[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Tshetshenian rintamalta ei mitään uutta...

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Pentti Stranius  FL, Venäjä-tutkija, Freelance-toimittaja, Joensuu
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Babtshenko, Arkadi: Sodan värit (Svety vojny). Kääntänyt Anu
Lönnqvist. Into Kustannus Oy (LIKE & Suomen Rauhanpuolustajat), 2010.
195 sivua.


Tshetshenian rintamalta ei mitään uutta...
---------------------------------------------------------

Jos haluatte lukea vain yhden kirjan Tshetshenian sotatantereesta, 
Arkadi Babtshenkon Sodan värit on oikea valinta. Nuoren sotilaan
omakohtaiset kertomukset, kärsimysnäytelmä Venäjän armeijan
palveluksessa ja sotatoimissa Kaukasuksella on herättänyt huomiota
kaikkialla maailmassa - paitsi Venäjällä. Tekstejä on verrattu
kielellisesti ja tyylillisesti jopa Erich Maria Remarquen
sodanvastaiseen klassikkoon Länsirintamalta ei mitään uutta.


Arkadi Babtshenkon kirjan outo (suomalainen) nimi selviää pienestä
välähdyksestä sivulla 117 :

Olen aina ajatellut, että sota on mustavalkoinen. Se onkin
värillinen... Ihmisiä tapetaan kirkkaiden värien loisteessa,
vehreiden puiden katveessa, kirkkaan sinitaivaan alla. Ja elämä
sykkii kiihkeänä ympärillä. Linnut livertävät, niityt ovat kirjavina
kukkaloistosta. Kuolleet makaavat nurmella eivätkä ole lainkaan
karmivia. He kuuluvat tähän värimaailmaan. Heidän vieressään voi
nauraa ja jutella, ihmiskunta ei pysähdy eikä mene järjiltään
ruumiiden takia. Vain silloin alkaa karmia kun joku ampuu kohti. On
todella kummallista, että sota on värillinen.

 

Kirjan tekijä päätyi lyhyen alokasajan  - 'pelkän morsetuskurssin' -
jälkeen suoraan Tshetsheniaan vain 18-vuotiaana. Hän soti siellä
nelisen vuotta, säilyi hengissä, palasi Moskovaan ja yritti eheytyä
ihmiseksi kirjaamalla kokemuksensa ylös. Nyttemmin hän on toimittaja
ja vaihtoehtolehti Novaja Gazetan sotakirjeenvaihtaja. Hän on siis
töissä lehdessä, jonka toimittajakunnasta on Anna Politkovskajan
lisäksi murhattu jo neljä tai viisi jäsentä. Babthsenko on saanut
vuonna 2006 kirjoittamilleen 'sotamuistelmille' hyvän suomentajan:
Anu Lönnqvist on onnistunut loistavasti, esimerkiksi venäläisen
sotilasslangin kääntäjänä. Myös teoksen sinänsä kepeä kirjoitustyyli
(mutta raskas sisältö) välittyy hyvin venäläiseen arkeen ja
puhekieleen perehtyneen suomentajan käsissä.

Sodan värit on ensi sivuilta lähtien painajaismaista luettavaa. Ja
varoitus: Babtsenkon loihtimat kielikuvat tunkevat uniin. Nuoret
alokkaat ovat armeijassa upseerien sadistisen väkivallan kohteita,
lähimain orjia. Kaukasukselle määrätyistä ei välitetä siksikään, että
kuolevat joka tapauksessa kokemattomuuttaan vuorilla tai Groznyin
kortteleissa.  Tykinruokaa riittää. Vanhemmat, kanta-aliupseerit ja
niin sanotut sopimussotilaat osaavat tappaa ja ovat siihen
kouliintuneet. Luppoaikana he antavat 'koulutusta' nuoremmille
pahoinpitelemällä alokkaat henkihieveriin.

Silti sadismin uhrina kasarmeilla ja lentokentillä kärsiminen on
lastenleikkiä verrattuna ammattisissin ampumalinjalle tai vangiksi
joutumiselle.  Babtshenko ei säästä kumpaakaan osapuolta kuvatessaan
sodan ilmestyskirjamaista arkea. Vankeja kidutetaan ja rääkätään
molemmin puolin rintamaa - heitä ristiinnaulitaan, kastroidaan ja
teloitetaan monin mielikuvituksellisin tavoin, joista pelkkä kaulan
katkaiseminen on miltei armollisin toimenpide. Järkyttävintä on, että
armeija kiduttaa myös omiaan. Minkään valtakunnan moraalia ei
kasarmeilla tunneta. Kaikki varastavat, huijaavat, lintsaavat ja
käyvät myös mustan pörssin kauppaa  'vihollisen' kanssa: kokonainen
panssariajoneuvo tai sinko voidaan myydä sisseille ja ilmoittaa
taisteluissa tuhoutuneeksi. Upseerit syövät alokkaiden muonasta
parhaat palat ja kunniamerkit jaetaan kanttiinissa kantahenkilöstöä
nöyrästi palveleville lusmuille. Sotilaat ovat aliravittuja,
jatkuvasti sairaita ja lähimain taistelukyvyttömiä. Monet
karkailevat, vaeltelevat tolkuttomasti kasarmien lähikylissä yrittäen
varastaa itselleen syötävää, viinaa tai jotakin rahaksi muutettavaa.
Nämä 'vaellukset', jatkuvat juopottelut ja yritykset selviytyä
hengissä eturintamalla antavatkin sodankäynnistä peräti omituisen
mutta ilmeisen realistisen kuvan. Myös niin sanotut 'Potemkinin
kulissit' osataan rakentaa, kun joku moskovalaiskenraali uskaltautuu
tarkastusmatkalle Kaukasukselle.

Arkadi Babtshenkon toveripiiristä kaatuivat miltei kaikki. Ja keitä
olivat miinojen tai luotien palasiksi hajottamat nuorukaiset
kirkkaissa ruumispusseissa? He olivat niitä, jotka eivät pystyneet
ostamaan itseään vapaaksi varusmiespalveluksesta. Arkadi Babtshenko
kuuluu itsekin heihin:

Näissä teltoissa lojuvat yhdessä läjässä työläisten, opettajien,
maalaisten ja alempien virkamiesten lapset, lyhyesti sanoen ne,
joilta valtion roistomaiset uudistukset veivät ensin viimeisetkin
pennoset ja jotka sitten lähetettiin tänne kuolemaan. Näissä
teltoissa makaavien vanhemmat eivät pystyneet antamaan lahjuksia
oikeille ihmisille tai kuvittelivat, että varusmiespalvelus on
jokaisen miehen velvollisuus. Totuus ja jalomielisyys eivät ole
nykypäivän hyveitä; niihin uskovat tapetaan ensimmäisinä.

 

 

 

 

 



---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa Agricola-verkossa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/
Kommentoi arvostelua Agricolan keskustelufoorumilla osoitteessa
http://agricola.utu.fi/keskustelu/