[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Reseptioesteettinen katsaus erään lajityypin historiaan

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Huhtanen, Jouni 
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Nummelin, Juri; Halme, Jukka; Polvinen, Sari: Historiallisen romaanin
taitajia I. BTJ Kustannus, 2009. 188 sivua.


Reseptioesteettinen katsaus erään lajityypin historiaan
---------------------------------------------------------

Juri Nummelinin, Jukka Halmeen ja Sari Polvisen Historiallisen
romaanin taitajia I avaa kiintoisia näkymiä historiallisen romaanin
lajityypin historiaan 1800- ja 1900 -lukujen osalta. Teos esittelee
kanonisoidun otoksen alan tunnetuista tekijöistä unohtamatta
merkittäviä historiallisen romaanin taitajia, jotka ovat joko
'unohtuneet lukevalta yleisöltä' tai joiden merkitys on jäänyt meillä
vaatimattomaksi 'suomennosten vähäisyyden vuoksi'. Teoksen puutteena
voi pitää sen yleisluontoisuutta ja tapaa määritellä historiallinen
romaani suhteellisen kapea-alaisesti. Parhaimmillaan teos kuitenkin
nostaa aidosti esiin lajityypin vähemmän tunnettuja kirjailijoita ja
heidän tuotoksiaan.


Historiallisen romaanin taitajia I esittelee Walter Scottin
(1771-1832) romaanien Waverley (1814) ja Ivanhoe (1819) myötä
huomattavan suosion Euroopassa saavuttaneen historiallisen romaanin
kehitystä jokseenkin konventionaalisesta näkökulmasta käsin. Teos
nostaa esiin kaksikymmentäyksi klassikon aseman saavuttanutta
kirjailijaa Scottista ja Aleksandre Dumas vanhemmasta (1802-1870)
Colleen McCulloughiin (s. 1937) ja Wilbur Smithiin (s. 1933). Työ on
paikoin kovin yleisluontoinen ja huomattava osa sen esittämistä
tiedoista löytyy helposti esimerkiksi erilaisista tietoverkossa
julkaistuista sanakirjoista.

Historiallisen romaanin taitajia I sisältää Fredrika Runebergin ja
Zacharias Topeliuksen historiallisista romaaneista vuonna 2007
väitelleen tutkija Mari Hatavaran hieman onnahtelevan johdatuksen
aiheeseen. Hatavaran alustus tarjoaa käsityksen historiallisen
romaanin monipuolisuudesta ja lajin 'taipuisuudesta'. Toisaalta hän
esittää jokseenkin ongelmattomasti, että historiallinen romaani olisi
jonkinlaista yleistajuista historiankirjoitusta, joka tarkentaa,
avartaa ja monipuolistaa menneisyyskuvaa. Hatavaran mukaan
'historiankirjoitus voi vain pohtia menneisyydessä eläneiden
henkilöiden ajatuksia, tunteita ja motiiveja, mutta historiallinen
romaani voi kuvata vapaasti heidän mielenliikkeitään'. Tämä saattaa
pitää paikkansa, mutta fiktiivisiä teoksia ei kuitenkaan tulisi suin
päin niputtaa tieteellisen tutkimuksen kanssa samaan kategoriaan.
Esityksensä lopussa Hatavara myöntää itsekin, että historiallinen
romaani on fiktiota, joka käyttää historian henkilöitä, aikakausia ja
tapahtumia oman 'sisäisen' rakenteensa ainesosina ja hyödyntää niitä
omiin fiktiivisiin tarkoituksiinsa.

Historiallisen romaanin määrittelyn ja rajaamisen ongelmia

Historiallisen romaanin taitajia I:ssä esitetty historiallisen
romaanin määritelmä jää valitettavan kapea-alaiseksi. Juri Nummelinin
luonnehdinnan mukaan historiallinen romaani on sanataideteos, jonka
tarina sijoittuu menneisyyteen. Hänen käsityksensä mukaan kysymys on
aina teoksen kirjoitushetkestä - esimerkiksi 1800-luvulla kirjoitettu
romaani, joka sijoittuu 1800-luvulle, 'ei ole historiallista
kirjallisuutta', vaan aikalaiskuvaus. Toisaalta on monia
lajityyppejä, joissa liikutaan menneillä vuosisadoilla mutta joita ei
kuitenkaan mielletä historiallisiksi kertomuksiksi. Nummelinin mukaan
tällainen laji on esimerkiksi 'länkkäri'. Kyseinen määritelmä
rajoittaa historiallisina romaaneina pidettävien teosten määrää ja
näkyy myös Historiallisen romaanin taitajia I:n rajauksissa ja
sisällössä.

Teoksen tekijät ovat kuitenkin tietoisia historiallisen romaanin
lajin monimuotoisuudesta ja sen alalajityypeistä kuten
historiallisesta rikosromaanista, historiallisesta
seikkailuromaanista, historiallisesta fantasiaromaanista ja
historiallisesta aateromaanista. 'Historiallisen romaanin
monimuotoisuus ja lajityypin uusi suosio 2000-luvulla' ovat
synnyttäneet tekijöissä 'idean tehdä aiheesta hakuteos'. Tästä lajin
uudelleenmäärittelyn ja avartamisen tarpeesta huolimatta he eivät
kuitenkaan käsittele historiallisen romaanin marginaalisia ilmiöitä
teoksessaan juuri lainkaan, vaan jättävät tyystin huomiotta
esimerkiksi historiallisen fantasian ja niin sanotun paleofiktion eli
teokset, jotka käsittelevät aikaa ennen varsinaisen
historiakirjoituksen alkua.

Toisaalta tekijät eivät käsittele myöskään vaihtoehtohistorioita eli
kuvitelmia siitä, millainen maailma olisi, jos jokin historian
tapahtuma olisi mennyt toisin kuin on mennyt tai olisi jäänyt
kokonaan tapahtumatta. Tärkeä vaihtoehtohistoria on esimerkiksi
ranskalaisen Roger Cailloisin Pontius Pilatus (1961, suom. 1964),
jossa Pilatus jättää Jeesuksen tuomitsematta ristille naulittavaksi.
Fantastisten, esihistoriallisten ja vaihtoehtoista menneisyyskuvaa
tarjoilevien historiallisten romaanien esiin nostaminen olisi
avartanut Historiallisen romaanin taitajia I:n näkökulmaa ja antanut
lukijoille paremman käsityksen lajityypin monimuotoisuudesta.

Tyylillisistä eroista huolimatta kolmen kirjoittajan lyhyet
artikkelit toimivat kokonaisuutena suhteellisen hyvin. Sari Polvinen
näyttäisi olevan kirjoittajista syvällisimmin perillä
reseptioesteettisen historiankirjoittamisen perusteista. Yhteiskunta-
ja kulttuurihistoriallisesti oivaltavissa kirjoituksissaan hän kytkee
tarkastelemansa teokset ja niiden maailmankuvan selvästi teosten
syntyajankohdan kontekstiin ja osoittaa, millainen vaikutus niillä
omana aikaan on ollut ja millaisen vastaanoton ne ovat saaneet. Jukka
Halme sitä vastoin tyytyy lähinnä vain referoimaan käsittelemiensä
romaanien juonta. Juri Nummelinin ongelmaksi puolestaan on koitua se,
että hän eksyy paikoin tulkitsemaan kirjojen sijaan niistä tehtyjä
elokuvia. Suotavaa olisi, että historiallista romaania käsittelevässä
teoksessa käsiteltäisiin ennen kaikkea juuri historiallista romaania.
Taitavana elokuvahistorioitsijana tunnetun Nummelinin vertaileva
tarkastelutapa toki avartaa teoksessa esillä olevien romaanien
tulkintaa.

Kun huomioidaan se, että suomen kielellä löytyy nykyisin jokseenkin
paljon kirjallisuushistorian yleisesityksiä - joukossa myös hyviä
katsauksia historiallisen romaanin lajiin - vaikuttaa Historiallisen
romaanin taitajia I lähtökohdiltaan turhankin vaatimattomalta ja
pintapuoliselta. Teoksessa olisi ollut hyvä tilaisuus tuoda esiin
lajityypin erityispiirteitä laajemmin ja sitoa laji
yksityiskohtaisemmin nykykeskusteluun. Esimerkiksi ennen uutta aikaa
kirjoitettujen selvästi historiallisten teosten kuten Ovidiuksen ja
Vergiliuksen eeppisten runoelmien tai Herodotoksen ja Thukydideen
tapaisen fiktiivisiä aineksia sisältävän historiankirjoituksen
huomioon ottaminen olisi voinut avartaa teoksen maailmankuvaa ja
käsitystä tarkasteltavana olevan lajin monimuotoisuudesta. Toisaalta
keskiaikainen ritariromantiikka sisältää lajina selviä historiallisia
aineksia ja historialliselle romaanille ominaisia tyylipiirteitä.

Teoksen puutteena on pidettävä ennen kaikkea sitä, että se esittelee
vain 1800- ja 1900-luvun kirjallisuutta. Monet teoksen kirjailijoista
ovat debytoineet vasta 1900-luvun jälkipuoliskolla. Tekijöiden
tarkoituksena on julkaista myöhemmin Historiallisen romaanin taitajia
II, jossa esitellään 1970-luvulla tai sen jälkeen uransa aloittaneita
kirjailijoita. Suomen kirjallisuuden osuuden puuttumista katsauksesta
kirjoittajat perustelevat sillä, että kotimaisen historiallisen
romaanin osalta ollaan suunnittelemassa omaa hakuteosta. Kenties
piakkoin julkaistava tutkielman toinen osa laajentaa käsitystä
historiallisen romaanin monimuotoisuudesta huomioimalla ainakin lajin
kannalta merkittäväksi uutuudeksi muodostuneet postmodernit
muotokokeilut.

Historiantutkimusta vai kirjallisuustiedettä?

Historiallisen romaanin taitajia I:n sisältö vaikuttaa erityisesti
1900-luvun osalta asiantuntevalta ja monipuoliselta. Teos tuntee
lajin keskeisimmät edustajat C. S. Foresterista (1899-1966) ja Alex
Haleysta (1921-1992) Victoria Holtiin (1906-1993) ja Jaan Krossiin
(1920-2007). Selkeästi kirjoitetut artikkelit sisältävät perustiedot
kirjailijoista ja heidän tuotannostaan, pienimuotoiset
juonireferaatit keskeisimmistä romaaneista sekä arvioita
kirjailijoiden ja teosten historiallisesta merkityksestä. Artikkelit
perustuvat pääsääntöisesti fiktiivisten teosten referointiin, eivät
kirjailijoiden työpäiväkirjoihin, teosluonnoksiin tai muunlaiseen
lähdeaineistoon.

Kirjallisuustieteilijälle ja kaunokirjallisuudesta kiinnostuneelle
lukijalle tekstit tarjonnevat paikoin mielenkiintoisia tulkintoja,
historiantutkija sen sijaan jäänee kaipaamaan tietoja kirjailijoiden
historiakäsityksistä sekä heidän työhönsä vaikuttaneista
yhteiskunnallisista olosuhteista. Laajemman historianfilosofisen
aineksen esiinnostaminen olisi vaatinut tekijöiltä huomattavasti
suurempaa työmäärää ja huomattavasti laajemman tutkimusaineiston
läpikäymistä. Tämä olisi kuitenkin ollut perusteltua ja palkitsevaa
teoksen käsitellessä historiallisen romaanin kehitysvaiheita. Nyt
teos edustaa pikemminkin pintapuolista kirjallisuuden tulkintaa kuin
varsinaista aate- tai mentaliteettihistoriallista tutkimusta.

Kirjan tekijöiltä olisi kaivannut kauttaaltaan enemmän
historianmetodologisen ja historiatieteellisen näkökulman
esiintuomista. Häivähdyksen kirjoitetun historian ja fiktiivisen
menneisyystulkinnan suhteen kompleksisuudesta tarjoilee kuitenkin
Nummelinin kirjoittama artikkeli Jaan Krossista, jonka
historianfilosofia on luettavissa Balthasar Russowin Liivinmaan
kronikkaa (1584) hyödyntävästä teoksesta Uppiniskaisuuden kronikka
(1970-1980, suom. 2003). Tämän lisäksi kirjailijoiden
historiakäsityksiä on eksplikoitu ainoastaan Leo Tolstoin (1829-1910)
osalta. Tässäkin tapauksessa tekijät ovat tyytyneet ainoastaan
romaanituotannon lukemiseen. Tolstoin historianfilosofiset käsitykset
löytyvät helposti Sota ja rauha -teoksen (1864-1869) viimeisiltä
sivuilta, erityisesti epilogin toisesta osasta.

Jonkinlaista ryhtiä teos olisi saattanut kaivata myös
esitysjärjestyksensä suhteen. On tietysti johdonmukaista asettaa
teoksessa esitetyt historiallisen romaanin taitajat
aakkosjärjestykseen - jos kohta ongelmaksi muodostuu se, ettei sarja
etene loogisen kronologisesti, vaan pomppii mielivaltaisesti 1800- ja
1900-luvun kirjoittajien välillä. Teos alkaa vuoden 1961
Nobel-kirjailija Ivo Andri?in (1892-1975) esittelyllä, siirtyy
Alexandre Dumas vanhemman (1802-1870) kautta Niko Kazantzakisiin
(1883-1975), pomppaa Vilhelm Mobergiin (1898-1973) ja edelleen Walter
Scottiin (1771-1832) päättyen lopulta Marguerite Yourcenarin
(1903-1987) romaanien tulkintaan.

Yksi hyvä tapa teoksen rakenteen selkeyttämiseksi olisi ollut
jaotella tekijät esimerkiksi kieli- ja kulttuurialueiden mukaan:
koska Yhdysvalloissa, Englannissa, Saksassa ja Ranskassa on
kirjoitettu historiallisia romaaneja erilaisista ideologisista ja
nationalistisista lähtökohdista käsin, olisi tämän aatteellisen
motivaation suonut näkyä myös teoksen rakenteessa. Varsinkin
tällaisen hakuteoksen kaltaisen esityksen lukemista ja tiedon
jäsentämistä helpottaisi se, että asiat kontekstoitaisiin tarkemmin
ja osoitettaisiin niiden välillä olevat poliittiset ja ideologiset
katkokset, murrokset ja jatkumot. Teoksen rakennetta voi toki
puolustella sillä, että esitys on kaikin puolin suppea eikä sisällä
esimerkiksi Pohjoismaiden tai Baltian maiden osalta kovinkaan monia
kirjailijanimiä.

Teoksen yhtenä ongelmana on vielä pidettävä lähdeluettelon
puuttumista. Tekijöiden käyttämän tutkimuskirjallisuuden
mainitseminen olisi ollut tarpeen johdattelemaan aiheesta
kiinnostunutta lukijaa syvemmin teoksessa esiteltyjen kirjailijoiden
tuotannon ja elämänvaiheiden tarkasteluun.

Edellä esitetystä kritiikistä huolimatta Historiallisen romaanin
taitajia I on suhteellisen kelvollinen johdatus modernismin ajan alun
historialliseen romaaniin. Kiitosta ansaitsee teoksen lopussa oleva
katsaus kirjailijoista, joiden näkyvyys Suomessa on saattanut olla
olematon esimerkiksi suomennosten vähäisyyden vuoksi. Tässä suhteessa
mielenkiintoisia nimiä voivat olla muun muassa Juliette Benzoni (s.
1920), Maurice Druon (1918-2009) ja John Jakes (s. 1932) -
unohtamatta yli 700 romaania kirjoittanutta 'kioskikirjallisuuden
klassikkoa' Barbara Cartlandia (1901-2000). Toisaalta osa loppupuolen
lyhyissä luonnehdinnoissa mainituista kirjailijoista olisi ansainnut
pidemmän hakusanan. Tällaisia ovat ainakin Henryk Sienkiewicz
(1846-1916) ja Leo Tolstoi, joista jälkimmäisen jääminen vähäisen
maininnan tasolle selittynee sillä, että hän on tekijöiden mukaan
kirjoittanut vain yhden historiallisen romaanin.



---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa Agricola-verkossa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/
Kommentoi arvostelua Agricolan keskustelufoorumilla osoitteessa
http://agricola.utu.fi/keskustelu/