[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Rasismi ja ryhmäsuhteet kouluelämässä

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Pentti Stranius  FL, Venäjä-tutkija, Freelance-toimittaja, Joensuu
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Souto, Anne-Mari: Arkipäivän rasismi koulussa. Etnografinen
tutkimus suomalais- ja maahanmuuttajanuorten ryhmäsuhteista.
Nuorisotutkimusverkosto, 2011. 224 sivua.


Rasismi ja ryhmäsuhteet kouluelämässä
---------------------------------------------------------

Arkipäivän rasismi jää usein piiloon. 'Meidän koulussa ei ole
rasismia' -lause kieltää ongelmat ja koulukiusaaminen jatkuu
kenenkään siihen puuttumatta. Suomalaiset ja ulkomaalaiset
kaveeraavat koulun ulkopuolellakin usein vain omissa porukoissaan.
'Maassa maan tavalla' -vaatimus voi tuntua kohtuuttomalta kun siihen
sisältyy uhkaa ja ryhmästä poissulkemista. Tutkija Anne-Mari Souto
pohtii kouluelämän arkirasistisia ilmiöitä ja havainnoi
monikulttuuristen luokkien ryhmädynamiikkaa Joensuussa.


Anne-Mari Souton Arkipäivän rasismi koulussa on
väitöskirjatutkimus. Sen lähdeaineisto on kerätty parista
monikulttuurisesta luokasta suuressa joensuulaiskoulussa kymmenisen
vuotta sitten. Ympäröivissä lähiöissä asuu pääosin
venäjänkielisiä maahanmuuttajaperheitä. Muut tutkimuksen piiriin
osuneet ulkomaalaiset ovat tulleet Suomeen venäjänkielisiä
aikaisemmin, Vietnamista ja entisen Jugoslavian alueelta. Heitä on
mukana vain muutamia. Souto rajaa maahanmuuttajanuoriksi vain ne,
jotka ovat syntyneet ulkomailla ja päätyneet tavalla tai toisella
sen jälkeen Suomeen ja Joensuuhun.

Nuorisotyössä ja tutkijana

Arkipäivän rasismi koulussa -väitöskirjan tutkimusaineisto on
koottu sekä haastattelemalla oppilaita että havainnoimalla heitä
eri tilanteissa: tunneilla, koulun käytävillä, pihalla,
nuorisotalolla, harrastuksissa. Soutolla on ollut tähän hyvät
edellytykset, koska hän on toiminut Joensuussa sekä
nuorisotyöntekijänä että tutkijana muun muassa paljon mainetta
niittäneessä Exit-projektissa 1998-2002. Siinä oli mukana paitsi
nuoriso- ja sosiaalityöntekijöitä, myös monta lupaavaa ja nyt jo
väitellyttä nuorta tutkijaa. Exitin tarkoitus oli 'vierottaa'
joensuulaisskinit niin 'aatteesta' kuin usein rikollisesta
toiminnastakin sekä ennaltaehkäistä rasististen ennakkoluulojen
leviämistä.

Joensuun yliopiston puolella Exitin kanssa rinnan kulki Vesa Puurosen
johtama 'Joensuun skinit - yhteisön tuote?' -tutkimushanke. Niin Exit
kuin Puurosen tutkimusryhmä (Päivi Harinen, Tarja Hilden, Sini
Perho) jalkautui konkreettisesti nuorten pariin ja myös organisoi
koululuokille ja suomalaisille ja ulkomaalaisille oppilaille
erilaisia tilaisuuksia. Juuri nuorten haastattelut ja havainnoiva
läsnäolo olivat keskeinen tutkimusmetodi.

Myöhemmin Anne-Mari Souto on hankkinut vankan teoreettisen pohjan
nuorisotutkijana myös Helsingin vuosinaan, mikä näkyy erilaisten
tutkimusaineistojen käytössä, myllyttämisessä ja analyysissä.
Nuorisotutkimusverkosto on ollut se akateeminen piiri, jossa hieno
väitöskirja on lopulta syntynyt. Esipuheessa Souto jakaa auliisti
kiitosta monelle taholle.

'Maassa maan tavalla'

Arkipäivän rasismi koulussa kertoo alaotsikkonsa mukaan paljon
nimenomaan suomalaiskoululaisten ja ulkomaalaisten (lue:
venäjänkielisten) ryhmäsuhteista. Se kertoo siitä, miten
ryhmädynamiikka toimii ja sulkee toisia joskus porukan ulkopuolelle
esimerkiksi viattomalla lauseella 'Maassa maan tavalla!'. Tutkimus
paljastaa monet arkipäivän rasismin piiloon jäävät puolet -
katseet, selän kääntämiset, rasistiset vitsit ja rankemmatkin
nimittelyt. Venäläistyttöjä huoritellaan ja venäläispojan
kanssa kaveeraava suomalaistyttö joutuu helposti oman
ystäväpiirinsä ylenkatsomaksi. Koulu ei yllättäen läheskään
aina huomaa tätä piilorasistista kiusaamista ja ryhmien välisiä
jännitteitä, kun kuvitellaan, että juuri luokissa 'kotouttaminen'
ja 'mamutyö' sujuisi sukkelammin kuin muualla.

Anne-Mari Souto on tutkijana mielestäni vankka 'insider' eli
sisäpiiriläinen suhteessa haastateltaviinsa. Tätä tutkijan asemaa
ja osallisuutta hän myös pohtii aika ajoin, kuten tällaisessa
väitöskirjassa kuuluukin tehdä. Vaikka ikäero ja sukupuoli aina
vaikuttavat, Souto on päässyt hyvin lähelle niin suomalaisia kuin
venäläisiä 'kontaktejaan'. Voisi jopa puhua harvinaislaatuisesta
luottamuksesta, mikä heijastuu vaikkapa suorissa
haastattelusitaateissa. Erittäin paljonpuhuvia ovat myös
havainnointeihin liittyvät katkelmat eri tilanteista ja
oppilasryhmien kohtaamisista koulussa tai sen ulkopuolella. Näitä
sitaatteja olisi lukenut enemmänkin...

'Meidän koulussa ei ole rasismia'

Arkipäivän tai kulttuurisen rasismin tunnistaminen ei aina ole
helppoa. Väitöskirjan luettuani aloin pohtia sitäkin, olisiko
suomalainen 'ujous' joku verukkeenomainen takaportti, johon aina
vedotaan kun tutustuminen tai kanssakäyminen ulkomaalaisten kanssa
on monen mielestä niin hankalaa. Suomalaisillehan selän
kääntäminen, puhumattomuus ja toiseuden torjuminen ovat usein
mitä luontevimpia käyttäytymistapoja(?). 'Kansanluonne'-,
kulttuuri- ja mentaalierot astuvat kuvioihin esimerkiksi silloin kun
ulkomaalainen tulkitsee näitä käyttäytymismalleja omalla
tavallaan.

Souton mielestä kouluilla on kyllä käytössään jo valmiudet ja
välineet toimia siten, että suomalaisnuorten ja ulkomaalaisten
tasa-arvoisia suhteita ja kanssakäymistä tuettaisiin
luokkahuoneissa ja koulujen käytävillä paljon nykyistä enemmän.
Piilorasismi ja rasistinen kiusaaminen pitää vain ensin tunnistaa
ja puuttua siihen välittömästi. Samalla tulee kehittää uusia
aktiivisia toimintamalleja ja tapoja rasististen asenteiden ja
käyttäytymisen ennaltaehkäisemiseen. 'Meidän koulussa ei ole
rasismia' on tutkijan mielestä juuri se lause, mikä kertoo
haluttomuudesta kohdata ongelmia ja tunnistaa niitä. Se ei
myöskään anna tilaa uhrien kokemuksille.

 

 

 

 

 

 



---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa ja kommentoitavissa Agricolan
arvostelujulkaisussa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/