakkoihanteesta yhteisölliseen hurskauteen

Benedictuksen luostariaatteen muotoutuessa elettiin Länsi-Rooman
alueella Rooman valtakunnan hajoamisen ja kansainvaellusten jälkeistä
sekasortoista ja väkivaltaista aikaa. Kun vanhat järjestelmät
romahtivat, alkoivat ihmiset etsiä turvaa ja uusia elämisen
mahdollisuuksia uusista kuningaskunnista. Yhdenlaiseksi elämäntavaksi
alkoivat muodostua erilaiset yhteisöt, joissa tasapainoiltiin tämän-
ja tuonpuoleisen elämän ihanteiden välillä, toisaalta myös
vetäytymisen ja yhteisöllisyyden ihanteiden välillä.

Vetäytymisessähän ei sinänsä ollut mitään uutta. Roomalainen ylimystö
oli aina vetäytynyt maaseutuhuviloilleen. Ihanteena oli joutilaisuus,
vaikka vetäytymisen syyt ja muodot olivat moninaiset. Egyptissä ja
Syyriassa alkoi kuitenkin 200-luvulla muotoutua askeettisempia
vetäytymisen muotoja, ja monet hakeutuivat erämaahan kilvoittelemaan
Kristuksen seuraamisessa. Kuuluisa erakko oli Antonius Suuri, jonka
esimerkkiä kirkkoisä Athanasios Aleksandrialainen tarjoaa 300-luvulla
Antoniuksesta kirjoittamassaan elämäkerrassa lääkkeeksi ja
pelastumiskeinoksi levottomiin länsiosiin.

Läntisessä kristikunnassa kirkkoisän haaste otettiin vastaan, ja myös
nykyisen Italian niemimaalla ja Galliassa alettiin harjoittaa
askeettista elämää entistä innokkaammin. Tunnettu gallialainen
vetäytyjä oli varakas roomalainen asianajaja Sulpicius Severus, joka
luopui 390-luvulla isänsä perinnöstä ja maallisesta urastaan ja
vetäytyi Etelä-Ranskan huvilalleen Primuliacumiin vaalimaan Toursin
piispan Martinuksen henkistä perintöä. Primuliacumissa ei ilmeisesti
kuitenkaan vaalittu yksinomaan erakkohurskauden hyveitä, vaan tilasta
muodostui luostariyhteisö, jossa harrastettiin kirjoittamista,
lukemista ja tarjottiin suojaa paikallisille ja kulkijoille.

Myös Benedictus Nursialaisella oli oma vetäytymisen kautensa. Lopulta
hänkin piti yhteisöllistä kilvoittelua yksilöllistä hurskautta
parempana. Benedictus perusti useita pieniä luostariyhteisöjä ympäri
levotonta Italian niemimaata, jossa itägootit ja bysanttilaiset
olivat 400-luvun lopusta asti taistelleet alueen hallinnasta. Itse
hän päätyi lopulta Monte Cassinoon ja kirjoitti kuuluisaksi tulleen
luostarisääntönsä, jonka synty ajoitetaan 530-luvulle.

Eurooppalaisista luostarisäännöistä Benedictuksen laatimaa pidetään
vaikuttavimpana. Se oli läpi keskiajan suosituin ja käytetyin sääntö
- ehkäpä selkeytensä, ohjeiden käytännöllisyyden ja maltillisuuden
tähden. Mitään fundamentalistihihhuleita tai ääriaskeetikkoja
benediktiinit eivät ilmeisesti siis olleet, vaikka heidän pitikin
noudattaa nöyryyden, kuuliaisuuden ja hiljaisuuden hyveitä sekä elää
hyvin kurinalaista ja säänneltyä elämää apotin ja säännön
alaisuudessa.

 


Sääntö ja sen noudattaminen

Ihanteet ja periaatteet hahmottuvat tekstin pohjalta helposti. Kyse
on hengellisen elämän ja ruumiillisen työn yhdistämisestä, mikä
myöhemmin kiteytyi tunnettuun kehotukseen: 'Ora et labora', 'Rukoile
ja tee työtä'. Sääntö määräsi munkkiveljet pukeutumaan tietyllä
tavalla, nukkumaan tietyllä tavalla, heräämään ja nukkumaan säännön
mukaan, hoitamaan omavaraisesti talouttaan, tekemään sisä- ja
ulkotyöt, toimittamaan askareet keittiössä, kellarissa ja
puutarhassa. Joissakin määräyksissä voidaan Benedictuksen mukaan
soveltaa tilanne- tai yksilökohtaista ratkaisua, jotkut määräykset
taas sitovat kaikkia samalla tavalla. Päivää rytmittivät rukoushetket
ja niihin liittyvät moninaiset hengenviljelyn muodot: rukoileminen,
kuunteleminen, laulaminen, lukeminen ja meditointi. Joka päivä munkki
tunnusti syntinsä. Joutilaisuudesta oli nyt tullut synti, mutta munkit
saivat kyllä ilmeisesti levätä riittävästi töittensä ja
velvollisuuksiensa ohella. 

Säännössä puhutaan paljon lukemisesta. Mutta lukeminen ei ollutkaan
joutilasta itsekseen lukemista, vaan Benedictus suhtautui lukemiseen
Augustinuksen ja Gregorious Suuren kaltaisten ajattelijoiden hengessä
välttämättömänä henkisenä harjoituksena. Tästä syystä säännössä
munkkeja kehotetaan lukemaan useita tunteja päivässä. Tekstejä
luettiin enimmäkseen ääneen rukoushetkinä, ruokailun yhteydessä ja
päivällisen jälkeen. Tavoitteena oli olla luetussa ja kuullussa
läsnä, antautua sanoille ja mietiskellä sanottua hiljaa itsekseen
jälkeenpäin. Itsekseenkin saattoi toki lukea, mutta Benedictus pitää
tähdellisenä varoittaa, etteivät nämä hiljaisella äänellä itsekseen
lukevat vain häiritse yhteisen suullisen lukemisen jälkeistä
tarpeellista hiljaisuutta, joka nähtiin olennaisena osana pyhän
lukemisen sisäistämistä. Paastonaikana jokaisen munkin oli vielä
luettava kokonaan - ja järjestyksessä - kirjastosta saamansa yksi
kirja.

Kun samoja tekstejä - rakentavaa lukemista eli Raamattua, erityisesti
Psalmeja, pyhien miesten elämäkertoja ja muita kristillisiä tekstejä -
luettiin tietyn kierron mukaan yhä uudestaan, lukemisesta muotoutui
varhaiskeskiajalla keskeinen itsetuntemisen muoto. Lopullinen
tarkoitus ei kuitenkaan ole nostaa esiin omaa minää, vaan kilvoitella
nöyryyden hyveessä, kieltää persoonallinen itsensä ja tulla tuntemaan
Jumala. Näin voi lopulta saavuttaa päämäärän, ruumiillistuneen
hyveen, joka ilmenee ihmisen olemuksessa ja asennossa: 'Pää on aina
kumartunut ja katse kiinnitetty maahan hetkipalveluksissa,
kappelissa, luostarissa, puutarhassa, tiellä, pellolla - missä vain
munkki istuu, kävelee tai seisoo' (7:63).

 


Kristuksen soturit

Benedictuksen tekstissä munkit vertautuvat Kristuksen sotureihin,
jotka suorittavat omaa sotapalvelustaan kamppailemalla yötä päivää
alati väijyviä sielun vihollisia vastaan, puolustamalla
roomalais-kristillistä elämäntapaa erilaisilta harhaopeilta ja
tietenkin myös tarjoamalla asukeilleen ja vierailleen suojaa
barbaarien hyökkäyksiltä ja väkivaltaisuuksilta. Benedictuksen
sotureille oli määrätty yksi asemapaikka; heidän tuli sitoutua koko
elämäkseen yhteen luostariin. Myöhemmin Kristuksen soturien
perilliset tarttuivat itse aktiivisesti aseisiin ristiretkille
lähtiessään. Valistusajattelijoista esimerkiksi Rousseau, jolla oli
omakohtaista kokemusta sekä katolisesta että protestanttisesta
militarismista, suomi Émilessä kovin sanoin kristillisen kirkon
harjoittamaa väkivaltaa ja sen tympeää tietämättömyyttä ja
suvaitsemattomuutta. Hän tarjosi tilalle yksilön omatunnon ohjaamaa
luonnon ja sydämen uskontoa - ihmisen oman henkisen puutarhan ahkeraa
viljelyä - ja sai päällensä sekä katolisen että protestanttisen kirkon
vihat Pariisissa ja Genevessä.

Myöhäismodernille ihmiselle Benedictuksen sääntö on esimerkki varhain
koetellusta kolmannen tien etsimisestä: yrityksestä yhdistää henkisen
elämän viljely sekä työn ja sosiaalisen elämän velvoitteet,
yksilöllinen ja yhteisöllinen hurskaus. Meille haastavinta ja
kiehtovinta on tällaiseen henkiseen harjoituksen kuuluva
säännöllisyys - tietyn rutiinin tai rituaalin noudattaminen - ja
harjoitellun elämäntavan vähittäinen sisäistäminen. Teoksen
johdannossa toinen toimittaja, Maiju Lehmijoki-Gardner, rinnastaa
Benedictuksen tekstin nykyaikaiseen johtamiskulttuuria koskevaan
keskusteluun ja antaa ymmärtää, että meillä olisi Benedictukselta
paljon oppimista organisaatioiden ja yhteisöjen hoitamisessa.

***

Kirjoittaja on keskiajan elämänmuodoista ja omaelämäkerroista
kiinnostunut yleisen kirjallisuustieteen dosentti

 



---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa ja kommentoitavissa Agricolan
arvostelujulkaisussa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/