[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Kirjasto on 2000-luvun kuppila

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Markku Soikkeli  yliassistentti (ma.), Suomen kirjallisuus, TaY
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Lahtinen, Mikko: Kirjastojen maa. Vastapaino, 2010. 394 sivua.


Kirjasto on 2000-luvun kuppila
---------------------------------------------------------

Kirjastojen maa -teos on jättimäinen matkakertomus, mutta myös
kuivakka kulttuuriraportti 250 kunnallisen kirjaston merkityksestä
nettiajan paineissa.


Kirjailija Jari Tervo kuvaili aikoinaan Suomea tuulikaappimaaksi eikä
tutkija Mikko Lahtisen ehdotus maamme metaforaksi ole sekään kaukana
tuulikaappikulttuurista. Kunnallinen kirjasto voi hyvinkin olla
viimeinen, tuulikaapin kaltainen hengähdyspaikka tämän kylmän ja
kännyköihinsä käpristyneen kansan keskellä.

Selvittääkseen mikä tekee suomalaisesta kirjastolaitoksesta
ainutlaatuisen maailman mittakaavassa, on filosofi Lahtinen kiertänyt
lävitse 250 kunnallista kirjastoa. Tuloksena on jättimäinen
matkakertomus, joka paulaharjumaisesta asenteesta huolimatta on
valitettavasti yhtä tylsä ja hahmoton kuin vain kunnalliskertomus voi
olla.

Filosofi Lahtisen vaellus (vuosina 2008-2009) alkaa Loviisan
museomaisen kauniista kirjastorakennuksesta ja päättyy hänen
kotikaupunkinsa Tampereen ultramoderniin Metso-rakennukseen. Siinä
välissä hän yrittää lausua jotain kunnioittavan omaperäistä
jokaisesta matkalla testatusta lainatiskistä ja lukurauhaa vaalivasta
virkailijasta.

Kirjastot eivät säilö pelkästään kirjallista tietämystä, vaan ne ovat
nostalgisia paikkoja myös siinä, miten ne todistavat kunkin aikakauden
asenteesta kansalaisten valistamiseen ja sivistämiseen.
Kirjastorakennuksen välittämiä tuntemuksia Lahtinen pohtii kuin
runoilijafilosofi ikään:

'Rauman kirjastojen valoisien tilojen luoma raukea ja levollinen
tunnelma on kuin luotu kontemplatiiviseen oleskeluun. Siihen virittyy
kuin jo itsestään kirjastoa lähestyttäessä, sillä kookas mutta matala
rakennus on onnistuttu taidokkaasti sovittamaan yhtäältä puistomaisen
ympäristön vanhaan rakennuskantaan ja toisaalta kaupunginpuoleisen
kanaalin varren maisemaan.'

Näin Lahtinen osoittaa kirjaston merkityksen kaupunki- ja kyläkuvan
sydämenä. Joinakin aikakausina tämä on tajuttu jo kirjastoa
suunniteltaessa:

'Seitsemänkymmentäluvun kirjastoarkkitehtuurissa olikin vallalla
näkemys --  että kirjasto on eräänlainen pakopaikka, luku- ja
opinhaluisen asylum, jonka suojiin hän voi paeta maailman pauhuja.'


Kirjasto nettiajan paineissa

Arvioidessaan kunnallisen kirjaston onnistuneisuutta tuo itseään
'Kirjastojen mieheksi' tituleeraava tutkija ei tyydy siihen, miten
suuria ovat kokoelmat tai lainausmäärät, vaan tavoittelee kunkin
kirjaston yksilöllistä ilmapiiriä.

Esimerkiksi Kankaanpään kirjastosta, johon kyseinen kunta käytti
vähemmän rahaa kuin mikään muu Suomessa, Lahtinen toteaa
lohduttavasti, että '[p]ikkuasiakkaita kohtaan osoitetusta
arvostuksesta kertoo kyltti, jossa ilmoitetaan lasten omien
kirja-arvostelujen löytyvän kirjaston verkkosivuilta.'

Toistuvan huomion saavat kirjastoihin kohdistuvat budjettileikkaukset
ja nettiajan tuomat paineet. Utopia-kirjallisuuden asiantuntijana
Lahtinen pohtii mitä tulevaisuuden kirjasto voisi parhaimmillaan
olla, mutta toteaa myös, että pahimmillaan kirjastoille käy kuten
huoltoasemille: niistä saa kaikkea mahdollista palvelua paitsi sitä,
mitä utelias, liikkuva ihminen tarvitsisi. Tosin kaikkiin
kunnallisiin kärhämiin ei Lahtinenkaan sentään puutu, kuten
esimerkiksi kulttuuripääkaupungiksi valmistautuvan Turun
suunnitelmiin hävittää sivukirjastonsa.

Kun nykyisen markkinapolitiikan ilmapiirissä jokainen julkinen tila
on muuttumassa maksutapahtumansa näköiseksi, voi hyvinkin yhtyä
Lahtisen visioon siitä, että lamakauden kaljabaareilla ja
taantumajakson kirjastoilla on samanlainen pelastava funktio. Mutta
tutkimusretken tuloksena on kyllä pikemminkin epäyhtenäinen hakuteos
kuin Lahtisen mallikseen nostama klassikko, Baarien mies (1986),
jossa M.A. Numminen kartoitti 350 parasta kaljakuppilaa.

Kirjastojen maa -teoksen tekstimassaan on pyritty saamaan vaihtelua
matkan varrella napsituilla valokuvilla, mutta tummasävyiset ja
ihmisistä riisutut interiöörikuvat ovat pikemminkin karhunpalvelus
teoksen tarkoitukselle todistaa kunnallisten kirjastojen merkitys
eloisina kohtaamispaikkoina.

Nummisen ja Lahtisen omistautuminen katoavan kansanperinteen
keräämiselle on tietysti sinänsä kunnioitettavaa. Mutta siinä missä
Nummisen kirja säilyttää yleisen kiinnostavuutensa kuuluisten
kuppiloiden jo kadottua huuruihinsa, löytänee Kirjastojen maa uusia
lukijoita vain prototyyppisyyttään pohtivista kirjastovirkailijoista.

 



---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa Agricola-verkossa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/
Kommentoi arvostelua Agricolan keskustelufoorumilla osoitteessa
http://agricola.utu.fi/keskustelu/