[H-verkko] Kirjoituskutsu Naistutkimus-lehteen

Seija Jalagin seija.jalagin at oulu.fi
Pe Maalis 20 12:19:18 EET 2009


Kirjoituskutsu

Naistutkimus–Kvinnoforskning julkaisee 
joulukuussa 2009 teemanumeron otsikolla:

Työn ehdoilla (4/2009)

Työ ja työelämä ovat pitkään olleet yksi 
suomalaisen naistutkimuksen keskeisiä tarkastelun 
kohteita. Tutkijat ovat lähestyneet aihetta 
tasa-arvon, naisten oman toiminnan, sukupuolen 
tekemisen ja muuttuvien työolosuhteiden ja työn 
ehtojen näkökulmista. Viime aikoina 
Naistutkimus–Kvinnoforskning-lehdessä on 
kuitenkin kirjoitettu näistä teemoista varsin 
vähän. Työhön ja työelämään sisältyy tänä aikana 
paljon sellaista, mikä on murroksessa tai koetaan 
niin muuttuvaksi, että se synnyttää 
mahdollisuuksia mutta myös epävarmuutta. Muutos 
ja jatkuvuus haastavat tutkimaan ja kirjoittamaan 
työstä erilaisista näkökulmista ja eri tieteenaloilta.

Kutsumme teemanumeroon tekstejä, jotka ovat 
sensitiivisiä sukupuolien ja seksuaalisuuksien 
suhteen ja tarkastelevat työtä, työn merkitystä, 
työn ehtoja ja työn tekijöitä teoreettisesti ja/tai empiirisesti.

Artikkelien teemoja voivat olla esimerkiksi:

Työn käsite
Palkallinen ja palkaton työ
Työttömyys
Työ ja maahanmuuttajat
Tasa-arvo, oikeudenmukaisuus ja työ
Työ intersektionaalisesta näkökulmasta
Työ paikkana
Ruumis ja työ
Työn maantiede
Työ / ei-työ
Seksuaalisuus työssä
Työn sukupolvet
Asiantuntijuus ja asema
Työn arvo ja merkitys
Työn ehdot neuvottelukohteena
Vapaaehtoistyö (kolmas sektori)
Yksilö, rakenteet ja työ

Pyydämme tutkimusartikkelien kirjoittajia 
lähettämään lyhyen, korkeintaan yhden sivun 
pituisen abstraktin päätoimittajille viimeistään 
30.4.2009. Otamme vastaan myös teemaan liittyviä 
katsaus- ja puheenvuoroehdotuksia sekä 
kirja-arvioita, joiden jättöaika on samoin 30.4.2009.

Kutsua saa vapaasti levittää!

AIKATAULU

Artikkelit:
- abstraktien jättö 30.4.2009 mennessä
- abstraktien pohjalta valitaan kirjoittajat 15.5.2009 mennessä
- artikkelien deadline 15.8.2009
- referee-lausunnot 30.9.2009 mennessä
- referee-lausuntojen pohjalta viimeistellyt 
artikkelit päätoimittajille viimeistään 28.10.2009

Katsaukset, puheenvuorot ja kirja-arviot:
- aihe-ehdotukset (max. puoli liuskaa) viimeistään 30.4.2009 mennessä
- valmiit katsaukset ja puheenvuorot 15.8.2009 mennessä
- valmiit kirja-arviot 30.9.2009 mennessä

Tervetuloa mukaan, työn ehdoilla!

Seija Jalagin & Vappu Sunnari
päätoimittajat
Naistutkimus–Kvinnoforskning

seija.jalagin at oulu.fi / vappu.sunnari at oulu.fi
Postiosoite: Historiatieteet, PL 1000, 90014 Oulun yliopisto
http://www.nt-suns.org/nt-lehti/ntlehti.html




~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
Seija Jalagin
PhD, University lecturer
Department of History, University of Oulu
P.O.Box 1000, FIN-90014 University of Oulu
Finland
Tel. +358 8 553 3327
http://www.oulu.fi/hutk/historia/en/staff/jalagin.html

FT, yliopistonlehtori
Historiatieteet
PL 1000, 90014 Oulun yliopisto
Puh. 08 553 3327
http://www.oulu.fi/hutk/historia/henkilokunta/jalagin.html 
-------------- next part --------------
An HTML attachment was scrubbed...
URL: https://lists.utu.fi/pipermail/h-verkko/attachments/20090320/e8ff4640/attachment.html