[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Innovaation profeetta: Joseph Schumpeter ja luova tuho.

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Aaro Jalas  tutkija, Espoo
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
McGraw, Thomas K.: Prophet of Innovation. Joseph Schumpeter and
Creative Destruction. . The Belknap Press of Harvard University
Press, 2007. 503 sivua.


Innovaation profeetta: Joseph Schumpeter ja luova tuho. 
---------------------------------------------------------

Harvard Business Schoolin professori Thomas McGrawin muutama vuosi
sitten julkaistu teos Prophet of Innovation palkittiin Yhdysvalloissa
aikanaan Pulitzer-palkinnolla yhtenä parhaista taloustieteen historiaa
käsittelevistä kirjoista. Palkinnon perusteet on helppo ymmärtää
kirjan luettuaan. McGraw on tehnyt tarkkaa taustatyötä ja
kirjoittanut noin 500-sivuisen, mutta sujuvasti etenevän elämänkerran
miehestä, jota Kenneth Galbraith nimitti '20. vuosisadan
sivistyneimmäksi konservatiiviksi'.


Joseph Schumpeter tunnetaan hyvin taloustieteilijöiden ja
taloushistorioitsijoiden keskuudessa, mutta hän on jäänyt varsin
tuntemattomaksi suurelle yleisölle eikä ole yhtä tunnettu kuin
esimerkiksi John Maynard Keynes tai Milton Friedman. Schumpeterin
merkitys on kuitenkin ollut taloustieteen ja talouspolitiikan
ajattelussa valtava, ja hän ansaitsisi tulla nykyistä tunnetummaksi
myös Suomessa. Koko 1990- ja 2000-lukujen ajan Suomessa harjoitetulle
'kansalliselle innovaatipolitiikalle' voidaan löytää juuret
Schumpeterin esittämistä ajatuksista ja teorioista. Tosin oppi-isä
olisi varmaan suhtautunut varsin epäilevästi kansallisen
innovaatiopolitiikan ajatukseen, koska innovaatioita ei hänen
mielestään luotu valtionhallinnollisilla toimenpiteillä vaan
yksityisten yrittäjien ponnistuksilla.

Joseph Alois Schumpeter (1883-1950) syntyi lähellä Prahaa
sijaitsevassa Trieschin pikkukaupungissa tekstiilitehtailijan
saksankieliseen perheeseen. Schumpeter jäi isättömäksi
neljävuotiaana, millä oli ehkä oma vaikutuksensa hänen henkiseen ja
intellektuaaliseen kehitykseensä. Schumpeter nimittäin etsi
mielellään akateemisista piireistä vanhempia 'isähahmoja' tai sitten
hän viihtyi itse samassa roolissa nuoremman sukupolven tutorina ja
mentorina. Sen sijaan samanikäisiin oman sukupolven kollegoihin välit
jäivät etäisemmiksi. 

Schumpeterin äiti oli kunnianhimoinen Johanna Schumpeter, joka päätti
luoda pojalleen loistavan tulevaisuuden. Kosta tämän tavoitteen
toteutuminen ei ollut Trieschin pienissä oloissa mahdollisuus,
leskeksi jäänyt Johanna Schumpeter muutti Wieniin ja hankkiutui
naimisiin varakkaan sekä sosiaalisesti arvokkaita suhteita
myötäjäisinään tuoneen vanhemman herrasmiehen kanssa. Näin pikku
'Joszin' tulevaisuus oli turvattu, ja älykäs nuorukainen pääsi
aloittamaan taloustieteen opinnot Wienin yliopistossa vuonna 1901.

Opiskeluaikanaan Schumpeter kävi läpi perusteellisesti senaikaisen
taloustieteen klassikot mukaan lukien myös Marxin Pääoman. Vaikka
Schumpeterista itsestään ei tullut koskaan marxilaista vaan innokas
kapitalismin kannattaja, hän arvosti Marxia siitä että tämä oli
hänestä oivaltanut kaikkia muita taloustieteilijöitä paremmin
kapitalismin dynaamisen luonteen: kapitalismi oli jatkuvasti muuttuva
järjestelmä, jonka oli käärmeen lailla luotava jatkuvasti nahkansa
uudelleen jatkaakseen olemassaoloon. Jatkuva liike ja muutos olivat
välttämätön edellytys kapitalismin menestykselle.

Schumpeter valmistui Wienin yliopistosta loistavin arvosanoin vuonna
1906, ja hänellä alkoi jo tuolloin olla myös meriittiä akateemisten
artikkeleitten kirjoittajana. Schumpeter painotti matematiikan
merkitystä taloustieteissä ns. eksaktin ekonomismin tavoittamiseksi,
vaikka hänen omat matemaattiset lahjansa olivat suhteellisen
vaatimattomat - seikka, jota hän itse harmitteli koko elämänsä ajan.

Schumpeter tuli tunnetuksi aikansa akateemisissa piireissä osittain
siksi, että hän oli ahkera matkustamaan ja vaihtamaan ajatuksia
muiden maiden taloustieteilijöiden kanssa. Erityisen hyvin hän
viihtyi Englannissa, jonka kieltä hän osasi erinomaisesti. Äitinsä
esimerkkiä seuraten Joseph Schumpeter hankki itselleen vanhemman,
mutta varakkaan puolison. Noin kaksitoista vuotta vanhemman Gladys
Ricarde Seaverin kanssa solmittu ensimmäinen avioliitto oli nuoren
Schumpeterin kannalta lähinnä järkiliitto rahan ja hyvien
sosiaalisten suhteiden kanssa. Avioliitto mahdollisti nuorelle
miehelle mukavan matkustelun sekä keskittymisen ensimmäisen laajan
tieteellisen käsikirjoituksen The Nature and Content of Theoretical
Economicsin laatimiseen ja julkaisemiseen vuonna 1908.

Schumpeterin akateeminen karriääri pääsi kunnolla alkuun, kun hänet
nimitettiin professoriksi Czernowitzin yliopistoon vuonna 1909.
Ensimmäinen vakituinen akateeminen työpaikka kannusti Schumpeteria
uuden laajan tieteellisen teoksen Theory of Economic Development
kirjoittamiseen. Teos tunnetaan tänä päivänä paljon paremmin
englanninkielisenä käännöksenä kuin alkuperäisenä saksalaisena
laitoksena Theorie der wirtschaftlichen Entwicklung (1911). Tämä teos
oli tieteellisesti paljon kunnianhimoisempi sekä merkittävämpi kuin
ensimmäinen julkaistu käsikirjoitus. Schumpeterin talousteorian
perusteesinä oli se, että kapitalistinen elinkeinoelämä oli
jatkuvassa liikkeessä, jonka moottorina olivat yrittäjät, joiksi
Schumpeter laski paljon muitakin ihmisiä kuin firmojen omistajat ja
johtajat. Yrittäjä oli Schumpeterin sanoin eräänlainen 'moderni
teollisuuskapteeni', jonka pakkomielteenä oli innovatiivisen edun
metsästäminen. Innovaativinen etu saattoi olla kilpailijoihin
verrattuna melkein mitä tahansa: teknologinen keksintö, uusi
liiketoimintamalli, uusi tapa myydä, kuljettaa ja varastoida tavaraa,
uusi markkinointitekniikka, organisaatiojärjestely ja niin edelleen.
Innovaativisen yrittäjän perusmerkkinä oli kyky rikkoa vanhoja
totunnaisia kaavoja sekä luoda uusia toimintatapoja. 

Innovatiivisuus merkitsi sitä, että kapitalistinen talouselämä oli
jatkuvassa liikkeessä: uusia firmoja syntyi samalla kun vanhoja kuoli
pois. Jokaisen innovatiivisen yrityksen kohtalona näytti olevan se,
että ennen pitkää markkinoille ilmaantui kilpailija, joka osasi tehdä
asioita vielä innovaativisemmin ja paremmin. Näin kapitalismi eli
jatkuvasti eräänlaisen 'luovan tuhon' tilassa, jossa yritysten
konkurssi- ja perustamisaallot seurasivat toisiaan. Taloudellisesti
menestynyt yhteiskunnan yläluokka oli Schumpeterin sanoin 'kuin
hotellit, jotka olivat aina täynnä ihmisiä, mutta joissa ihmiset
vaihtuivat jatkuvasti'. Juuri tämä muodosti Schumpeterin mielestä
tärkeimmän syyn sille, miksi kapitalistisessa yhteiskunnassa oli
jatkuvasti nousun mahdollisuuksia uusille kunnianhimoisille
yrittäjille. Kapitalismissa elämä perustui siihen, että vanhat tai
kestämättömät liiketoimintamallit sekä uudistumaan kykenemättömät
yritykset tuhoutuivat kilpailussa uusien innovatiivisempien yritysten
ja liiketoimintamallien vallatessa markkinat. 

Theory of Economic Development nosti Schumpeterin 1910-luvulla
länsimaisen taloustieteen tähtieliittiin sekä loi pohjan hänen
myöhemmälle akateemiselle menestykselleen. Vuonna 1911 Schumpeter
pääsikin vaatimattomasta Czernowitzin yliopistosta akateemisesti
parempaan karriääripaikkaan Grazin yliopiston poliittisen talouden
professoriksi. Schumpeter ei kuitenkaan viihtynyt kovin hyvin
Grazissa, jossa hänelle oli vaikeuksia tulla toimeen sekä kollegoiden
että oppilaidensa kanssa. Niinpä hän käytti paljon työaikaansa
mieliharrastukseensa eli matkusteluun ja kävi vuonna 1913 ensimmäisen
kerran Yhdysvalloissa. Schumpeter huomasi viihtyvänsä erinomaisesti
Yhdysvalloissa ja nautti keskusteluista Columbian, Harvardin, Yalen
ja Princetonin yliopistoissa työskennelleiden kollegoiden kanssa.
Matkalla Schumpeter loi myös arvokkaita valtamerentakaisia suhteita,
ja pitkäaikaiseksi muodostunut ystävyyssuhde professori Frank
Taussigin kanssa johti lopulta siihen, että Yhdysvalloista tuli
Schumpeterin uusi kotimaa sekä Harvardin yliopistosta lopulta pysyvä
akateeminen kotipaikka.

Schumpeterin urasuunnitelmille ja tulevaisuudenhaaveille merkitsi
ensimmäinen maailmansota 1914-1918 suurta takaiskua. Schumpeter oli
vannoutunut pasifisti, jonka mielestä Itävallan ei olisi pitänyt
ryhtyä 'saksalaiskansallisen olutkapakkapolitiikan' vuoksi sotaan
hänen rakastamaansa Englantia vastaan. Lisäksi maailmanmatkailijalle
oli kova koettelemus jäädä eristyksiin Keski-Eurooppaan sotaa käyvään
Itävalta-Unkariin. Samalla hän joutui eristyksiin englantilaisesta
vaimostaan, mikä merkitsi väistämättä avioliiton haalistumista
pelkäksi juridiseksi siteeksi kahden toisilleen vieraan ihmisen
välillä.

Sota-aikana Schumpeter omistautui politiikalle vastustaen tiukasti
Itävallan ja Saksan yhdistämisajatuksia - sen sijaan hän suositteli
Itävallan hallitukselle erillisrauhan tekemistä ympärysvaltojen
kanssa. Schumpeterin ajatuksille löytyi jonkin verran vastakaikua
hallituspiireistä, mutta Itävalta-Unkarin kohtalo oli jo sidottu
Saksan sotamenestykseen. Yhdysvaltojen liittyminen sotaan vuonna 1917
sinetöi lopulta keskusvaltojen tappion, ja Itävalta-Unkarin
kaksoismonarkia kaatui syksyllä 1918. Vanha monikansallinen imperiumi
paloiteltiin kansallisvaltioihin, ja Itävalta supistui pieneksi
saksankielisen väestön tynkävaltioksi. 

Shumpeterin sota-aikana saamat poliittiset ystävät voittivat
Itävallan tasavallan ensimmäiset vaalit vuonna 1919, ja tunnettuna
talouseksperttinä Joseph Schumpeter sai uudessa hallituksessa
valtionvarainministerin salkun. Hän laati tasavallan huonojen
raha-asioiden korjaamiseksi kunnianhimoisen 'Finanzplanin', mutta
olosuhteet eivät olleet suosiolliset sen toteuttamiselle. Pahin
ongelma oli Versaillesin rauhansopimuksessa Itävallalle sälytetty
sotakorvausvelka, jonka maksu nieli käytännöllisesti katsoen maan
kaikki vientitulot. Näin Schumpeterin pesti valtionvarainministerinä
oli miltei alusta lähtien tuomittu epäonnistumiseen, ja hän erosi
tehtävästään jo vuonna 1920.

Poliittisten seikkailujen jälkeen Schumpeter päätti toteuttaa omia
yrittäjäteorioitaan itse käytännössä ja ryhtyi liikemieheksi ja
yksityispankkiiriksi. Valitettavasti bisnesteoreetikot eivät ole aina
niitä parhaita käytännön bisnesmiehiä, minkä Schumpeterkin joutui
huomaamaan. Tavallaan hän itse joutui 'luovan tuhon' uhriksi, koska
yksityisen liikemiehen ura päättyi täydelliseen konkurssiin Wienin
pörssin romahtaessa vuonna 1924. Bisnesseikkailusta johtuneiden
velkojen maksu vei Schumpeterilta vuosikausia ja söi suuren osan
hänen myöhempien akateemisten työpaikkojensa palkoista.             

Schumpeter löysi kuitenkin Wienin liikemiesvuosinaan uuden rakkauden
noin parikymmentä vuotta itseään nuoremman Annie Reisingerin kanssa.
Hän meni tämän kanssa naimisiin vuonna 1925, mutta haaveet
onnellisesta avioelämästä ja isyydestä kariutuivat Annien kuollessa
lapsivuoteeseen vuonna 1926. Joseph Schumpeter jäi lapsettomaksi ja
sydänsurun murtumaksi mieheksi, joka ei koskaan toipunut tästä
takaiskusta. Lääkkeeksi sydänsuruihin hän uppoutui entistä
tarmokkaammin työhönsä taloustieteilijänä. Schumpeter tuli elämänsä
aikana tunnetuksi työnarkomaanina, jonka työkyky ja
muistikapasiteetti vaikuttivat lähes rajattomilta.

Uusi akateeminen työpaikka löytyi 1920-luvun puolivälissä Bonnin
yliopistosta, jossa Schumpeter teki toistakymmentä vuotta työtä
yhtenä Saksan merkittävimmistä ekonomisteista. Hän toimitti uusia
parannettuja laitoksia uraa uurtaneesta teoksestaan The Theory of
Economic Development tiivistäen ja sujuvoittaen kirjoituksiaan.
Lisäksi hän tuli suosituksi opettajaksi ja mentoriksi Bonnin
yliopiston taloustieteilijöiden keskuudessa. Uudet tieteelliset
artikkelit yhteiskuntataloudesta ja muista aiheista lujittivat
Schumpeterin asemaa taloustieteilijänä. 

Merkittävän haasteen Schumpeterille asetti 1930-luvun alun lama,
jonka syitä ja ratkaisuja hän kartoitti uusissa tieteellisissä
artikkeleissaan. Toisaalta Schumpeter joutui huomaamaan, että hän jäi
taloustieteilijänä englantilaisen John Maynard Keynesin varjoon.
Schumpeter pystyi analysoimaan talouslaman syitä ja selittämään hyvin
'luovan tuhon' välttämättömyyden kapitalismissa, mutta hän ei pystynyt
esittämään yhtä konkreettisia ja selviä lääkkeitä massatyöttömyyden ja
taloussyklien aiheuttamien sosiaalisten ongelmien ratkaisuun kuin
Keynes. 

Tietyllä tavalla Schumpeter kokikin koko loppuelämänsä joutuneensa
Keynesin varjoon, ja hän arvosteli usein Keynesin teorian puutteita
sekä sitä, että Keynes painotti liikaa valtion sekä julkisen talouden
roolia talouselämässä. Schumpeterin mielestä elinkeinoelämän
toipuminen talouslamasta oli lopulta kiinni siitä, miten yksityisten
yrittäjien ja yritysten onnistui löytää ratkaisuja vaikeissa
suhdannetilanteissa. Schumpeter ei kuitenkaan koskaan ollut
puhdasoppinen vapaan markkinatalouden kannattaja, vaan hän katsoi
valtiolla ja julkisella taloudella olevan oma selvä ja tärkeä
roolinsa talouselämän ja varsinkin yhteiskunnan riittävän vakauden
ylläpitämiseksi.

Natsien vaikutusvallan kasvu Saksassa sai Schumpeterin lähtemään pois
Bonnin yliopistosta ja Saksasta. Valtamerentakaisten suhteidensa ja
erityisesti ystävänsä Frank Taussigin ansiosta hän löysi uuden
akateemisen kotinsa Yhdysvalloista ja Harvardin yliopistosta vuonna
1932. Schumpeter oli liberaalina konservatiivina antinatsi ja hän
pyrki 1930-luvulla tarmokkaasti auttamaan saksanjuutalaisia
taloustieteilijöitä pääsemään pois Natsi-Saksasta sekä järjestämään
heille suhteidensa avulla uusia työpaikkoja amerikkalaisista
yliopistoista. 

Harvardin yliopistossa Schumpeter loi tavallaan oman koulukuntansa ja
monet hänen oppilaistaan tulivat myöhemmin Yhdysvaltojen
merkittävimmiksi taloustieteilijöiksi. Hänen oppilaisiinsa
lukeutuivat sellaiset kuuluisuudet kuin James Tobin, John Kenneth
Galbraith, sosiologi Talcott Parsons, Edward Mason, Wassily Leontief
ja Wolfgang Stolper. Schumpeter oli myös suosittu opettaja ja
mentori, joka hyväksyi oppilaikseen ja ystävikseen myös marxilaisia
näkemyksiä omaavia taloustieteilijöitä. Hän saattoi väitellä heidän
kanssaan, mutta hyväksyi sen, että jotkut hänen ystävistään ja
oppilaistaan olivat hänen kanssaan eri mieltä yhteiskunnallisista
asioista. Tästä oli myös hänelle itselleen hyötyä, sillä oppilaat
avustivat häntä hänen omissa tieteellisissä töissään, ja hän saattoi
tukeutua matemaattisesti lahjakkaampien oppilaittensa tukeen tilasto-
ja laskentapohjaisissa tutkimuksissaan. 

Harvardin vuosinaan Schumpeter kirjoitti myös kuuluisimmat teoksensa:
Business Cycles (1933), Capitalism, Socialism and Democracy (1942)
sekä History of Economic Analysis (julkaistu postuumisti 1954).
Näistä kolmesta teoksesta kaikkein tunnetuimmaksi tuli Capitalism,
Socialism and Democracy, joka käännettiin kuudellatoista kielelle ja
josta julkaistiin vuosien ja vuosikymmenten varrella useita
painoksia. 

Kirjassaan Schumpeter asettaa kolme alkukysymystä:
1) Onko kapitalismi luonteensa ja prosessiensa vuoksi tuomittu
lopulta epäonnistumaan talousjärjestelmänä eli hävittääkö se lopulta
itse itsensä?
2) Jos sosialismi korvaisi kapitalismin, voisiko se saada aikaan
samanlaista taloudellista kasvua ja menestystä kuin kapitalismi?
3) Kumpaan talousjärjestelmään demokratia todennäköisimmin liittyisi?

Schumpeter toteaa Marxin oivaltaneen paljon kapitalismin dynaamisesta
luonteesta sekä niistä sosiaalisista ongelmista, mitä kapitalismiin
liittyy. Silti Schumpeter ei voinut hyväksyä Marxin teesejä. Marx oli
yhteiskuntatieteilijänä väärässä, koska hän yksinkertaisti liikaa
kapitalistisen yhteiskunnan rakennetta rikkaiden omistajien ja
köyhien välisten työläisten väliseksi kuiluksi. Ensinnäkään kaikki
työläiset eivät olleet samanlaisia, vaan heidän välillään oli
ammattitaidosta ja kyvyistä johtuva hierarkia. Lisäksi monet
työläispohjalta ponnistaneet yrittäjät olivat löytäneet oman
bisnesideansa ja muuttuneet kapitalisteiksi.

Marx oli Schumpeterin mielestä vielä enemmän väärässä ekonomistina.
Yksi Marxin perusvirheistä oli olettamus, että kapitalismin
kehityksen myötä työläisten osuus yhteiskunnan kokonaistulosta
laskisi jatkuvasti ja säännöllisesti. Heidän kurjuutensa kasvaisi ja
tämän vuoksi he lopulta ryhtyisivät kapinaan saadakseen
tuotantovälineet omistukseensa. Tämä ei pitänyt paikkaansa, minkä
Schumpeter pystyi osoittamaan vakuuttavalla tilastopohjalla -
tosiasiassa kapitalistisissa maissa työläisten reaalipalkat ja
elintaso olivat nousseet päinvastoin kuin mitä Marx oli olettanut.
Lisäksi massatuotannon myötä monien elintarvikkeiden, vaatteiden ja
muiden elämän perusasioiden hinta oli jatkuvasti laskenut. Marx teki
myös useita muita virheitä ja liiaksi asioita yksinkertaistavia
kärjistyksiä analyyseissaan: yrittäjät ja kapitalistit eivät suinkaan
olleet aina samoja henkilöitä, ja Marxilta puuttui kokonaan yksityisen
yrityksen toimintaa käsittelevä mikrotalouden teoria. Lisäksi Marx oli
olettanut, että tuotannon mekanisointi johtaisi pysyvään
massatyöttömyyteen, mitä teollistuneissa kapitalistisissa maissa ei
ollut tapahtunut. Marx ei pystynyt näkemään palvelu- ja
kauppasektorin kehitystä, joka tarjosi kapitalistisessa taloudessa
lukuisasti uusia työpaikkoja niille ihmisille, jotka eivät löytäneet
leipäpuutaan tuotantotalouden piiristä. 

Silti Schumpert ymmärsi hyvin, miksi Marx oli 1930-luvun alun vaikean
laman ja ennennäkemättömän massatyöttömyyden aikana noussut suureksi
profeetaksi ja opettajaksi, joka vetosi lukuisiin intellektuelleihin.
Sosialismi vetosi voimakkaasti sosiaaliseen omaantuntoon, joka tuntui
puuttuvan tyystin kapitalistisesta talousjärjestelmästä.
Kapitalismiin sisältyvä 'luovan tuhon' prosessi ei ollut suinkaan
kaikkien kannalta mikään uusia mahdollisuuksia avaava mahdollisuus,
vaan monille se merkitsi pysyvää syrjäytymistä työelämästä ja
putoamista yhteiskunnan alaluokkaan. Tämä oli selvä ongelma, jonka
Schumpeter tunnusti ja jonka vuoksi hän oli myös valmis tunnustamaan
valtiovallan ja julkisen sektorin tärkeän roolin kapitalismiin
sisältyvien sosiaalisten ongelmien vähentämisessä. 

Schumpeterin mielestä talousjärjestelmien kehitystä piti tarkastella
kuitenkin pitkän aikavälin saavutusten mukaan. Mikään muu
talousjärjestelmä ei ollut saanut aikaan pitkällä aikavälillä niin
suurta yleisen elintason nousua sekä ihmisten arkielämän parantumista
kuin kapitalismi. Sosialismi oli valtio- ja politiikkajohtoisena
järjestelmänä väistämättä staattisempi eikä kykenisi pitkällä
aikavälillä tarjoamaan yhtä hyvää talouskasvua ja mahdollisuuksia
elämän parantamiseen kuin kapitalismi. Lisäksi valtio- ja
politiikkajohtoinen talousjärjestelmä oli luonteeltaan sellainen,
että se kasvatti hallitsevan poliittisen luokan valtaa ja johti sitä
tietä diktatuuriin. Sosialismi ei kytkeytynyt demokratiaan, jota oli
paljon selvemmin löydettävissä kapitalistisissa teollisuusmaissa kuin
Neuvostoliitossa. Kapitalismi ilman demokratiaa oli toki mahdollinen,
mutta sosialistinen demokratia oli mahdottomuus. Sosialismissa
ihmisten yrittäjyys ja tuloerojen kasvu estettäisiin
pakkotoimenpitein, mikä merkitsi väistämättä diktatuuria ja
hallitsevan poliittisen luokan rajatonta valtaa yli muiden
yhteiskuntasektorien. Siksi Schumpeter asetti demokratian kannalta
kapitalismin etusijalle sosialismiin verrattuna. 

Capitalism, Socialism ja Democracy -teoksen todellisen viestin
lukeminen vaati lukijoilta taitoa lukea rivien välistä ja kykyä
päätellä itse ne johtopäätökset, johon kirjoittaja toivoi
lukijoidensa päätyvän. Monesti Schumpeterin tekstistä saa sen kuvan,
että hän uskoisi kapitalismin kaatuvan lopulta 'ahneuden ansaan' ja
että tämän vuoksi sosialismi tulisi lopulta perimään
talousjärjestelmien välisessä kamppailussa voiton. Tarkemmin luettuna
ja argumentaatioon kunnolla perehtymällä Schumpeterin todellinen
viesti tulee kuitenkin selvästi esille: hän kannatti kapitalismia ja
uskoi demokraattisen ja moniarvoisen poliittisen järjestelmän olevan
mahdollinen ainoastaan kapitalistiseen talousjärjestelmään
tukeutuvana. 

Schumpeter eli riittävän pitkään nähdäkseen natsien tappion toisessa
maailmansodassa, mutta hän ei nähnyt Neuvostoliiton ja itäblokin
kaatumista. Toisen maailmansodan jälkeen tapahtunut Neuvostoliiton
nousu maailmanvallaksi ja itäblokin muodostuminen saivat hänet
synkälle mielelle ja epävarmaksi tulevaisuuden suhteen, vaikka
lopulta hänen ennustuksensa sosialismin epäonnistumisesta kävivätkin
toteen. Joseph Schumpeter kuoli Harvardissa tammikuussa 1950
äkilliseen sydäninfarktiin 66 vuoden ikäisenä.



---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa Agricola-verkossa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/
Kommentoi arvostelua Agricolan keskustelufoorumilla osoitteessa
http://agricola.utu.fi/keskustelu/