[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Itänaapurin talouden värikäs mosaiikki - varjageista sekurokratiaan

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Toivanen Hanna-Riitta   FT, Helsinki
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Luukkanen, Arto: Kuka omistaa Venäjän? Omistamisen ja vallan
dynamiikka Venäjällä.. WSOY, 2009. 232 sivua.


Itänaapurin talouden värikäs mosaiikki - varjageista sekurokratiaan
---------------------------------------------------------

Arto Luukkasen kirjaa lukiessa asettuvat tämän kesän idänkauppaa
koskevat uutiset omaan kontekstiinsa. Teoksen peruskysymyksiä ovat
venäläinen käsitys omistamisesta ja se, miten se eroaa länsimaisesta
omistamiskäsityksestä ja ajattelutavasta. Teos on puutteistaan
huolimatta päivä päivältä ajankohtaisempi teos lama-Euroopassa, joka
kannattaisi kaikkien idänkaupan kanssa tekemisissä olevien lukea.
Kirja muistuttaa siitä, että Brysseliä lähempänä on Moskova, ja että
itänaapurin kanssa voi käydä kauppaa, jos osaa pelisäännöt. Keskeinen
ja kipeä kysymys on, ovatko politiikka ja omistusjärjestelmät
Venäjällä toisiinsa kietoutuneita, ja jos ovat, niin miten.

 


Joka luulee taloushistorian haukotuttavan, erehtyy pahoin. Arto
Luukkasen kirjaa 'Kuka omistaa Venäjän? Omistamisen ja vallan
dynamiikka Venäjällä' lukiessa jopa tämän kesän idänkauppaa koskevat
uutisetkin asettuvat omaan kontekstiinsa. Teoksen peruskysymyksiä
ovat venäläinen käsitys omistamisesta ja se, miten se eroaa
länsimaisesta omistamiskäsityksestä ja ajattelutavasta.

Kipeä kysymys on, ovatko politiikka ja omistusjärjestelmät Venäjällä
toisiinsa kietoutuneita, ja jos ovat, niin miten. Kirjoittajan
vastaus on 'kyllä'. Venäjällä omistaminen, energiapolitiikka ja
turvallisuuspolitiikka ovat kietoutuneet tiiviisti toisiinsa.
Kirjoittaja lähtee liikkeelle suurliikemies Mihail Hodorkovskin
kohtalosta, ja etenee yksityisestä yleiseen johdonmukaisesti
eritellen ja analysoiden omistamisen historiaa ja taloudellisia
käsitteitä Venäjällä. Hodorkovskin ja Boris Berezovskin tulevaisuus
jää askarruttamaan, vaikka tekijä lähestyykin näitä kysymyksiä
kiihkottomasti.

Teoksessa edetään kronologisesti alkaen varjageista ja Kiovan
ruhtinaskunnasta Pietari Suuren ajan merkantilismiin, ja neuvostoajan
kautta nyky-Venäjän tilanteeseen aina viime vuoteen saakka. Lukijalle
selvitetään niin NEP-politiikka kuin viisivuotissuunnitelmatkin.
Teoksesta selviää sodan merkitys Neuvostoliiton teollisuudelle, sekä
sotilas- ja siviiliteollisuuden välinen suhde. Raskas
kontrollijärjestelmä, jossa erilaiset valvojat ja laaduntarkkailijat
valvovat tuotteiden tasoa, on tietenkin peräisin Neuvostovallan
ajoilta. Lisäksi käy ilmi, miten liiallinen keskittäminen ja
suunnittelu tappoivat kaiken taloudellisen luovuuden.

Lukijalle selviää, miten maata omistavista vapaista talonpojista tuli
vähitellen mongolivallan jälkeen muiden omaisuutta, ja miten
teollistuminen käynnistyi Venäjällä lähinnä ulkomaisen pääoman
turvin. Kirjoittaja vertaa usein Venäjän tilannetta länsimaihin:
esiteollisella ajalla kaupunkien porvaristo oli täysin eri asemassa
kuin Länsi-Euroopassa. Kaupungeissa kauppaa harjoittavat eivät
omistaneet talojaan tai maata, vaan olivat tavallaan
palvelussuhteessa hallitsijaan. Venäläisiä on helpompi ymmärtää jos
tietää, että vielä vuoden 1649 lain mukaan kaupunkien asukkaiden
tehtävänä oli hankkia hallitsijalle käteistä rahaa. Yksityisomistus
sallittiin vasta 1762 Pietari Suuren aikana. Toisaalta hänen aikanaan
palvelusvelvoitteita lisättiin siten, että koko yhteiskunta
valjastettiin valtion palvelukseen. Myöskään työläinen ei ollut
vapaa, vaan sekä maaorjia että käsityöläisiä pakkosiirrettiin
Uralille ja Pietariin. Kirjoittaja pohtii, miten Neuvosto-Venäjästä
tuli vähitellen 1956 alkaen konsumeristinen kulutusyhteiskunta, miksi
Gorbatshovin uudistukset aikanaan epäonnistuivat ja miten Georgian
sota 2008 leikkasi Venäjän taloutta. Entisten neuvostotasavaltojen
roolia taloushistorian kuvioissa olisi voinut painottaa enemmän.

Kirjan ansiona on se, että Luukkanen hakee ja löytää yhtymäkohtia
nykytilanteeseen Venäjän vanhasta historiasta. Lukijaa säästetään
turhilta numeroilta ja taulukoilta, mutta toisaalta se on myös puute,
johon on osittain syynä lähteinä käytettävien aineistojen rajallisuus.
Neuvostovallan aikana ei ollut mallikasta tutkia vaikkapa Venäjän
vanhauskoisten osuutta liike-elämässä, joten tekijä mainitsee, että
tietoja ei yksinkertaisesti ole käytettävissä tarpeeksi.
Loppupuolella on joitakin tilastoja Venäjän suurimmista yksityisistä
omistajista omaisuuksineen.

Kirjan alkupuolella kirjoittaja esittelee muutamia peruskäsitteitä,
kuten sultanismin,  sekurokratian ja patrimonialismin. Sekurokratia
tarkoittaa Andrei Illarionovin mukaan eräänlaista 'deep state'
-valtio valtiossa -ajattelua, jossa kietoutuvat yhteen Venäjää
hallitseva suppea poliittinen valtahierarkia, vallanpitäjinä Salaisen
poliisin (FSB), Federaation suojelupalvelun (FSO), ja
syyttäjänviraston johtavat kaaderit ja henkilöt yhteydessä armeijan
tiedustelupalveluun (GRU). Lisäksi sisä- ja puolustusministeriöllä on
oma tärkeä roolinsa tässä hierarkiassa. Sekurokratialla tarkoitetaan
uuden Venäjän poliittista eliittiä, joka on jakanut itselleen
parhaimmat omistukset ml. valtion korporaatiot. Sekurokratia
hallitsee samoin keinoin kuin mafia: pelolla ja välivallalla,
käyttäen välineenään sultanismia. Sultanismi tarkoittaa puolestaan
järjestelmää, jossa vallan rakenteet kuten yksilöt, ryhmät tai
instituutiot ovat jatkuvasti alttiina despoottisen hallitsijan
arvostelulle, ja samalla tämän oikuille.

Vallan ja rahan suhteet ovat niitä ikuisia suuria kysymyksiä, jotka
ovat jokaisessa yhteiskunnassa jatkuvan mielenkiinnon kohteina.
Patrimonialimi merkitsee sitä, että hallitusvalta ei tee eroa
henkilökohtaisen ja julkisen välillä. Tämä koskee myös
omistussuhteita. Vaikka muodollinen omistusoikeus onkin Venäjällä
perustuslailla suojattu, ei sitä ole käytännössä olemassa, mikä
johtuu siitä, että hallitsijat omistivat maan jonkinlaisena
isänperintönä. Tämän ajattelutavan juuret ulottuvat kirjoittajan
mukaan Venäjän mongolivallan aikaan (1241 - 1480). On mielekästä
selvittää lukijoille taustat kuten sitä, miten Moskovan
suuriruhtinaskunnan aika jatkoi patrimoniaalisuutta mongolien
valtakauden jälkeenkin, ja kuinka yksityinen maanomistus oli siksi
mahdotonta. Yksityistämisen seurauksena vuoteen 2001 mennessä yli
puolet talouden omistuksesta on yksityisten hallussa. Onko se sitä
käytännössä vieläkin, on yhä vastaamaton kysymys, johon odottaisi
tekijältä selvempää kannanottoa. Hänen mukaansa valtio omistaa
Venäjän, osittain juuri sekurokratian ansiosta.

'Kuka omistaa Venäjän' herättää toisaalta kysymyksen siitä, kuka
omistaa venäläisten sielut. Mikä on oikeusvaltion rooli ja Venäjän
ortodoksisen kirkon vastuu? Tulenarka kysymys, jota kirjoittajan
olisi odottanut käsittelevän, on se, miten Venäjän kirkko suhtautuu
sotkuiseen politiikan ja talouden väliseen liittoon. Varsinkin kun
tekijä on kirkkohistorian ja Neuvostoliiton uskontotilanteen
asiantuntija, odottaisi häneltä näkemyksiä talouden, politiikan ja
uskonnon välisistä suhteista, ja jonkinlaista eettistä analyysiä.
Kirjoittaja mainitsee että kirkko oli aikanaan maanomistaja, ja että
vanhauskoisten työmoraali erittäin korkealla. Lukijaa jää
askarruttamaan, onko ortodoksinen kirkko itänaapurissa vieläkin niin
alistettu, etteivät kirkonmiehet uskalla edelleenkään kertoa
vallanpitäjille sitä, mikä olisi oikeudenmukaista. Toisin sanoen,
voitaisiinko sekurokratian lisäksi keskustella myös sekulaarista
hallinnosta?

Tekijä käyttää lähteinään ja kommentoi niin länsimaisia, venäläisiä
kuin kotimaisiakin idäntutkijoita. Lisäksi hän on haastatellut Suomen
idänkaupan asiantuntijoita. Voidaan ehkä kysyä, olisiko osa teoksen
internet-viitteistä voitu korvata asiakirjoilla. Toisaalta
lähdepohjaa tasoittaa kirjoittajan laaja asiantuntemus ja
lukeneisuus. Häiritseviä kielivirheitä lukuun ottamatta teksti on
sinänsä sujuvaa, mutta valitettavasti mediasta tarttunut
pejoratiivinen ilmaisu 'ortodoksikirkko' esiintyy oikeakielisen
termin 'ortodoksinen kirkko' sijalla. Mikäli teoksesta otetaan joskus
toinen painos, suosittelen kielivirheiden korjaamista. Lisäksi tekijän
olisi ollut välttämätöntä mainita Venäjän hankalat luonnonolosuhteet:
yksi teollistumisen este oli jäätymättömien satamien puute.

Kaiken kaikkiaan 'Kuka omistaa Venäjän' on puutteistaan huolimatta
päivä päivältä ajankohtaisempi teos lama-Euroopassa, joka kannattaisi
kaikkien idänkaupan kanssa tekemisissä olevien lukea. Sitä voi
suositella myös oppikirjaksi, vaikka hieman epäuskoinen tunne saattaa
seurata roomalaisen oikeuskäsityksen sisäistänyttä lukijaa aina
viimeiselle sivulle asti. Teos on samalla muistutus siitä, että
Brysseliä lähempänä on Moskova, ja että itänaapurin kanssa voi käydä
kauppaa, jos osaa pelisäännöt. Kieltämättä kirja on inspiroiva ja
kuuluu niihin, joita mielellään analysoisi lukupiirissä muiden
kanssa, sillä sen verran moniulotteisista ongelmista on kysymys.
Tahattomasti teoksen ilmestymisajankohta herättää kysymyksen siitä,
missä määrin meilläkin on politiikan ja talouselämän välistä
kulissientakaista harmoniaa, vaikka se onkin erilaista kuin
naapurissa.

'Kuka omistaa Venäjän' sopii luettavaksi yhtä hyvin sellaisille,
jotka ovat kiinnostuneita taloudesta, vaikkeivät varsinaisesti
Venäjää tuntisikaan, sekä niille, jotka ovat kiinnostuneet Venäjästä,
vaikka eivät olisi ekonomisteja tai edes Kauppalehden lukijoita.
Teoksen tärkein merkitys onkin Venäjän nykytalouden taustojen ja
syiden selvittäminen länsimaisen ajattelun vaikutuspiirissä
kasvaneille. Tämä on Suomen idänkaupan kehittämisen yksi edellytys.
Ranskan vallankumouksen jälkimainingeissa kasvaneille
länsieurooppalaisille on aina ollut ja on edelleenkin vaikeaa, joskus
jopa mahdotonta, samastua itänaapurin lähes mystiseltä vaikuttavaan
taloudelliseen ajatteluun. Juuri tähän vaikeaan haasteeseen tekijä on
tarttunut, ja siinä piilee teoksen arvo.

 

 



---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa Agricola-verkossa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/
Kommentoi arvostelua Agricolan keskustelufoorumilla osoitteessa
http://agricola.utu.fi/keskustelu/