[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Poliittisen islamin jäljillä

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Markus Ojala  VTM, tohtorikoulutettava, Helsingin yliopisto
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Linjakumpu, Aini: Islamin globaalit verkostot. Vastapaino, 2009. 213
sivua.


Poliittisen islamin jäljillä
---------------------------------------------------------

Aini Linjakummun teos Islamin globaalit verkostot valottaa
kiinnostavasti viimeaikaisten islamin ja lännen välisten konfliktien
historiallisia ja poliittisia taustoja ja tarjoaa esimerkkejä
verkostoanalyysin mahdollisuuksista politiikan tutkimuksessa.
Kertomalla tarinaa vaihtoehtoisen islamin verkostoista Linjakumpu saa
muslimimaailman poliittisen todellisuuden tuntumaan varsin tutulta, ja
samalla valtamediaa hallitsevien ääri-ilmiöiden luoma pelon, vierauden
ja eksoottisuuden verho rakoilee.


Islamin sanotaan usein täyttäneen kommunismin jättämän aukon lännen
populaarissa uhkakuvastossa. Kylmän sodan jälkimainingeissa Samuel
Huntington ennusti sivilisatoristen kulttuuri-identiteettien
syrjäyttävän vanhat ideologiset vastakkainasettelut kansainvälisten
konfliktien lähteenä, ja syyskuun 2001 terrori-iskujen jälkeen teesi
on alkanut vaikuttaa itseään toteuttavalta ennustukselta. Samalla kun
länsimaisen ja islamilaisen kulttuurin välinen vuorovaikutus on
globalisaatioprosessien myötä jatkuvasti lisääntynyt, käsitys
islamista on muotoutunut pitkälti ylikansallisten kriisien,
väkivaltaisten ääriliikkeiden ja totalitaaristen valtiojohtajien
hallitseman mediajulkisuuden kautta.

Näissä oloissa politiikantutkija Aini Linjakummun pyrkimys avartaa
kuvaa islamista poliittisen toiminnan viittauspisteenä ja
vaikutusvallan lähteenä on erittäin tervetullut. Mediakertomuksia
hallitsee tavallisesti ääriliikkeiden julistama, länttä vastaan
kohdistettu 'pyhä sota', mutta Linjakummun kirjassa Islamin globaalit
verkostot terroristit ja uskonnolliset johtajat asettuvat osaksi
laajaa kirjoa ylikansallisia vallan ja vastavallan verkostoja. Koska
nykyisten viestintävälineiden ansiosta verkostot ovat
potentiaalisesti avoinna kaikille muslimeille, kirjoittaja näkee
vaikutusvaltaisten toimijoiden piirin laajenevan sosiaalisista
liikkeistä ja järjestöistä aina tutkijoihin, taiteilijoihin,
internet-aktivisteihin ja tavallisiin bloggaajiin. Samalla koko
islamin politisoitumisen suunta ja dynamiikka alkavat vaikuttaa
monimutkaisemmilta ja vähemmän ennakoitavilta, kuin miltä länsimaiset
populaarit tulkinnat saavat ilmiön usein näyttämään.

Linjakumpu määrittelee 'poliittisen islamin' kaikkena poliittisena
toimintana, joka artikuloituu kyseisen uskonnon kautta. Uskonnon
avulla voidaan paitsi tuottaa merkitystä poliittiselle toiminnalle ja
oikeuttaa sitä, mutta myös rakentaa ylikansallista yhteisöä ja
kollektiivista poliittista toimijuutta. Samalla islam itse asettuu
poliittisen toiminnan ja erilaisten määrittelykamppailujen kohteeksi.
Poliittisessa islamissa onkin vähintään yhtä paljon kyse islamin
sisäisestä politisoitumisesta kuin islamilaisen ja ei-islamilaisen
maailman välisestä suhteesta. Linjakumpu analysoi omissa luvuissaan
al-Qaidan ylikansallista jihadia, Muhammed-pilakuvien julkaisusta
alkuvuonna 2006 noussutta kansainvälistä kohua sekä internetissä
vaikuttavia islamin ja muslimivaltioiden sisäistä muutosta ajavia
vaihtoehtotoimijoita. Kirjan nimen mukaisesti tapauksia yhdistää
niiden tulkitseminen ylikansallisen verkostopolitiikan ilmaisuina.

Teos lähestyy islamin politisoitumista tarkastelemalla sen
historiallista ja yhteiskunnallista kontekstia ja siihen liittyvän
toiminnan muotoja. Linjakummun tapausanalyyseistä nousee esiin
erityisesti kolme laajaa ja toisiinsa liittyvää prosessia, jotka
selittävät viimeaikaisia poliittisen islamin ilmiöitä. Ensiksi
diaspora synnyttää uudenlaisia vastavoimia sekä ei-islamilaisiin,
erityisesti länsimaisiin yhteiskuntiin että islamilaisten yhteisöjen
sisälle. Se altistaa yhä suuremman joukon muslimeja erilaiselle
ympäristölle ja uusille kokemuksille, merkitsee usein lisääntynyttä
vapautta perinteisistä uskonnollisista auktoriteeteista ja tuottaa
näin uudenlaisia uskonnollisia ja poliittisia tulkintoja. Toiseksi
diasporaan liittyy läheisesti islamin yksilöllistymiskehitys
(ijtihad). Yksilöllinen uskonnollinen kokemus ja tulkinta vahvistuvat
suhteessa yhteisöllisiin uskonnon harjoittamisen ja tunnustamisen
muotoihin. Kun uskonoppineiden perinteinen valta määritellä islamin
ohjeita osin hellittää, myös erilaiset vähemmistöt löytävät islamin
sisältä uutta tilaa. Samalla niiden suunnalta alkaa kummuta
uudenlaisia vaatimuksia sekä islamin virallista tulkintaa kohtaan
että muslimivaltioiden poliittiselle agendalle.

Kolmanneksi ylikansallinen verkostoituminen vahvistaa muslimien
välistä vuorovaikusta yli rajojen. Sekä al-Qaida itsenäisistä
soluista koostuvana rakenteena että Muhammed-pilakuvakriisin
yhteydessä ilmennyt poliittinen aktivismi ovat Linjakummulle
esimerkkejä ylikansallisesta verkostomaisesta toiminnasta.
Internetillä on tärkeä rooli verkostojen kannalta, sillä se helpottaa
niiden sisäistä viestintää ja koordinointia sekä antaa mahdollisuuden
hetkellisiin projekteihin, solidaarisuuden osoituksiin ja
identiteetin ilmauksiin. Internetiin liittyy myös islamin sisäisen
keskustelun monipuolistuminen ja demokratisoituminen, sillä se
tarjoaa areenan erilaisten tulkintojen ilmaisemiselle ja
kohtaamiselle. Internetin avulla yksilöllistyneiden
toisinajattelijoiden on helpompi löytää samanmielistä tukea, ja näin
syntyy uusia ylikansallisia, verkostoituneita ja kuviteltuja
yhteisöllisyyden muotoja.

Manuel Castellsin tuoreen Communication Power -teoksen (2009) tavoin
myös Linjakummun verkostoanalyysi laajenee käsittelemään tunteita,
yhteisöllisiä narratiiveja ja julkisuutta. Analysoidessaan
poliittisen islamin ylikansallisia ilmiöitä Linjakumpu painottaakin
diskursiivisten valtakamppailujen ja yhteisöllisten kertomusten
merkitystä. Al-Qaidan julkisessa viestinnässä korostuu yksilöllisen
jihadin narratiivi, joka kutsuu jokaista muslimia yhteiseen
taisteluun vääräuskoisia vastaan. Islamiin liittyvissä
ylikansallisissa kulttuurikiistoissa on puolestaan uusinnettu
kollektiivisen uhriutumisen narratiivia, jossa vedotaan muslimien
yhteiseen kokemukseen vuosisataisesta altavastaajan asemasta
maailmanpolitiikassa. Vastaavasti islamin sisäiset vaihtoehtoliikkeet
muotoilevat uusia uskonnollisia tulkintoja jakamalla kokemuksiaan
verkossa.

Perinteisestä valtiokeskeisyyteen ja kansallisiin intresseihin
perustavasta kansainvälisen politiikan näkökulmasta on usein vaikea
ymmärtää sekalaisissa verkostoissa tehtävän identiteettityön tai
ylikansallisten julkisuusskandaalien merkitystä. Kuten Linjakumpukin
toteaa, Muhammed-kuvakiistan kaltainen poliittinen toiminta on
luonteeltaan ohimenevää eikä välttämättä muuta poliittisia rakenteita
tai valta-asetelmia. Silti siinä muovataan poliittista diskurssia ja
siten poliittista toimintaympäristöä. Kun valtiot eivät
verkostoyhteiskunnassa enää hallitse ylikansallista keskustelua ja
julkisuutta, kansainväliseen politiikkaan tulee uudenlaista
ennustamattomuutta. Poliittisessa islamissa on kysymys ennen kaikkea
julkisen tilan hallinnasta ja vastatilojen rakentamisesta;
tarkoituksena on luoda yleismaailmallista tarinaa, jossa muotoutuu
islamilainen kamppailu olemassaolosta.

Tässä yhteydessä Linjakumpu puolustaa tutkijoiden usein karttamaa
sivilisaation käsitettä yhteiskuntatieteissä. Linjakummun mielestä
sivilisaatiosta ja kulttuureista on niiden ongelmallisuudesta
huolimatta voitava puhua myös tieteellisessä keskustelussa, koska ne
joka tapauksessa ovat poliittisen toiminnan kohteita. Kahtiajakoa
'länsi vs. islam' käytetään artikuloimaan ryhmien välisiä suhteita
konflikteissa, ja niinpä tätä puhetapaa on voitava tarkastella sen
poliittisen ulottuvuuden kannalta. Mutta Linjakumpu muistuttaa myös,
että vaikka sivilisaatioita ei voi poistaa politiikan
todellisuudesta, niitä ei ole syytä pitää ehdottomana lähtökohtana,
joka automaattisesti ohjaisi konfliktin osapuolten toimintaa.
Kulttuurien välinen dialogi edellyttää, ettei toista osapuolta nähdä
täysin yhteneväisenä.

Poliittisesti kuumista aiheistaan huolimatta Islamin globaalit
verkostot välttää taitavasti moralismin sudenkuopat ja säilyttää
viileän analyyttisen otteen. Tutkimus on arvokas sekä islamia
koskevan kansalaiskeskustelun että yhteiskuntatieteiden näkökulmista:
se valottaa kiinnostavasti viimeaikaisten konfliktien historiallisia
ja poliittisia taustoja ja tarjoaa toisaalta esimerkkejä
verkostoanalyysin mahdollisuuksista politiikan tutkimuksessa. Teos
osoittaa, miten verkostoanalyysi auttaa ylittämään kansallisesti
rajatun kehystyksen ylikansallisiin ilmiöihin ja tuomaan samalla
keskusteluun uusia ulottuvuuksia. Toisaalta tutkimus jättää
molemmista näkökulmista myös parantamisen varaa. Ajankohtaisen
politiikan kannalta kiinnostavinta antia ovat islamilaisten
liikkeiden ja islamin sisäisestä suunnasta käytyjen
määrittelykamppailujen historialliset katsaukset, mutta nämä osiot
jäävät kirjassa verrattain suppeiksi. Verkostoanalyysin näkökulmasta
taas analyysin paikoittainen pinnallisuus jättää hieman väljän maun.
Välillä tuntuu siltä, että Linjakumpu tyytyy lähinnä esittelemään
erilaisia tutkimusmahdollisuuksia ja -näkökulmia käsittelemiinsä
ilmiöihin sen sijaan, että hän pyrkisi syventämään analyysia tai
muotoilemaan niistä omaa tulkintaansa.

Kirjan päättävää, islamin sisäisiä vaihtoehtoverkostoja käsittelevää
lukua voi - erityisesti ääriliikkeiden ja kulttuuristen konfliktien
hallitseman valtavirtajulkisuuden valossa - pitää lähes
antropologisena puheenvuorona 'toiseudesta'. Luku käsitteellistää
muslimimaailmaan liittyviä ilmiöitä kääntäen ne samalla länsimaisen
tutkimuksen ja arkiymmärryksen kielelle. Linjakumpu luo kuvaa
globaalista islamista, jossa on havaittavissa länsimaiden omasta
lähihistoriasta tuttuja ilmiöitä: uskonnon sisällöstä käydään
määrittelykamppailua, seksuaali- ja muut vähemmistöt kamppailevat
oikeuksiensa puolesta, verkostoitumalla rakennetaan yksilöllistä ja
kollektiivista toimijuutta ja valtaistumista, huumori toimii
vastarinnan välineenä repressiivisten hallintojen oloissa; ja kaiken
uskonnollis-poliittisen vallankäytön keskellä 'tavallinen'
epäpoliittinen muslimi banalisoi uskonnon vain yhdeksi osaksi
arkipäiväänsä - tai muovaa siitä trendikkään lifestylen nuorison
suosiman Muxlim-verkkoyhteisön tavoin. Kertomalla tarinaa
vaihtoehtoisen islamin verkostoista Linjakumpu saa muslimimaailman
poliittisen todellisuuden tuntumaan varsin tutulta, ja samalla
valtamediaa hallitsevien ääri-ilmiöiden luoma pelon, vierauden ja
eksoottisuuden verho rakoilee.



---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa Agricola-verkossa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/
Kommentoi arvostelua Agricolan keskustelufoorumilla osoitteessa
http://agricola.utu.fi/keskustelu/