[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Suunnistusta ajassa ja kulttuurissa

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Huhtanen, Jouni 
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Anttonen, Veikko: Uskontotieteen maastot ja kartat. SKS, 2010. 286
sivua.


Suunnistusta ajassa ja kulttuurissa
---------------------------------------------------------

Turun yliopiston uskontotieteen professori ja uskontoantropologian
erityisasiantuntija Veikko Anttonen jatkaa uudessa Uskontotieteen
maastot ja kartat -teoksessaan aikaisemmista tutkimuksistaan tuttua
pyhän ja pyhyyden käsitteellistä ja uskonnonfilosofista tarkastelua.
Tutkimus perustuu Anttosen kahden vuosikymmenen aikana kirjoittamiin
teksteihin ja on siksi aiheiltaan paikoin hieman hajanainen.
Valitulla esitystavalla on toisaalta etunsa, sillä tutkimukseen
kelpuutettujen tekstien ajallisen ja temaattisen laajuuden kautta
hahmottuu monipuolinen kuva sekä Anttosen henkilökohtaisten
tutkimusnäkökulmien ja mielenkiinnon kohteiden kypsymisestä että
laajemmassa mielessä uskontoantropologian tieteenhistoriallisesta
kehityksestä Suomessa.



'Pyhä' rakenteellisena kategoriana

Uskontotieteen maastot ja kartat johdattaa lukijan metaforisen
otsikkonsa mukaisesti uskontotieteen keskeisimpien ongelmien ja
lähteiden pariin tarjoten samalla erilaisia teoreettisia välineitä
uskontotieteellisten ja antropologisten ongelmien ratkaisemiseksi.
Teos avaa uskontotiedettä akateemisena tutkimusperinteenä ja osoittaa
suhteellisen onnistuneesti, miksi Suomessa kulttuurimaantieteellisellä
tutkimuksella on ollut Porthanin ajoista saakka keskeinen sija sekä
kulttuurintutkimuksen että uskontotieteen piirissä. Teos täyttää myös
keskeisimmän tavoitteensa tarjotessaan perustiedot tieteenalan
teorioista, metodeista, lähteistä ja tutkimuskohteista
yliopistollisia perusopintoja aloitteleville opiskelijoille ja muille
asiasta kiinnostuneille.

Vaikka Uskontotieteen maastot ja kartat on suhteellisen lyhyt ja
helppolukuinen tutkimus, pieniä ongelmia saattaa muodostaa se, että
Anttonen on koostanut tutkimuksensa vuosien 1987-2007 välillä
kirjoittamistaan teksteistä, jotka eivät ole teemoiltaan aivan
yhtenäisiä. Etenkin uskontotieteen opintojaan aloitteleville
perustutkinto-opiskelijoille aineistoa ja asiaa saattaa olla liian
paljon liian tiiviissä muodossa. Hurjimmillaan teos vyöryttää lukijan
eteen uskontotieteen teorioita ja teemoja sellaisena hyökyaaltona,
että jotkin asiat jäävät vääjäämättä maininnan tasolle. Esimerkiksi
Charles Darwinin evoluutio-opista kehitelty sosiaalidarvinismi ja sen
suhde 'uskonnon evoluutioon' olisi kaivannut laajemman esittelyn.
Tilanpuutteen vuoksi on joitain aihealueita jouduttu selvästikin
karsimaan, toiset - epäilemättä teoksen tekijälle tärkeimmät ja
läheisimmät - taas ovat saaneet suhteellisen paljon näkyvyyttä.
Samaan ongelmaan toki törmätään kaikissa perusoppikirjoissa, joissa
pyritään antamaan kattava kokonaiskuva tietyn aihealueen kaikista
(tai lähes kaikista) teoreettisista ja käytännöllisistä asioista.

Uskontotieteen maastot ja kartat on epäilemättä läpikäynyt laajahkon
toimitusprosessin tekijän itsensä ja kustannustoimittajien taholta.
Tutkimus koostuu Anttosen muutamasta laajemmasta monografiasta sekä
Suomen Antropologiin, Teologiseen Aikakauskirjaan, Kirkon
tutkimuskeskuksen julkaisusarjaan ja erilaisiin artikkeli- ja
kokoomateoksiin joko yksin tai yhdessä toisten kanssa kirjoittamista
esipuheista, katsauksista ja tieteellisistä artikkeleista. Tekstejä
on hiottu ja muokattu yhtenäisen kokonaisuuden saavuttamiseksi.
Vaikka artikkeliaineisto on moni-ilmeistä ja tukee osaltaan teoksen
teorian ja käytännön välistä suhdetta, yhtenäisyyden kannalta on
kuitenkin hyvä, että teoksessa korostuu muita tekstejä enemmän
Anttosen väitöskirja Ihmisen ja maan rajat. 'Pyhä' kulttuurisena
kategoriana (SKS 1996), jossa keskeisesti esillä oleva pyhän
teoreettinen ja käsitteellinen tarkastelu kytkee muuten hajanaiselta
vaikuttavat aihealueet yhteen ja luo tutkimukseen kaivattua
yhtenäisyyttä.

 


Uskontoantropologian teoriat ja käytännöt

Teoksen vahvuutena on sen teoreettinen ja oppihistoriallinen
monipuolisuus. Anttonen on perehtynyt laajasti antropologian,
sosiologian ja uskontotieteen ajatussuuntiin sekä alan kotimaiseen
oppihistoriaan. Uskontotieteen maastot ja kartat esittelee
huomattavan määrän uskontotieteen klassikoita unohtamatta viittauksia
Friedrich Max Müllerin, Edward Tylorin, Emile Durkheimin, Gerardus van
der Leeuw'n, Rudolf Otton ja Mircea Eliaden teoksiin. Tutkimuksen
teoreettinen alkupuoli toimii suhteellisen hyvin kokonaisuutena.
Huomiota herättää ainoastaan se, ettei Anttonen klassikoita
käsitellessään juuri viittaa laajemmin Sigmund Freudin
uskontokäsitykseen eikä varsinkaan mainitse teosta Toteemi ja tabu
(1913), jota kuitenkin pidetään länsimaisen uskontotieteen ja sen
kognitiotieteellisen suuntauksen kannalta keskeisenä tutkielmana.

Uskontotieteen maastot ja kartat keskittyy moniin uskontotieteen
keskeisiin ongelmiin sivuten muun muassa uskonnollisen ajattelun ja
kielen suhteeseen liittyviä kielifilosofisia kysymyksiä, uskonnon ja
kansallisen identiteetin ongelmaa sekä uskontotieteellisen
luokittelun (typologisoinnin) kysymyksiä eli erityisten
'uskontotyyppien' identifiointia historiallisen ajanjakson,
maantieteellisen alueen, uskontoperinteiden luonteen ja
uskontotieteen lähestymistapojen puitteissa. Kun tähän vielä lisätään
perusteellinen selvitys antropologisen rituaalitutkimuksen historiasta
siirtymäriittiteorioineen, antropologiselle tutkimukselle keskeisen
emic/etic -jaottelun ja luonnon mytologisointiin liittyvien
antropomorfismi-tulkintojen laaja esittely sekä uskonnonfilosofisesti
keskeisenä pidetyn maallisen ja uskonnollisen maailmankuvan välisen
eron kriittinen tarkastelu, tulee uskontotieteen ja klassisen
antropologian teoreettinen suhde niin täydellisesti ja
eksplisiittisesti esiteltyä, ettei toivomisen varaa juuri jää.

Uskontotieteen kansainväliseen kehitykseen keskittyvän katsauksen ja
erilaisten teoriapohdintojen lisäksi Anttonen esittelee kotimaisen
tutkimuksen oppihistoriaa viitaten Agricolan ohessa muun muassa H. G.
Porthanin, Christfied Gananderin, M. A. Castrenin ja Edward
Westermarckin uskonnolliseen ajatteluun. Tämäkin osio toimii varsin
hyvin, vaikka kotimaisen uskontotieteen kehitystä olisi voinut
esitellä hieman laajemmin erityisesti 'valistusfilosofisen
tiedonintressin' ja maan varhaisimman uskontotieteen osalta - toki
käytettävissä oleva lähteistö asettaa tälle rajoituksia. Kaksi
ensimmäistä lukua ovat joka tapauksessa teoksen parasta antia. Kaksi
jälkimmäistä etnografiseen ja antropologiseen käytännön tutkimukseen
paneutuvaa lukua sen sijaan ovat aavistuksen yksipuolisia tuodessaan
esiin lähinnä muinaissuomalaisten 'kristillisiä ja mytologisia
representaatioita' tarttumatta laaja-alaisemmin uskontoantropologian
uusimpiin näkökulmiin ja tutkimuskysymyksiin. Tältä osin Anttonen
jatkaa kenties selvimmin väitöskirjastaan tuttuja näkymiä
tarkastelemalla muinaissuomalaisuuteen liittyviä teologisia
käsityksiä, metsän symbolista arvoa kansalliselle identiteetille,
Karjalan jumalten arvoitusta, pihlajaa myyttisenä ja symbolisena
naishahmona sekä kuoleman ja manalan shamanistisia ja etnografisia
merkityksiä.

Uskontotieteen laajemman esittelyn kannalta tämä voi olla pienoinen
puute. Tieteenalan monimuotoisuuden esiintuomiseksi olisi voinut olla
hyvä, jos teos olisi kuvaillut ainakin jonkin verran nykyiselle
uskontoantropologialle ominaisia vallitsevan aikakauden
tutkimuskohteita ja -kysymyksiä. Vaikka uskontotieteellä ja
antropologialla on historiallinen suhde muinaiskulttuurien
tutkimukseen, nykyajan antropologia ja uskontotiede ovat siirtyneet
yhä enemmän yhteiskunnallisten ongelmien pariin ja alkaneet
tarkastella tutkijan omassa yhteisössä ja aikalaisten keskuudessa
ilmeneviä kulttuurisia ongelmia. Uskontotieteen maastot ja kartat
avaa erinomaisesti monia uskontotieteen klassisia kysymyksiä
historiallisesta näkökulmasta käsin, mutta jättää
uskontoantropologisen tutkimuksen nykymaailmaan liittyvien kysymysten
käsittelyn suhteellisen vähäisten huomautusten varaan.






Tieteenalan perimmäisten kysymysten äärelle

Teoreettisesti teoksen yhtenä keskeisenä kysymyksenä on pohtia,
tulisiko uskonto ymmärtää ennen kaikkea muun kulttuurin osana vai
onko sillä tietty kulttuurista erillinen luonne sui generis. Tämä on
yksi uskontotieteen klassisia kysymyksiä eikä Anttonenkaan jätä sitä
käsittelemättä, vaan tunnustautuu sui generis -puolen kannattajaksi.
Sui generis -käsityksen mukaan uskonnollista ajattelua ja toimintaa
ei voida selittää yksistään kulttuurikontekstilla eikä uskonnollisen
ajattelun ja toiminnan muotoja voida palauttaa ihmisen maailmankuvan
muodostamista ohjaaviin sosiokulttuurisiin tekijöihin. Tästä
taustasta huolimatta - tai kenties juuri sen vuoksi - Anttonen
luottaa tutkimuksissaan huomattavissa määrin kirjallisiin
dokumentteihin ja tekee yllättävän vähän antropologeille ominaista
kenttätutkimusta. Teoksessa ei myöskään juuri pohdita uskonnollisen
kokemuksen mahdollisuutta tai muita kognitiivisen uskontotieteen
osa-alueita.

Kuten todettua Uskontotieteen maastot ja kartat -teokselta olisi
odottanut hieman enemmän nyky-yhteiskuntaan liittyvien
uskontotieteellisten ongelmien esittelyä. Tämän päivän
uskontoantropologia kykenee sekä teoreettisesti että metodologisesti
tarkastelemaan monenlaisten sosiaalisten pienryhmien ja
marginaalisten monikulttuuristen yhteisöjen sisäistä henkilökemiaa ja
sosiaalista rakennetta. Uskontoantropologialle mielenkiintoinen
kysymys ja kenttätutkimuksen keinoin helposti selvitettävä asia voisi
olla esimerkiksi monikulttuurisen jalkapallo-joukkueen otteluun
valmistautuminen pukuhuoneessa tapahtuvine erilaisine uskonnollisine
ja muine kulttuurisine rituaaleineen.

Urheilujoukkueet ovat kuitenkin vain yksi mahdollinen tutkimuskohde
nykyiselle uskontotieteelle. Koska 1800-luvun kirjallisiin lähteisiin
perustuva kansallisen identiteetin ongelma alkaa olla suhteellisen
perinpohjaisesti tutkittu sekä uskontotieteen että muun
kulttuuritutkimuksen taholta eikä 'topeliaaninen diskurssi'
välttämättä enää sisällä kovin kummoista tutkimuksellista
uutuusarvoa, voisi tämän päivän uskontotiede saada hedelmällisiä
tutkimustuloksia laajentamalla näkökulmaa ja tarkastelemalla
erilaisten vähemmistöryhmien ja uskontojen välisiä suhteita.
Lähtökohtana voisi toimia esimerkiksi uskonnon ja feminismin,
uskonnon ja erilaisten seksuaalisten vähemmistöjen, uskonnon ja eri
ammattikuntien ja vaikka uskonnon ja hevimusiikin väliset
vuorovaikutussuhteet. Tämäntapaisiin tutkimuksiin törmää meillä
harvemmin, sen sijaan The Journal of Religionissa, Sociology of
Religionissa, Journal of Religion and Popular Culturessa, Religion
and Theologyssa, History of Religionsissa, International Journal for
Philosophy of Religionissa ja muissa vastaavissa kausijulkaisuissa ne
ovat laajan uskontotieteellisen mielenkiinnon kohteena.

Uskontotieteen perusteita pohtiva Uskontotieteen maastot ja kartat on
joka tapauksessa hieno teos. Se on hyvä osoitus tekijänsä kyvyistä
esitellä omaa tutkimusalaansa ja ottaa kantaa keskeisiin
tieteenfilosofisiin ja tieteenhistoriallisiin kysymyksiin kuten
ihmistieteiden ja luonnontieteiden eroista käytävään keskusteluun.
Teoksen etuna on sen sisällöllinen monipuolisuus: se antaa käsityksen
sekä Anttosen tieteellisen työskentelyn kehityksestä että kotimaisen
uskontotieteen kehityshistoriasta. Näin ajatellen se voi olla
hyödyllinen kolmella tapaa: ensinnäkin se tarjoaa
perustutkinto-opiskelijoille ja muille uskontotieteestä
kiinnostuneille hyvät perustiedot tutkimusalan teorioista,
menetelmistä, käsitteistä ja lähteistä osoittaen käytännössä,
millainen tutkimus on uskontotieteellisesti mielekästä ja
mahdollista. Toiseksi teos valaisee hienolla tavalla Anttosen
henkilöhistoriaa ja tutkijantaivalta tieteellisten valintojen ja
saavutusten osalta. Kolmanneksi se on aate- ja oppihistoriallisesti
mielenkiintoinen tarjotessaan hyvän kuvan sekä kotimaisen että
kansainvälisen uskontotieteellisen tutkimuksen kehityksestä.



---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa Agricola-verkossa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/
Kommentoi arvostelua Agricolan keskustelufoorumilla osoitteessa
http://agricola.utu.fi/keskustelu/