[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Silmäys kirjallisuuden arkistoon

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Huhtanen, Jouni 
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Hyttinen, Elsi; Kivilaakso, Katri (toim.): Lukemattomat sivut.
Kirjallisuuden arkistot käytössä. SKS, 2010. 231 sivua.


Silmäys kirjallisuuden arkistoon
---------------------------------------------------------

Yhdeksästä tutkimusartikkelista koostuva Lukemattomat sivut tarjoaa
suhteellisen monipuolisen kuvan arkistotutkimuksen rajoista ja
mahdollisuuksista. Teoksen lyhyissä tapaustutkimuksissa
kirjallisuusinstituutiota ja sen toimijoita lähestytään
kulttuuripolitiikan, kirjoittamisen prosessien, yhteiskunnallisten
aatteiden, ihmissuhteiden, aikalaiskritiikin ja tekijyyteen
liittyvien ongelmien kautta. Hieman ohuesta aikajänteestä ja paikoin
suppeasta aineiston käytöstä huolimatta teos onnistuu osoittamaan
uudenlaisia reittejä sekä kirjallisuushistorian että yksittäisten
kirjailijoiden ja heidän tuotantojensa ymmärtämiseen.


Lukemattomat sivut esittelee sekä aikaisemmissa tutkimuksissa
vähemmälle huomiolle jääneitä että näkyvän aseman saavuttaneita
kulttuurielämän vaikuttajia ja heidän aikaansaannoksiaan.
Artikkeleissa tarkastellaan muun muassa Elwira Willmanin elämää ja
tuotantoa (Elsi Hyttinen), Otto Mannisen 'Mennyt päivä' -runon
syntyprosessia (Hanna Karhu), Kaarlo ja Emilie Bergbomin vaikutusta
Minna Canthin kirjailijantyöhön (Minna Maijala), Maila Talvion ja
WSOY:n kirjallisuus- ja kustannuspoliittisia kiistoja (Kukku Melkas),
tekijyyskysymystä ja tekijäasemia Algot Untolan tuotannossa (Kaisa
Kurikka), Elina Vaaran julkaisemattomia muistelmia (Katri
Kivilaakso), Ain'Elisabet Pennasen 'Karadja Nikolajevna'
-romaaniluonnosta (Suvi Ratinen) sekä Anna-Maria Tallgrenin Lontoon
ja Pariisin matkoihin perustuvaa muistelmateosta (Anna Kuismin).

Lukemattomat sivut on ennen kaikkea alkuperäisdokumentteihin nojaavaa
perustutkimusta, joka nostaa monivivahteisesti esiin kirjailijoiden,
kriitikoiden ja kääntäjien arkistoissa säilyneitä luonnosliuskoja,
käsikirjoituksia, päiväkirjoja, muistiinpanoja, valokuvia ja
kirjeitä. Teos esittelee lähinnä 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun
modernismin aikana vallinneita kirjallisia aatesuuntauksia,
tekijöitä, oppikiistoja sekä painamatta jääneitä teoksia, jotka eivät
aina ole taiteellisesti kovin korkeatasoisia, mutta heijastelevat
omalla tavallaan aikakautensa aatteellista ja poliittista ilmapiiriä.
Tutkimukset valaisevat kohdehenkilöiden taiteellisen identiteetin
syntyä ja auttavat ymmärtämään heidän tuotantojaan uudella tavalla,
mutteivät juuri tarjoa tarkempaa tietoa arkistotutkimuksen teorioista
tai metodologiasta.

Tässä suhteessa kirjailijahaastatteluja tutkimusaineistona
käsittelevä Katri Kivilaakson ja Suvi Ratisen yhdessä kirjoittama
'Tekijän ääni - Kirjailijahaastattelut arkistoissa ja tutkimuksessa'
poikkeaa teoksen muista artikkeleista sekä muotonsa että sisältönsä
puolesta. Artikkeli käsittelee 1950-1960 -luvuilla vallinneen
haastatteluinnon hiipumista julkisen mielenkiinnon käännyttyä
vuosisadan lopulle tultaessa kirjailijoista teoksiin. Tekijöiden
mukaan tähän vaikuttivat osaltaan sekä uuskritiikin, strukturalismin
ja muiden formaalien menetelmien suosion kasvu että kirjailijan
julkisuuskuvan muuttuminen aikaisempaa viihteellisemmäksi ja
vähempiarvoisemmaksi. Tutkimuksessa käydään läpi myös Suomen
Akatemian rahoittamaa laajaa haastatteluhanketta (1971-1977), jossa
jopa kuudensadan eri kysymyksen avulla pyrittiin pääsemään käsiksi
haastateltavien kirjailijoiden henkilöhistoriaan, kirjailijanuraan ja
tuotantoon.


Teorian kattavuuden ongelmia?

Lukemattomat sivut alkaa teoksen toimittajien kirjoittamalla
johdannolla, jossa he esittelevät arkistotutkimuksen perusongelmat
pääpiirteissään. Selväksi käy, että arkistoaineisto on aina aukkoista
ja toisinaan johonkin muuhun tarkoitukseen kuin julkaistavaksi
tarkoitettua. Tekijät painottavat, että arkistolähteet eivät tarjoa
ainoastaan yhtä kuvaa menneestä, vaan tutkijalla on mahdollisuus
omaksua erilaisia rooleja ja nostaa esiin useita erilaisia tulkintoja
monesti ristiriitaisuuksia sisältävästä materiaalista. Ongelmia
tutkijalle voi tuottaa aineiston tekijä- ja vastaanottaja-asemien
hahmottaminen, samoin kuin se, että tutkijan henkilökohtaiset
intressit ja mielenkiinnon kohteet vaikuttavat viimekädessä aina
tutkimustuloksiin ja aineistosta tehtäviin tulkintoihin. Teoksen
johdanto vaikuttaa paikoin turhankin itsestään selvältä. Vaikka
Lukemattomat sivut sisältää arkistotutkimuksen keskeisten ongelmien
esittelyä ja osoittaa käytännössä arkistotutkimuksen mahdollisuudet,
teosta olisi voinut laajentaa enemmän metodikirjan suuntaan ja
julkaista sen esimerkiksi Tietolipas-sarjassa.

Mikäli Lukemattomat sivut olisi haluttu julkaista laajempana
metodologisena kokonaisuutena, olisi sen alkuun ollut syytä liittää
ainakin kolmesta artikkelista koostuva johdanto-osa: ensinnä,
arkistoista perustietoja hakeva lukija saattaisi kaivata artikkelia,
jossa esitellään arkistojen toimintaa, tehtäviä ja käsitteistöä
yleisellä tasolla. Nyt teoksen useissa artikkeleissa vilisee
arkistoalan ammattikäsitteitä, jotka asiaan vihkiytymättömälle
jäänevät hämärän peittoon. Toiseksi, arkistoissa säilytettävien
asiakirjojen määrään ja laadullisiin ominaisuuksiin olisi ollut
tarpeellista paneutua jonkin verran. Kolmanneksi olisi ollut syytä
tarjota metodologisia lähtökohtia kirjallisuusarkistoissa tapahtuvan
tutkimustyön tueksi. Työskentely niissä poikkeaa selvästi
viranomaisarkistoissa tapahtuvasta työskentelystä.

Edellä ehdotettu teoriaosuus olisi tuonut lisävalaistusta
kirjallisuusarkistoissa tapahtuvan arkistotutkimuksen käytännöistä
kiinnostuneille. Nyt lukija joutuu tyytymään yleisesityksiin, joissa
ei välttämättä syvennytä kovin laajasti kirjallisuusarkistojen
erityiskysymyksiin. Esimerkiksi valtion arkistolaitoksen kotisivuilla
julkaistu Jari Lybeckin ja kumppaneiden teos Arkistot: Yhteiskunnan
toimiva muisti (Arkistolaitos 2006, PDF-tiedosto) sisältää hyvät
tiedot muun muassa asiakirjahallinnosta ja arkistonmuodostuksesta,
arkistotoimen ja arkistojen juridisen sääntelyn periaatteista sekä
arkistotoimen organisoinnista, muttei juuri vastaa siihen, millaisia
erityisvaatimuksia kirjallisuusarkistojen tai muiden
erityisarkistojen aineistojen hoitoon ja ylläpitoon, järjestämiseen
ja tutkimuskäytäntöihin liittyy.


Kirjallisuusarkiston laajuus ja monipuolisuus

Lukemattomat sivut on Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran (SKS)
nimeämien asiantuntijoiden tarkistama ja siis tieteellisen
vertaisarvioinnin läpikäynyt aito tieteellinen tutkimus. Yleisesti
ottaen teoksen artikkelit ovat taidokkaasti kirjoitettuja,
argumentaatioltaan ja lähdeviittauksiltaan tarkkoja, johdonmukaisesti
eteneviä ja muotoseikoiltaan moitteettomia. Tosin on huomautettava,
että artikkelien lähdeluetteloissa on arkistolähteiden osalta pientä
horjuvuutta: toiset tekijät ovat maininneet vain käyttämänsä arkiston
nimen, toiset puolestaan ovat merkinneet hyvinkin tarkasti arkiston
lisäksi käyttämänsä asiakirjakokoelman nimen diaarinumeroineen tai
jopa asiakirjakotelon numeron.

Artikkelien lähteisiin liittyy myös eräs merkittävämpi kysymys,
nimittäin se, onko lähteitä löydetty ja käytetty kaikilta osin
riittävän laajasti ja monipuolisesti. Kirjoitukset perustuvat lähinnä
SKS:n Kirjallisuusarkiston (SKS/KIA) aineistoon. Vaikka
tutkimuskysymys viimekädessä määrää tutkimuksessa käytettävän
aineiston määrän ja laadun, tekijät eivät aina ole huomioineet sitä
teoksen johdannossakin esitettyä tosiseikkaa, että 'kaikki yhden
henkilön arkistoaineisto ei välttämättä ole saatavissa samassa
paikassa'. Erityisesti kulttuuripoliittisia ja muita
yhteiskunnallisia teemoja käsittelevät artikkelit (mm. Hyttinen,
Maijala, Melkas) olisivat saattaneet kaivata monipuolisempaa
viranomaisarkistoista löytyvää aineistoa argumentaationsa tueksi.

Hyvänä esimerkkinä kirjallisuushistoriallisesta tutkimuksesta, jossa
arkistoaineistoa on hyödynnetty laadullisessa mielessä mahdollisimman
kattavasti, mainittakoon Pekka Tarkan teos Pentti Saarikoski I-II
(Otava 1996, 2003). Tekijä on löytänyt kirjailijaa koskevia
asiakirjoja perinteisten kirjallisuusarkistojen lisäksi muun muassa
Suojelupoliisin arkistosta, Suomen Kommunistisen Puolueen Helsingin
piirijärjestön ja poliittisen toimikunnan arkistoista
(Kansallisarkistossa), Hesperian sairaalan arkistosta ja Tasavallan
Presidentin Arkistosäätiöstä. On toki myönnettävä, että Lukemattomien
sivujen sisältö vastaa hyvin sen alaotsikkoa: käytössä tekijöillä on
ollut ennen kaikkea juuri kirjallisuuden arkistot ja niistä
eittämättä maamme keskeisin. SKS:n aineistoa on myös käytetty
kiitettävän monipuolisesti: lukuisten käsikirjoitusten, kirjeiden ja
muiden kirjallisten dokumenttien lisäksi muutamaa Museovirastosta
hankittua valokuvaa lukuun ottamatta kaikki teoksen kuvituksena
olevat valokuvat ja piirrokset sekä kuvat päiväkirjoista, kirjeistä
ja muista alkuperäisasiakirjoista ovat peräisin SKS:n kokoelmista.


Polttopisteessä kirjallinen moderni

Lukemattomat sivut sisältää huomioita kirjallisen modernismin
syntyvaiheesta. Valtaosa teoksen tutkimuksista sijoittuu 1800-luvun
parin viimeisimmän vuosikymmenen ja 1900-luvun parin ensimmäisen
vuosikymmenen väliselle ajalle. Tekijöiden ajatuksena on selvästikin
ollut keskittyä ainoastaan kaunokirjallisuuden kehityksen
tarkasteluun. Kirjallisuus taidemuotona ja porvarillinen romaani
syntyivät verrattain myöhään 1700-1800 -lukujen aikana - ja meillä
vielä muuta Eurooppaa ja muuta maailmaa aavistuksen myöhemmin.
Tutkittu aikaväli vaikuttaa kuitenkin turhan suppealta. Selvää on,
ettei aikarajausta ollut mahdollista venyttää nykypäiviin saakka
siitä yksinkertaisesta syystä, että arkistoaineistot tulevat
tutkimuksen käyttöön tietyn ajan kuluttua aineiston luovuttamisen
jälkeen. Yksityisarkistot - joita muun muassa kirjailijoiden arkistot
ovat - voivat jäädä pitkiksikin ajoiksi perikunnan haltuun tai niiden
käyttöoikeutta voidaan rajoittaa esimerkiksi aineiston
arkaluontoisuuden vuoksi.

Tutkittavaa aikaa olisikin voinut (ja pitänyt) laajentaa ennen
1800-lukua julkaistun kirjallisuuden puolelle. Aineiston
saatavuudesta tutkimus ei olisi jäänyt kiinni, vaikkakin materiaali
vähenee sekä määrällisesti että laadullisesti siirryttäessä
vanhempiin aikoihin. Näkökulman monipuolistamiseksi Lukemattomat
sivut olisi voinut sisältää Suomen keskiaikaiseen uskonnolliseen
kirjallisuuteen, arkkiveisuihin, mytologiaan, virsirunouteen ja
muinaisrunouteen perustuvaa tutkimusta - varsinkin kun tekijöiden
tarkoituksena on ollut valaista kirjallisuusarkistojen käyttöä,
tutkimusta ja aineistoja mahdollisimman monipuolisesti. Kalevalaista
muinais- ja loitsurunoutta, uskonnollis-mytologisia kansantarinoita
ja muuta vanhempaa ainesta löytyy esimerkiksi SKS:n kirjallisuus-
kansanrunousarkistoista.

Lukemattomien sivujen ansio on siinä, että se tuottaa aidosti uutta
tietoa 1800-1900 -lukujen taitteen kirjallisuusinstituution
rakentumisesta, kustannus- ja kulttuuripolitiikasta sekä kirjallisten
tuotosten syntyprosessista. Se pureutuu kansallisen taiteen
kehitykseen ja yhteiskunnallisiin arvostuksiin nostaen samalla esiin
muutamia aikaisemmassa tutkimuksessa vähemmälle huomiolle jääneitä
henkilöitä kuten Elwira Willmanin ja Anna-Maria Tallgrenin. Teos
tarjonnee eväitä historian- ja kirjallisuudentutkimuksen lisäksi muun
muassa elämäkertojen kirjoittajille ja miksei vaikka
näytelmäkirjailijoille. Parhaimmillaan aikaisemmin tutkimaton tai
vähän tutkittu arkistomateriaali paljastaa uusia piirteitä
kohdehenkilöiden yksityiselämästä ja suhteesta julkisuuteen.
Lukemattomat sivut osoittaa, kuinka yksityinen ja julkinen saattavat
olla joissain tapauksissa ristiriidassa, toisissa taas kietoutua
yhteen yksilön persoonallisuutta rakentavaksi ja urakehitystä
tukevaksi kokonaisuudeksi.



---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa Agricola-verkossa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/
Kommentoi arvostelua Agricolan keskustelufoorumilla osoitteessa
http://agricola.utu.fi/keskustelu/