[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Emansipatorisen seksikkyyden paluu

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Anna Haverinen  FM, jatko-opiskelija, Turun yliopisto
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Baldwin, Michelle: Burleskin paluu (Burlesque and the New
Bump-n-Grind). Kääntänyt Tytti Heikkilä. Like Kustannus Oy, 2010. 168
sivua.


Emansipatorisen seksikkyyden paluu
---------------------------------------------------------

Burleskitaiteilija Michelle Baldwinin teos 'Burleskin paluu' on
kunnianosoitus tee-se-itse-karnevalismille, naiskauneudelle,
feminiinisyydelle ja hienovaraiselle seksikkyydelle.


Olin katsomassa vuoden 2009 Helsinki Burlesque festivaalia
kulttuurikeskus Gloriassa itsekin korkokenkiin ja saumasukkahousuihin
sonnustautuneena, kun hurahdin burleskin maailmaan. Yleisö kiljui
ihastuksesta ja kannustuksesta, kun rehevä höyheniin ja paljetteihin
sonnustautunut nainen tanssi musiikin tahtiin ja ryhtyi hiljalleen
vähentämään jo entuudestaan niukkaa asustustaan. Vaateliikkeiden
mainoksissa keikistelevät poikamaisen laihat mallit olivat kaukana
tuona iltana, kun burleskin ammattilaiset astuivat lavalle
viihdyttämään yleisöä humoristisilla ja emansipatorisilla
esityksillään. 'Kaikki vain poseeraili siellä', seuralaiseni totesi
illan päätteeksi sarkastisesti hymähtäen, mutta minä olin myyty. Can
can -estetiikkaa noudattelevat viekoittelevat ja humoristiset
esitykset  rikkovat naisellisuuden rajoja tyylillään ja asenteellaan.
Kaikenmuotoiset ja kaikennäköiset naiset voivat olla upeita, hehkeitä
ja valloittavia.

Michelle Baldwinin teoksessa burleskin kiemuroita käsitellään aina
sen alkuajoista tähän päivään saakka eri tyylisuuntia ja artisteja
esitellen. Tietokirjailija Tiia Aarnipuu valottaa esipuheessaan myös
viihdemuodon eurooppalaisia juuria sekä suomalaista kenttää, joka on
2000-luvun lopulla saanut esille valtavasti uusia alan harrastajia.
Teoksen suomenkielinen nimi “Burleskin paluu' viittaa
burleskiviihteen hiipumiseen 1980-1990-luvuilla, jonka jälkeen ilmiö
on hiljalleen noussut uuteen kukoistukseen.

Teos aloittaa burleskin historiasta ja alkuvuosista ensin Dixie
Evansin ja Michelle Baldwinin - niin ikään burleski-esiintyjien -
alkusanoilla ja johdannolla. Kahden esipuheen ja johdannon vuoksi
teos alkaa hitaasti ja lukijalle tulee kuva, että teos käsittelee
yksittäisiä burleskitähtiä luku kerrallaan. Johdannon jälkeen
seuraavissa luvuissa tutustutaan kiusoittelun historiaan ja sen
uudelleen nousuun, tyylisuuntiin, esityksissä käytettyyn musiikkiin
sekä yleisön näkökulmaan.

Vau, mitä vaudevillea!

Rakkaalla lapsella on monta nimeä ja niin myös burleskilla, jonka
juuret juontavat kabareeseen, revyy-, vaudeville- ja music hall
-perinteeseen aina 1500-luvulle saakka. Nykymuotoisen burleskin
juuret ovat muun muassa ranskalaisessa kabaree-viihteessä, joista
kuuluisin kahvila Le Chat Noir avasi ovensa vuonna 1881. Lavalle
nousi koomikoita, taikureita, muusikoita ja tanssijoita. 1800-luvun
burleski ei suinkaan ollut nykyisenlaista riisuutumista, vaan ajan
hengen mukaisesti eroottisen latauksen sai aikaan sopimattoman lyhyet
hameet, viekoitteleva tanssi sekä ihonväriset sukkahousut.

Seksuaalisuutta ja sukupuolen esittämisen rajoja rikottiin myös
varhaisessa burleskissa, jossa naiset saattoivat pukeutua miehiksi ja
flirttailla naisyleisön kanssa. Monet nykyisistä drag-taiteilijoista
pitävätkin esikuvinaan burleski-esiintyjiä. Naisen rooli lavalla on
pitkään ollut stereotyyppinen hepsankeikka, jolloin älykäs huumori ja
jopa poliittisesti kantaaottavat esitykset rikkoivat tuota vanhaa
käsitystä naiseuden esittämisen tavoista.

Suomeenkin rantautunut burleski-ilmiö on saanut alkunsa
amerikkalaisesta perinteestä, joka on hyödyntänyt 1900-luvun aikana
erilaisia kauneus- ja siveyskäsityksiä, murtanut niitä esityksissään
ja saanut aikaan myös eräänlaista kokeilevaa teatteria. Esitysten
tarinallisuudessa on käytetty hyväksy pulp fictionia, elokuvia,
musiikkia, kansantarinoita ja muita kulttuurisesti tuttuja kuvastoja,
jotka saavat mielikuvituksen laukkaamaan ja yleisön innostumaan.

'Siveetöntä!'

Seksuaalisuuden ja naisellisuuden sääteleminen kulttuurisena normina
on yksi yleisimmistä tavoista hallita ja pitää yllä yhteisön
koheesiota. Etenkin naisen seksuaalisuus on nähty useissa
kulttuureissa kautta aikojen vaarallisena, hyökkävänä ja jopa
eläimellisenä. Lapsiaan suojelevaa äitiä on usein verrattu jopa
naarasleijonaan.

Myös burleskia yritettiin hillitä ja jopa hävittää kokonaan. Ennen
1940-lukua esimerkiksi New Yorkissa yritettiin sinnikkäästi saada
burleski loppumaan erilaisilla säännöillä ja asetuksilla, kuten
esimerkiksi 'burleski' sanan kieltämisellä. Tämä sai New Yorkin
esiintyjät siirtymään muualle maahan tai muihin töihin, jolloin New
Yorkin burleski kuihtui joksikin aikaa täysin kokoon.

1960-luvulla burleski muuttui hetkeksi go-go -tanssijoiksi, jolloin
tytöt tanssivat klubeilla erilaisilla lavoilla ja häkeissä ns.
esitanssijoina, mutta ilman varsinaista strippausta. Esitykset olivat
suhteellisen siveellisiä, jolloin esiintyjien piti keksiä erilaisia
tapoja pitää yleisö hereillä, kuten esimerkiksi Satan's Angel, joka
käytti esityksessään tulielementtejä, kuten liekehtiviä tasseleita
(tasseli = pyöreä nännin peittävä koriste, jossa roikkuu heilutettava
tupsu). 1960- ja 1970-luvun seksuaalivallankumouksen myötä
siveellisyyssäännöt löystyivät, jolloin esityksissä pystyttiin
käyttämään yhä uskaliaampia elementtejä. Osa esiintyjistä saattoi
siirtyä myös pornoteollisuuden puoleen, kuten edellä mainittu Satan's
Angel.

Burleski on ollut myös keino ottaa kantaa ajan ilmiöihin,
epätasa-arvoisuuteen ja ennakkoluuloihin. 1990-luvun neoburleskissa
on haluttu välittää vakavampiakin sanomia esimerkiksi
parisuhdeväkivallasta, jolloin Miss Indigo Bluen sanoin: 'Kuluttavan
yleisön on paljon helpompi sulattaa huumorilla höystettyjä kuvia.
Erotiikka ryömii heihin salaa, vaivihkaa, huumorin tarinan ja pitkin
lavaa heiteltyjen vaatteiden myötä'.

Kaikille kaikkea

Nykyisessä burleskiyhteisössä nähdään alkuvuosia värikkäämpiä
esiintyjiä, jotka hyödyntävät punk- ja goottimuotia, fiftareiden
tyyliä sekä retroilijoita. Runsaat tatuoinnit ja lävistykset kuuluvat
joillain esiintyjillä myös tyyliin, mutta tämä saattaa herättää
yleisössä myös vastustusta. Toisaalta, alkuvuosina jo pelkkä reiden
vilauttaminen oli kohahduttavaa.

Baldwinin teos kattaa burleskin koko kirjon runsailla kuvituksilla ja
haastatteluilla, mutta teoksen taitto tuottaa pettymyksen. Pehmeät
kannet ja neliskanttinen ulkoasu saa sivut vääntymään ja heijastamaan
valoa, eikä taitto tee oikeutta upeille kuville. Aiheen
monimuotoisuuden olisi suonut saaman ympärilleen kirjaimellisesti
'kovemmat puitteet'. Burleskin maailman kattava käsittely
tyylisuuntineen, musiikkeineen ja faneineen antaa kuitenkin teokselle
oman antinsa niin alan harrastajille kuin kenelle tahansa
kiinnostuneelle.

 



---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa ja kommentoitavissa Agricolan
arvostelujulkaisussa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/