[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Muistiorganisaation muisti ja muistot yksissä kansissa

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Kristiina Korjonen-Kuusipuro  FM, projektitutkija,
Etelä-Karjala-instituutti, Lappeenrannan teknillinen yliopisto
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Toim. Kurri, Miikka; Luoto, Jukka; Vuori, Elina: Katse menneisyyteen.
Etelä-Karjalan museo 100 vuotta. . Etelä-Karjalan museo, 2010. 263
sivua.


Muistiorganisaation muisti ja muistot yksissä kansissa
---------------------------------------------------------

Etelä-Karjalan museo on julkaissut juhlakirjan 100-vuotisesta
taipaleestaan. Kirja kertaa museon vaiheita kokoelmien perustamisesta
aina nykypäivään saakka. Samalla se kuvaa hyvin museoalan
työkulttuurin muutosta. Tämän tyyppisten teosten kautta organisaation
muisti siirtyy uusille museoalan ammattilaisten sukupolville.


Suomessa työelämästä jää lähitulevaisuudessa eläkkeelle suuri määrä
ihmisiä. Nämä ihmiset tulevat viemään mukanaan tietopääomansa, ellei
sitä ehditä siirtää uusille työntekijöille. Tämä on ongelma, johon on
jo jossain määrin havahduttu, mutta joka todennäköisesti kuitenkin
tulee yllättämään laajuudellaan. Millä tavoin organisaation muistia
voidaan säilyttää ja miten sitä siirretään eteenpäin?

Kun organisaatio täyttää pyöreitä vuosia, on usein tapana koota sen
vaiheita kirjaksi. Etelä-Karjalan museo on julkaissut kirjan
100-vuotisesta taipaleestaan. Kirjan kirjoittajat ovat pääasiassa
museon nykyisiä ja entisiä työntekijöitä, ja he ovat kukin valinneet
itselleen läheisen aiheen museon lähihistoriasta. Teoksen pääpaino on
tietenkin kerrata museon tapahtumarikkaita vaiheita, keskustella
kokoelmista ja niiden synnystä, mutta kirjaa voi lukea myös hieman
toisin. Museon 100-vuotista historiaa kuvaava teos valottaa myös
museoalan ja koko työkulttuurimme muutosta turvallisesta työpaikasta
kohti ulkopuolisella rahoituksella tehtäviä projekteja, jossa
työsuhteet voivat olla lyhyitä ja työelämä pilkkoutuu erilaisiin
pätkiin. Museo ei ole enää pelkästään kulttuuriperinnön säilyttämistä
varten vaan henkilökunnan on mukauduttava monen tyyppisiin tehtäviin.

Etelä-Karjalan museon 100-juhlakirja nostaa esille ammattimaisen
henkilökunnan merkityksen koko organisaation menestykselle. Nostan
hattua kirjan rohkeille tekijöille, jotka ovat uskaltaneet nostaa
esille myös usein vaiettuja ristiriitoja. Entisen museonjohtajan
Soile Rinnon artikkeli Museotoimintaa kaupunkiorganisaatiossa -
Muistikuvia ja tähdenvälejä valottaa talouden aiheuttamia paineita
kaupungin kulttuuriorganisaatiolle ja sitä muutosta, jossa museot
ovat viimeisten vuosikymmenien aikana eläneet. Artikkelia on ryhdytty
kirjoittamaan 2009 juuri uuden taantuman kynnyksellä ja se on varmasti
vaikuttanut myös näkökulman valintaan. Lisäksi hänen kirjoituksensa
sivuaa museotyön henkistä raskautta erilaisten ristiriitojen
paineessa. Vastaavasti Satu Eiskosen artikkeli kuvaa nykypäivän
projektitodellisuutta, joka on totta myös museoalalla. Leena Rädyn,
Jukka Luodon, Mariina Kellokummun ja Elina Vuoren artikkelit kuvaavat
museoon kuuluvien Taidemuseon, Ratsuväkimuseon, Wolkoffin talon ja
Laura Korpikaivo-Tammisen käsityömuseon vaiheita, ja samalla he
kuvaavat, millaisia voittoja ja pettymyksiä tämän tyyppisten
laitosten perustamiseen ja erilaisiin muutoksiin liittyy.

Tämän kirjan toivoisi kuluvan myös monien päättäjien käsissä, sillä
se sisältää erinomaisia kuvauksia työn tekemisestä kulttuurin
saralla. Samalla koko teos kuvaa erinomaisesti sitä, kuinka
Etelä-Karjalan museo on elänyt ja seurannut aikaansa. Pientä museota
on ollut helppo muokata, vaikka uskonkin, ettei museo itse aina ole
ollut näiden muutosten alkuunpanijana. Erinomainen esimerkki
muutoksista ja niihin sopeutumisesta on Mariina Kellokummun artikkeli
Laura Korpikaivo-Tammisen käsityömuseon perustamisesta ja sen
muodonmuutoksesta näyttelytila Galleria Lauraksi.

Yksi asia on kuitenkin varmaa: museoita voidaan kehittää vain
ammattitaitoisten ihmisten voimin. Vain panostamalla riittävästi
taloudellisia resursseja ammattitaitoiseen henkilökuntaan ja
toiminnan tasaiseen kehittämiseen voidaan saada aikaan jotain, jolla
on tulevaisuudessakin keskeinen merkitys alueellisesti,
valtakunnallisesti ja jopa kansainvälisesti.

Etelä-Karjalan museon 100-vuotisjuhlakirja on kaunis ja hyvin
toimitettu teos. Kirjassa loppuosassa on kuitenkin yksi artikkeli,
jonka paikkaa olisi voinut uudelleen harkita. Anu Talkan artikkeli
Maakunta ja sen museo on tärkeä artikkeli, jossa pohditaan maakunnan
identiteettiä ja maakuntamuseon merkitystä Etelä-Karjalalle. Sen
paikka olisi mielestäni ollut kirjan alussa, sillä se pohtii muita
artikkeleja laajemmin museon ja sitä ympäröivän alueen suhdetta. Mikä
onkaan se Etelä-Karjala, joka on saanut oman maakunnallisen museonsa?
Yksi aihe olisi myös ansainnut kirjaan oman kappaleensa. Se olisi
ollut Viipuri, jonka varjossa Lappeenranta on aina elänyt.

Jokaisen organisaation on hyvä aika ajoin pohtia omaa menneisyyttään
ja miettiä miten ja missä sen omaa tietopääomaa, sen omaa historiaa
säilytetään. Tämän tyyppisissä julkaisuissa tietopääoma organisaation
kehityksestä ja kasvusta säilyy uusille työntekijäsukupolville.



---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa ja kommentoitavissa Agricolan
arvostelujulkaisussa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/