[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Hei tonttu-ukot hyppikää

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Hilja Toivio  FM, tohtoriopiskelija, Tampereen yliopisto
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Manninen, Kirsti ; Paavola, Aki: Tontun vuosi. Maahenki Oy, 2011. 160
sivua.


Hei tonttu-ukot hyppikää
---------------------------------------------------------

Tontun vuosi -teoksessa yhdistyy Tyynelän talonpoikaistalon
tonttumaailma ja kansanperinne, mutta kirja valottaa nimeään
laajemminkin suomalaisen arjen historiaa. Sen kerronta kulkee
entisajan vuodenkierron mukaan tontuissa sekä vanhan kansan tavoissa
ja uskomuksissa savusaunoista kekripukkeihin. Tontun vuosi on aina
ajankohtainen, sillä tonttu-ukot hyppivät kirjan sivuilla vuoden
ympäri.



Tyynelän ja entisajan piippalakit

Tontun vuosi -teoksen Tyynelä sijaitsee Kokkolan lähellä Luodon
Västerbyssä Tyynelän vanhassa pohjalaistalossa, jonka
pihapiirissä vilisee tonttuja tonttutytöistä -vaareihin. Eija
Porkka on järjestänyt tontuille vanhan kansan elämää, josta
huokuu kansanperinteen asiantuntemus.

Kirjailija Kirsti Manninen löytää Suomen luonnosta ja
paikannimistöstä useita merkkejä tonttujen tempauksista.
Entisaikaan tonttuja asui kaikkialla, ja haltijat hallitsivat ihmisen
asuinpaikkoja ja valvoivat elämänmenoa. Niin tallissa, riihessä
kuin savusaunassa asui oma tonttunsa. Tontut pysyivät
hyväntahtoisina, mikäli niitä ei suututettu. Ne takasivat talon
lapsi-, vilja- ja karjaonnen, mutta saattoivat suuttuessaan polttaa
koko talon. Myllytonttu puolestaan saattoi pysäyttää viljan
jauhamisen, jos myllyä käytettiin väärään aikaan. Ei siis ihme,
että tontut pyrittiin pitämään hyvillä mielin. Vanhan kansan
tapoihin kuului, että talon haltijat saivat oman osansa sekä
joulusaunan löylyistä että jouluherkuista.


Kansainvälisestä historiasta

Suomalaisten tonttujen sukulaisia löytyy niin Pohjoismaista kuin
muinaisesta Roomasta. Myös Suomessa tontuilla, jotka jo Mikael
Agricola tunsi, on pitkä historia. Joulupukki sen sijaan on
tonttuihin ja haltijoihin verrattuna uusi keksintö. Joululahjoja
jakoi tiettävästi ensimmäisenä tanskalainen Joulunisse vuonna
1836. Harva tietääkään, että eurooppalaiset tontut kulkivat
siirtolaisten mukana Tanskasta Amerikkaan. Tonttujen kansainvälinen
historia lieneekin vähemmän tunnettua, ja olisin lukenut siitä
mielelläni enemmän.

Suomessa tonttuja ovat tehneet tunnetuiksi niin Sakari Topelius kuin
Juhani Aho. Jälkimmäinen suomensi ruotsalaisen tonttutarinan vuonna
1895 teoksessa Pikku Simon seikkailut joulu-iltana, ja joulutonttuja
alkoi vilahdella Suomessa 1800-luvun lopulla enemmänkin.
Korvatunturille joulupukki muutti vuonna 1927, mistä kiitos kuuluu
kaikkien tuntemalle Markus-sedälle.


 Aikuisten Kunnas

Kirsti Manninen esittelee Tontun vuosi -teoksessa entisajan tavat ja
uskomukset vuodenkierron mukaisessa järjestyksessä, ja painotukset
on valittu asiantuntemuksella. Kirja noudattelee entisajan elämän
rataa, jolloin arkisen aherruksen katkaisivat yhdessä koko kylänkin
voimin vietetyt juhlapyhät. On huomattava, että joulun vietto
aloitetaan vasta sivulta 138, joten kirja sopii mihin vuodenaikaan
tahansa.

Tontun vuosi -kirjan rakenne on sellainen, että ensin esitellään
juhlapyhä ja sen historia. Sitä seuraavat tietoiskut ovat
kiinnostavia, vaikka eri fonttityyppien käyttö tuo hiukan sekavan
vaikutelman. Niiden jälkeen tarjoillaan ruokahistoriaa ja
-reseptejä. Kirjassa selvitetään sekä kalakukon historia että
annetaan päivitetty ohje ruisleivän juuren säilyttämiseen, ja
vielä ehtii tarkastaa ohjeet perinteiseen joulukoristeluunkin.

Tontun vuosi kertoo yllättävän laajasti arjen historiasta.
Esimerkiksi saunan merkitystä selitetään varsin perusteellisesti.
Totta on, että sauna on ollut suomalaisille keskeinen syntymästä
kuolemaan ja sillä välillä. Manninen kertoo kuitenkin toisinaan
enemmän kansanperinteestä kuin tontuista, jotka on otettu paikoin
keinotekoisesti sivulauseessa mukaan. Yleisesti olisin kaivannut
lisää tonttutarinoita.

Tontun vuosi on ikään kuin aikuisten versio Mauri Kunnaksen
Tonttukirjasta, johon on lisätty enemmän kuin ripaus tietoa ja
jätetty lorut vähemmälle. Siitä tulee mieleen myös
kansanperinteen tallentaja Lauri Jäntin Auran Koskipirttiin
sijoittuvat teokset. Tontun vuosi sijoittuu Kunnaksen ja Jäntin
teosten välimaastoon. Kirsti Mannisen ja Aki Paavolan yhteistyönä
on syntynyt vahvasti kansanperinteellä höystetty valokuvateos. Se
on ennen muuta lahjakirja, jossa valokuvaajan sekä taittajan taidot
ovat päässeet oikeuksiinsa. Paavolan viimeistä yksityiskohtaa
myöten perinteitä kunnioittavat kuvat vetävät vertoja jopa
Kunnaksen mainiolle kuvitukselle. Kuvat ovat läpi kirjan
tunnelmallisia, ja yksi kauneimmista kuvista on Tyynelän jouluisesta
tuvasta.

Teoksen tarkoitus lienee esitellä tontun vuosi. Koska kansanperinne
vie kuitenkin välillä tontuilta huomion, syntyy vaikutelma
tontuilla kuvitetusta vuodenkierrosta. Kirjan nimi tulee toisinaan
tekstiä selvemmin esiin isoissa kuvissa, joissa tontut ovat mitä
keskeisimmällä sijalla vuodenkierron mukaisissa tehtävissä.
Tästä huolimatta Tontun vuosi on tarkoin harkitussa
kokonaisuudessaan - niin kuin koko Tyynelä - pikkutarkasti
toteutettu ja tyylilleen uskollinen viimeistä sivua myöten. Jo
teoksen kannesta näkee, että ulkoasuun on panostettu niin kuin vain
Maahenki taitaa.


Osa kulttuuriperintöä

Vaikka Tontun vuosi on kokonaisuudessaan oivaltava yhdistelmä
perinnettä, jäin pohtimaan sen viestiä. Oliko tarkoitus toivottaa
kaikki tontuista kiinnostuneet tervetulleeksi Tyynelään, saada
tonttuja muuttamaan Tyynelästä kotien suojelijoiksi vai rakentaa
uudenlainen kansanperinteen opaskirja? Kaikissa edellä mainituissa
tapauksissa viesti saavutti lukijan. Ainakin itse lähtisin heti
tutustumaan Tyynelään.

Kirsti Manninen on Vilkunansa ja Vuorelansa lukenut. Kerronta on
sujuvaa ja asiantuntevaa, ja Manninen tuo myös paikallisuutta
kiinnostavasti esiin. Joulun kausiteos sopii kaikille
kansanperinteestä kiinnostuneille. Koska se on käännetty ruotsiksi
ja englanniksi, se on mainio opas suomalaisiin perinteisiin. Vaikka
teos ei tuonut sinänsä uutta tietoa vähänkin vanhoista tavoista
tietäville, se yhdisti kansanperinteen uudella tavalla
tunnelmalliseen kuvitukseen. Lisätietoa kaipaaville on kirjan
lopussa lueteltuna kansatieteen klassikot.

Tontun vuosi on itsessään osa suomalaista kulttuuriperintöä,
mutta vielä enemmän sitä on itse Tyynelä. Koska tontut ovat
kuuluneet entisajan ihmisen elämänpiiriin läpi vuoden, niitä
voisi hyödyntää sopivin kohdin esimerkiksi museopedagogiikassa,
kuten on tehty vaikkapa Virtain Perinnekylän draamaopastuksissa.



---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa ja kommentoitavissa Agricolan
arvostelujulkaisussa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/