[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Muskottisaarten sankari historian merkkimiehenä

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Seppo Sivonen  Dosentti, erikoistutkija, Itä-Suomen yliopisto
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Milton, Giles: Muskottisota. Taistelu Itä-Intian maustesarista.
(Nathniel's nutmeg - How One Man's Courage Changed the Course of
History.). Kääntänyt Juha Ruusuvuori. John Nurmisen Säätiö,
2009. 312 sivua.


Muskottisaarten sankari historian merkkimiehenä
---------------------------------------------------------

Englantilaisen Giles Miltonin Muskottisota. Taistelu Itä-Intian
Maustesaarista on tekijänsä bestseller. Kirjoittaja on sekä
historioitsija että kirjailija, joka on erikoistunut
tutkimusmatkailun ja Euroopan ulkopuolisten alueiden historiaan.
Muskottisota julkaistiin jo vuonna 1999, mutta merenkulun
historiateoksia julkaisevan John Nurmisen Säätiön
myötävaikutuksella kirja on saatettu myös suomenkielisen
lukijakunnan lukukokemukseksi. Parhaimmillaan Muskottisota kertoo
globalisaation historian alkuvaiheista ja eurooppalaisten
siirtomaavaltojen idän maustekaupan kilpailusta. Rakenteellisen
viihdekehyksen ja kulttuurien yhteentörmäysten taustalla
häärivät monet yksilöt joiden rohkeutta mutta myös silmitöntä
julmuutta teos niinikään kuvaa.


Muskotti on tuttu intialaisen ruuan ystäville. Mausteella
ryyditetään myös leivonnaisia ja joulun aikaan ainakin
lanttulaatikkoa ja glögiä. Miltonin kirjassa muskottipähkinän
väitetään olleen Euroopassa 1600-luvulla kultaakin kalliimpaa ja
hopeaa arvokkaampi ylellisyyshyödyke. Keskiajalla eurooppalaiset
saivat muskottipähkinänsä arabien välittämänä ja Istanbulissa
vaikuttaneilta venetsialaiskauppiailta. Tämän jälkeen himoittua
maustetta toivat Eurooppaan itään purjehtineet portugalilaiset ja
espanjalaiset. Miles keskittyy kuitenkin erityisesti 1600-luvulle,
jolloin Portugali ja Espanja olivat jo tappiolla idän kaupassa.
Muskottisotaa käydään pääasiallisesti Hollannin ja Britannian
kauppamahtien välillä. Nykyisin maustesaaret tunnetaan Indonesialle
kuuluvana molukkien saariryhmänä.

Muskotin arvo perustui siihen, että sen katsottiin tehoavan mitä
moninaisimpiin vaivoihin. Yksi muskottisodan kiihotin brittien
taholla oli Lontoota 1600-luvulla vaivannut rutto, johon muskotin
uskottiin vaikuttavan parantavasti. Jos laivan onnistui tuoda
muskottia Eurooppaan, tiesi se suuria voittoja itään
lähettäneiden retkikuntien organisoijille ja Itä-Intian
kauppakomppanioiden omistajille.

Miltonin teoksen suomenkielinen nimi herättää aluksi hieman
ihmettelyä. Kirjan lukemisen jälkeen on vakuuttunut siitä, että
suomenkielinen otsikko vastaa kirjan sisältöä paremmin kuin
alkuperäinen Nathaniel's Nutmeg - How Man's Courage Changed the
Course of History -otsikko.  Kirjan sankari on urhea ja
päättäväinen brittikapteeni Nathaniel Gourthope, joka puolusti
Runin tärkeää maustesaarta hollantilaisia vastaan useita vuosia.
Mutta ollakseen kirjan pääroolissa ja historian kurssin muuttajana,
hän astuu esille yllättäen vasta teoksen loppuvaiheissa.

Maustesaarten kilpailussa oli tärkeää löytää nopein väylä
purjehtia kauas itään. Aluksi britit uskoivat pääsevänsä
nopeimmin pohjoisen koillisväylän kautta. Kuitenkin pohjoisen
kautta 1550-luvulla maustesaarille aikonut brittien retkikunta hyytyi
jo alkumatkalla Jäämeren hyisiin vesiin. Retkikunnan kolmesta
laivasta ei yksikään palannut takaisin. Tosin retkikunnan johtaja
Richard Chancellor ymmärsi ankkuroida aluksensa lähelle Arkangelia
ja palasi miehineen Moskovan kautta kotimaahan. Kahden muun laivan
merimiehet löydettiin vuosien kuluttua kuvapatsaiksi jäätyneinä.
    

Jos Miltonin kirja maailmanhistorian suuren muutoksen tulkintana
ontuu, on se kirjallisesti osoitus tekijänsä kirjailijanlahjoista.
Teksti on sujuvaa tarinoiden kerrontaa eri retkikuntien kohtaloista
sekä merellä että idän saarilla. Akateemisesti enemmän
orientoitunut historiantutkija saattaisi jättää vähemmälle
käsittelylle itään purjehtineiden värikkäitä henkilökuvauksia
ja heidän sattumuksiaan.  Henkilögalleriasta löytyy komentaja
Edward Fenton, joka aikoi julistautua St. Helenan saaren kuninkaaksi.
Komentaja William Keeling määräsi miehistönsä näyttelemään
Shakespearea Länsi-Afrikan mangroverannikoilla. Sir Henry Middleton
päätyi Arabian niemimaan sisämaahan, tosin vangittuna ja jalat
kahleraudoissa. Kapteeni James Lancaster sai puolestaan nauttia
Sumatran saarella Acehin 'hekumallisen sulttaanin vähäpukeisen
gamelanorkesterin' esityksestä.

Kirjan 'pahiksia' ovat paitsi villit ja alkukantaiset maustesaarten
asukkaat, niin myös hollantilaiset. Yksi pahimmista oli Hollannin
Itä-Intian kenraalikuverööriksi kohonnut Jan Piterzoon Coen, joka
vangitsi kokonasia banadalaisia yhdyskuntia ja laivasi elossa
säilyneet Bataviaan orjiksi. Bandalaisten teurastukset eivät
kenraalikuvernöörin mieltä vaivanneet, mutta kriittinen hän oli
maamiehiäänkin kohtaan. Maustesaarille asettuneet uudisasukkaat
olivat Coenin mielestä juoppoja vetelyksiä ja 'jotkut elukoita
pahempia'.     

Coen päävihollisia olivat britit ja hän unelmoi Englannin
laivaston tuhoamista kaikilla maailman merillä. Jo 1600-luvun
ensimmäisen vuosikymmenen aikana britit olivatkin muskottisodassa
selkeästi alakynnessä. He olivat siihen mennessä lähettäneet
saarille kolme retkikuntaa ja yhteensä kaksitoista alusta. Näistä
kolmasosa oli uponnut tai hävinnyt jäljettömiin. Laivojen
miehistötappiot olivat huomattavan suuria. Tässä vaiheessa Lontoon
maustekauppiaiden keskuudessa oli pessimismi vallalla. Oli ilmeistä,
että he menettäisivät muskottisodassa otteensa hollantilasille,
jotka olivat lähettäneet maustesaarille retkikunnan toinen toisensa
perään ja ajaneet portugalilaiset kaikilta niiltä saarilta, jotka
heitä kiinnostivat.     

Urhean Nathaniel Courthopen sinnikäs Runin puolustaminen kesti
joulukuun lopulta 1616 lokakuuhun 1620. Tuolloin hän joutui
meritaistelussa hollantilaisten surmaamaksi ja välittömästi
hollantilaissotilaat ottivat ilman vastarintaa Runin haltuunsa.
Tapahtuneesta huolimatta Giles kirjoittaa pääanalyysinsä
mukaisesti: 'Runin puolustus muokkasi historiaa maapallon toisella
puolella, ja vaikka Englanti menetti muskottipähkinän Courthopen
kuoleman kautta sai se tilalle Ison Omenan.'  Silti ei ole
Manhattanilla hänen patsaitaan tai muistolaattaa Westminster
Abbeyssä, pahoittelee kirjoittaja. Koko Courthopen tarina on ollut
englantilaisen ja amerikkalaisen historiankirjoituksen unohtamana
lähes neljäsataa vuotta.

Vuoden 1677 keväällä britit ja hollantilaiset ratkoivat idässä
ja uudella mantereella käymäänsä sotaisaa siirtomaakilpailua
Hollannin Bredassa. Saman vuoden huhtikuussa tehtiin Bredan sopimus,
jonka mukaan Hollanti sai pitää Runin ja Englanti Hollannilta
valtaamansa Uuden Amsterdamin eli nykyisen New Yorkin.  Mutta oliko
vaihtokauppa lopultakaan historian kurssin suuri muutos ja oliko
muutoksen 'takapiru' vuosikymmeniä aikaisemmin kuollut Nathaniel
Courthope?

Gilesin teos on alkuperäislähteisiin ja tutkimuskirjallisuuteen
perustuva historianteos tai tietokirja, johon loppuun olisi tarvittu
henkilöluettelo. Mutta jo luettavuutensa vuoksi kirja kannattaa
lukea. Se viihdyttää lukijoita, jotka pitävät hyvistä
tarinoista, vaikka eivät yhtyisikään kirjoittajan tulkintaan
kapteeni Gourthopesta historian suurena merkkimiehenä.   

 



---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa ja kommentoitavissa Agricolan
arvostelujulkaisussa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/