[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Erinomainen yleisesitys modernin tieteen synnystä

Ti Helmi 1 19:21:56 EET 2011

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Markku Roinila  FT, tutkijatohtori, Filosofian, historian, kulttuurin
ja taiteen tutkimuksen laitos, Helsingin yliopisto
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Rossi, Paolo: Modernin tieteen synty Euroopassa (La nascita della
scienza moderna in Europa ). Kääntänyt Lena Talvio. Vastapaino, 2010.
395 sivua.

Erinomainen yleisesitys modernin tieteen synnystä
---------------------------------------------------------

Modernin tieteen synty Euroopassa on erinomainen johdanto
tieteenhistoriaan ja aatehistoriaan ja käyttökelpoinen väline myös
varhaismodernin ajan filosofiaa, kirjallisuutta tai historiaa
tutkivalle tai yleensä luonnontieteistä kiinnostuneelle lukijalle.
Kansainvälisesti arvostettu tieteenhistorioitsija Paolo Rossi
onnistuu esittelemään modernin tieteen moninaisen syntyperustan, joka
koostuu paitsi kokeellisesta tutkimuksesta, myös nykyisin huuhaaksi
luokiteltavasta aineksesta.

Vuonna 1997 ilmestynyt La nascita della scienza moderna in Europa on
alallaan jo tunnustettu teos, jonka arvo piilee ennen kaikkea se
monipuolisuudessa. Rossi onnistuu myös varsin hyvin nivomaan
filosofiset näkemykset osaksi tiedonhankintaa, joka tarkemmin
luonnontieteisiin keskittyvissä esityksissä jää usein lukijan omien
harrastusten varaan. Kokonaisuutena perinteisten mallien mukaan
kirjoitettu teos antaa varsin hyvän kuvan tieteen vallankumouksesta,
jota termiä tosin Rossi ei itse käytä.

Näin laajaa aihetta käsitteleväksi kirjaksi Modernin tieteen synty
Euroopassa on kohtuullisen mittainen (395 s.), verrattuna vaikkapa
tunnettuun E. J. Dijksterhuisin teokseen The Mechanization of the
World Picture. (539 s.) Teoksesta puuttuvat kustantajan vaatimuksesta
katsaukset ajan historiallisiin tapahtumiin, eri ajattelijoiden
näkemysten laajempi selostaminen ja skolastinen väittely, toki
Lovejoyn runsauden periaate on katsottu tarpeelliseksi kiistää. Myös
muutamat monimutkaiset ajatuskulut, kuten Newtonin ja Leibnizin
kalkyyli, on selostettu varsin lyhyesti. Siten ei ole pahitteeksi
mikäli varhaismodernista ajasta on jonkinlainen ennakkokäsitys jo
ennen luku-urakan aloittamista.

Teos on kirjoitettu selkeästi, erikoistermejä välttäen ja luvut ovat
kohtuullisen mittaisia ja järkevästi jäsenneltyjä.
Sillisalaattimaisuudelta ei kuitenkaan voi täysin välttyä.
Jonkinlaisena puutteena voisi pitää sitä, että Rossi ei juurikaan
hyödynnä uusinta kommentaarikirjallisuutta tai kommentoi uusia
tutkimussuuntauksia, esimerkiksi Mario Biagolin tunnetuksi tekemää
tieteen mesenaattijärjestelmää, moraalipsykologiaa tai oppineita
naisia ei teoksesta löydy.

Rajoitteistaan huolimatta teos on mainio tieteen historian oppikirja,
joka kyllä antaa pidemmällekin ehtineelle ajattelemisen aihetta. Tämä
ei koske vain eri ajatustapojen moninaisuutta, vaan myös sitä yleistä
havaintoa, että tiede on aikansa lapsi ja ymmärrettävä kontekstissaan.
Rossin mukaan tieteen kova ydin on riippumaton ajasta tai
yhteiskunnallisista olosuhteista, mutta historia vaikuttaa vahvasti
tieteestä vallitseviin mielikuviin - siis siihen, mitä tieteen
sanotaan tai halutaan olevan. Tämä mielikuva vetää usein rajat
tieteen ja magian, metafysiikan ja uskonnon välille. Juuri löyhä
rajanveto näiden eri tietämisen alueiden välillä saa 1500- ja
1600-lukujen tieteen näyttäytymään erikoisessa valossa nykylukijalle.
Kokeellisiin menetelmiin perustuvat tulokset voivat toisinaan sisältää
metafyysisiä tulkintoja tai tieteenharjoitukset tavoitteet voivat olla
varsin erilaisia kuin nykypäivänä. Tämä johtui osittain siitä, että
tiedettä eteenpäin vievät lahjakkuudet toimivat useimmiten
yliopistojen ulkopuolella erilaisissa tehtävissä, kuten
kotiopettajina, kauppiaina, diplomaatteina tai erikoistuneina
käsityöläisinä. Tieteenharjoitus oli eräänlainen riitti, joka
edellytti vihkiytymistä. 

 Salaseuralaisten kaltaiset tieteenharjoittajat joutuivat myös usein
sensuroimaan teoksiaan säästyäkseen inkvisitiolta ja muilta
vainoojilta, kuten esimerkiksi Galileo ja Descartes, ja muutamalle
kävikin sitten ohraisesti niin kuin Brunolle.

Epävarmoissa oloissa myös kaikenlaiset tieteilijä-noitatohtorit, ja
esoteeriset opit saivat kannatusta, joista paradigmaattisia
esimerkkejä ovat Paracelcus ja Athanasius Kircher. Tieteenhistoriassa
on hyväksyttävä myös se tosiseikka, että mitä erikoisimmista
alkemistisista ja hermeettisistä lähtökohdista voidaan löytää muun
muassa lääketieteen syntyperusta. Renessanssin teokset saattoivat
sisältää sekaisin seksi- ja kalastusohjeita sekä metafyysisiä oppeja.
1500- ja 1600-lukujen tiedemiehet yksinkertaisesti elivät erilaisessa
maailmassa kuin me.

Yhteistä kaikille näille totuuden etsijöille oli kuitenkin vanhojen
skolastisten oppien epäily ja varmuus siitä, että maailmaa oli
tutkittava pikemminkin omin päin kuin raamattua tai antiikin
filosofeja lukemalla. Tuli unohtaa opittu, vaikka se olikin usein
lähellä arkiajattelua ja aloittaa alusta, uudestaan. Kuten Rossi
esipuheessaan kirjoittaa Gaston Bachelardin epistemologisten esteiden
teorian hengessä, termi novus eli uusi esiintyy lähes pakkomielteen
tavoin useissa sadoissa tieteellisten teosten otsikoissa
1600-luvulla.

Varsin pian tämä kävikin toteen  - vanhat opit kumottiin lähes
täydellisesti noin sadan vuoden aikana 1610-1710. Mekaniikka ja
kokeelliset menetelmät veivät vähitellen voiton alkemistisista
opeista ja muista maagisista kotkotuksista, vaikka metafysiikkaa
tarvittiin toki edelleen. Tosin vielä niinkin myöhään kuin 1700-luvun
alussa Leibniz syytti Newtonia okkulttisten ominaisuuksien
kannattamisesta painovoiman kohdalla. Tässä prosessissa ns. hiljainen
tieto oli merkittävässä asemassa. Käsityöläisten ja koneenrakentajien
taidot saattoivat hämärät vetovoimat häpeään tuottamalla pieniä
ihmeitä kellojen, heilureiden, teleskooppien ja mikroskooppien
muodossa.

Siinä missä alkemistit ja maagikot tavoittelivat ikuista viisautta,
insinööreille riitti elämänlaadun paraneminen ja mm. sodankäynnin
tehostus. Eri kojeiden avulla ihmiselle aukeni silminnähtäviä
todellisuuksia, joita ei tarvinnut enää tavoittaa abstraktin
ajattelun voimalla. Samaan kehityskulkuun liittyy uuden tieteen ehkä
merkittävin muutos, jossa fysiikka matematisoidaan (Galileo,
Descartes, Pascal, Huygens, Newton, Leibniz). Rossi tuo kuitenkin
hyvin esille sen, että luonnontieteiden ja 'ihmistieteiden' välinen
ero 1600-luvulla on huomattavasti vähemmän jyrkkä kuin yleensä
ajatellaan. Malliksi käyvät vaikkapa universaalioppineet Descartes ja
Leibniz, jotka huolimatta matemaattisista ja mekanistisista
harrastuksistaan olivat kiinnostuneita myös ihmisen asemasta
maailmassa.

Tieteen historia ja erityisesti 1600-luvun tieteen historia rakentuu
tietenkin kanonisoitujen jättiläisten ympärille ja tässä kirjassa
niitä edustavat Kopernikus, Kepler, Galilei, Descartes ja erityisesti
Newton, jonka unohdettuja uskonnollisia oppeja Rossi antautuu
selittämään ehkä turhankin pitkään. Taustalla lienee kuitenkin
pyrkimys osoittaa uuden tieteen nykyajasta poikkeava luonne. Mestari
kun piti fyysisiä ja optisia tutkimuksiaan pikemmin aikaavievänä
pakkopullana kuin intohimonaan. Sen paikan veivät alkemistiset ja
uskonnolliset tutkimukset. Newton pyrki lukemaan Raamattua
tieteellisesti, mikä antaa samanlaisen varmuuden kuin tieteellisen
kokeen tulos. Hän muun muassa uskoi, että Jeesuksen toinen tuleminen
tapahtuu joko 1900- tai 2000-luvulla.  

Suurmiesten lisäksi ilahduttavan paljon mukana on kuitenkin vähemmän
tunnettuja hahmoja ja teoksia, jotka täydentävät kiehtovasti ja
mukaansatempaavasti kokonaiskuvaa. Sama monipuolisuus koskee myös
tieteiden kirjoa. Vaikka keskeisellä sijalla ovat fysiikka,
tähtitiede ja kosmologia, Rossi esittelee myös matematiikan,
geometrian, kemian, magnetismin, biologian, luonnonhistorian ja
universaalikielten historiaa.

Teoksessa on omistettu paljon tilaa instituutioiden ja tieteellisten
välineiden keksimiselle ja historialle.  Helppolukuisuudestaan
huolimatta kaikkea teoksen sisältöä ei ole helppo sulattaa. Tässä
auttaa huomattavasti pätevä suomennos, huolellinen kustannustoimitus
(löysin vain yhden painovirheen) ja dosentti Tuomo Ahon selventävät
alaviitteet. Kaikkiaan Modernin tieteen synty Euroopassa on
erinomainen johdanto tieteenhistoriaan ja aatehistoriaan ja
käyttökelpoinen väline myös varhaismodernin ajan filosofiaa,
kirjallisuutta tai historiaa tutkivalle tai yleensä luonnontieteistä
kiinnostuneelle lukijalle. Ajattelemisen aihetta kirjasta löytyy
paljon myös tieteenfilosofille, vaikkakin uusimpien
tieteenhistoriallisten näkemysten etsiminen kannattaa aloittaa
jostakin muualta.

---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa ja kommentoitavissa Agricolan
arvostelujulkaisussa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/