[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Eilistä mieshistoriaa

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Kirsi Vainio-Korhonen  Professori, Turun yliopisto
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Sini Kangas; Marjatta Hietala; Heikki Ylikangas (toim.): Historia
eilen ja tänään. Historiantutkimuksen ja arkeologian suunnat Suomessa
1908-2008. Suomen tiedeseura, 2009. 148 sivua.


Eilistä mieshistoriaa
---------------------------------------------------------

Historia eilen ja tänään. Historiantutkimuksen ja arkeologian suunnat
Suomessa 1908-2008 teos kärsii siitä, että sen lähtökohdaksi on otettu
sata vuotta vanha oppituolijako, se tekee kirjasta paikoin sekavan ja
luettelomaisen. Kirjan sivuista kolmannes on varattu listalle vuosina
1908-2007 Suomessa ilmestyneistä historian ja arkeologian
väitöskirjoista. Artikkelikokoelma nostaa esiin myös kiinnostavia ja
uusia puolia historiantutkimuksesta, kuten sen, että
historiantutkimuksen valtavirta ei enää ole vain poliittista
käyttötiedettä ja sotahistoriaa. Nousevia tähtiä ovat aate-, oppi- ja
kulttuurihistoria, jotka ovat tuoneet talous- ja sosiaalihistoriankin
puolelle arkielämään, seksuaalisuuteen ja populaarikulttuuriin
liittyvät aiheet.


'Käsillä oleva teos on laaja-alainen analyysi kotimaisen
historiantutkimuksen nykytilasta, kansainvälisyydestä ja
tulevaisuuden visioista' lupaa hiljattain ilmestynyt katsaus
suomalaiseen historian ja arkeologian alan tutkimukseen. Suuri osa
kirjoittajista on alan veteraaneja, usein pitkään työskennelleitä
professoreja. Kirjan sivuista kolmannes on varattu listalle, johon on
merkitty vuosina 1908-2007 Suomessa ilmestyneet historian ja
arkeologian väitöskirjat kronologisessa järjestyksessä vuosi
kerrallaan. Ensimmäistä kertaa Suomessa.

Alussa mainitun lupauksen täyttämistä hankaloittaa suuresti valittu
näkökulma. Keskeisimmät puheenvuorot teoksessa käyttävät arkeologian,
Suomen historian, poliittisen historian ja yleisen historian
professorit maassamme tyypillisen oppituolijaon mukaisesti.
Lähtökohta on varmasti ollut kirjoittajillekin hankala ja se on
tuottanut osittain melko luettelomaisen ja sekavan esityksen sinänsä
kovasti kiinnostavasta aiheesta. Väitöskirjojen ja tutkimusten
luokittelun vaikeus annetuista lähtökohdista tuleekin vastaan lähes
jokaisessa artikkelissa - ehkä arkeologiaa lukuun ottamatta.

Suorastaan hankalaksi asia menee, kun Suomeen 1990-luvulla voimalla
rantautuneita ns. uusia historioita yritetään ahtaa sata vuotta
vanhoihin oppituolimuotteihin. Näin ympäristöhistoriaa esitellään
yllättäen yleisen historian tutkimusta käsittelevässä luvussa, vaikka
alan tutkijoita on runsaasti myös Suomen historian ja
yhteiskuntahistorian oppituolien alaisuudessa. Yhtä yllättävää on
lukea, että 'yleisen historian kasvualueisiin kuuluu myös
kulttuurihistoria'. Kulttuurihistorialle on kuitenkin perustettu oma
oppituoli jo 1970-luvulla, ja olisi ollut erityisen kiinnostavaa
lukea laajempi analyysi tämän uuden tieteenalan vakiintumisesta
Suomeen. Sitä kirjassa ei kuitenkaan ole. Markku Peltonen tosin
mainitsee oman artikkelinsa otsikossa kulttuurihistorian ja
miettiikin mm. Turun kulttuurihistorian oppituolin luonnetta, mutta
joutuu toteamaan, etteivät suomalaisten kulttuurihistorian
professorien määritelmät 'tarjoa selkeää vastausta siihen, mitkä
tutkimukset voidaan lukea kulttuurihistorian alaan'. Tämän kysymyksen
syvällisempi pohdinta olisi mielestäni kuitenkin ollut yhtä
kiinnostavaa kuin aate-, oppi- ja kulttuurihistoriallisten
tutkimusten lukumäärän taulukoiminen. Myös kolmas uusi
tutkimusnäkökulma, nais- ja sukupuolihistoria ja sen Suomen
historiasta väitelleet pioneerit tulevat yhtä yllättäen ja vain
parilla lauseella esitellyiksi yleisen historian katsauksen
yhteydessä. Tämä kaikki kertoo mielestäni siitä, että historian
suomalainen tieteenalajako on kansallisessa omaleimaisuudessaan ehkä
tulossa tiensä päähän. Tästäkin aiheesta olisi ollut kiinnostavaa
lukea uutta pohdintaa, varsinkin kun kirjassa luvataan myös
'visioita'.

Useita nykytutkimuksen kiinnostavia nimiä jää niin ikään kaipaamaan
kirjan nimirikkaudesta huolimatta. Esimerkiksi Helsingin yliopistossa
vaikuttavat historian professorit Henrik Meinander ja Juha Siltala
(mainitaan kirjassa yhdellä lauseella) osallistuvat aktiivisesti oman
aikansa yhteiskunnallisen keskusteluun ja ovat tuoreuttaneet
1900-luvun tutkimusta kiinnostavilla avauksilla, joista olisin
kaivannut analyysia teokseen. Samoin kirjasta puuttuu vaikkapa
dosentti Anu Lahtisen nimi, vaikka hänen sukupuolihistoriaan
kohdistuvaa tutkimustaan on kiitelty ja palkittu raikkaana avauksena
maamme vähän tutkittuun 1500-lukuun. Myös Suomessa ruotsin kielellä
julkaistu uusi historiantutkimus nousee vain vähän esiin - ehkä juuri
teoksen hankalasti oppituolijakoihin perustuvista lähtökohdista
johtuen. Onneksi sentään Jorma Kalelan metodinen ajattelu ja Risto
Alapuron Suomen synty tulevat käänteentekevinä mainituksi Kimmo
Rentolan kirjoittamassa artikkelissa. Samoin Pertti Haapala nostaa
esiin uuden sosiaalihistorian ja uuden taloushistorian merkityksen
sekä ns. kielellisen käänteen ja käsitehistorian tulon.

Suomalainen historiantutkimus on perinteisesti ollut miesten tekemää
tiedettä. Näin on tässäkin teoksessa, vaikka 2000-luvulla olisi
odottanut, että tiedeartikkelien kirjoittajien joukkoon olisi
valikoitunut edes yksi nainen. Ehkäpä hän olisi nostanut esiin
sellaisen kiinnostavan seikan, että uudella vuosituhannella
perinteisesti miehiseksi profiloituneen Suomen historian oppituolien
haltijoiksi on nimitetty ensimmäistä kertaa ja hyvin lyhyessä ajassa
kolme naista: Irma Sulkunen Tampereelle, Pirjo Markkola Jyväskylään
ja allekirjoittanut Turkuun. Muutos aikaisempaan on suuri ja olisi
todella ansainnut oman pohdintansa tämänkaltaisessa teoksessa

Toki kirjaan mahtuu paljon kiinnostaviakin huomioita. Jouko Vahtola
toteaa, miten maamme 1500-luku tai 1800-luvun alkupuoli ovat
houkuttaneet huonosti ammattitutkijoita, vaikka aikakausissa olisi
paljon tutkittavaa ja lähdetilannettakaan ei voi syyttää huonoksi.
Kiinnostavat ajanjaksot ansaitsisivat kyllä tutkijoiden huomion.
Suomalaisten nykytutkijoiden vahva panos keskiajan tutkimukseen tulee
sen sijaan hyvin esille sekä Vahtolan että Harri Siiskosen
artikkeleissa ja samaan ajanjaksoon kohdistuvan kaupunkiarkeologian
nousu Jussi-Pekka Taavitsaisen kirjoituksessa.

Kiitoksen ansaitsee myös lähes kautta teoksen kansainvälisen
näkökulman mukaanotto sekä historian että arkeologia osalta.
Kiintoisaa on Pertti Haapalan pohdinta talous- ja sosiaalihistorian
muuttuneesta luonteesta: sukupuolihistoria, mikrohistoria,
mentaliteettihistoria, psykohistoria ja ympäristöhistoria tuntuvat
sysänneen tuon perinteisen käsiteparin lähes unholaan. Samalla
virallisen yhteiskunnan sosiaalipoliittisia oloja legitimoivasta
historiankirjoituksesta on siirrytty tutkimaan yhteiskunnan
epävirallisia ilmiöitä. Suorastaan jännittävä on Markku Peltosen
toteamus siitä, miten maamme historiantutkimuksen valtavirta ei enää
olekaan poliittista käyttötiedettä ja sotahistoriaa. Nousevia tähtiä
ovat sen sijaan aate-, oppi- ja kulttuurihistoria, jotka ovat tuoneet
talous- ja sosiaalihistoriankin puolelle arkielämään, seksuaalisuuteen
ja populaarikulttuuriin liittyvät aiheet. Loppuhuipennukseksi voisi
nostaa Kimmo Rentolan arvion poliittisen historian kulttuurisesta
käänteestä, johon Suomessakin ollaan hänen mukaansa menossa.

***

Arvostelu on julkaistu myös Tieteessä tapahtuu -lehdessä 1/2010

 



---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa Agricola-verkossa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/
Kommentoi arvostelua Agricolan keskustelufoorumilla osoitteessa
http://agricola.utu.fi/keskustelu/