[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Punavihreä utopia finanssikapitalismin kuolemasta

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Sami Outinen  tohtorikoulutettava, Helsingin yliopisto
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Bruun, Otto; Eskelinen, Teppo (toim.): Finanssikapitalismi - jumala
on kuollut. Like Kustannus. Into-pamfletti 19, 2009. 126 sivua.


Punavihreä utopia finanssikapitalismin kuolemasta
---------------------------------------------------------

Globalisaatiokriittisen 2000-luvun Attac-sukupolven ajatuksia kokoava
Finansikapitalismi-pamfletti julistaa uusliberalismin ja
finanssikapitalismin kuolleeksi. Ratkaisuksi globaalille
talouskriisille artikkelien kirjoittajat tarjoavat
uusvasemmistolaisesta ajattelusta tuttua yksilöiden ja ympäristön
hyvinvoinnista huolta kantavaa solidaarista yhteiskuntapolitiikkaa.  


Yhteiskunnallisen kehityksen ennustaminen on hankalaa, kuten osoittaa
Francis Fukuyaman kylmän sodan päätyttyä tunnetuksi tekemä ajatus
poliittisesta ja taloudellista liberalismista ihmiskunnan lopullisena
hallitsemismuotona. 2000-luvun globalisaatiokriitikoiden pamfletissa
Finanssikapitalismi - jumala on kuollut heitetään puolestaan hyvästit
uusliberalismin aikakaudelle ja julistetaan finanssikapitalismin
hegemonia kuolleeksi.  Pamfletin tehtävä on kärjistää, mutta
tulevaisuuden näköalat puoli vuotta teoksen ilmestymisen jälkeen
näyttävät pikemminkin siltä, että finanssikapitalismi lukeutuu niihin
harvoihin yhteiskunnallisiin voimiin, joiden onnellisuuskäyrä osoittaa
ainakin toistaiseksi ylöspäin.   

Teoksen historiakäsityksestä on helppo löytää puolitotuuksia, kuten
sinänsä oikea havainto siitä, että 1930-luvun talousromahduksesta
seurasi fasismin nousu. Tässä suhteessa on hyvä muistaa, että
ruotsalainen vastaus talouskriisille oli fasismin sijaan
kansankoti-ideologia, amerikkalainen New Deal -politiikka ja
länsieurooppalainenkin toisen maailmansodan jälkeinen valtavirta
suuntautui keynesiläisen hyvinvointivaltiollisen
sekatalousjärjestelmän suuntaan. Sama koskee arviota siitä, että
vuoden 1968 opiskelija- ja työväestön yleiseurooppalainen liikehdintä
olisi toiminut edes symbolisena fordistisen tuotantotavan
kumoutumishetkenä. Ainakin tehdasteollisuuden lattiatasolla
tuotantojärjestelmien optimointia ja joustavuutta alettiin laajemmin
toteuttaa lähinnä 1980-luvulla.

Itselleen edullisen historiantulkinnan tekeminen ei kuitenkaan
heikennä pamfletin ehdotonta vahvuutta eli Attac-sukupolven ajatusten
kirkastamista suhteellisen tiiviiseen muotoon ja yhteiskunnallisessa
keskustelussa tervetulleiden vaihtoehtoisten poliittisten avausten
tekemistä. Myös näkemys 1970-luvusta murrosaikana, jolloin
kansainvälisen talousjärjestelmän kriisi johti vaihtoehtoisten
yhteiskuntamallien etsimiseen länsieurooppalaisille
sekatalousjärjestelmille, on perusteltu. Taloudellisen liberalismin
korostamisen sijaan tarjolla oli esimerkiksi vasemmistolaisia
vaihtoehtoja aina uusvasemmistolaisesta kulttuuriradikalismista
demokraattisen sosialismin ajatukseen ja sosialismiin siirtymiseen
saakka.

Pamfletin kymmenen kirjoittajan teksteistä kiteytyy puna-vihreä
yhteiskuntautopia. Talouspolitiikan puolella tärkeä tavoite on
pääoman suuntaaminen finanssi-instrumenteilla keinottelusta ihmisille
tavaroita ja palveluja tuottavaan toimintaan, jotta olisi mahdollista
ehkäistä suhdannevaihteluja ja talouskasvun rakentumista velan varaan
sekä padota marxilaisittain tulkittua kapitalismin sisäistä
ristiriitaa talouskasvun samanaikaisesti edellyttämästä palkkojen
noususta ja laskusta. Yhteiskuntatieteilijä Teppo Eskelisen mukaan
myös ajatus talouskasvun välttämättömyydestä on syytä asettaa
kyseenalaiseksi samalla kun 'työn ja pääoman suhde, ihmisten
liikkuvuus ja esimerkiksi tiedon omistamisen ehdot olisi ajateltava
uusiksi'.

Kansantaloustieteen opiskelija Otto Bruun nostaa esille sen
globaalista sosiaalisesta lintuperspektiivistä avautuvan näköalan,
että vuonna 2008 alkaneen finanssikriisin seurauksena maapallolla
sosialisoitiin 4100 miljardin luottotappiot samaan aikaan kun YK:n
elintarvike- ja maatalousviraston FAO:n mukaan maailman nälkäongelma
pystyttäisiin ratkaisemaan kuuden miljardin dollarin vuosipanoksella.
Tästä kertoo myös se, että Le Monde diplomatique -lehdessä esitetyn
arvion mukaan maailman reaalinen bruttokansantuote vastasi vuonna
2008 varovasti arvioituna noin 10-15 prosenttia koko
maailmanlaajuisen sijoituspotin arvosta. Eli vähintään 85 prosenttia
globaalista varallisuudesta on lainaa, arvopapereita ja
tulevaisuudessa odottavia tuottoja.

Myös pankkijärjestelmän rakenne nousee Otto Bruunin tulilinjalle:
'Jos isoja pankkeja on kolme, ne pitää kaikki pelastaa. Jos pankkeja
on kaksikymmentä, niihin ei yhtä itsestään selvästi tarvitse upottaa
julkista rahaa, vaikka yksittäinen pankki uhkaisikin kaatua.'
Hajautetun pankkijärjestelmän ohella Bruun haikailee vaihtoehdoiksi
myös osuuskuntia ja yhteisöllistä tuotantovälineiden omistamista.
Michael Hardtin ja Antonio Negrin Empire-teoksen hengessä hän
korostaa yksittäisten yhteiskunnallisten kamppailujen merkitystä
keinoina parantaa maailmaa ja voimaannuttaa ihmisiä toimimaan
paremman maailman puolesta, esimerkkeinä muun muassa Tehyn lakko ja
Reilun kaupan suosiminen.

Taloustieteilijä Markus Jäntti esittää harkitsemisen arvoiseksi eri
maiden yhdessä toteuttamaa julkisen sektorin korjausliikettä
korkeimpien tulojen ja omaisuuden verotuksen kiristämiseksi. Tämä
myös ehkäisisi finanssikeinottelua, joka on aiheuttanut
reaalitalouden kriisin. Toisaalta rikkaita suosivat veronkevennykset
elvyttävät Jäntin mukaan kulutusta ainakin suhteellisesti vähemmän
kuin sosiaaliturvan pikainen korottaminen. Tämä kuitenkin
edellyttäisi palveluvetoista kysyntää korostavia toimia nykyisen
vientiteollisuuden ensisijaisuuden sisäistäneen tarjontavetoisen
yhteiskuntapolitiikan sijaan. Viimeksi mainitussa yhteiskunnassa
'oikeaa taloudellista toimintaa on vain tavaroiden valmistus ja sekin
vain jos tavarat myydään ulkomaille'.

Guardianin toimittaja Aditya Chakrabortty puolestaan korostaa asunto-
ja vuokrabisneksen näkökulmasta laadittujen ja 'kiinteistöpornon'
mahdollistavien asuntopoliittisten paragrafien korvaamista
kohtuuhintaiseen asumiseen tähtäävällä politiikalla. Ja
kansalaisaktivisti Matti Ylönen vaatii veroparatiisien lakkauttamista
sekä tiukasta pankki- ja yrityssalaisuudesta, heikosta
rahoitusmarkkinoiden tai yritysten sääntelystä sekä alhaisesta
verotuksesta luopumista. Esimerkiksi yritysten tulisi laatia
veronkiertomahdollisuuksien vähentämiseksi maakohtainen kirjanpito,
koska yritysten sisäinen ylikansallinen kaupankäynti on huomattavan
laajaa verrattuna yritysten väliseenkin kaupankäyntiin.

Ympäristöaktivisti Leo Stranius sekä sosiaalipolitiikasta
kirjoittavat valtiotieteilijät Tuuli Hirvilammi ja Elina Turunen
nostavat keskusteluun muun muassa Britannian kestävän kehityksen
toimikunnan Prosperity without Growth -raportin, jonka mukaan
'voidaan luoda myös kehitys, jossa kasvu tasataan muutamaksi
kymmeneksi vuodeksi 0,1 prosentin tuntumaan ja samalla puolitetaan
sekä köyhyys että työttömyys. Avaimina ovat työn vähentäminen ja
tasaaminen sekä investointien painottaminen julkiselle sektorille.'
Ympäristönäkökulmasta ainakin henkilökohtaisten päästökiintiöiden,
perustulon ja maksimielintason käyttöönotto olisi tarpeen. Stranius
myös huomauttaa, että ruohonjuuritason yhteisöllisyys ei ole
riippuvainen taloussykleistä.

Toisaalta kaikki kolme viittaavat useille vihreille tärkeään Nicholas
Sternin raporttiin vuodelta 2006, jonka mukaan maat voivat menettää
jopa 5-20 prosenttia bruttokansantuotteestaan, jos ilmastokriisiä ei
pysäytetä. Elvytysrahoja pitäisi Straniuksen mukaan kohdentaa
julkiseen liikenteeseen, energiaa säästävään korjausrakentamiseen ja
bioenergiaan hiilineutraalin yhteiskunnan saavuttamiseksi. Hirvilammi
ja Turunen vaativat myös 'aikansa eläneen täystyöllisyystavoitteen'
hautaamista ja progressiivisempaa pääomaverotusta.

Valtiotieteilijä Lauri Holappa kirjoittaa keynesiläisestä
talouspolitiikasta. Taloustieteilijä John Maynard Keynesin mukaan
'kapitalistisen talousjärjestelmän kaksi keskeisintä ongelmaa ovat
spekulaatio ja investointien suhdanneherkkyys. Yhdessä ne johtavat
kroonisesti riittämättömään kokonaiskysyntään. Vakaa ja
oikeudenmukainen talousarkkitehtuuri edellyttää niiden
rakenneongelmien ratkaisemista'. Suhdanteita julkisen sektorin
tehtäviä laskusuhdanteessa lisäävän ja tulonsiirroilla kysyntää
elvyttävän suhdannepolitiikan lisäksi Keynesin esittämään ongelmaan
sopisi lääkkeeksi Holapan siteeraaman norjalaisen Trond Andresenin
mukaan nykymuotoisen osakeomistuksen korvaaminen spekuloinnin
kannusteet poistavilla äänestysvelkakirjoilla ja finanssituotteille
asetettavalla varainsiirtoverolla.

Tutkija Ville-Pekka Sorsa tekee sen huomion, että 'lähes kaikista
rikkaan maailman kansalaisista on tullut pankkitilien, eläkesäästöjen
ja valtionrahastojen kautta yritysten omistajia ja rahoitusmaailman
asiakkaita. Rahoituksen takia olemme aiempaa enemmän riippuvaisia
toisistamme yksilöinä ja yhteisöinä.' Tästä syystä 'Vaikeuksista
kärsivät myös ne, jotka eivät ole ottaneet lainaa tai sijoittaneet
kuplaan. Finanssipääoman virroilla on esimerkiksi taipumus heilutella
valtioiden valuuttakursseja. Ongelmia syventää edelleen, että
veronmaksajat joutuvat virheiden maksajiksi, kun valtiot tarjoavat
yrityksille valtavia pelastuspaketteja. Kuplasta hyötyneet
sijoittajat taas ovat saaneet sijoituksensa jokseenkin turvaan
valtioiden liikkeelle laittamiin joukkovelkakirjoihin.'

Yhteenvetoluvussaan Otto Bruun ja Teppo Eskelinen hahmottelevat
nykyisen hallitsevan globaalin yhteiskuntamallin tilalle maailmaa,
jossa kulutustason nostaminen 'ei saa tapahtua toisten elämänehtojen
kustannuksella laskemalla kulutustasoa väkisin toisaalla'. Tämä
edellyttää heidän mukaansa muun muassa suomalaisen konsensusmallin
purkamista, perinteisen ammattiyhdistyskamppailun paluuta,
poliittis-taloudellisten osuuskuntien perustamista ja joukkovoimaan
turvautumista.

Finanssikapitalismi -pamfletin kirjoittajien historiallinen esikuva
on löydettävissä 1960-luvun länsieurooppalaisista yksilöllisyyttä
korostavista uusvasemmistolaisista, ihmiskasvoiseen sosialismiin
nojaavista ajattelutavoista. Taustalla vaikuttaa myös sosialismin
ei-valtiolliset, 1800-luvulta periytyvät ammattiyhdistys- ja
osuustoiminnalliset suuntaukset, yhdistettynä ripauksella Hardtin ja
Negrin ajattelussa vaikuttavaa anarkismisävytteisyyttä,
valtiokeskeistä sosialidemokratiaa ja ympäristöliikkeen ihanteita.

 



---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa Agricola-verkossa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/
Kommentoi arvostelua Agricolan keskustelufoorumilla osoitteessa
http://agricola.utu.fi/keskustelu/