[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Huhtikuun naiset

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Niina Hämäläinen  Folkloristiikka, Turun yliopisto
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Tuohela, Kirsi: Huhtikuun tekstit. Kolmen naisen koettu ja
kirjoitettu melankolia 1870-1900. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura,
2008. 373 sivua.


Huhtikuun naiset
---------------------------------------------------------

Kirsi Tuohelan väitöskirja tarkastelee naisten kirjoittamisen
historiaa modernin kynnyksellä, 1800-luvun lopulla. Huhtikuun tekstit
-teoksen keskeiset juonteet liittyvät melankoliaan ja naisen
kokemukseen. Melankolia oli osa 1800-luvun tunnekeskustelua ja
modernin ihmisen kokemusta. Tuohelan tutkii miten nainen ja
kirjailija kirjoitti alituisesta alakulostaan, pyrki erittelemään
sitä ja etsimään siitä ulospääsyä.

 

 


Mielenliikunnot koskevat ruumiiseenki, sillä niin ovat henki ja
ruumis wälillänsä yhdistetyt, ettei kumpikaan mitään yksinänsä kärsi.
Lepo, toiwo, tyytywäisyys ja kohtuullinen ilo pitäwät ihmisen
terweenä, ja wielä toisinaan parantawat sairaanki. Mutta
vahingollinen on ylellinen ilo ja riemu, jos liiallinen suru, murhe
ja alamielisyyski.--- (Talonpojan Koti-Lääkäri 1981 [1839]: 15.)

Tässä Elias Lönnrot, Kajaanin piirilääkäri, varoittaa liiallisista
mielenliikutuksista kansanomaisessa lääkärikirjasssaan Talonpojan
Koti-Lääkäri. Kirja ilmestyi vuonna 1839 ja kuului monen talonpojan
ja torpparin suppeaan kirjavalikoimaan. Lönnrot varoittaa lukijoitaan
liiallisista mielenliikunnoista, tunteista, jotka saattoivat aiheuttaa
fyysistä huonovointisuutta ja antaa konkreettisia ohjeita kohtauksen
saajalle: vaatteet ja muut kiristävät nauhat pitää ottaa pois päältä,
on juotava kylmää vettä ja avattava ikkuna, kuppauskin voi auttaa,
mutta tärkeintä on, että “kaikki surut ja murheet mielestänsä
heittää'. 

Kirsi Tuohelan väitöskirja Huhtikuun tekstit käsittelee kolmen naisen
kokemaa ja elettyä melankoliaa 1800-luvun lopulla. Ruotsalaista
Victoria Benedictssonia (1850−1888), norjalaista Amalie Skramia
(1846−1928) ja Baltian saksalaista Laura Marholmia
(1854−1928) yhdistää modernin naisen kokemus. He kaikki
matkustavat Kööpenhaminaan 1880-luvulla ja kokevat siellä modernin
kuohua, johon liittyy ahdistus naiseudesta ja naisen
mahdollisuuksista ja paikasta yhteiskunnassa. Se, mistä Lönnrot
lääkärikirjassaan varoittaa, kasvaa näiden kolmen naisen elämässä
ylitsepääsemättömäksi tuskaksi, sairaudeksi, josta on vaikea löytää
ulospääsyä. 

Melankolialla Tuohela tarkoittaa “suruja, pelkoja ja väsymystä
sisältänyttä alakuloa, joka useimmiten tulkittiin sairaalloiseksi.
Toisinaan se oli yksilön syvästi henkilökohtainen tuntemus, toisinaan
koko vallitsevan aikakauden piirre. ' (s. 25). Kuten yhden
tutkittavista naisista, Amalie Skramin kohdalla, sairaus on
kontekstiin sidottu määrittelykiista, josta käydään jatkuvaa
neuvottelua. Melankolia käsitteenä on hyvä valinta: se kuvaa
oivallisesti mentaalista alakuloa, eikä sillä ole sellaista
kielteistä kaikua kuin hysteria-sanalla. Toisaalta melankoliasta voi
välittyä pelkästään apaattisuus ja passiivisuus, vaikka melankoliaa
sairastaneet naiset saattoivat käyttäytyä aktiivisesti ja
aggressiivisesti etsiessään ulospääsyä mielentilastaan. 

Melankoliasta ja alakulosta sairautena voidaan puhua pitkin
1800-lukua. Niin Suomessa kuin muuallakin Euroopassa vallitsi ja
voimistui tunnekulttuuri, jossa keskeistä oli toisaalta tunteiden
arvostus, mutta vastapuolena pidättyminen liiallisista tunteista ja
itsensä hillitseminen. Kyse oli paljolti porvariston ja säätyläisten
tunnerekisteristä, mutta sen vaatimukset kohdistuivat myös
maaseutuväestöön. Hillitty, liiallisista tunnekuohuista pidättäytyvä
ihminen kasvoi porvarillisen ihmisen esikuvaksi. Siten, kuten
Tuohelakin huomauttaa, masentuneisuudesta ja alakulosta tehtiin
kielteinen asia, sairaus. Tähän liittyi myös lääketieteen ja
psykiatrian kliininen kiinnostus naisruumiiseen. 

Tuohelan tutkimus ei kuitenkaan ole tutkimus vain melankoliasta, vaan
siitä, miten nainen ja kirjailija kirjoitti alituisesta alakulostaan,
pyrki erittelemään sitä ja etsimään siitä ulospääsyä. Valitut naiset
− valintaa ei perustella kovinkaan suoraan − kirjoittavat
melankoliasta mutta eri tavoin ja eri konteksteissa. Olisin kaivannut
jonkin verran lajiin kohdistuvaa pohdintaa, selvitystä erilaisten
tekstien päämääristä ja yleisöstä. Tutkimuksen aineisto on moninainen
ja rönsyilevä: kirjeet, päiväkirjat, novellit, romaanit, artikkelit,
potilaskertomukset. Olisiko ollut hedelmällistä ja työekonomisesti
järkevää keskittyä vain tiettyyn aineistoon? Nyt aineisto haarautuu
moneen suuntaan. Sinänsä ansiokkaat aineistositaatit alkavat jossain
vaiheessa puuduttaa, koska aineiston kronologinen käsittelytapa
toistuu kaikkien tutkittavien naisten kohdalla. Joka tapauksessa
Tuohela tekee moninaisten aineistojen virrassa modernia
kulttuurintutkimusta, joka asettaa pienen ja suuren aineiston samalle
viivalle ja lähestyy henkilökohtaisen tiedontekemisen kautta
aineistoja ja niistä nousevia kysymyksiä. Tämä on tutkimuksen
hienous, mutta paikoin se voi kääntyä ansaksi.

Tuohela lähestyy melankoliaa monipuolisesti: minän sairautena,
sosiaalisena draamana, aikakauden sairautena ja lopuksi naisten
sairautena. Kontekstualisoidessaan sairautta monelta kannalta ja
monien aineistojen kautta 1800-luvun maisemassa, Tuohela olisi voinut
käsitellä melankoliaa myös tietyn sosiaalisen luokan sairautena.
Melankoliaa, hysteriaa, mielen järkkymistä myös tuotettiin erilaisten
diskurssien toimesta ja oireet sidottiin ennen kaikkea
säätyläisnaisiin. Tämän koki voimakkaasti englantilainen kirjailija
Virginia Woolf (1882−1941). Hänestä olisi saatu vertailukohtaa
kirjoittavaan säätyläisnaiseen, jonka “madness', “mental
apprehensive state' muistuttaa Tuohelan kirjoittavien naisten
kokemuksia. Myös Woolfin tapa elää sairaus kirjoittamalla sitä ja
siitä eri muodoissa on sama. Kuten Woolfin elämäkerturi asian
ilmaisee: “Her illness has become her language' (Lee 1997:
176). 

Tuohelan tutkimus kulkee sujuvasti melankolian kulttuurisessa ja
sosiaalisessa kontekstissa. Se pyrkii hakemaan ymmärrystä sille,
miten melankolian kokivat nämä valitut kolme naista ja miten heidän
kokemuksensa heijastelivat aikakauden yleisiä käsityksiä
melankoliasta. Sairaus oli samanaikaisesti yksityinen kokemus ja
yleinen keskustelun aihe. Kolmen naisen kirjoituksissa nousee vahvana
esiin naisen mahdollisuuksien rajat 1800-luvun lopulla. Vaikka
naisilla oli mahdollisuus osallistua julkisiin keskusteluihin ja
ilmaista erilaisia tietämisen tapoja, kohtasivat he myös
kyvyttömyyttä tulla nähdyksi ja kuulluksi. Ahdistus siitä, miten nämä
kolme naista määrittelivät itseään naisena ja toisaalla julkisuuden
kapea naiskuva saattoi johtaa loputtomaan alakuloon ja
haluttomuuteen. Naisten kokemuksissa oli kyse myös modernin ihmisen
kokemuksesta, eksistentiaalisen ahdistuksen ja masennuksen tunteista,
joita Tuohela kuvaa “dekadenssin pessimismiksi, modernin
maallistuneen ihmisen tyhjyyden ja voimattomuuden tunteiksi' (s.
336). Tästä myös kirjan otsikko “Huhtikuun tekstit', joka
viittaa pessimismin aikakauteen, mutta myös naiseen ja naisen
kirjoituksiin. Merkityksellistä on varmaan myös se, että tutkimuksen
huhtikuun alakuloinen kokemus löytyy naiskirjailijalta, L. Onervalta,
ei julman huhtikuun runoilijalta T.S. Eliotilta.

Tuohelan tutkimus on aiheeltaan, käsittelytavaltaan ja tyyliltään
raikas ja lukijaa hemmotteleva. Siinä on jotain samaa
“fiktiivisen' kerronnan voimaa, jota löytyy muutamasta viime
vuosien Turun yliopiston kirjallisuuden väitöstutkimuksista (Launis
2005; Grönstrand 2005). Poikkitieteellisyydessään ja modernissa
aihepiirissään se varmasti kiinnostaa monia.

 

Kirjallisuus

Grönstrand, Heidi 2005: Naiskirjailija, romaani ja kirjallisuuden
merkitys 1840-luvulla. (Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Toimituksia
1019.) Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.

Launis, Kati 2005: Kerrotut naiset. Suomen ensimmäiset naisten
kirjoittamat romaanit naiseuden määrittelijöinä. (Suomalaisen
Kirjallisuuden Seuran Toimituksia 1029.) Helsinki: Suomalaisen
Kirjallisuuden Seura.

Lee, Hermonie 1997: Virginia Woolf. London: Random House.

Lönnrot, Elias 1981 [1839]: Suomalaisen Talonpojan Koti-Lääkäri.
Tampere.

Tuohela, Kirsi 2008: Huhtikuun tekstit. Kolmen naisen koettu ja
kirjoitettu melankolia 1870-1900. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran
toimituksia 1161.

 



---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa Agricola-verkossa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/
Kommentoi arvostelua Agricolan keskustelufoorumilla osoitteessa
http://agricola.utu.fi/keskustelu/