[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Päin puuta - rakkaudella

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Leena Rossi  FL, KK, Kulttuurihistoria, Turun yliopisto
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Green, Harvey: Wood: Craft, Culture, History. Penguin Books, 2006.
464 sivua.


Päin puuta - rakkaudella  
---------------------------------------------------------

Kirjassaan Wood: Craft, Culture, History kulttuurihistorioitsija
Harvey Green paneutuu monipuolisesti puun  käyttöön ja merkitykseen
historiassa. Hän katsoo asioita länsimaisen tutkijan silmin  ja
kirjoittaa ennen kaikkea amerikkalaiselle yleisölle, mutta ottaa 
esimerkkinsä eri ajoilta, maista ja mantereilta - jopa Suomesta.
Teosta sävyttää ammattitaitoisen puun työstäjän lämmin ja
kunnioittava suhtautuminen  luonnon tarjoamaan uskomattoman
monikäyttöiseen raaka-aineeseen, jota ilman  maailmanhistorian kulkua
ei voisi kuvitellakaan.


 

Ammattimiehen ote

Harvey Green on Bostonissa sijaitsevan Northwestern Universityn
kulttuurihistorian professori, jota on kiinnostanut erityisesti 1800-
ja 1900-lukujen aineellinen kulttuuri ja arkielämän historia. Vuonna
1983 ilmestyi hänen teoksensa The Light of Home: An Intimate View of
the Lives of Women in Victorian America, joka koskee kotielämää
Yhdysvaltojen koillisosassa 1870-1910, ja vuonna 1986 Fit for
America: Health, Fitness, Sport and American Society, 1830-1940, joka
käsittele amerikkalaista terveys- ja ruumiinkulttuuria. Kolmas, vuonna
1992 ilmestynyt kirja The Uncertainty of Everyday Life, 1915-1945 avaa
lukijalle amerikkalaista arkea maailmansotien ja laman aikana.

Wood: Craft, Culture, History (2006) on Greenin neljäs kirja, ja se
laajentaa ja monipuolistaa hänen julkaisujensa kirjoa ja avaa näkymiä
Yhdysvaltojen lisäksi ympäri maailmaa. Suomalaisten kriteerien mukaan
teos ei ole tieteellinen tutkimus vaan laajaan tutkimukseen perustuva
ja viittein varustettu tietokirja, ja sen tekemiseen lienee kustantaja
vaikuttanut voimakkaasti. Kirjan kanteen tekijä on ottanut puuseppä
Sam Maloofin silmää hivelevän kauniin keinutuolin, ja hän omistaa
kirjan puusepille ja kirvesmiehille sekä niille, jotka arvostavat
heidän työtään ja jotka säilyttävät metsiä ja käyttävät niitä
harkitusti. Historioitsijan otteen rinnalla kirjassa näkyy käytännön
puuntyöstäjän ammattitaito ja tietämys. Green tuntee monimuotoisen ja
moneen tarkoitukseen taipuvan raaka-aineen ja suhtautuu sen
ominaisuuksiin nöyrästi: puuta voi käyttää vain sen omilla ehdoilla.

New Hamphiressa asuva Green tarkastelee puuta ja puulajeja
luonnollisesti omasta länsimaisesta ja yhdysvaltalaisesta
kulttuuriympäristöstään, mutta paljon lukeneena ja matkustaneena
henkilönä hän katselee avoimin silmin myös muiden kulttuurien
puusuhteen ominaispiirteitä ja tapoja hyödyntää paikallisten
puulajien erityisominaisuuksia. Green paneutuu välistä omiin
kokemuksiinsa eri puulajien työstämisestä, välistä taas hän
tarkastelee yksityiskohtaisesti esineitä, jotka valaisevat
puusepäntaidon hienouksia ja nerokkaita oivalluksia. Luontevasti hän
poimii esimerkkejä eri mantereilta, niin kiinalaisilta ja
japanilaisilta kuin tslingit-intiaaneilta, maoreilta, suomalaisilta
ja saamelaisiltakin. Tapauksesta riippuen hän sitoo puun käytön
paikalliseen tai mantereen- tai maailmanlaajuiseen kulttuuriseen,
taloudelliseen ja poliittiseenkin kontekstiin.

 

Asuntoja, huonekaluja ja työkaluja

Ihminen on käyttänyt puuta lukemattomin tavoin vuosituhansien ajan
kaikkialla, missä puita vain on kasvanut. Monen yrityksen ja
erehdyksen kautta hän on oppinut hyödyntämään puulajien ominaisuuksia
erilaisiin tarkoituksiin. Hän on huomannut, että eri tarkoituksiin
tarvitaan pitkiä tai lyhyitä, paksuja tai ohuita, pehmeitä tai kovia,
kevyitä tai painavia, jäykkiä tai taipuisia lajeja. Varsinkin
huonekaluissa on iloa vuosilustojen vaihteluista sekä puuaineksen
väristä, joka saattaa vaihdella lähes valkoisesta keltaiseen,
oranssiin, punaiseen, ruskeaan tai mustaan. Huonekaluja tehdessään
puusepät suorastaan leikkivät puiden syiden muodostamilla
aaltomaisilla, pitsimäisillä tai linnun silmän kaltaisilla kuvioilla.
Aina heidän on kuitenkin muistettava, ettei puu pysy ikuisesti siinä
muodossa, mihin se on alkujaan työstetty, vaan se elää: kutistuu,
paisuu tai kiertyy olosuhteiden mukaan. Puulajeilla on myös monia
hyödyllisiä kemiallisia ominaisuuksia, joista Green myös lyhyesti
mainitsee.

Puusta ja sen käytöstä voisi kirjoittaa suunnattoman määrän kirjoja
keskittyen kulloinkin vain yhteen aihepiiriin, esim. rakennuksiin,
kulkuvälineisiin, huonekaluihin tai astioihin. Wood: Craft, Culture,
History ei kuitenkaan ole yhden asian kirja, vaan se on Greenille
rakkaiden aiheiden kokoelma, joka ei noudata lukijan odotuksia
jaottelusta, kronologiasta ja järjestelmällisyydestä, vaan etenee
tekijänsä kiinnostuksenkohteiden mukaan.

Johdannon jälkeen Green kirjoittaa luvussa 'Shelter' rakennuksista,
joita ihmiset tekevät arkisiksi suojiksi itselleen sekä pyhän
tyyssijoiksi. Hän tuntee Norjan sauvakirkot ja Karjalan
sipulikattoiset pyhäköt, Japanin, Kiinan ja Korean pagodit sekä Uuden
Seelannin maorien marait. Häntä kiinnostavat myös arkiset hirsi- ja
kehysrakenteiset talot, jotka pysyvät koossa ilman yhtäkään naulaa.

Runollisen 'The Rub of the Grain' -otsikon alla lukija saa tutustua
pennsylvanialaisen senkin ja Windsor-pinnatuolin kautta puun
työstämistapoihin ja puusepän työkaluihin. Erityisen ihastunut Green
näyttää olevan höyliin, joista kirjassa on useita kuvia - osa
työkaluista lienee kirjoittajan omia. Sahat, taltat ja porat hän
jättää melko vähälle huomiolle, mutta sorvista ja sorvaamisesta hän
kirjoittaa sivukaupalla. Hän ei unohda pieniäkään välineitä ja
tietää, että mitättömältä metalliläpyskältä näyttävä raappa on
korvaamaton sileän ja kiiltävän pinnan työstämisessä. Hän osaa
arvostaa pitäviä ja taidokkaita tappiliitoksia ja sinkkauksia, joita
parempia ei edes metallisin kiinnikkein voi tehdä. Häntä kiehtoo myös
puun taivuttaminen, joka vaatii tietoa puulajien sitkeydestä - ja
joskus kemiallisiakin apukeinoja - ja jota voidaan hyödyntää niin
aidoissa, jousipyssyissä, tynnyrin vanteissa, painetuissa vakoissa
kuin tuolin selustoissakin. 

 

Maailmanvalloitusta vesitse ja maitse

'The Empire of Wood' -luvussa Green tekee selväksi, niin
taloudellisessa kuin sotilaallisessakin maailman valloituksessa on
puu ollut välttämätön. Lähiseuduille päästiin ruuhilla, lautoilla,
kanooteilla sekä limisauma- ja tasasaumaveneillä, mutta vasta suuret
kauppa- ja sota-alukset aloittivat todellisen kilpailun maailman
merten ja kaukomaiden herruudesta. Euroopassa suurten puulaivojen
rakennuttajat tarvitsivat aluksiinsa niin paljon erilaista
puutavaraa, että ne hakkuuttivat valtavat metsäalat paljaiksi omassa
maassaan ja joutuivat tuomaan suunnattomat määrät sopivaa puutavaraa
muistakin maista. Puuhiilen hankkiminen aluksiin tarvittavan raudan
työstämiseksi kulutti metsävaroja vielä lisää. Suomalaiset olivat
tervoineen ja mastopuineen mukana tuossa merellisessä ekspansiossa.
Jo ennen eurooppalaisia olivat kiinalaiset laajentaneet merellistä
vaikutusvaltaansa puulaivojensa avulla.

Myös maitse liikkuminen tapahtui 1900-luvulle saakka pääasiassa
puisin liikennevälinein, mutta vielä nykyisinkin puisia ahkioita,
rekiä, kärryjä ja vankkureita käytetään köyhillä ja syrjäisillä
seuduilla. Mutta modernitkin liikennevälineet vaativat puuta.
Rautatievaunujen korit ja autojen monet osat tehtiin pitkään puusta.
Puuta tarvittiin myös kiskojen alle ratapölkkyihin, vetureiden
polttoaineeksi sekä laaksojen ja rotkojen yli rakennettaviin
siltoihin. Maailmanvalloitusta jatkaneet lennätin-, sähkö- ja puhelin
vaativat langoilleen miljoonittain pylväitä, ja nekin tehtiin aluksi
puusta.

 

Toteemipaaluja, hammastikkuja, saunoja ja savua

Kautta koko kirjansa Green kuvailee itselleen mieluisia esineitä,
joita hän on löytänyt eri maista. Yhtä lailla huonekaluilla ja
hautaristeillä kuin toteemipaaluilla ja soittimilla sekä tynnyreillä,
arkuilla, sotakaluilla, suksilla ja pelivälineillä on jokaisella oma
käyttötarkoituksensa ja kulttuurinen merkityksensä. Varsinkin
kimpiastiat, joille Green omistaa toistakymmentä sivua, ovat olleet
uskomattoman tärkeitä nesteiden ja kuiva-aineiden säilytyksessä ja
kuljetuksessa, eikä niitä ole vieläkään tyystin hylätty - monet hyvät
viinit ja viskit kypsyvät edelleen tynnyreissä.

Pysähtymällä pienten ja vaatimattomien arkisten tavaroiden äärelle
Green panee lukijan miettimään, millaisia nerokkaita oivalluksia
niiden taustalla piilee. Esim. hammastikku, tulitikku, lyijykynä,
pyykkipoika ja puukenkä ansaitsevat pienen ihailun ja ihmettelyn
hetken, sillä niidenkin luominen on vaatinut paljon tietämystä ja
taitoa, vaikka arjessamme jätämme ne useimmiten huomiotta.

Kahteen kertaan (1995 ja 1999-2000) Suomessa
Fullbright-stipendiaattina vieraillut Green ei tietenkään voi olla
kirjoittamatta myös puun käytöstä yleensä energian tuottamiseen sekä
saunan lämmittämiseen. Kuulostaa aika hurjalta, että yli puolet
maailmassa käytetystä puusta poltetaan, ja pahimmin polttaminen
haittaa juuri niitä alueita, joilla puuta kasvaa vähiten. Voisinpa
melkein lyödä vetoa, että Green on Suomessa ollessaan ihastunut
täkäläisiin kylpytapoihin, koska hän liittää selostukseensa kuvan
'saunasta'. Se on kuvatekstin mukaan Ahvenanmaan saaristosta, mutta
todellisuudessa veden päällä kököttävä koristeellinen mökki lienee
uimakoppi Ruissalon rannalta Turusta.

Myös savusta, jota syntyy aina puuta poltettaessa, sekä hiilestä,
jota tehdään erityisissä miiluissa, on Greenin kirjoitettava, sillä
näistä kummastakin ihminen on havainnut olevan paljon hyötyä. Savu
edistää lihan ja kalan säilymistä sekä antaa ruoka-aineille
houkuttelevan aromin. Puuhiilen avulla taas saadaan aikaan riittävän
korkea lämpötila tinan, kuparin, raudan ja teräksen työstämiseen.
Vuosisatojen kuluessa puu on osaltaan auttanut tuottamaan muitakin
sitä korvaavia raaka-aineita kuten tiiliä ja lasia. Näin on voitu
ruveta pystyttämään rakennuksia, joita eivät tulipalot yhtä herkästi
tuhoa kuin puutaloja. Erityisesti tiheästi rakennetuissa
puukaupungeissa tulipalot nimittäin ovat raivonneet lukemattomia
kertoja - monissa muissakin paikoissa kuin Turussa, jonka Green
tietää palaneen vuonna 1827.

Kuvat ovat olennaisen tärkeitä Greenin kirjassa. Ainakin
pehmeäkantisessa laitoksessa ne ovat valitettavan suttuisia kuten
niin monessa muussakin nykykirjassa, mutta tämä ei tietenkään ole
kirjoittajan vika. 

Green ei päätä kirjaansa valitukseen puun syrjäytymisestä ja
hävittämisestä, vaan toteaa rauhallisesti, mitä on tapahtunut
vuosisatojen kuluessa. Kirjansa johdannossa tekijä toivoo, että
ihmiset oppisivat menneisyyden kautta arvostamaan ja ymmärtämään puun
paikkaa kulttuurissa. Tämän tavoitteen Wood: Craft, Culture, History
epäilemättä saavuttaa.

 



---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa Agricola-verkossa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/
Kommentoi arvostelua Agricolan keskustelufoorumilla osoitteessa
http://agricola.utu.fi/keskustelu/