[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Sota, jota ei voinut olla

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Kari Kaunismaa  Valtiotieteiden tohtori, Paimion Vistan koulun
rehtori
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Vihavainen, Timo - Saharov, Andrei (toim.): Tuntematon talvisota. 
Neuvostoliiton salaisen poliisin kansiot. Edita, 2009. 513 sivua.


Sota, jota ei voinut olla
---------------------------------------------------------

Normal 0 0 1 81 462 Turun yliopisto 3 1 567 11.1282       0   0 0    

Vihdoin avautuneet NKVD:n arkistot kertovat selväkielisesti
Neuvostoliiton poliittisesta ja sotilaallisesta epäonnistumisesta
talvisodassa 1939-40. Salaiset dokumentit, jotka oli aikoinaan
tarkoitettu vain Stalinin ja hänen lähipiirinsä silmille, on nyt
julkistettu Venäjän federaation turvallisuuspalvelun arkistosta. Nämä
dokumentit käsittävät sekä ulkomaantiedustelun raportteja että
kotimaisen mielipidetarkkailun raportteja ja muita 'poliittisia'
tiedotuksia. Teoksessa julkaistut raportit avaavat myös uusia
näköaloja neuvostokansalaisten mielipiteisiin.

 


On ansiokasta, että aiemmin salassa pidetyt, talvisotaa koskevat
dokumentit on nyttemmin tuotu julkisuuteen myös Venäjällä. Näinä
päivinä tulee kuluneeksi 70 vuotta puna-armeijan aloittamasta
hyökkäyksestä Suomeen 'maamme työläisten vapauttamiseksi heitä
sortavan porvariston ikeestä'. Suomalaisina edustajina kirjan
toimituskuntaan ovat kuuluneet professorit Ohto Manninen, Kimmo
Rentola ja Timo Vihavainen. Pääsy arkistoon mahdollistui, kun sitä
ehdotti Venäjän tiedeakatemian Venäjän historian laitoksen johtaja,
akateemikko Andrei Saharov. Saharov oli väitöskirjaani varten
tutkimistani 81:stä oppi- ja metodikirjan kirjoittajista toinen, joka
totesi Venäjän koululaisille suoraan: 'Neuvostoliiton häikäilemätön
hyökkäys Suomeen 30.11.1939 ratkaisi Suomen suuntautumisen koko
toisen maailmansodan ajaksi ja selittää Suomen hyökkäämisen Saksan
rinnalla Neuvostoliittoon 1941.'

'Tuntematon talvisota' on koottu muutamasta taustoittavasta
artikkelista, joita on yhteensä 121 sivua. Tämän lisäksi on valittu
NKVD:n raportteja, mielialatarkkailujen tuloksia, rintamamiesten
kirjeitä ja erilaisia selvityksiä kaikkiaan lähes 400 sivua. Tämän
tiheällä painetun tekstin huolellinen lukeminen vaatii venäläistä
kärsivällisyyttä ja 'rautakankkua' (Molotovin saama lisänimi
politbyroon tovereilta, hänen sanottiin nimittäin pystyvän istumaan
helposti 14-15 tuntia paperitöiden äärellä). Esipuhe lupaa, että
dokumentit ja suomalaiset sekä venäläiset artikkelit julkaistaan
lyhentämättöminä Renvall-instituutin verkkosivulla vuoden 2009
aikana. Marraskuun puoliväliin mennessä niitä ei ollut julkaistu,
joten rajoitin arviointini vain painettuun versioon. Lähteinä on
käytetty monia vuonna 1941 Neuvostoliitossa julkaistuja, talvisodasta
kertovia kirjoja. Mukana on myös muutamia 2000-luvulla Venäjällä
julkaistuja talvisodan historioita. En kuitenkaan havainnut
esimerkiksi vuonna 1999 Minskissä painettua Anatoli Tarasin teosta
'Sovjetsko-finskaja voina 1939-1940 g.g.' (Neuvosto-suomalainen sota
vuosina 1939-1940) jonka ansiona on muun muassa se, että siinä
esitetään sotatapahtumat paikannimineen suomalaisille tutussa
muodossa, jolloin tarinan seuraaminen on helpompaa. Tuntematon
talvisota -teoksessa suorien raporttien kohdalla ei aina pysy
kärryillä siitä missä milloinkin mennään, mikä mahdollisesti johtuu
venäläisestä translitteroinnista.

Yhä uudelleen tulee esille, että suomalaiset voivat olla kiitollisia
Stalinille. Vuosina 1937-38 tämä georgialainen diktaattori
puhdistutti puna-armeijasta yli 40 000 sotilasta, joihin kuului 5000
everstiä tai sitä ylempää upseeria. Kun ammattimiesten kerma oli
teloitettu, tuloksena ei voinut olla mitään muuta kuin sekaannus.
Vastikään komppanianpäällikkönä toiminut yliluutnantti saatettiin
yhtäkkiä määrätä komentamaan pataljoonaa tai jopa rykmenttiä.
Piintyneen tykkimiehen olisi pitänyt nopeasti omaksua yhteistoiminta
ilmavoimien, jalkaväen ja muiden aselajien kanssa. Erityisesti
viestijoukkojen ja -yhteyksien heikkous johti sodan aikana usein
siihen, että tykistö ja ilmavoimat tulittivat omia joukkoja,
haavoittuneita ei saatu hoitoon ja miehistön keskuudessa puhkesi
pakokauhu. Yleisesti on myös tunnettu puna-armeijan huono varustus:
miehistöä siirrettiin Puolan rintamalta kesävaatteissaan Kuhmoon
neljänkymmenen asteen pakkasiin. Mielialatarkkailijat havaitsivat
varsin nopeasti kansan napinan, kun Suomen-retkestä ei tullutkaan
paraatimarssia vaan Leningradissa oli pakko muuttaa koulujen salit
kenttäsairaaloiksi haavoittuneiden ja paleltuneiden hoitamista
varten. Poliittiselta puolelta selvin osoitus jo sodan aikana
tapahtuneesta muutoksesta oli neuvostojohdon luopuminen Otto-Ville
Kuusisen 'kansanhallituksesta' vähin äänin ja rauhanneuvottelujen
käyminen Suomen virallisen hallituksen kanssa.

Teoksen sotilaallisten termien käännös ansaitsee hieman kritiikkiä.
Vaikka Stalin palautti sotilasarvot kokonaisuudessaan vasta 1942,
talvisodan aikanakin niitä esiintyi. Termi '?tarsina' on ymmärrettävä
suomeksi vääpeliksi, ei 'vanhimmaksi', vaikka se suoraan niin
kuuluukin. Meidän vänrikkiämme vastaa helpoimmin 'aliluutnantti'
kuten merivoimissa, ei 'nuorempi luutnantti'. Luonnollisesti
'vanhempi luutnantti' merkitsee vastaavasti yliluutnanttia. Samoin
kääntäjät ovat oikaisseet puhumalla usein pelkästään 'komentajista',
mikä vie suomalaista lukijaa harhaan. Ryhmällä ja joukkueella tai
jaoksella on johtaja, komppanialla ja patterilla päällikkö, ja vasta
pataljoonalla tai patteristolla ja niitä suuremmilla yhtymillä on
komentaja. Tietysti venäjän 'komandir ' merkitsee siellä minkä
tahansa kokoisen muodostelman johtajaa. Uskon kuitenkin, että tämän
kirjan lukijat ovat pääsääntöisesti tarkkoja termeistä. Toinen
venäjän kielen mukainen ilmaisu on 'neuvostoarmeija menetti
kaatuneina noin 150 000 sotilasta Suomen tappioiden ollessa 23 000
miestä, kuusi kertaa vähemmän'. Tarkka ilmaisu kuuluu tietysti 'alle
kuudesosan neuvostoarmeijan tappioista'.

Virallisissakin asiakirjoissa on väitetty, että Suomen armeijaan
kuului 800 hengen naispataljoona, vaikka sellaista ei maassamme ole
koskaan ollut. Gorkiin menneessä kirjeessä kerrottiin, että tunnin
ankaran taistelun jälkeen naisia oli jäljellä kaksikymmentä, jotka
otettiin vangiksi. Paniikkihuhujen levittäjät kertoivat
puna-armeijalaisille, että 'suomalainen naisosasto vangitsi
sotilaitamme, riisui heiltä vaatteet ja poltti miehet elävänä
nuotiolla'. Samoin toistuvat huhut, jotka pantiin muun muassa Suomen
punakaartin tiliin 1918: 'Suomalaiset painavat patruunat vangiksi
saadun silmiin, leikkaavat kielen ja kiduttavat ennen kuin murskaavat
pään.' Puussa istuvat tarkka-ampujat, 'kuku?kat' eli käet, toistuvat
sadoissa raporteissa, ja heidän väitetään olleen usein vielä
juovuksissa. Tätäkään ei kukaan ole koskaan onnistunut osoittamaan
todeksi, mutta suomalaisten sitkeä vastarinta ruokki
neuvostosotilaiden mielikuvitusta mitä kummallisimpiin keksintöihin.

Yhtäpitävää Tarasin kirjan raporttien kanssa on tässä esitetyissä
kirjeissä se, että suomalaiset miinoittavat kaiken: jos koskee
hylättyyn polkupyörään, lentää ilmaan. Siitä huolimatta, että
tässäkin kirjassa mainittu historioitsija Meltjuhov on todennut
neuvostojoukkojen menettäneen jo Puolan sodassa syksyllä 1939 noin
1000-2000 kaatunutta, armeijaan otetuille näyttää tulleen
jonkinlaisena yllätyksenä, että sodassa ammutaan kovilla ja kohti.

Sensuroimiensa kirjeiden perusteella NKVD:n virkailijat ovat
luvanneet ryhtyä kuulusteluihin ja rankaisutoimiin niitä kohtaan,
jotka paljastavat todellisen tilanteen surkeuden kotona oleville
omaisilleen. Yleisimpänä lääkkeenä on joka kerta suositeltu
poliittisen agitaation lisäämistä rintamajoukoissa. Tämä ei
kuitenkaan auttanut enää siinä vaiheessa, kun ruoka ja ammukset
loppuivat esimerkiksi Lemetin motissa tykkänään. Laitostumista
osoittaa sekin, että joku rintamamies valitti jopa kuuman juomaveden
puuttumista (!) ikään kuin ei olisi enää osattu nuotiota sytyttää.
Siviilien kirjeissä toistuu maininta jonottamisesta: leipää oli
mentävä jonottamaan jopa viideltä aamulla. Miksi babu?ka ei sitten
leiponut itse? Yksinkertaisesti siksi, että kulakit oli tuhottu,
viljan varastamisesta saattoi saada kuolemantuomion, eivätkä
kolhoosilaisten omat palstat riittäneet leipäviljan tuotantoon.

'Tuntemattoman talvisodan' yleisenä ansiona pidän erilaisten
venäläisten ja neuvostonäkemysten tuomista suomeksi suomalaisten
tietoon. Samoin on hyvä, että Venäjällä pitkään vaiettu talvisota
rinnastetaan Halhin-Golin, Puolan ja Romanian tapahtumiin. Talvisota
oli suomalaisille ainutlaatuinen sankaritarina, mutta
Neuvostoliitossa ja Venäjällä - kuten muissakin isoissa taloissa -
palaa aina jokin nurkka.



---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa Agricola-verkossa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/
Kommentoi arvostelua Agricolan keskustelufoorumilla osoitteessa
http://agricola.utu.fi/keskustelu/