[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Ensimmäisen maailmansodan kollektiivinen päiväkirja

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Liisa Lalu  fil. yo, Turun Yliopisto 
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Englund, Peter.: Sodan kauneus ja kauheus. 215 lyhyttä lukua
ensimmäisestä maailmansodasta (Stridens skönhet och sorg. Första
världskriget i 212 korta kapitel.). Kääntänyt Seppo Hyrkäs. Werner
Söderström Osakeyhtiö, 2009. 644 sivua.


Ensimmäisen maailmansodan kollektiivinen päiväkirja
---------------------------------------------------------

Uusimmassa teoksessaan Peter Englund pysyttelee hänelle tutussa
aiheessa, sodassa - tällä kertaa kohteena on ensimmäinen
maailmansota. Teoksen rakenne on uudenlainen: kirja koostuu yli
kahdesta sadasta lyhyestä kappaleesta, joilla on 19 eri kertojaa.
Heidän kauttaan Englund kuvaa ensimmäistä maailmansotaa eri puolilla
maailmaa sodan kokeneiden rivisotilaiden ja siviilien silmin. Englund
kirjoittaa historiaa kadehdittavan kevyesti, helpon tuntuisesti ja
populaarilla otteella, mutta silti suuresti lukijaan vaikuttaen,
unohtamatta kuitenkaan historiantutkimuksen vaatimuksia.

 



Peter Englundin vuonna 1996 ilmestynyt Kirjoituksia Nollapisteestä
(Brevet från nollpunkten -historiska essäer, suomennos 1998) teki
minuun aikanaan suuren vaikutuksen. Se onnistui sekä viihdyttämään
että koskettamaan lukijaansa kuitenkaan saarnaamatta. Englundilla on
ilmeisesti ollut samankaltainen vaikutus myös muihin, sillä hän on
noussut historiantutkimuksen julkimoksi ainakin Pohjoismaissa. Hänen
kaksikymmentä vuotta sitten ilmestynyt läpimurtoteoksensa, Ruotsin
suurvalta-ajan loppua kuvannut Pultava ja 30-vuotisesta sodasta
kertonut Suuren sodan vuodet herättivät Ruotsissa suuren
kiinnostuksen historiaa kohtaan.

Uusimmassa teoksessaan Sodan kauheus ja kauneus palaa tuttuun
aiheeseen, sotaan. Teoksen lähteinä Englund on käyttänyt
päähenkilöidensä päiväkirjoja ja kirjeitä ja monet hänen lähteistään
on julkaistu jo aiemmin muistelmina tai päiväkirjateoksina. Englundin
päähenkilöt tuntuvatkin olevan erityisen taitavia kirjoittajia sekä
älykkäitä ja tarkkanäköisiä maailman tapahtumien seuraajia.
Englundille tyypilliseen tapaan kirjassa kuvataan historian
tapahtumia toden tuntuisesti ja tarkasti fiktiivisille romaaneille
tyypillisellä tyylillä, eikä kaikkia kuvauksia ole mahdollista
tarkentaa lähteisiinsä. Kirjan esipuheessa Englund kuitenkin
vakuuttaa, että kaikki kirjassa esiintyvät yhdeksäntoista henkilöä -
ihmiskohtaloa - ovat todellisia, eikä kirjassa ole mitään keksittyä.


Päähenkilöt sodan marionetteina

Englund on koonnut teokseensa laajan kirjon erilaisia päähenkilöitä.
Suurin osa heistä on parikymppisiä, mutta joukossa on muutama
vanhempi ja yksi nuorempikin. Päähenkilöt ovat kotoisin eri maista,
jopa eri maanosista ja sotivat kaukana kotoaan, jotkut jonkun muun
kuin kotimaansa puolesta. Suurin osa päähenkilöistä on armeijan
hierarkian alapäässä: jalkaväensotilaita, ratsuväkeä, yksi matruusi,
insinööri, kenttäkirurgi, taistelulentäjä ja vuoristojääkäri.
Muutama, kuten saksalainen koulutyttö ja ranskalainen virkamies,
elävät ja havainnoivat sotaa siviilissä. Kolme henkilöistä on naisia:
saksalainen 12-vuotias koulutyttö Elfriede Kuhr, Venäjän armeijan
palveluksessa sairaanhoitajana toimiva Florence Framborough ja
australialainen Olive King, joka toimi ambulanssin kuljettajana
Serbian armeijassa.

Englundin teoksessa erityisen pysäyttävä tehokeino on se, että
kertojien kertomukset ovat kronologisessa muodossa. Teoksen aloittaa
koulutyttö Elfriede Kuhr 4. elokuuta 1914, kun ensimmäisiä
saksalaisia sotilaita lähtee rintamalle. Italialainen vuoristojääkäri
Paolo Monelli astuu kirjaan ja sotaan mukaan vasta sivulla 219,
joulunaikaan vuonna 1915. Paolon sotaan osallistumisen riemu
vertautuu jyrkästi jo lukijan havaitsemiin sodan kauheuksiin. On
järkyttävää ajatella, miten innokkain mielin Paolo lähtee sotaan, kun
lukija itse tietää, että jouluun 1915 mennessä monet kirjan
henkilöistä ovat jo loukkaantuneet, menettäneet tovereitaan tai
kaatuneet rintamalla.

Teoksen vahvuudeksi mutta yhtälailla myös heikkoudeksi koituu se,
että Englund on valikoinut mukaan niin paljon ja monenlaisia
kertojia. Useiden päähenkilöiden käyttö tuo sotaan monenlaista
näkökulmaa ja erilaisia kokemuksia, mutta toisaalta heitä tuntuu -
ainakin aluksi - olevan liikaa. Viimeinen kertoja, jo edellä mainittu
Paolo, tulee mukaan vasta kirjan toisessa kolmanneksessa ja yli kirjan
puoliväliin saakka jouduin tarkastamaan kirjan alussa olevasta draaman
henkilöt -listasta kuka kukin olikaan. Toisaalta jotkut kertojista
tulevat rakkaimmiksi, ja jokainen löytää varmasti kirjasta oman
suosikkihahmonsa, jonka edesottamuksia ja taistelua seuraa muita
tarkemmin.

Sotilaiden kokemuksissa näkyy kauhistuttavasti sodan aiheuttama
tunteiden kirjo: ensin sodan aikaansaama innostus ja toive
muutoksesta. Upseerikerhoilla poksahtelevat samppanjapullojen korkit,
kun sodan puhkeamisesta ilmoitetaan. Michel Corday - sosialisti,
rauhan ystävä, kirjailija ja Ranskan kauppa- ja postiministeriön
virkamies - seuraa hämmentyneenä sodan aiheuttamaa riemua ja kaaosta.
'Sodasta ei uskalla sanoa mitään pahaa. Sodasta on tullut Jumala', hän
toteaa. (s. 55) Sairaanhoitaja Florence Famborough kuvailee sodan
alkuaikoja suurenmoisiksi päiviksi ja tuntee 'villiä hilpeyttä'
matkalla rintamalle. (s. 134) Myös rintamalle lähtevät sotilaat ovat
suurimmaksi osaksi innoissaan, saksantanskalaista Kresten Andresenia
lukuun ottamatta. Saksantanskalaiset olivat yksi monista
kansallisista vähemmistöistä, jotka ilman omaa syytään tulivat
vedetyksi mukaan sotaan. Andresen on sodan alkaessa levoton,
huolestunut ja peloissaan:

'Olemme niin turtuneita, että lähdemme rauhallisesti sotaan, ilman
kyyneliä ja ilman kauhua, ja tiedämme kuitenkin, että olemme matkalla
varsinaiseen helvettiin. Mutta jäykässä univormussa sydän ei lyö
tahtonsa mukaan. Ihminen ei ole oma itsensä, tuskin enää edes
ihminen, parhaimmillaan hyvin toimiva automaatti, joka tekee kaiken
ilman suurempaa harkintaa. Voi Herra Jumala, kunpa sitä voisi muuttua
jälleen ihmiseksi!' (s. 40)

Pikkuhiljaa sodan kauheus valkenee kirjan päähenkilöille, toisille
nopeammin ja toisille hitaammin. Corday huomaa lounastapaamisella
kahdeksan kuukautta sodan syttymisen jälkeen, että sankaritarinat ja
dramaattiset sotajutut ovat kokeneet inflaation, eivätkä ihmiset enää
innostu niistä kuten sodan alkuaikoina. Monet sotilaat kyllästyvät
asemasotaan ja jatkuvaan odotteluun ja toimettomuuteen. Sodan villi
hilpeys muuttuu monen kohdalla peloksi ja toivottomuudeksi, kun oman
kuoleman mahdollisuus konkretisoituu. Kirjan henkilöille sota on
tunteiden vuoristorataa: monien sotilaiden nuoruus paistaa läpi
innossa ja naiiviudessa, toisaalta taas koti-ikävässä. Monella heistä
elämä - ensirakkaus, perheen perustaminen, työelämä - on vasta edessä,
mutta kukaan heistä ei palaa kotiin entisenlaisena.

Usean sotilaan kokemuksista tulee esiin se, kuinka se sota, jota
esikuntaupseerit ja muut sodan johtohenkilöt käyvät, ei ole sama
sota, jossa kirjan kertojat taistelevat. Sotahierarkiassa ylempänä
olevat eivät joudu kohtaamaan silmästä silmään todellista sotaa -
kuolemaa, odottelua, pohjatonta väsymystä, nälkää ja ankaria
sääolosuhteita. Kuitenkin he antavat käskyjä, jotka ratkaisevat
monien, jopa satojen tuhansien, ihmisten kohtalon. Italialainen
sotilas Paolo Monelli kiteyttää sodan kulun ja hierarkian osuvasti:

'Tätä on sota. Ei se ole kuolemanvaara, ei kranaattien punaista
ilotulitusta, joka sokaisee iskiessään alas, vaan tunne siitä, että
on marionettina tuntemattoman nukkemestarin käsissä, ja se tunne
kylmettää joskus sydämen kuin kuolema itse olisi tarttunut siihen.'
(s. 286)

Ylempien henkilöiden päätökset saavat aikaan peruuttamattomia
muutoksia myös kotirintamalla. Pitkittynyt sota ja puute johtavat
esimerkiksi Venäjällä vallankumoukseen ja Ranskassa levottomuuksiin
sekä lakkoihin. Venäläinen rintamalla taistellut insinööri joutuu
palamaan levottomuuksien valtaamaan kotiin: 'Hallituksen
idioottimaisuushan tämän vallankumouksen aiheuttaa. Ei se ole kansan
vika, mutta minut lähetetään siitä huolimatta Petrogradiin ampumaan
kansaa.' (s. 399)

Englundin teoksessa erityisen hienoa on monipuolisuus. Ensimmäinen
maailmansota yhdistetään yleensä länsirintaman liejuun ja
asemasotaan, mutta se oli myös paljon muuta. Englundin
yhdeksästätoista kertojasta monet sotivat Euroopan ulkopuolella,
esimerkiksi Itä-Afrikassa ja Lähi-Idässä, merillä ja ilmassa, Afrikan
kuumuudessa ja Venäjän hyytävässä talvessa, jalkaväessä, lentäjänä,
lääkärinä tai sairaanhoitajana. Teoksesta tulee erinomaisesti ilmi
se, kuinka ensimmäinen maailmansota kosketti kaikkia, iästä,
sukupuolesta tai kansalaisuudesta huolimatta.

Yksi kirjan henkilöistä on suomenruotsalainen Paul von Gerich,
Venäjän jalkaväen kapteeni, joka ilmeisesti on mukana vain teoksen
suomenkielisessä painoksessa. Tämä tuntuu sekä turhalta mainoskikalta
että omituiselta ratkaisulta Englundin tai kustantajan puolelta. Von
Gerich on yksi teoksen mielenkiintoisimmista hahmoista ylevine
mielipiteineen ja tarkkaavaisine itsereflektioineen. Miksi yksi
kirjan ristiriitaisimmista hahmoista ei kiinnostaisi muuallakin
Euroopassa? Englundin suhde von Gerichiin tuntuu olevan monimutkainen
muihin kertojiin verrattuna: von Gerich on ainoa, jonka arroganttia
luonnetta ja johtamista Englund tuntuu arvostelevan. Sodan julmuus
tuntuu olleen kaikille kirjan henkilöille yllätys, ja monet puivat
kokemuksiaan monisanaisesti ja järkyttynein äänenpainoin. Vain von
Gerichin kohdalla Englund kuitenkin poikkeaa yleensä myötätuntoisesta
ja neutraalista suhtautumisestaan ja kutsuu suomalaismiestä
itsekeskeiseksi. (s.100)

 


Maestro Englund ja ensimmäisen maailmansodan kollektiivinen
päiväkirja

Englund kertoo kirjan esipuheessa kirjoittavansa eräänlaista
anti-historiaa, koska teoksen pääpaino on sodan arjessa, yksittäisten
ihmisten kokemuksissa eikä sodan taktiikassa, kulussa ja
'perinteisessä sotahistoriassa'. Minusta termi anti-historia on
omituinen, sillä niin sanotut uudet historiantutkimuksen suuntaukset,
joilla tarkoitetaan muun muassa arkipäivän historiaa,
sukupuolihistoriaa ja mikrohistoriaa, tarjoavat historiantutkijalle
monenlaisia mahdollisuuksia ja vapauksia. Niissä myös arvostetaan
yksityishenkilöiden kokemuksia ja uudenlaisia lähteitä, kuten
Englundin käyttämiä päiväkirjoja ja kirjeitä. Englund viittaa samassa
yhteydessä omaa ammattiaan kohtaan tuntemaansa melankoliseen
skeptisyyteen, johon lupaa palata mahdollisesti myöhemmin uudelleen.
Tätä odotan mielenkiinnolla, sillä nyt Englundin toteamukset nostavat
esiin lähinnä vain kysymyksiä.

Vaikka Englund toteaa kirjoittavansa anti-historiaa ja kuvaa sotaa
nimenomaan yksittäisten ihmisten kautta, hän ujuttaa teokseensa
paljon tietoa ensimmäisestä maailmansodasta. Itse leipätekstin
Englund on antanut kertojille ja heidän kokemuksilleen.
Yksityiskohtia, käännöksiä, lukuja ja tarkempaa tietoa Englund kertoo
alaviitteissä - joita on runsaasti. Pelkästään alaviitteistäkin saisi
tehtyä oman kirjansa. Niiden käytöstä voi olla montaa mieltä ja
kieltämättä Englund on taitava noottien käyttäjä. Ilahduin aluksi
niiden tarjoamasta hyödyllisestä lisätiedosta ja tarkennuksista,
mutta jossain vaiheessa runsaat alaviitteet alkavat häiritä itse
leipätekstiä. Esimerkiksi sivulla 72 on piikkilangan historiaa
esittelevä nootti, joka täyttää sivusta kaksi kolmasosaa. Viitteen
laveus käy jo lukijan hermoille.

Moitteita tulee myös kirjan kuvista: kuvat rintamalta ja kirjan
henkilöistä ovat äärimmäisen mielenkiintoisia, mutta ne ovat turhan
pieniä ja epäselviä. Harmittavan usein kuvat tuntuvat jäävän
historiankirjoissa paitsiolle, ja kuvat lätkäistään vain johonkin
teoksen loppuun. Näin on myös Sodan kauheudessa ja kauneudessakin,
jossa pienet kuvat on sijoitettu sotavuosia käsittelevien kappaleiden
loppuun. Lukijana kaipaisin suuria selkeitä kuvia ripoteltuina tekstin
sekaan.

Erityisen upeita sen sijaan ovat kirjan sitaatit, joihin on jo edellä
viitattu. Koskettavia ovat varsinkin lainaukset, jotka avaavat
jokaista sotavuotta käsittelevän osion. Englund on onnistunut
valitsemaan jokaisen sotavuoden tunnelmaa kuvaavan lainauksen: vuonna
1914 sotaan lähdetään suurella innolla, kun jo vuonna 1915 sotaan
aletaan turtua ja turhautua. Vuonna 1916 sodan todellisuus alkaa
paljastua kauhistuttavasti, kun kirjan henkilöt ymmärtävät olevansa
pelinappuloita suurvaltojen käsissä. Vuosi 1917 näyttäytyy miesten -
niiden jotka ovat enää hengissä - kulumisen ja väsymisen vuotena ja
vuotena 1918 murehditaan jo sodan painolastia tulevaisuudessa: 'Tämä
tulee olemaan meidän paha perintömme.' (s. 511) Teoksen lopetus onkin
selkäpiitä karmiva, sillä viimeinen sivu on lainaus Adolf Hitlerin
Taisteluni-teoksesta: 'Seuraavina päivinä valkeni myös minun
kohtaloni ... minä päätin ryhtyä poliitikoksi.' (s. 627)

Englund on saanut kritiikkiäkin. Esimerkiksi Turun Sanomissa (6.1.
2010) teoksen arvostellut Jari Lybeck huomauttaa, että Englundin
näkemys olisi keskusvaltoja myötäilevä. Lybeckin mukaan ranskalaiset
ja britit esiintyvät teoksessa arrogantteina typeryksinä, kun taas
saksalaiset ovat älykkäitä ja teknisesti ja taktisesti ylivoimaisia.
Itse en huomannut tällaista lainkaan, vaan minusta Englund kohtelee
kaikkia kertojiaan saman arvoisina. Hän ei tuomitse, moralisoi,
ihannoi tai arvostele päähenkilöitään (von Gerichiä lukuunottamatta),
vaan antaa näiden kertoa ja sodan tuomita itse itsensä. Englundin
teoksessa sota näyttäytyy sattumusten ja epätoivoisten tekojen
kierteenä, sattumanvaraisten syiden sattumanvaraisena seurauksena.

Englund on kertojiensa lailla itsekin taitava kirjoittaja: hän osaa
kuvailla sodan tapahtumia, ympäristöä ja kertojien kokemuksia
värikkäästi. Hän on kirjoittamistaitonsa lisäksi erinomainen
historiantutkija, sillä Englund on koonnut mahtavasta, mutta varmasti
haastavasta aineistosta vakuuttavan teoksen. Sodan kauneus ja kauheus
onnistuu laajuudestaan (646 sivua) ja rankasta aiheestaan huolimatta
olemaan miellyttävä, kevyt ja silti samalla opettavainen lukukokemus.
Englund on onnistunut ujuttamaan kirjaansa hieman ironiaakin omaa
tutkimustaan kohtaan: yhden kirjan päähenkilöistä, Michel Cordayn,
avulla ajaudutaan kyseenalaistamaan teoksen lähdekritiikkiä ja
lähteiden luotettavuutta. Corday pohtii sodan toiseksi viimeisenä
vuonna sota-ajan lehdistön sensuuria ja sen antamaa kuvaa
jälkipolville sekä historiantutkijoille. Hänestä valokuvat tai 
yksityiset kirjeet rintamalta eivät ole historiantutkijalle
luotettavia lähteitä: 'Rintamakirjeet antavat sodasta väärän tunteen.
Kirjoittaja tietää, että kirjeet voidaan avata. Ja hänen tärkein
tavoitteensa on tehdä vaikutus tuleviin lukijoihin.' (s. 383)

Helsingin Sanomissa (21.12. 2008) Stridens skönhet och sorg. Första
världskriget i 212 korta kapitel -teoksen arvostellut Timo Hämäläinen
kuvaili kirjaa kollaasiksi, kollektiiviseksi päiväkirjaksi. Juuri
sellaisena Englundin teos on helppoa ja antoisaa nähdä. Sodan kauneus
ja kauheus paljastaa yksityisen päiväkirjan lailla sodan aiheuttaman
tunneryöpyn: innon ja ilon, toivon ja toisaalta sodan raakuuden sekä
sen aiheuttaman toivottomuuden tunteen ja uupumuksen.

Englundin uusin teos tarjoaa inhimillisen ja yksilöllisen, mutta
silti monipuolisen näkökulman ensimmäiseen maailmansotaan. Voin vain
toivoa, että mahdollisimman moni sen lukisi, jotta oppisimme viimein
sodan kammottavuuden ja turhuuden - sodassa ei ole voittajia. Sodan
kauneus ja kauheus tarjoaa lukijalle sammakkoperspektiivin sotaan -
se kuvaa miten yksilöt, joita sota kosketti eniten, sen kokivat.
Historiantutkimukselle Englund antaa taas uutta inspiraatiota siitä,
miten populaaria historiantutkimusta voi kirjoittaa. Ennen kaikkea
hän antaa Paul von Gerichille ja muille kertojille sen, mitä he
kaipasivat: mahdollisuuden tulla kuulluksi. Paul von Gerich kirjoitti
sunnuntaina 20.9.1914 päiväkirjaansa:

'Uneksin, että tämä sota,joka heitteli minua nyt kaiken nielevässä
pyörteessään oljenkorren tavoin, jäisi kaiken aiemman tavoin muistiin
vain kirjana, jonka sivuilla marttyyrius, sääli ja uskollisuus
velvollisuutta ja sydäntä kohtaan loistaisivat kirkkaampina helminä
kuin kaikki ne, jotka nyt on merkitty kirjojen kellastuville
sivuille.' (s. 35)

 



---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa Agricola-verkossa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/
Kommentoi arvostelua Agricolan keskustelufoorumilla osoitteessa
http://agricola.utu.fi/keskustelu/