[H-verkko] Agricolan kirja-arvostelut: Katsaus vihtiläiskartanon elämään eri vuosisatoina

[agricola at utu.fi]

Agricolaan on lähetetty uusi kirja-arvostelu:
---------------------------------------------------------
Johanna Viitanen  FM, Turku
---------------------------------------------------------
Arvosteltavana:
Popelka, Marjut: Olkkalan kartano. Ihmisiä ja elämää vihtiläisessä
herraskartanossa. SKS, 2008. 200 sivua.


Katsaus vihtiläiskartanon elämään eri vuosisatoina
---------------------------------------------------------

Marjut Popelkan teos Vihdissä sijaitsevan Olkkalan kartanon vaiheista
kertoo kattavasti yhden rakennuksen historiasta. Oma kiinnostukseni
teokseen heräsi rakennushistoriallisen kohteen lisäksi sen takia,
että isoisoäitini on asunut Olkkalassa 1910-luvulla.


Marjut Popelka kuvaa mielenkiintoisella tavalla elämää eri
vuosisadoilla yhden rakennuksen historian perusteella. Olkkalan
menneisyyteen yhdistyvät suurista maatamme koskeneista murroksista
muun muassa isoviha, tieteen kehittyminen Suomessa, torppareiden
asema, maaseudun teollistuminen, fennomania sekä kansalaissota.
Popelka onnistuu loistavasti tuomaan yleiset kulttuurihistorialliset
muutokset osaksi Olkkalan kartanoa, ja näin teos toimii myös
laaja-alaisempana kuvana Suomen kehityksestä keskiajalta nykypäivään.

Etenkin 1600- ja 1700-luvuista kertovat luvut ovat erinomaisia
kertomuksia Olkkalan elämästä ja muutoksista. Popelka onnistuu
liittämään herraskartanon historian kiehtovalla tavalla Suomen muuhun
historiaan ja henkilöihin, jotka vaikuttivat monella saralla tieteessä
ja politiikassa. 1600-luvun puolivälissä (ja aina 1700-luvun lopulle)
Olkkalaa hallitsi säätyläinen Ekestubben suku,  joista Henrik
vanhempi oli vankka kirkon tukija ja Henrik nuorempi kouluttautui
Turun akatemiassa, kuten monet ajan aatelisnuorukaiset. Popelka
pohtii mielenkiintoisesti heidän elämäntapaansa ja elinoloja
suhteutettuna aikalaistapoihin ja keksintöihin. Taidehistorioitsijana
hän tuo esille myös rakennuskannan muutokset arkkitehtonisesta
muodosta tapetteihin ja ikkunoista kaakeliuuneihin.

Kiehtovaa Popelkan teoksessa on etenkin kemisti ja luonnontieteilijä
Johan Gadolinin yhteys Olkkalaan. Gadolin osti kartanon vuonna 1814
Vihdin rikkaimman miehen hovioikeudenneuvos von Glanin kuoleman
jälkeen. Molemmat miehet olivat kaupunkilaisherroja, jotka tunsivat
toisensa Turun seurapiireistä. Gadolin rakennutti Olkkalaan jopa oman
laboratorion ja teki uudenaikaisia puutarhakokeiluja. Kuriositeettinä
kiinnostusta herätti tieto  kaikista niistä erityisistä kasveista,
joita Olkkalassa viljeltiin. Kansainvälisestikin tunnettu tiedemies
vietti lähinnä kesät Olkkalassa ja talvet Turussa säätyläispiireissä.
Popelka valottaa Gadolinin tapahtumarikasta elämää sopivasti suhteessa
Olkkalaan niin, ettei tutkimus kuitenkaan liikaa etene harhateille.

Olkkalan siirtyminen seuraavalle omistajalle, Gustav Gabriel af
Hällströmille liittyi myös tiedemiesten yhteisiin piireihin Turun
akatemiassa. Suomen fysiikan isäksi tituleerattu af Hällström oli
monitaitoinen mies, joka suunnitteli uuden päärakennuksen
1840-luvulla - hänen arkkitehtuurikiinnostukseensa vaikutti myös se,
että  Charles Bassi ja Carl Ludwig Engel olivat hänen tuttaviaan.
Hällströmistä, kuten myös monista muista Olkkalaan vaikuttaneista
henkilöistä on mielenkiintoinen henkilökuva muun tekstin välissä.
Artikkelimaiset katsaukset toimivat yhteenvetoina ja nostavat
yksityishenkilöt esiin.

1800-luvulla Olkkalasta kehittyi af Hällströmien omistuksessa
uudistunut kartano, jonka laajaan toimintaan kuuluivat oma saha,
tiilitehdas, kalkkitehdas ja jopa oma rautatie. Olkkala on hyvä
esimerkki siitä, miten kartanon ympärille muodostui oma keskuksensa,
joka työllisti satoja ihmisiä eri tehtävissä. Yksi omistajista, Emil
af Hällström on myös tyypillinen esimerkki 1800-1900-lukujen vaihteen
fennomaaneista; hän hankki paljon suomen kielistä kirjallisuutta, ja
kotona lapsille puhuttiin suomea, vaikka vanhemmat itse keskustelivat
keskenään ruotsiksi.

Olkkalan kartanon asukkaista ja arkielämästä olisi ollut
mielenkiintoista lukea lisää etenkin 1900-luvun puolelta. Ajanjakso
Arvid Anderssonin omistuksessa 1920-luvulla painottuu elinkeinojen ja
rakennusten kehitykseen. Välähdykset seurapiirijuhlista
kukoistusaikana herättivät mielenkiinnon ja  mikrohistoriallisia
lähteitä, kuten kirjeitä ja muistelmia olisi voinut käyttää
enemmänkin. Arjen kuvaukset ja erilaiset teemat olisivat voineet
murtaa joskus liiankin ankarasti kronologiaa ja omistajaluetteloa
seuraavaa jaottelua.

Teoksen loppupuolella välittyy pieni kiire ja huolimattomuus. On
hienoa, että yksi kirja kattaa monta vuosisataa, mutta välillä teksti
muuttuu luettelomaiseksi ja analyysi jää ohueksi. Teoksen loppupuolen
rakennus- ja korjaushistoria on sinänsä kiinnostava prosessikuvaus
kartanon entisöinnistä, mutta on lähinnä kuvailua tapahtumista.

Taidehistorioitsija Popelkan vahvuutena on ennen kaikkea rakennusten
tyylianalyysi eri aikakausina. Kuvitus tukee tekstiä, ja etenkin
Signe Branderin ennen julkaisemattomat valokuvat 1920-luvulta
välittävät mielenkiintoisia alue- ja tilannekuvauksia Olkkalan
kartanosta.



---------------------------------------------------------
Tämä arvostelu on luettavissa Agricola-verkossa osoitteessa
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/
Kommentoi arvostelua Agricolan keskustelufoorumilla osoitteessa
http://agricola.utu.fi/keskustelu/